Lue keskustelun säännöt.
Ensiapua hädässä olevalle avioliitolle
27.11.2007 |
Avioliittoa takana 10 vuotta, lapsia 2 (5- ja 2-vuotiaat). Vanhempien läheisyys pahasti hakusessa. Seksielämä lähes kuollut eikä muutakaan läheisyyttä nimeksikään. Välillä tuntuu, että elämme erillistä elämää saman katon alla. En ole oikeastaan ollut onnellinen viimeiseen vuoteen. Mutta mies on erinomainen isä lapsille. Erota en todellakaan haluaisi, sillä isä on lapsille suunnattoman tärkeä ja mahdollisen erotilanteessa tiedossa olisi muutto eri paikkakunnille.
Eilen uskalsimme ensimmäisen kerran keskustella asiasta ja myönsimme molemmat, että kauan ei enää voi jatkua tällaisena. Asioiden on pakko muuttua, jotta olisi mitään mahdollisuuksia, että tämä avioliitto näkee ensi kesän.
Vinkkejä miten saisimme läheisyyden ja rakkauden herätettyä takaisin eloon?
Kommentit (8)
en keksi muuta. pakko istua alas tiettynä aikana ja alkaa keskustella ja toivottavasti lähentyä sitä kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos ette selviä keskusteluista keskenänne, hakeutukaa pariterapiaan
Ette ole ainoita. Nyt tärkeää puhaltaa yhteen hiileen ja haluta olla yhdessä, molemmat siis. Järjestäkää aikaa olla kahden ilman lapsia, edes tunti illassa riittää. Puhukaa rauhassa, mutta älä syytä miestäsi vaan kuuntele, kerro tunteistasi yleensä, kerro mitä sinun päässä liikkuu.
Meillä toimi tämä!
Älkää siis lähtekö mihinkään " tässä me hampaat irvessä parannamme parisuhdetta" -illanviettorumbaan. Näin tekivät omat vanhempani, kun olin n. 10-vuotias ja heillä liitto hakusessa (olen siis myöhemmin kuullut): soittivat joka päivä toisilleen töihin lounasaikaan ja ihan vaan juttelivat; iltaisin katsoivat telkkaa yhdessä sohvalla eikä eri istuimilla; ottivat pieniä vaikka vain vartin kävelyjä naapurustossa; kävivät kuuntelemassa luentoja ja konsertteja jotka kiinnostivat ainakin toista osapuolta; isäni otti isomman roolin kotitöissä ja oman vastuualueensa siinä (muutimme silloin isompaan kämppään). Eli ihan arjessa kohtaamista vain. Vuoden kuluttua he jo kävelivät käsi kädessä kaikkialla (ja minä häpesin silmät päästäni! :D ). Kun isä oli viimeistä kertaa sairaalassa, jonne hän pari päivää myöhemmin kuoli, sanoi eräs sh, ettei hän ollut ikinä tavannut niin rakastunutta paria, jotka olisivat olleet niin pitkään naimisissa - takana oli 29 vuotta avioliittoa ja siinä ne sydänkäpyset kuhertelivat sairaalasängyllä istuen :)
koittakaa molemmat tajuta että sellaista se välillä on.
jos teillä ei riitoja tai isompia kriiseja ole niin ette te mitään terapiaa ainakaan nyt tarvitse. sen sijaan panostakaa nyt toisiinne ja yhdessä oloon. kohtele sinä miestäsi aivan kuin olisit hullaantuneen rakastunut, huomioi ja yllätä- vaikka ei siltä tunnukaan. monesti teot käynnistävät sellaisen kiva positiivisen kierteen.
laittakaa lapset hoitoon, tehkää romanttisia reissuja. kysele mieheltä että mistä hän unelmoi elämässään, ole kiinnostunut.
terveisin yksi vaimo joka selvisi tuosta kaverimeiningistä. (meillä on muuten uusi rakastumisvaihe päällä jälleen- useiden vuosien ja 3 lapsen jälkeen :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alatte viettää parisuhdeaikaa lasten mentyä nukkumaan, kynttilät pöytään, viiniä ja juustoja tms. josta molemmat pitävät. Keskustelette jostain muusta kuin lapsista, muistelette mikä toisessa sai teidät aikanaan yhteen, katselette alkuaikojen valokuvia, istutte kiinni toisessa katsomassa lempileffaa, päätätte että kumpikin panostaa täysillä tähän suhteeseen.
Pitkässä liitossa on välillä aikoja, jolloin herää epäilys siitä, että loppuelämä puolison kanssa ei ehkä olekaan paras vaihtoehto. Ellei mitään varsinaista syytä eroon ole, kannattaa panostaa suhteen kehittämiseen.
Lapsille voi välillä ottaa hoitajan tai viedä viikonlopuksi mummolle, kummille tms. ja käyttää ajan puolison hemmotteluun.
Minä olen asunut puolisoni kanssa kohta 30 vuotta, joista 25v. aviossa ja 22v. lapsiperheenä ja voin kertoa, että avioliitto on tahdon asia (ja meillä menee hyvin).
Tosiaan varsinaista syytä eroon ei ole. Emme riitele, mieheni on loistava isä, tekee osuutensa kodin töistä, ei juopottele, ei ole väkivaltainen jne. Siis kaikin puolin kunnollinen perheenisä.
Minulle perhe on aina ollut tärkein ja vaikka uraakin yritän tässä sivussa vähän tehdä, niin perhe tulee aina ykkösenä.
Jotenkin tämä tilanne on pikkuhiljaa huonontunut ja tosiaan se läheisyys ja yhteisyyden tunne on kadonnut. Arki on niin kiireistä, että yhteistä aikaa tuntuu olevan kovin vähän ja sekin kuluu lasten asioista keskustellessa. Ja se pieni hetki jonka jaksan olla hereillä lasten nukkumaanmenon jälkeen menee joko kotitöissä tai televisiota katsellessa.
Ja vähitellen ne pienet huomionosoitukset (aamusuukot, iltasuukut, piene paijaus ohikulkiessa)on jäänyt pois ja sitten ei tee mieli rakastellakaan kun ei ole mitään muutakaan läheisyyttä. Se on eräänlainen lumipalloefekti. Kun yhdellä elämänalueella alkaa menemään vähän huonommin, niin toinen kärsii ja siitä se sitten sen kun pahenee.
Mutta on ihana kuulla teidän kokemuksia siitä, että sen tunteen voi löytää uudestaan. Ehkäpä se, että eilen uskalsimme tästä ensimmäisen kerran rehellisesti puhua on tie parempaan tulevaisuuteen.
Please