Miksi ihmiset eroavat niin herkästi nykyään?

Mä en ole eronnut, koska meillä on lapsia, mutta haluaisin kovasti ja olen ajatellut sitä päivittäin jo pitkään, ehkä 5-6 vuotta. Mieheni ei ole väkivaltainen ja vaikka juokin aika paljon, hän on hyvin harvoin silminnähden humalassa eikä käyttäydy silloinkaan huonosti. Jos pettää niin ei ole jäänyt kiinni, ei niin että olisin kysellyt tai muuten yrittänyt selvittää missä on silloin kun sanoo olevansa kaverien luona yötä.

Syyni olla enää rakastamatta ja kunnioittamatta häntä liittyvät miljoonaan yksittäin merkityksettömään pikkuasiaan, ei mihinkään yhteen isoon kamalaan syntiin. Tunnen syvää vastenmielisyyttä miestäni kohtaan fyysisesti, en mm. ikinä halua nukkua naama häneen päin ja seksi, jota on onneksi harvoin, on minulle pelkästään ikävä velvollisuus. Näin ei ole aina ollut, mutten myöskään voi väittää mieheni äkkiä muuttuneen - hänelle on tullut uusia inhottavia tapoja (kuten varmasti minullekin), hän on lakannut skarppaamasta monessa asiassa jossa suhteen alkuaikoina skarppasi (kuten varmasti minäkin), ja osa asioista on yksinkertaisesti alkanut pitemmän päälle jurppia minua paljon enemmän kuin osasin etukäteen kuvitella.

En haaveile muista suhteista vaan siitä että saisin elää ilman miestäni. Mutta lasten takia olen silti hänen kanssaan vielä monta vuotta, ellei hän sitten tee itse toista ratkaisua.

Onko tämä hyvä ratkaisu, teenkö oikein? Vai olenko paha ihminen jo siksi että tunnen niin kuin tunnen, vaikken olekaan päättänyt avioliittoani?

niin itsellänikin ero tulossa ja laitan sen listaan 'täysin turha ero ja lapset kärsivät' mutta mitä on tehtävissä jos toinen niin päättää ja haluaa? Ei mitään.

Minä suren todella paljon kaikkien eroperheiden lasten puolesta, joiden tunteista  kukaan ei välitä kun on kiire etsiä uutta kumppania ja harrastaa seksiä niin monen kanssa kuin mahdollista kaikkien aviovuosien edestä. Enkä edes halua ajatella uusperheitä, ne ovat jotain niin likaista ja vastenmielistä, että yritän unohtaa niiden olemassaolon. Jos olen itse joskus siinä tilanteessa, että joudun rikkomaan lasteni perheen, en katsokaan miehiä ennen kuin lapset ovat tukevasti omillaan. Ihmisen, joka ei kykene sitoutumaan myös huonoihin päiviin ei pitäisi edes hankkia lapsia. Voisin antaa lasten takia anteeksi satunnaisen syrjähypyn, kenenkään lapsen ei pitäisi joutua elemään erossa kummastakaan vanhemmastaan.

Siksi erotaan kun ihmiset vaativat liikaa avoliitoiltaan. Ei ymmärretä, että ei yksikään liitto pysy sellaisena ikuisesti ,että oltaisiin jatkuvasti toisiinsa vaan hirveän rakastuneessa tilassa.

Pitäisi hyväksyä se, että kiihkeä rakastuminen muuttuu rakastamiseksi. Arkipäiväiseksi, mutta sekin on yhtä hyvä juttu. Toista pitää kunnioittaa ja antaa toiselle omaa tilaa, ei saa ripustautua. Eikä olla mustasukkainen, jos ei ole mitään syytä. Eikä siitäkään saa suuttua, jos toisella on huono päivä joskus.

Itselläsi saa olla sitten taas, vastaavasti.

Mä olen ollut mieheni kanssa 24 v yhdessä, näin on pärjätty. Nykyään me luetaan melkein toistemme ajatuksetkin.

[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 20:38"]

Mutta mistä kertoo se, että ap ja kumppanit ahdistuvat toisten puolesta ja käyttävät aikaansa sen pohtimiseen, miksi joku tekee kuten tekee..?

[/quote]

Niinpä! Ja miettivät vielä sellaista, mistä ei voi koskaan tietää totuutta: mikä on sen tuttavaperheen parisuhteen tila oikeasti neljän seinän sisällä, kulissien takana? Eivät ihmiset kerro läheisilleen aina kaikkea omasta perhe-elämästään! Eikä tarvitsekaan kertoa, miksi pitäisi? Emme ole tilivelvollisia.

Minä olen ainakin monesti uteliaille vastannut, että eroon ei ollut mitään erityistä syytä. Vaikka se ei todellakaan ollut totuus! Mutta kun se totuus ei niille uteliaille kuulu.

[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 21:41"]

Siksi erotaan kun ihmiset vaativat liikaa avoliitoiltaan. Ei ymmärretä, että ei yksikään liitto pysy sellaisena ikuisesti ,että oltaisiin jatkuvasti toisiinsa vaan hirveän rakastuneessa tilassa.

Pitäisi hyväksyä se, että kiihkeä rakastuminen muuttuu rakastamiseksi. Arkipäiväiseksi, mutta sekin on yhtä hyvä juttu. Toista pitää kunnioittaa ja antaa toiselle omaa tilaa, ei saa ripustautua. Eikä olla mustasukkainen, jos ei ole mitään syytä. Eikä siitäkään saa suuttua, jos toisella on huono päivä joskus.

Itselläsi saa olla sitten taas, vastaavasti.

Mä olen ollut mieheni kanssa 24 v yhdessä, näin on pärjätty. Nykyään me luetaan melkein toistemme ajatuksetkin.

[/quote]

Avoliitoiltaankin varmaan, mutta tarkoitin lähinnä avioliitoiltaan. Kirjoitusvirhe :)

T: Sama

[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 21:40"]

Minä suren todella paljon kaikkien eroperheiden lasten puolesta, joiden tunteista  kukaan ei välitä kun on kiire etsiä uutta kumppania ja harrastaa seksiä niin monen kanssa kuin mahdollista kaikkien aviovuosien edestä. Enkä edes halua ajatella uusperheitä, ne ovat jotain niin likaista ja vastenmielistä, että yritän unohtaa niiden olemassaolon. Jos olen itse joskus siinä tilanteessa, että joudun rikkomaan lasteni perheen, en katsokaan miehiä ennen kuin lapset ovat tukevasti omillaan. Ihmisen, joka ei kykene sitoutumaan myös huonoihin päiviin ei pitäisi edes hankkia lapsia. Voisin antaa lasten takia anteeksi satunnaisen syrjähypyn, kenenkään lapsen ei pitäisi joutua elemään erossa kummastakaan vanhemmastaan.

[/quote]

Onko lasten sitten parempi asua kodissa, jossa on kaksi vanhempaa, mutta jatkuvasti kireä tai kylmä ilmapiiri, kun vanhemmat eivät voi sietää toisiaan?

Tässä huomaakin sen nurinkurisen asian, että avioliittoa pidetään niiiiiin pyhänä, että se ajatellaan vain miehen ja naisen väliseksi liitoksi, johon mies ja naispareilla ei ole asiaa. Tässä se pyhyys nyt sitten nähdään. Naimisiin mennään tyyliin kuukausien tuntemisen jälkeen (ei vuosien) ja heti, kun ekan kerran menee sukset ristiin ja pari yhteistä lasta saatu aikaiseksi, päätetään erota. 

Eikö ihmiset ymmärrä, että se rakastumisen tunne ei kanna vuosikymmeniä, vaan rakkauden eteen täytyy tehdä kovasti työtä. En usko rakkauteen ensisilmäyksellä, vaan siihen, että jokaisena päivänä oppii toisesta uutta ja ehkä toiseen voi rakastua uudelleen aika ajoin. 

Nykyään ei tarvita kumppania, jotta voisi saada hyvän elämän. Yhden ihmisen palkka riittää sopivankokoiseen asuntoon, autoon, ruokaan ja kaikkeen, mitä voi elämältä realistisesti vaatia. Ennen oli pakko mennä yhteen, jotta pääsi kotoa pois. Silloin piti yhdistää kahden ihmisen voimavarat ja varallisuus, jotta menestyttäisiin. 

Liian nopeasti nuoret ja vähän vanhemmatkin tekevät päätöksiä, jotka mielestäni pitäisi olla sellaisia, jotka kestää läpi loppuelämän. Ehkä ihmiset sietävät myös huonoja aikoja heikommin, koska sellaisesta ei ole omakohtaista kokemusta. Suosittelenkin juttelemaan isovanhemmille (jos sellaisia vielä hengissä) ja kysymään, että minkälaisia ongelmia heillä oli aikoinaan. 

Tuntuu, että monet eroavat, koska parisuhde tuntuu enemmän kaveruudelta kuin kahden rakastuneen ihmisen yhteiseltä elämältä. Miksi parisuhteen pitäisi olla yhtä kiihkoa alusta loppuun? Eihän sitä nyt aina jaksa olla niin rakastunut toiseen, kun lapset on pieniä ja kaikki aika menee arjen pyörittämiseen. Lapset ovat pieniä kuitenkin vain hetken. Sitten, kun se nuorimmainenkin alkaa olemaan ala-asteen viimeisillä luokilla, niin alkaakin olemaan aikaa sille toiselle ja voi löytää sen rakastamansa ihmisen uudestaan. Mutta kuka luulee sen tapahtuvan nopeasti tai ilman minkäänlaista panostusta? Huonoa esimerkkiä näytetään lapsille, kun erotaan heti, kun alkaa tuntua siltä, että sen oman parin kanssa on jotenkin tylsää. Ei elämä ole kuin elokuvaa, vaan todellakin vain tavallista elämää. Missä haavemaailmassa nykyään eletään. Haaveilu on jees, jos siitä saa pientä piristystä arkeen, mutta ei sellaisia utopistisia ajatuksia pidä olla, että kaikki muuttuu hyväksi vain kumppania vaihtaessa.

Naiset ja miehet eivät enää tarvitse toisiaan, ilmankin pärjää. Naiset pärjää taloudellisesti ja miehille riittää irtopilluja.

[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 21:41"]

Siksi erotaan kun ihmiset vaativat liikaa avoliitoiltaan. Ei ymmärretä, että ei yksikään liitto pysy sellaisena ikuisesti ,että oltaisiin jatkuvasti toisiinsa vaan hirveän rakastuneessa tilassa.

Pitäisi hyväksyä se, että kiihkeä rakastuminen muuttuu rakastamiseksi. Arkipäiväiseksi, mutta sekin on yhtä hyvä juttu. Toista pitää kunnioittaa ja antaa toiselle omaa tilaa, ei saa ripustautua.

[/quote]

Mä olisin haltioissani jos rakastuminen olisi muuttunut arkipäiväiseksi rakastamiseksi! Mutta mitä kun se on muuttunut vuosien saatossa aktiiviseksi vastenmielisyydeksi ja kunnioituksen puutteeksi? Kun monta kertaa päivässä tulee mieleen että juuri TUOLLAISISTA syistä en rakasta sinua enää?

Miten ne ihmiset joilla suhde on kasvanut syväksi jokapäiväiseksi rakkaudeksi eivät tajua ettei niin käy kaikille? Eivät ihmiset eroa siksi että rakastavat toisiaan tyynellä ja arkisella tavalla, vaan siksi etteivät enää pidä toisistaan ja haluavat olla toisistaan mahdollisimman kaukana.

Ja mitä niihin lapsiin tulee niin ihan sama pätee: eivät vaihtoehdot ole että joko eletään perheessä jossa vanhemmat rakastavat toisiaan tai sitten ollaan eroperhe. On myös se, epäilemättä aika yleinenkin, vaihtoehto että eletään perheessä jonka vanhemmat eivät rakasta toisiaan.

Kannatan myöskin avioliiton pitämisen yrittämistä ja minun on vaikea uskoa että niin monen täytyy erota voidakseen hyvin. 

Uskon että kyseessä on suhteessa kasvanut vuorovaikutuksen puute. Ajatukset tulisi kertoa vaikka ne miten sattuvat, puolin ja toisin, eikä hauduttaa niitä päässään. Ja vaikka tuntuu ettei tästä enää voi päästä yli, niin jos joskus sydämet ovat kohdanneet ja sielujen välille on tehty avioliiton lupaus, niin ne voi saada takaisin yhteen.

Vuorovaikutusta, ymmärrystä ja yritystä lisää, lisää ja lisää, ja päättäväisyyttä. Ja sanokaa ja tehkää toisilleen myös kauniita asioita, ja muistaa nähdä toistensa hyvät puolet.

Jos avioliiton rikkoo, se särkee luottamuksen ja sydämen. Sydämen päälle jää takuulla kuori. Se tulee pyrkiä avaamaan oman puolisonsa kanssa keskustelemalla vaikka siinä prosessissa kestäisi vuosikausia.

T. ~ 20 vuotta lähentelee yhdessä ja yhä rakastetaan ja rakastutaan, vaikka kriisejä on mahtunut väliin

En ole enää löytänyt yhtä ja oikeaa, joten olen tyytynyt jyystämään eri pimperoita. Tykkään siitäkin.

Vierailija kirjoitti:

tietenkään se mies ei ole samanlainen kuin 20v sitten! Ihmiset muuttuvat, kasvavat ja kehittyvät. Enkä ymmärrä miten joku "sivusta seuranneena" tuomitsee eron kun ei kuitenkaan tiedä kaikkea.

#havaintojaepävakaudesta

Oisko niin että avioerosta on tullut niin helppoa ja normaalia, että ei enää viitsitä nähdä vaivaa ongelmien korjaamiseksi. 

Toki huonoon avioliittoon tai muuhunkaan parisuhteeseen ei kannata jäädä kituuttamaan edes lasten vuoksi.

Mutta monien ongelmat olisi varmasti korjattavissa, jos molemmat puoliskot olisi valmiita tekemään töitä sen eteen. 

Eikö sulla muuta tekemistä ole kuin spämmiä samaa aloitustasi viikosta toiseen?

Juopon paskiaisen kanssa eläneenä tiedän oikein hyvin, että juoppo paskiainen saa riidan aikaiseksi ihan yksinään. Ei siinä minua tai ketään tarvita kuin yleisöksi hänen näyttävälle ja lapselliselle esitykselleen.

Aloituksesi on jännällä tavalla kurkistusikkuna sovinistin sairaaseen ja pikkuiseen mieleen. Sinusta naisen pitäisi alistua ja sietää ihan mitä tahansa. Sinusta mies ei ole kykenevä kehittymään, oppimaan ja käyttäytymään asiallisesti. Sinusta avioliitto on elinikäinen, koska jotkut partapapparaiset 2000-3000 vuotta sitten keksivät, että olispa kätevää jos omistaisi naiset ikuisesti eikä niillä olisi oikeutta omaan ruumiiseensa eikä omaisuuteen. Niitä voitaisiin sitten me partapapparaiset ostaa, myydä, lainata ja varastaa!

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 21:01"]

Minä olen eronnut kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla mies rakastui toiseen ja jätti minut ja lapset. Toisella kerralla mies jäi työttömäksi, alkoholisoitui sen takia ja viinan voimalla alkoi pahoinpidellä minua. 

 

Olen hyvässä ammatissa toimiva ihminen, jolla on toimivat ihmissuhdeverkostot ja aivan mahtavat lapset. Ikävä jos ette voi arvostaa minua avioerojeni takia. 

[/quote]

 

No minusta ekassa tapauksessa syy ei ole sinun. Mieshän siinä on lähtenyt. Toisessa tapauksessa on ollut enemmän kuin fiksua lähteä, koska pidemmän päälle lapset kärsivät alkoholista ja väkivallasta enemmän kuin erosta.

 

Itse olen keikkunut viimeiset kaksi vuotta eron partaalla. Ei väkivaltaa, ei alkoholiongelmaa mutta muita ongelmia senkin edestä (mm. yksi sivusuhde). Mies ei näe missään ongelmaa, meillähän menee hyvin eikä siksi suostu pariterapiaan. Mi

Otetaan aikusena itse se vastuu eikä sälytetä lasten niskoille.

Vierailija kirjoitti:

En ole enää löytänyt yhtä ja oikeaa, joten olen tyytynyt jyystämään eri pimperoita. Tykkään siitäkin.

Tässähän yksi syy tulikin eli seksin irrottaminen avioliitosta. Harvempi mies (tai nainen) eroaisi, jos se tarkoittaisi elämistä selibaatissa.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 21:40"]

Minä suren todella paljon kaikkien eroperheiden lasten puolesta, joiden tunteista  kukaan ei välitä kun on kiire etsiä uutta kumppania ja harrastaa seksiä niin monen kanssa kuin mahdollista kaikkien aviovuosien edestä. Enkä edes halua ajatella uusperheitä, ne ovat jotain niin likaista ja vastenmielistä, että yritän unohtaa niiden olemassaolon. Jos olen itse joskus siinä tilanteessa, että joudun rikkomaan lasteni perheen, en katsokaan miehiä ennen kuin lapset ovat tukevasti omillaan. Ihmisen, joka ei kykene sitoutumaan myös huonoihin päiviin ei pitäisi edes hankkia lapsia. Voisin antaa lasten takia anteeksi satunnaisen syrjähypyn, kenenkään lapsen ei pitäisi joutua elemään erossa kummastakaan vanhemmastaan.

[/quote]

 

Onko lasten sitten parempi asua kodissa, jossa on kaksi vanhempaa, mutta jatkuvasti kireä tai kylmä ilmapiiri, kun vanhemmat eivät voi sietää toisiaan?

Tarkoitatko sanoa että lasten vuoksi pitää erota ja hajoittaa perhe, mutta ei tarvitse sietää puolisoa heidän vuokseen? Kummallista, mutta ainahan se oma etu verhotaan lasten etuun kun itse halutaan jotain mistä tiedetään lasten kärsivän

Tyypillistä helposti eroaville on narsistinen keslustelutyyli. Faktat ja tieteelliset tutkimukset sivuutetaan täysin. Vain oma vääristynyt narratiivi on oikea. Muut näkemykset pyritään teilaamaan ja jollei se onnistu niin pyritään vaientamaan viestintuoja keinolla millä hyvänsä. Tosiasioita itsestään nämä helposti eroilevat eivät kestä kuulla.

Sarjaeroajille pitäisi saada leima jotta kaikki osaisivat karttaa sellaista. Porttikielto parisuhteisiin.