Te kenelle ei tule enää lapsia, ahdistaako teitä??

Ahdistaisi enemmän jos tietäisin että lisää vielä tulisi.

Minulle tehty 2 vuotta sitten sterilsisaatio, olin silloin 30 meillä on 2 lasta. Sellaisia kaihon tunteita tulee välillä, mutta ei ahdistusta, olimme niin varmoja asiasta ja edelleen ollaan. Nyt on aika keskittyä näitten ihanien villiviikarien elämään. Ja lähipiiriin tulossa vauvoja niin sitten saa niitä vähän höösätä ja sitten palauttaa omalle äidille... :)

Ei ahdista, olemme onnellinen pikkuperhe!

Haaveissa oli kolme, mutta ei enää mahdollista. Kaikkeen tottuu ja asiat on vain pakko hyväksyä sellaisena kuin ne ovat.

Ajattele, että ehkä vielä joskus vaikka ei sitten koskaan syntyisikään. Aika monelle varmasti jää tavallaan kaipuu päälle. Terv. neljättä ja taas kerran viimeistä toivova

Välillä iskee vauvan kaipuu, sellainen haikea olo.



Meillä on kolme lasta ja mies kävi sterilisaatiossa. Yhdessä asia päätettiin. Mä olen 35 ja mies yli 5-kymppinen, eikä jaksa enää vauvaa, ymmärrän sen ihan täysin. Nuorin lapsi on 5-vuotias.



Mutta muutama kuukausi vielä, niin saadaan eka lapsenlapsi=))) Ehkä hän sitten vähän helpottaa mun vauva-ikävää=)))

et se vaikka vois pettää mutta ei sen enempää, menee ohi ja nauttii lapsista jotka päivä päivältä tulevat itsenäisimmiksi. Aikansa kutakin mutta kai se ihmisen sisäinen vietti vaan välillä nostaa päätään. Nautitaan olemassa olevista lapsistamme ja annetaan aikaa myös itsellemme, tsemppiä!

No meille loppujen lopuksi kävi hyvin, saimme useammankin lapsen, vaikkei toivoa enää annettukkaan. Mietin, että juontaako tämä " ahdistukseni" noista ajoista, vai onko muillakin (siis joilla ei ole lapsettomuustaustaa) samankaltaisia ajatuksia.



Olen pahoillani puolestasi 2, jos tuo ei ole oma tahtonne.



ap

Meillä on 7- ja 8-vuotiaat isommat ja nyt 10kk vauva. Isompien jälken jo päätettiin, että nämä lapset oli nyt tässä.

Kunnes iski vauvakuume ja saatiin vielä tämä ihana kuopus. Vauva on kertakaikkiaan niin hieno tyyppi,että nyt kun ajattelen hänen olevan viimeinen saan ahdistuskohtauksen. Joka päivä ajattelen, että tämäkin hetki on nyt viimeistä kertasa käsillä. Ryömimiset, täysimetys, konttaus, seisomaan nouseminen ym. yritän nauttia joka hetkestä!!!

tuonne syvemmälle pohjamutiin. Rakastan näitä lapsiani, ja en toisaalta siis edes haluaisi enempää kun kädet ovat täynnä, mutta joku se tuolla vaan nostaa päätään...



ap

Jos en saa vakituista työtä, meille ei tule enää lisää lapsia. Toisaalta kahden kanssa on kivaa ja helppoa ja rahat riittää paremmin jne. MUTTA silti olen kade jokaiselle " möhömahalle" , jotka saavat miettiä, kumpi syntyy, koska syntyy, minkänäköinen tulokas on, minkä nimiseksi kastetaan.



Toisaalta ei ole yhtään ikävä raskaus- tai imetysaikaa tai yöheräilyjä tms.



Ota nyt naisen mielestä selvää - edes omasta! :)

Päinvastoin! Aivan ihana fiilis kun tietää että ei enää koskaan. 17 vuotta, yksi viikko ja kaksi päivää olen ipanoitani hoivannut. Jäljellä sellaset 11-12vuotta ja sen jälkeen tähän taloon ei päästetä yhtään lasta, muuta kuin kyläilemään(tietysti).



T:lapsenlapsia odotellessa

Ja tähän kesään asti meni ihan ok, ajattelin juuri noin että nautin nyt tästä viimeisestä kerrasta ja imetinkin aika pitkään. Eiköhän se tästä joskus helpota, tai sitten täytyy hakeutua juttelemaan jonkun kanssa.



ap

8, meillä ei lapsenlapsia ole ihan lähiaikoina odotettavissa kun vanhin vasta 9 (tai ainakin toivon niin ettei ihan vielä;)



ap

haluaisiko niitä lapsia aina vaan lisää ja lisää kunnes tietty ikä tekee lopullisen stopin. Olen aina luullut että käy niin, että tulee tunne, että nyt on lapset tässä eikä haikaile enempää. Mutta liekö sitä siis kaikille tuleekaan, taidan kuulua tähän ryhmään joka ei osaa tyytyä mihinkään.



ap

Elämä on vaan kuljettanut niin, että haluamaani raskautta ei ole. Olen itse sairastellut ja kaikenmaailman viivytysten ja vielä keskenmenonkin jälkeen on käynyt niin, että ajattelen, että lapsiluku on nyt tässä. Mulla on nyt lääkitys, joka tekee raskautumisen lähes mahdottomaksi ja nyt jo kuopus on 4v, joten joskus jos/kun pääsen lääkityksestä eroon jo tuo ikäero tulee olemaan niin suuri, että en halua sellaista yksinäistä iltatähteä. Ja kyllä se oma ikäkin jo tulee joskus vastaan.



Niin haikealta tuntuu, kun näen raskaana olevia tai syntyneitä-palstaa tai ihan mitä vaan. Siis enkö mä enää koskaan?



On niin ihmeellistä, kun meillä ei ole enää pientä lasta hoidettavana. 4v on jo niin omatoiminen, puhumattakaan sisaruksistaan.



Koska meillä on 3 lasta ja moni kärsii lapsettomuudsta, ei tälläista surua kehtaa koskaan tuoda julki. Eihän mulla ole oikeutta tuntea surua, kun 3 lasta jo on.

Onneksi terve järki voittaa, sterilisaatio hoitaa loput.

joka ei missään tapauksessa itse enää lapsia haluaisi, hän on tyytyväinen tilanteeseensa. Voikun itsekin saisin rauhan. Ehkä tämä on myös jotain ikäkriisiä, sen tietää, että kun vuodet kuluu, niin lapsen saaminen on jo mahdotonta. Tämä aika ei koskaan palaa! Mielestäni en tätä lapsille kuitenkaan näytä, yritän olla mahdollisimman " hyvä" äiti. Näin iltaisin sitä asiaa kuitenkin miettii, ja varsinkin aina silloin kun kuulee raskausuutisia. Tsemppiä teillekin.



ap