Te kenelle ei tule enää lapsia, ahdistaako teitä??

ettei tule enää vauvaa. Nyt kun näkee vauvoja, on päällimmäisenä ajatus että luojan kiitos ei enää tarvitse...

Vauvat ovat edelleen ihania ja kaikki lapset, mutta meidän perhe on nyt koossa:)

Minulla todettiin syöpä ja siihen loppuivat kaikki lastensaantitoiveet. Syöpä on hormonipositiivinen ja mieheni on menossa sterilisointiin. Lapsilukuun olen tyytyväinen, vaikka se kolmas olikin haaveissa. Minua ahdistaa se, näenkö lapseni kasvavan aikuisiksi. Sitä minä olen itkenyt. Sitä ja hiuksiani.

Lapset 5 ja 3 ja tyytyväisin mielin suuntaan tässä taas enemmän muihinkin asioihin.



Vauvakuume oli tokan tultua ja ekan jälkeen kun näytti siltä, ettei tokaa tulee, surin kovasti, mutta muuten tämä on kyllä oikeasti tässä.



Säästän parhaat tavarat/vaatteet lapsille itselleen.

En ole mitään emotyyppiä, jonka olisi pakko saada suurperhe. Kaksi lasta on meille maksimi.

Nyt on ihana tunne, kun perhe on koossa ja voimme keskittyä näihin lapsiin eikä tarvi kaihota lisää lapsia!



(meillä 5 lasta)

Olen vauvahullu mutta en jaksa sitä 1-5 v aikaa. Voisin tehdä vaikka 10 lasta jos täyttäisivät vuoden sijasta 7 vee ja aloittaisivat koulun. Alkuun ahdisti kolmannen kanssa että tämä nyt jää viimeiseksi mutta kun hänen touhuja katsoo vähän aikaa, niin ei tee mieli enää lisää;). Hän on ihana, temperamenttinen, omapäinen pikkupakkaus ja minä jään odottelemaan niitä lapsenlapsia joita onneksi ei tule vähään aikaan...

Meillä on kolme ihanan ihanaa lasta, joista nuorin on 6,5kk ikäinen. Ikää tulee kesällä 30, ja matkakuume on ihan hirmuinen. Odotan kovasti töihin pääsyä, että pääsisin säästämään ja sitten olisi mahdollisuus lähteä miehen kanssa pariisiin ihan kaksin! Tai tähän hätään kävisi vaikka ihan Ruotsin reissu!



Niinhän sitä sanotaan, että yksi lapsi jää aina tekemättä, joten tyydyn tähän krooniseen vauvakuumeeseen. On siitä elämästä kuitenkin enemmän iloa, kunhan lapset vähän varttuvat.

ei siitä syystä etteikö lapsia haluttaisi, vaan koska raskaus olisi iso riski vauvan henkiin jäämiselle. (lapset keskosia)



vauvakuume vaivaa ajoittain ja kaipuu on. mutta kiitän samalla luojaani ettälisää lapsia ei tule eikä tarvitse enää koskaan pelätä lapsen hengen puolesta.

En kaipaa omaa vauvaa vaan oikeasti nautin kun saan seurata lasteni kasvua. On oikeasti ihanaa kun he ovat jo isoja ja nukkuvat yönsä eivätkä vaadi 24/ 7 huomiota.

ahdistanutkin. Mutta kun luin 19:sta kirjoituksen, niin eipä ahdista enää. Olen syvästi kiitollinen näistä kahdesta lapsesta, mitä minulla on.

Ikää on 38 ja olen eronnut. Minulle ei tule lisää lapsia, sillä miesystäväni on 48 ja hänellä on kolme lasta. Mutta, en edes toivo lisää lapsia, tuo yksi ihana ainutlaatuinen " riittää" minulle ja olen hänestä kiitollinen ja onnellinen. Kaikkea ei elämässä saa mutta minulle on aina ollut jotenkin selvää että minulla on yksi lapsi. Toki kun välillä näen vauvoja, iskee vauvakuume mutta se menee aika pian ohi, se vauva-aika kun myös menee nopeasti ohi. On haasteellista kasvattaa yksi lapsi, saati monta. Tyydyn siis yhteen ja mieheni lapsiin.

Sterilisaatio tehty ja nautin vauvattomasta elämästä. Seuraavaksi mummiksi.

3-v. Olen todella vakuuttunut siitä, etten enää aloita samaa alusta. Minusta ei olisi siihen enää. Olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut nämä jo " isoiksi" kunnialla (ainakin nyt näyttää siltä).



Itse kävin nuo samat ajatukset läpi, kun lapset olivat sen kaksi. Tyyliin " en enää koskaan saa pitää omaa vauvaa sylissä" jne. Itkin kun pakkailin pikku-vaatteita pois :).



Jumpassa oli kieltämättä suloisen näköistä kun yksi onnellisen näköinen odottaja väänsi pumpissa masunsa kanssa :). Tuli sellainen haikeus...

On ihanaa vanhentua, kun kukaan ei enää odota samaa kuin nuorilta naisilta. Siis kaikkea mahdollista.

Meillä on kolme aivan iki-ihanaa lasta, joista olen todella kiitollinen ja onnellinen, mutta silti...



Mä oon potenu vauvakuumetta niin kauan kuin vain muistan, eikä se millään ota ja laske. Nuorimmaisen synnyttyä oli aivan kamalaa siivota mammavaatteita kaapeista pois, itkin ihan hulluna. Liekö hormooneilla osansa... ;) Ja sama homma, kun ekat vaatteet jäi pieniksi... Nyt nuorimmainen lähenee 2 vuotta ja edelleen haaveilen, et jos vois vielä saada kokea raskauden ihanuudet ja kauheudet, ne ensihetkien tunnemyrskyt... Mutta kun en voi tai saa! :(



Toisaalta sekin suututtaa, et jos puhun vauvankaipuustani kavereille, jotka eivät ymmärrä miten mä voin haluta vielä lisää, ja he sit (totta kai hyvyyttään) yrittävät vähätellä ja toistavat, et oo nyt edes noista kolmesta onnellinen ku joillakin ei oo yhtään. Totta kai mä oon heistä onnellinen! Ja totta kai mäkin haluaisin saada sisäinen rauhan tässä asiassa, mutta kun se ei vaan anna rauhaa. Välillä menee helpommin ja sit taas tulee päiviä, et melkein rinnasta puristaa...



Voin vain kuvitella millaista on niillä, jotka kärsivät lapsettomuudesta... Siksipä luovutin munasolujani, että jos niistä olisi apua edes yhdelle lapsettomalle pariskunnalle.

mutta onneksi molemmat olemme samaa mieltä että 3 lasta meille riittää. varmaan ampuisin itseni jos tulisin vielä raskaaksi, en kaipaa raskausaikoja enkä synnytyksiä.

meillä nelonen on tänään kaksi viikkoinen eikä vielä ahdista ajatus että ei enää ikinä meille vauvaa. Tai ainakaan ei pitäisi enää tulla...



Mutta surettaa ja tekee mielen haikeaksi ajatella että saan nyt viimeistä kertaa kokea tämän, haistella pientä päätä,nukkua lämmin nyytti kainalossa tuhisemassa, olla sylikkäin ja katsoa tillittää vaan toista...vauvat ovat niiiin huumaavia ja epäilen ettei näihin fiiliksiin pääse koskaan enää vaikka olis oman lapsen vauva kyseessä.Siis ettei swiitä huumaanu kuin äiti omastaan.



KOlmosen kohdalla oli jo sterilisaatio mielessä, kun hän oli pari viikkoinen peruttiin tuo päätös, nelosta odottaessa taas sterilisaatio ajatus entistä voimakkaampana, mutta hormonikierukkaan taidetaan silti päätyä.



Järki sanoo ei enää,mutta sydän ei taida olla vielä sitä mieltä. Onko se sitä mieltä koskaan onkin sitten eriasia ja jää nähtäväksi

eutta, mutta sekin on positiivinen tunne.



Pääsääntöisesti olen iloinen ja tyytyväinen, että vauva-arkea ei tarvi enää elää;)

Ihana kun tajuaa, että sillä tolkuttomalla raadannallakin on loppu näkyvissä.



Todella paljon mielelläni keskityn niihin kasvatusasioihin pelkästään.