Tahdon vauvan, mies ei...

Olen uskovainen kolmikymppinen nainen, naimisissa, kahden lapsen äiti. Tahdon vielä vauvan, mies ei. Uskon vakaasti Jumalaan, (en ole aina uskonut) ja koen että eronkin uhalla en uskalla käyttää ehkäisyä. Voimakas tunne (kutsumus) on, että lapsen syntymä auttaa miestäni myös tulemaan uskoon, tämän kutsumuksen vuoksi pelkään vastustaa Jumalaa, toisaalta huolettaa miten parisuhteen käy, jos tämä tilanne ei ratkea. Ymmärtääköhän teistä kukaan tätä tilannetta? Raamattua en ole tiketilleen joka sivulta lukenut, ja olisinkin kysellyt, liekö teillä muilla lukijoilla tietoa että käykö miehen totteleminen ja kunnioittaminen yli Jumalan tottelemisen? Kun "vanhanaikaisena" koen, että vaikka voin vaikuttaa päätöksiin, mies kuitenkin sanoo sen viimeisen sanan. Eli jos mies ei tahdo, pitääkö minun vain nöyrtyä siihen vai uhmata miestäni, luottaa Jumalan huolenpitoon?



Te ketkä aiotte saarnata minulle tasa-arvosta ja minun olemisestani alennustilassa, voitte säästää vaivanne olla vastaamatta, olen kuullut tuosta enenkin, ymmärrän mielipiteenne, mutta itse olen osani valinnut, ja erittäin tyytyväinen kokonaistilanteeseen, sillä olen onnellinen rakkaan ja turvallisen miehen ja Jumalan lähellä.