Lue keskustelun säännöt.
liiotteleeko YH:t elämänsä rankkuutta?
25.11.2007 |
Tuli tuossa eräästä toisesta ketjusta mieleen...
Oma hyvä ystäväni on ollut nyt yh vuoden ja hän ihan rehellisesti sanoi yh:n elämän olevan paljon helpompaa kuin parisuhteessa oli. Rahaa on kuulemma huomattavasti enemmän, sillä yh:n tuet ovat niin hyviä + elatusmaksut kolmesta lapsesta on hyvä lisä myös. Lisäksi vapaa-aikaa on selvästi enemmän kuin parisuhteessa olessa. Lapset ovat nimittäin usein myös isällä ja silloin yh saa omaa aikaa ihan kunnolla. Tällaista omaa aikaa ei siunaantunut parisuhteessa ollessa.
Minä uskon, että suuressa osassa yapauksissa tuo pitää paikkansa, monella naisella elämä helpottuisi kun olisi yh. Jäisi yksi vauva (mies) pois jolle ei tarvitsisi tehdä ruokaa ja jonka pyykkejä ei tarvitsisi pyykätä. Tuosta rahasta en tiedä, sillä en ole YH:n tukija tutkinut sen kummemmin, mutta omaa vapaa-aikaa saa taatusti enemmän kuin ennen. Kuinka moni parisuhteessa lapsia kasvattava nainen saa vapaata aikaa jokatoinen viikonloppu pe-su?
Toki ymmärrän, että toisissa perheissä miehistä on suuri apu ja toisissa perheissä myös iso taloudellinen apu. Mutta noin keskimäärin naisella on varmaan helpompaa yh:na.
Kommentit (29)
Olen yh, enkä todellakaan ole moisia summia nähnyt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep. Minäkin olin hoitovapaalla, lähinnä siitä syystä, että työnteko ei juuri kannattanut. Olisin saanut töissä ollessani vähemmän rahaa käteen kuin hoitovapaalla ollessani (olisin siis tehnyt kouluttamattomalle sopivia duunarihommia, en mitään 3000-4000e/kk liksoja).
Tuo tilanne ei ole mikään yh-juttu, vaan monilla työttömilläkin voi olla noin. Suomessa on joskus tilanne niin nurinkurisesti, että työnteko ei kannata.
Mutta se yksinäisyys on sitä rankinta. Yksin kannat vastuut, surut ja ilotkin. Juu. On sukulaisia ja ystäviä, mutta he eivät voi korvata kumppania.
Kuten joku sanoi, riippuu siitä näkökulmasta mistä katsoo. Jos huonosta suhteesta pääsee irti, niin yksinhuoltajuus on taivas.
Elämä on helppoa, joo. Elatusturva kunnalta 130e, lapsilisä 110e+ yhkorotus 40e ja palkka käteen 1000e. Vuokra 600e.
Ei juhlita, mutta pärjätään. Isä tapaa harvoin ja silloinkin ilmoittaa viime tipassa ja tapaa vain muutaman tunnin.
Ei tukiverkkoa.
Joo, en nauti, mutta pärjättävä on kun ei mies jaksanut perhe-elämää.
Enpä olisi arvannut etukäteen, eikä hänkään.
Sellainen tarina ja meitä löytyy. Toki ap:n kuvailemiakin.
kerropa ap heti missä kunnassa sellaista saa, niin muutan sinne!
voin sanoa, että välillä rankkaa ja välillä helppoa. Mitään ylimääräisiä tukia en ole ikinä saanut. Palkka menee näköjään juuri jonkun rajan yli, etten mitään helpotuksia saa. lapsen isä ei ole kuvioissa, mutta näin on parempi.
eli omaa vapaa aikaa käydä esim ostoksilla ei ole. aina joutuu järjestämään jonkun lapsenvahdin, jos tahtoo mennä esim omaan harrastukseen. yh, jolla hyvä tukiverkosto voi varmasti paremmin, kuin huonossa parisuhteessa oleva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raha on kyllä nyt opiskellessa tosi tiukassa..onneksi tämä elämänvaihe ei kestä ikuisesti.
Isä ei tapaa lastaan joten mitään ns. omaa aikaa ei minulla ole. Tai no se aika minkä vietän koululla ja satunnaisesti isovanhemmilla hoidossa..ei kuitenkaan edes joka kuukausi ole sellaista vapaata.
Toki elämä on yksinäistä, en voi jakaa vanhemmuutta kenenkään kanssa. Kuitenkin koen että meidän elämä on hyvää, kuten missä tahansa perheessä. Ja siihenkin tottuu että hoitaa kaiken yksin, enkä koe lasta edes sellaisena asiana josta haluaisin vapaata.
Mutta varmaan aika paljon helpompaa olisi jos perheessä olisi toinen aikuinen. Paino sanalla aikuinen..mitään hulttioäijää en edes huolisi tähän sotkemaan kuvioita.
Tosin lapsia oli 5 ja vuorotyöhön perustuen maksettiin myös kuntalisä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä ainkaan. Olen opiskelija yh. Rahaa ei ole ollut liiemmälti hoitovapaalla ollessa, työelämässä, eikä nyt opiskelijana.
En kanssa ymmärrä että miten sitä aina kuvitellaan että me saisimme jotain ihme ylimääräisiä tukia. Lapsilisä on sen muutaman kymmentä euroa parempi kuussa, + elatustuki (n 125e/kk) . Siinä ne sitten onkin. Muistakaa hyvät ihmiset että meillä menee vuokra kokonaisuudessa yksin maksettavaksi, unohtamatta sähkölaskuja, tv-lupaa, kodinirtaimistoa, lapsen vaatteita, -lääkärissä käyntejä, -harrastuksia ym ym.
Onneksi hoitovapaalla ja opiskelijana saa asumistukea. Eihän sitä muuten millään pärjäisi. Olen myös ollut työelämässä ja silloin vuokran ja laskujen jälkeen ei näppiin jää kyllä paljon mitään. Melkeen tekisi mieli mennä vaan työkkäriin, ja sossuun. Sieltä saisi sen ihan saman rahan, mitä työelämästä. Mutten nyt ihan niinkään osaa olla.
Sitten toiseen asiaan. Johan täällä naimisissa olevat naiset itkevät, kun itse ovat sairaana, ja miehen pitäisi tulla töistä parin tunnin päästä. Että pitäiskö lapset viedä naapuriin hoitoon, kun eivät itse enää jaksa. Meillä yh-äideillä ei ehkä ole sitä miestä, joka tulisi parin tunnin päästä kotiin. Vaan saamme itse hoitaa itsemme ja lapsemme kipeänäkin. Muistan hyvin parit oksennustaudit, jolloin kilpaa oksensimme lapsen kanssa. Toinen taudeista kesti vielä 9 päivää. Siinä oli hieman nuutunut olo. Mutta ei voinut mitään, se oli vain pakko kestää.
Huoli on kova, jos itselle sattuu jotain pahempaa. Mitä lapselle käy sitten?
Toisilla on kyllä helppoa. Pääsevät baariin joka viikonloppu. Joko lapsen isä, tai omat vanhemmat hoitavat lapsia aina. Toisilla, niin kuin minulla, ei ole mahdollisuutta että lapsen isovanhemmat hoitaisivat lasta. Lapsen isäkään ei siihen pysty/halua. Joten hoidan lapseni aina itse. Tietty joskus lapsi on ystävilläni, muttei todellakaan liian usein. Nekin on yleensä vain pari tuntia kerrallaan.
Päättele siitä sitten onko liioiteltua vai ei.
Rahallisesti aivan varmasti olisi helpompaa (kysyn minäkin mitä ne hurjat tuet on, mitä yh saa...?). Vapaa-aikaakin luultavasti löytyisi potenssiin 100 - tällä hetkellä olen täysin tukiverkoton oman sukuni puolelta, lapsen isä ei ole tekemisissä lapseensa eikä siis hänen puoleinen sukunsakaan.
Harrastuksia ei ole (ellei suklaansyöntiä ja koneella istumista lasketa? ;)), eikä niihin olisi varaakaan.
Väitän, että yh-elämä oli todella raskasta pari ensimmäistä vuotta, kun lapsi huusi yötä päivää, olit väsynyt, eikä apua tullut mistään. Jutteluseurakin olisi ollut oikein mukavaa, kun ystävätkin kaikkosivat väsymyksen ja masennuksen astuessa kuvioihin.