Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

taivaslaulu-kirja

Vierailija
28.10.2013 |

Olen vl-nainen ja luin taivaslaulu-kirjan. Se antoi kyllä todella ahdistavan kuvan uskosta. En kyl ite ja kovin moni muukaan jaksaisi tuollaista elämää. Moni asia oli sellaisia mistä en oo kuullutkaa. Että aika ihmisraunio oli kirjan päähenkilö!! Enkä kyllä koe noin ahdasmielistä painostusta kenenkään taholta.

Jos henk.koht. koen etten ole valmis raskauteen, hoidan asian niin etten myös tule raskaaksi.

 

Mutta tahdon lapsia monta, niin että ovat kaikki toivottuja omalta taholta, en muiden. Kukaan ei minulle voi tulla sanomaan ja tuomitsemaan. Näin olen muidenkin vl- ihmisten kanssa puhunut. Ihminen on inhimillinen eikä voi jaksaa loputtomiin.

 

Kirjassa ei kuvata vuosia eteenpäin kun ehkäisykin on jo arkea, kun parisuhde ei välttämättä suju niin kuin toivoisi, eikä lasten tulo pilaa kaikkea.

 

Ei puhuta siitä että elämä ei ole onnellista silloinkaan vaikka ei olisi lestadiolainen. Aina tulee asioita mille ei vaan ihminen voi mitään.

 

Moni asia kirjassa oli kyllä ihmisten omaa pahuutta, ei uskon oikeaa pyhyyttä. Sitä pahuutta on aivan liikaa viljelty ja kuulutettu.

 

Kirjassa oli pilkallsesti ja rumasti kuvattu lest. kulttuuria.

 

Paljon oli myös totta ja voin kuvitella että jotkut ovat kokeneet kauheita asioita.

 

Itse koen rakkautta paljon ja armollisuutta ja niin kauan haluan tässä uskossa elää kun pystyn nauttimaan elämästä.

 

Kommentit (53)

Vierailija
1/53 |
28.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä luulen että ap on aika nuori ja tietämätön asioista joita oikeesti on tapahtunut ja tapahtuu edelleen.

Sinä tiedät tasan tarkkaan miten kyseisessä yhteisössä opetetaan ehkäisystä.

 

Ei se kuule ole aina ollut noin että ehkäiset vaan niin sillä hyvä.

Kun koko elämä perustuu vauvasta asti aivopesulla aivan käsittämättömiin harhaoppeihin niin jossain vaiheessa tajuaa kuinka huijattu olo on.

Lisääntymisellä halutaan vaan saada lisää jäseniä.

Miesten keksimä juttu tuo lisääntymispakko. 

Koko uskonto/yhteisö perustuu naisen alistamiselle. Toisia kytätään.

T:ex-vl (olen myöskin lukenut kirjan ja voin sanoa että on kuin omasta elämästä)

Vierailija
2/53 |
28.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja paskat oo miesten keksimä juttu. Kai se nyt koskee miehiäkin jos lapsia tulee!! kuka hullu hyväksyy sellasen että yksin hoitaa lapset.

Oon kolmekymmentä ja neljän lapsen äiti.

 

ehkäisemöttömyys on nähty hyväksi siksi että se pitää lähellä jumalaa,on tarvetta tavallaan turvautua johonkin, pitää elämässä kauneuden ja herkkyyden, jotain aitoa. Aina se ei vaan mene niin vaan on turvauduttava ehkäisyyn. Ja minusta siinä ei ole vääryyttä vaan viisautta. kaiken perusajatus on kuitenkin pitää huolta itsestä että muista läheisistä.

 

Tiedän varsin hyvin millaista on taannoin ollut lest. piireissä mutta sanonkin että se on ihmisten sairasta mieltä. Ja olen onnekseni saanut nähdä uskon kauneuden enkä ole katkeroitunut muiden ihmisten kierosta mielestä.

 

ap

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/53 |
28.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen elänyt myös ajan kun en ollut lestadiolainen, eikä myöskään mieheni. Tiedät 2 kuinka epäoikeudenmukaista, tyhjää ja tuskaista sekin voi olla.


Voin sanoa että en kaipaa sitä, enkä tule kaipaamaan. Nykyään elämässä on sentään jonkin sortin tarkoitus, kauneus ja luottamus!

 

ap

Vierailija
4/53 |
28.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 12:37"]

Olen elänyt myös ajan kun en ollut lestadiolainen, eikä myöskään mieheni. Tiedät 2 kuinka epäoikeudenmukaista, tyhjää ja tuskaista sekin voi olla.


Voin sanoa että en kaipaa sitä, enkä tule kaipaamaan. Nykyään elämässä on sentään jonkin sortin tarkoitus, kauneus ja luottamus!

 

ap

[/quote]

 

Kauniisti kirjoitettu. Mukava kuulla myös tällaista. Tiedän itsekin monta ihmistä, jotka ovat vl uskon jättäneet, mutta todenneet, että ei se elämä silti sen onnellisempaa ole, vaikka niin kuvittelivat..

 

Vierailija
5/53 |
22.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

No tämä ikuinen puheen aihe. Ollappa tekemättä tuota hommaa ,kun on parempaakin tekemistä. Mun puolesta ei kannate kiihkoilla koko asialla .Eläköön sovussa ateistit kun uskovaiset. Julkisuutta haetaan tälläkin tavalla . Pakko ei kenenkään ole uskoa, eiköhän jokainen tee omantuntonsa mukaan. En tiedä onko enää omaa tuntoa,kun on seurannut tätä maailman menoa.

Vierailija
6/53 |
22.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokaisen kulttuurin täytyy kestää kritiikkiä ja kyseenalaistamista. Sellainen asenne, että "ei meidän elämä kyllä tuollaista ole kuin kuvaillaan" on jo sinällään vähän omituinen, koska eihän ap eikä kukaan muukaan voi tietää, miten muut yhteisön jäsenet elämänsä ovat kokeneet. Jos tämä on Rauhalan kokemus, ja hän on siitä tehnyt kirjan, niin se kokemus on aito ja uskottava, vaikka hän olisi koko yhteisön ainoa, joka niin on kokenut. 

 

Jos tämä kirja ei jotenkin puhuttelisi ihmisiä, ei siitä olisi otettu viittä painosta näin lyhyessä ajassa, eikä se olisi Oulun pääkirjaston kaikkien aikojen lainatuin kirja. Sille on tarvetta, ja terve yhteisö sallii keskustelun jonka se herättää ja kannustaa siihen. Jos yhteisössä eläminen on aivan aidosti oma valinta, ja ihminen on siinä onnellinen, ei hän koe tällaista keskustelua uhaksi sille omalle elämälleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/53 |
27.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjablogit ja nettikeskustelut ovat osoittaneet että Pauliina Rauhalan kirja osuu moneen olennaiseen kysymykseen ja kipupisteeseen tässä ajassa.

 

Palkittu Pauliina Rauhala: Rehellisyyden kaipuu tuo rohkeuden

 

Vuoden Kristillinen Kirja -palkinto.

Vierailija
8/53 |
11.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rauhalan kirja on yksi Suomen eniten ihmisiin vaikuttavia kirjoja. eritätin koskettava.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/53 |
11.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos ap, kiinnostuin heti. Lähdenpä tästä ostamaan kirjan.

Vierailija
10/53 |
11.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin luin Taivaslaulun melkein yhdellä istumalla eilen. Paljon samaa olen kokenut. Ja Rauhala toi esiin myös lestadiolaisuuden helmiä, esim. yhteisöllisyyden ja pyhyyden kokemukset seuroissa veisatessa, ja myös lasten tuomaa onneakin kuvataan. Rauhalan kuvaama lestadiolaismies Aleksihan pelastaa lopulta vaimonsa kuolemalta ja kirjalla on onnellinen loppu. Se kertoo valinnasta omakohtaisen uskon ja perinteen välillä. Minussa kirja ei herättänyt inhoa lestadiolaisia kohtaan, vaan myötätuntoa ja kunnioitusta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/53 |
11.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

en ole itse minkään sortin uskovainen, mutta hyväksyn liikkeen ja sen tyypilliset arvot. olen myös läheisesti tekemisissä lestadiolaisperheen kanssa. kirjahan kuvaa uskoa nimenomaan kauniisti ja arvostaen, vaikkakin realistisesti. kaikella on kääntöpuolensa, myös lestadiolaisuudella, sitä nyt vaan ei voi kiistää.

Vierailija
12/53 |
11.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aivan tavattoman hienosti kirjoitettu kirja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/53 |
11.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aivan tavattoman hienosti kirjoitettu kirja.

Vierailija
14/53 |
11.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aivan tavattoman hienosti kirjoitettu kirja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/53 |
11.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 13:48"]

...Tiedän itsekin monta ihmistä, jotka ovat vl uskon jättäneet, mutta todenneet, että ei se elämä silti sen onnellisempaa ole, vaikka niin kuvittelivat..

 

[/quote]

 

Voi olla. Itse olen saanut elää elämäni onnellisinta aikaa siitä lähtien , kun rohkenin jättää liikkeen ja aloin elää sellaista elämää joka tuntuu omalta ja aidolta. Lestadiolainen uskon käsitys ja rauhanyhdistyksen yhteisö eivät olleet minulle hyviä juttuja, sillä minulle ne olivat ahdistavia ja painostavia.

 

Mutta kukin tyylillään, tämä on vapaa maa - onneksi.

Vierailija
16/53 |
11.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole lukenut kirjaa, mutta olen lukenut kirjasta lehtijuttuja. Korjatkaa, jos olen lehtijutuista ymmärtänyt väärin, mutta eikös tuossa kirjassa enimmäkseen kuvata yhden perheen kokemuksia vaikkakin perheen ympärille on saattanut sattua myös hyvin vanhanaikasesti ajattelevia lestadiolaisia? Eihän kirja sitä sano, että kaikilla näin tai noin. Jossain lehtijutussa Rauhala itse kertoi ihmetelleensä jo nuorena, miksi yksi äiti näyttää levolliselta ja onnelliselta kun taas joku toinen näyttää aina hymyttömältä. Tässä kirjassa käsiteltiin siis niitä huonoja kokemuksia, joita toki mahtuu monien hyvien kokemusten joukkoon.

 

Oli sitten kirjallisuuden aihe mikä hyvänsä, niin maailman sivu on kirjoitettu rikoksista, väkivallasta, sodista, kaikesta muusta pahasta, eikä silti tarkoiteta, että kaikilla olisi asiat huonosti.

 

Ja en ole lestadiolainen, tunnen tosin monia ja asun lestadiolaisalueella.

Vierailija
17/53 |
11.12.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lestadiolaisuudessa on sanonta että "ei saa lapsiaan sääliä" koska se on "väärää sääliä".

 

Uskovaisen ei sovi lapsia sääliä

 

 

Vierailija
18/53 |
08.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole lukenut kirjaa, koska sen aihepiiri ei kiinnosta minua. Toisaalta sen kieltä on kehuttu kovasti, niin sen takia saattaisin kyllä lukea.

Olen siis itsekin vl, mutta en kipuile ehkäisykiellon kanssa eikä raskaus ole minulle kauhistus. En nimittäin tunnusta ehkäisykieltoa ja meille jokainen lapsi on rakastettu ja toivottu jo kun teen sen positiivisen raskaustestin. Taivaslaulun kaltaista elämää näen valitettavan paljon ympärilläni (kirjasitaattien perusteella): kohdunpoisto on suomen kielen kaunein sana. Olen kohtuni vanki jne. Sydän särkyy kun ajattelee, miksi ihminen kaivaa itselleen tuollaisen kuopan.

Vierailija
19/53 |
08.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 20:11"]

En ole lukenut kirjaa, koska sen aihepiiri ei kiinnosta minua. Toisaalta sen kieltä on kehuttu kovasti, niin sen takia saattaisin kyllä lukea.

 

Olen siis itsekin vl, mutta en kipuile ehkäisykiellon kanssa eikä raskaus ole minulle kauhistus. En nimittäin tunnusta ehkäisykieltoa ja meille jokainen lapsi on rakastettu ja toivottu jo kun teen sen positiivisen raskaustestin. Taivaslaulun kaltaista elämää näen valitettavan paljon ympärilläni (kirjasitaattien perusteella): kohdunpoisto on suomen kielen kaunein sana. Olen kohtuni vanki jne. Sydän särkyy kun ajattelee, miksi ihminen kaivaa itselleen tuollaisen kuopan.

[/quote]

 

 

Jos olet vl, niin todellakin sitten tiedät että ehkäisy ON syntiä. Toiset pyrkivät elämään syntiä välttäen ja näin ollen ottavat vastaan kaikki lapset jotka heille annetaan. Hyvin monessa perheessä niitä lapsia annetaan paljon ja usein mikä aiheuttaa  fyysistä ja henkistä uupumusta ja väsymystä, riittämättömyyden tunnetta, pelkoa, ahdistusta jne.  Taivaan Isältä rukoillaan voimia jaksamiseen.

 

Jos käytät ehkäisyä ja näin ollen puutut Jumalan luomistyöhön, sydämesi luopuu Jumalasta.

 

 

Vierailija
20/53 |
08.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 20:11"]

 

Olen siis itsekin vl, mutta en kipuile ehkäisykiellon kanssa eikä raskaus ole minulle kauhistus. En nimittäin tunnusta ehkäisykieltoa ja meille jokainen lapsi on rakastettu ja toivottu jo kun teen sen positiivisen raskaustestin. Taivaslaulun kaltaista elämää näen valitettavan paljon ympärilläni (kirjasitaattien perusteella): kohdunpoisto on suomen kielen kaunein sana. Olen kohtuni vanki jne. Sydän särkyy kun ajattelee, miksi ihminen kaivaa itselleen tuollaisen kuopan.

[/quote]

 

Ai IHMINENKÖ ITSE "kaivaa itselleen tuollaisen kuopan"?

 

Kyllähän se on vl-lapsuuden, kotikasvatuksen ja seurapuhujien sekä yhteisön tuottama "kuoppa" jonka pohjalle nainen jää yksin. Jos suostuu jäämään.

 

Sinuahan tämä ei koske koska itse haluat suurperheen. Mutta kaikki uskovaiset ei suinkana koe samoin. Et voi mitata itselläsi muita uskovaisia!

 

t. M.L.

 

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kolme kaksi