Onko täällä muita sellaisia jotka voisivat jäädä kokonaan kotiin?
Minulla on ammatti, josta kyllä tykkään, mutta jos olisi mahdollista rahallisesti niin aivan varmasti jäisin kotiin lasteni kanssa ainakin niin kauaksi aikaa kun ovat ala-asteella. Minusta olisi aivan ihanaa saada olla kotona ottamassa pienet koululaiset vastaan. Onko muita samanlaisia?
Kommentit (29)
Hänellä oli niin ruppanen palkka (ja likainen työ) että perheemme hyötyy enemmän hänen panostuksestaan kotiin ja lapsiin. Mies on tosi tyytyväinen, mutta hetkittäin haluaisi palata töihin (esim puhuttuaan liikaa siskonsa kanssa ....).
Kaksi lasta, joista toinen ekaluokkalainen ja toinen eskarilainen. Tarkoitus olisi jossain vaiheessa etsiä osa-aikaista työtä, sillä haluan ehdottomasti olla iltapäivät kotona.
Aika ei käy mitenkään pitkäksi vaikka molemmat poissa sen 4 tuntia päivässä. Hoidan asioita, hoidan naapurin pientä lasta pari kertaa viikossa pari tuntia, käyn mummillani siivoamassa jne. Iltapäivät sitten olen lasteni kanssa uimassa käyden, lueskellen, harrastuksissa jne.
Tiedän olevani etuoikeutettu ja todellakin osaan arvostaa tätä! Tulevista eläkkeistä en murehdi, kuten en sitäkään, jos vaikka huomenna jään auton alle...
Nuorin lapsi aloitti nyt ensimmäisen luokan.
Tämä on meidän yhteinen päätös ja molemmat ollaan tilanteeseen tyytyväisiä, niin myös lapset.
Mä pidän itseäni etuoikeutettuna kun voin olla kotona.
jäisin kotiin, kunnes nuorimmainenkin aloittaa koulun... jos siis olisi taloudellisesti mahdollista. Mutta, kun mies ei ole ministeri, niin työelämään on palattava jossain muodossa, kun nuorimmainen täyttää kolme.
Sitten kun molemmat lapset on koulussa tekisin miellusti osa-aika työtä. Olen päiväkodissa töissä ja tiedän että lapsistani kasvaisi kotonakin kunnon kansalaisia:)
mutta meillä kävikin niin, että mies joutuu yllättäen 26 vuoden jälkeen yt-neuvotteluihin ja minusta tulee perheen elättäjä. Onneksi on oma hyväpalkkainen työ - muuten olisi haljut tunnelmat perheessä!
Eli ihan yhden kortin varaan en tässä taloustilanteessa heittäytyisi.
vaikka varmasti välillä tuleekin ikävä työelämää, niin aion olla kotona siihen asti kun lapsemme menee eskariin ja siitä eteenpäin teen osa-aikatyötä päivällä niin pitkään että lapsi osaa olla yksin kotona koulupäivän jälkeen. Oma äitini oli kotona aina kun tulin koulusta kotiin ja muistan kuinka oikein odotin että pääsen kotiin äidin kanssa syömään välipalaa. Rahallisesti toki kannattaisi töihin mennä, mutta onneksi on mahdollisuus olla kotona, tämä on myös miehen toive. Tiedän myöskin olevani etuoikeutettu että näin saan tehdä, ymmärrän myös hyvin ettei se kaikille ole mahdollista. Eikä kaikki edes halua olla kotona kaiket päivät. Eläkkeistä en todellakaan murehdi, pitkäaikaisella säästämisellä rahastoihin yms. keräämme rahat eläkepäivien iloksi, meidän ollessa eläkeläisiä on varmasti niin vähän veronmaksajia töissä että saa nähdä miten eläkkeiden muutenkin käy..
Yhdellä kaverilla oli mielestäni mahtavan mukava elämä, hyväpalkkainen mies, kaksi lasta jotka molemmat nyt koulussa. Asuivat välillä ulkomailla ja nyt ovat olleet reilun vuoden kotona. Tämä kaverini on ollut kotona nyt reilu 8 vuotta, siitä saakka kun esikoinen syntyi. Nyt vasta kuulin kuinka hän on ollut pitkään masentunut ja saanut siihen nyt ihan hiljattain lääkityksen. Ajattelin että ei voi olla totta, juuri tuollaisen elämän minäkin haluaisin. Vasta silloin pysähdyin miettimään asian kääntöpuolta.
Enkä nyt tietenkään yleistä, älkää kotona olijat hypätkö kattoon. Tarkoitan vain, että omalla kohdallani osasin ensimmäistä kertaa kyseenalaistaa asian. Varsinkin ku se meillä tietäisi roimaa tulojen putoamista, nettotuloina n. 3000 euroa, joka väistämättä vaikuttaisi elämänlaatuunkin. Meillä siis myös jo kaksi kouluikäistä ja yksi 4-vuotias lapsi.
Minulla on ammatti, josta kyllä tykkään, mutta jos olisi mahdollista rahallisesti niin aivan varmasti jäisin kotiin lasteni kanssa ainakin niin kauaksi aikaa kun ovat ala-asteella. Minusta olisi aivan ihanaa saada olla kotona ottamassa pienet koululaiset vastaan. Onko muita samanlaisia?
Tällä hetkellä, kun kuopukseni on vasta 1 v, niin olen mielelläni kotona, mutta töihin palaan, kun hän on 2 v, esikoinen on silloin 4 v.
Tälläkin hetkellä teen keikkatöitä suurimmaksi osaksi sen takia, että saan hieman omaa aikaa ja pysyn työrelämässä kiinni. Osaksi tietenkin myös siksi, että saan hieman enemmän rahaa kotihoidontuen lisäksi.
Mutta vaikka mahdollisuus oli kotiin jäädä kokonaan, en sitä käyttäisi. Ikinä ei tiedä mitä elämässä sattuu. Perheen elättäjä voi vaikka kuolla tai sitten lähteä ja jättää perheen (näinkin on käynyt). En haluaisi olla niin riippuvainen toisesta ihmisestä ja olla käsiojossa, kun rahantarve tulee. Haluan olla itsenäinen ihminen, vaikka perheessä asunkin ja tuoda oman korteni perheen elannon turvaamiseksi.
Kaksi päivää olin kotona hoitamassa sairasta lasta, ja olipa ihanaa päästä taas töihin tänään. En osaa olla kotona. Laiskistun ja lötkistyn, ja hermot menee. Ehkä olisi helpompaa, kun lapset olis päivät koulussa ja sais omaa aikaa, mutta en kyllä kestäisi silti.
Olen opettaja ja pystyin ottamaan suht vähän tunteja nyt, kun lapsi meni ekalle. Olen siis viim. kolmelta kotona, joinain päivinä jo ennen lasta. Tämä sopii mulle!
Kaksi päivää olin kotona hoitamassa sairasta lasta, ja olipa ihanaa päästä taas töihin tänään. En osaa olla kotona. Laiskistun ja lötkistyn, ja hermot menee. Ehkä olisi helpompaa, kun lapset olis päivät koulussa ja sais omaa aikaa, mutta en kyllä kestäisi silti.
Olen opettaja ja pystyin ottamaan suht vähän tunteja nyt, kun lapsi meni ekalle. Olen siis viim. kolmelta kotona, joinain päivinä jo ennen lasta. Tämä sopii mulle!
Meillä tämä on mahdollista miehen hyvin tulojen ansiosta. Jos mä menisin töihin, niin en mä oikeesti edes paljon tähän perheeseen rahaa toisi, olen pienipalkkainen.
Eikä mun työ ole edes niin houkuttelevaa että hirveesti alalle takaisin hingun, olen sihteeri. Työkavereita on välillä ikävä, mutta onnneksi nähdään, nyt vaan eri ympäristössä.
oikeasti painan niska limassa hommia kotona, palkkatöissä pääsisin monella tapaa helpommalla.
Syksyllä aloitin opiskelun, ja teen osa-aikatöitä siinä sivussa. Esikoinen tokalla, keskimmäinen eskarissa ja kuopus on 4 v. Nyt olen niin tyytyväinen etten jäänytkään kotiin, vaikka olisi ollut mahdollista. Lapset tykkää olla hoidossa ja minä koulussa ja aikaa on olla paljon yhdessäkin. Mutta ymmärrän myös niitä jotka haluavat jäädä kotiin, kivaa oli sekin.
Olen myös siinä etuoikeutetussa asemassa että voin harkita kotiin jäämistä vielä pitkäksi aikaa. Esikoinen on nyt viisi ja kuopus vuoden, joten esikoulu- ja ykkösluokanvuoden voin ainakin olla kotona hyvillä mielin. Oma alani (lastentarhanopettaja) on niin huomosti palkattua että eipä siitä paljoa jäisikään päivähoitomaksujen, vääjäämättömien sairaskulujen ja mahdollisen osa-aikatyön jälkeen käteen. Mutta tulen kyllä laskemaan ihan rahallisestikin paperilla kaikki sekä tietty plussat ja miinukset muutoinkin.
Minua tylsistyttää kotona. Se on ihan fakta.
Lihoin 10 kiloa, laiskistuin, lötkistyin. Aivokapasiteetti suli pikkuhiljaa, ja vasta nyt tuntuu että olen se normaali minä joka olin ennen kotona oloa.
Tosin "uhraukseni" kannatti, oli parasta lapselle ettei tarvinut mennä hoitoon alle 3-vuotiaana.
Minä olen ollut kotona nyt 4 vuotta ja tämä aika on ollut ihanaa.
On aikaa pitää koti kunnossa, olla lasten kanssa, tavata ystäviä, harrastaa, pitää itsestään huolta jne. Laiskistumisen vaaraa ei ole, päinvastoin, kotiäitiys on oikeasti aika täysipäiväistä hommaa, ainakin kun on useampi lapsi.
Energiaa on riittänyt laihduttamiseenkin, mitä en koskaan työssäollessa saanut aikaan :)
Lihoin 10 kiloa, laiskistuin, lötkistyin. Aivokapasiteetti suli pikkuhiljaa, ja vasta nyt tuntuu että olen se normaali minä joka olin ennen kotona oloa.
Tosin "uhraukseni" kannatti, oli parasta lapselle ettei tarvinut mennä hoitoon alle 3-vuotiaana.
Lihoin 10 kiloa, laiskistuin, lötkistyin. Aivokapasiteetti suli pikkuhiljaa, ja vasta nyt tuntuu että olen se normaali minä joka olin ennen kotona oloa.
Tosin "uhraukseni" kannatti, oli parasta lapselle ettei tarvinut mennä hoitoon alle 3-vuotiaana.
Mun elämän parhaat vuodet oli kotona lapsien kanssa. 3 vuotta olen molempien kanssa ollut kotona. Mä jaksoin vaikka mitä, energiaa riitti.
Nyt mä olen töissä, ja välillä olen todella väsynyt töiden jälkeen. Kotonahan alkaa se toinen työ. On ruuan laittoa ja lapsien harrastuksia, vielä pitäis jaksaa ystäviäkin jne. Kaiholla muistelen niitä vuosia kun sain olla kotoana lapsien kanssa. Nyt se ei valitettavasti ole mahdollista.
ja miehen toiveesta kotona olen, mutta aivan ihanaa on olla kotona, kun koululainen tulee kotiin. Joskus kaipaan työelämään, mutta tajuan olevani todella onnekas pystyessäni näin tekemään :)