Rehellisesti: Top 2-5 asiaa, jotka aiheuttavat sinussa kateuden pistoksen?
Kommentit (100)
Joilla on hyvä terveys ja hyvät geenit ja jotka säilyy vastoinkäymisistäkin huolimatta terveinä niin mieleltään kuin ruumiiltaan.
Ja tietysti ystäväverkosto ja sukulaisverkosto tossa lisänä.
Mikään paino, ulkonäkö tai maallinen mammona ei siinä vaakakupissa paina enää mitään.
yleensäkin perheet, että on kaksi vanhempaa, vanhemmilla toisensa ja lapsilla molemmat vanhemmat, normaalipainoiset naiset, sellaiset joilla on ystäviä, tavalliset ihmiset jotka osaavat olla sosiaalisissa tilanteissa niinkuin kuuluu olla
Koskaan en ole ollut mistään muusta kateellinen paitsi adoptiolapsesta. Se on hankala myöntää itselle, että tämä ihmisikä ei riitä siihen. Ehkä ensi elämässä sitten.
niin se kai menee, että aina on joatin mitä haluaisi.
Oli kuitenkin kiva huomata, että minulle on paljon sitä, mistä muut ovat kateellisia. Oli ihan kiva huomata, että on minuakin onni jossain kohdassa potkaissut.
- Minulla on paljon todella hyviä ystäviä. Vaikka suhde mieheen ei ole sellainen kuin haluaisin, mutta ystävät korvaavat paljon sitä, mitä tarvitsen. Todella hyviä ystäviä 4 ja lisäksi läheinen sisko. Olen myös hyvin sosiaalinen ja ystävystyn helposti. Tulen yleensä porukassa huomatuksi, vaikka en sitä useinkaan halua.
- Olen erittäin helposti tullut raskaaksi. Lapsia on kolme ja se riittää. Kaikki synnytkset ovat olleet helppoja ja ponnistuvaihe kaikissa kestänyt 5 min, vaikka lapset olleet kaikki reilusti yli 4kg. Olen myös päässyt aina takaisin entisiin mittoihin.
- olen pitkä 175 cm ja olen aina hävennyt pitkiä säriäni. Monesti pitkiä sääriäni on kehuttu, mutta se on ollut aina kiusallista minulle. Lisäksi minulla on pitkät ja melko paksut hiukset ja ne ovat luonnostaan todella vaaleat. En kyllä näistäkään ole osannut mitenkään kovasti iloita, ne nyt ovat vain aina olleet niin. Hiusten värjääminen on vaikeaa, koska värit menevät vaaleiden hiuksine takia aina ihan pieleen. Nuorena menin kampaajalle ja halusin tummat punertavat hiukset. Tulos oli kirkkaan oranssi... Olen myös kaunis tai ainakin niin minulle on moensti sanottu, mutta sekin häiritsee minua, että siitä sanotaan.
- olen hyvin taiteellinen. Osaan kuulotuntumalta soittaa helposti jonkun laulun pianolla. En tunne nuotteja, mutta sävelen tunnistan ja läydän helposti pianolla. Tätä en kehtaa kenellekään näyttää, mutta ihan omaksi iloksi joskus kokeilen. Osaan myös laulaa nuotilleen, mutta ei siitäkään ole minulle ollut mitään hyötyä. Vaikka tiedän osavani laulaa, niin en kehtaa muiden kuullen laulaa.
- olen myös sinnikkäästi opiskellut ja olen ihan unelma-ammatissa. Palkkaa saan paljon enemmän kuin moni ystävä. Kuitenkin miehen yrityksen tuomat taloudelliset vaikeudet johtavat siihen, että minun palkalla eletään ja maksetaan sekä omia lainoja, että yrityksen lainoja. En siis pääse nauttimaan palkastai millään tavalla, ja en voi tarjota lapsille mitään elämyksiä, josta tarvitsee maksaa.
Enkä siis tällä halunnut kehua itseäni vaan kerota, että moni asia, josta joku on ollut minulle kateellinen, niin ne ominaisuudet ovat vain olleet minussa aina.
Olen aina ihmetellyt, että miksi ihmiset kadehtivat toisia. Aina löytyy pahansuopia katseita, halveksuntaa, ilkeilyä ja kaikkea muutakin, joka johtuu kateudesta. Suosikkisanontani onkin että "Kateus vie kalatkin vedestä".
Itse en ainakaan ole tunnistanut, että olisin kadehtinut ketään. Tottakai voisi olla enemmän sitä ja vähemmän tätä, mutta en minä sitä muihin vertaa.
Oikeasti surullista, että tähänkin ketjuun mahtuu näin monta vastausta ja näin monta kateellista ihmistä. Meitä elämäämme tyytyväisiä, jotka vertaavat itseään vain itseensä, onkin kai prosentin tuhannesosa :(
Miten tuo teidän kateutenne ilmenee?
Jätättekö onnittelematta hyvästä työpaikasta? Jätättekö kertomatta, että ystävänne hiukset on leikattu kauniisti? Ettekö ihaile ääneen sukulaisenne kaunista, tilavaa kotia?
Eli vaikenette, koska kateus pistää niin kovasti?
Minua aina ihmetyttää, että jos minulla on jotakin kaunista / uutta / ihanaa, siitä ei kukaan koskaan sano mitään. Itse onnittelen aina kun on aihetta, lähetän jopa kukkakimpun hyvästä työstä / saavutuksesta, ja muistan kertoa jos joku näyttää hyvältä. Mutta eipä samaa kuule muiden suusta.
70
En minä tätä ketjua nyt noin vakavasti ottanut!
Mun "kateus" ei ilmenee mitenkään. Olen tyytyväinen elämääni. Ihana perhe, lapset, ystävät, harrastukset, reissut. Ulkonäkö sun muut kohdilleen. Mutta kyllä mä voin sanoa, että ullakkoasunto Eirassa olisi kiva tai että palkkaani voisi tuplaantua. Ei se ole multa pois, kun ystävälläni on se upea kämppä ja parempi palkka. Päinvastoin!
Tietysti kehun ystäviäni ja olen heidän puolesta onnellinen. Niin hekin toimivat minun kanssani.
Eli, ehkä minä voin jotain "kadehtia", mutta en ole "kateellinen".
Sitä paitsi, ei noissa sanoissa ole vain negatiivista kaikua. Kateus voi saada jonkun ihmisesn toimimaan ja näin hän itse saavuttaa jotain, mistä on onnellinen.
Olen kateellinen, mutta jostakin asiasta, mutat en suoraan jollekin hekilölle. Minä olen ja osaan olla iloinen, jos jollakin menee hyvin. Minä ainakain mainitsen kaunnista vaatteesta, onnittelen udesta asunnosta, onnittelen uudesta työpaikasta. Monesti kun huomaan, että joku on käynyt esim. kampaajalla, niin kyllä minä aina kehun muutosta. Miksi en. Ei se tarkoita, että jos on kateellinen jostakin, mitä itsellä ei ole, niin ei voisi olla kuitenkin iloinen toisen puolesta.
Miten tuo teidän kateutenne ilmenee?
Jätättekö onnittelematta hyvästä työpaikasta? Jätättekö kertomatta, että ystävänne hiukset on leikattu kauniisti? Ettekö ihaile ääneen sukulaisenne kaunista, tilavaa kotia?
Eli vaikenette, koska kateus pistää niin kovasti?
Minua aina ihmetyttää, että jos minulla on jotakin kaunista / uutta / ihanaa, siitä ei kukaan koskaan sano mitään. Itse onnittelen aina kun on aihetta, lähetän jopa kukkakimpun hyvästä työstä / saavutuksesta, ja muistan kertoa jos joku näyttää hyvältä. Mutta eipä samaa kuule muiden suusta.
70
Muusta en voi olla kateellinen.
Kaikki muu minulla on.
-jollain on vastasyntynyt, terve ja suloinen vauva.
-jollain on varaa käydä kylpylöissä (en ole ollut vielä koskaan)
-jollain on uusi, käteisellä maksettu auto
1. naisia jotka rakastavat siivoamista ja jarjestelya (tai ovat ottaneet kodinhoitajan) = aina siisteja koteja
2. isoja tilavia koteja veden aarella kauniin pihan ymparoimana
3. naisia joilla on lammin ja laheinen suhde aitiinsa
4. ihmisia jotka eivat tunne syyllisyytta ja rakastavat itseaan
jokaista kohtaan, joka voi noukkia kaupan hyllysta salmiakkia, ruisleipaa, hapankorppuja ja suomalaisia aikakauslehtia.
Tunnen kateutta kirjastosta, joka on taynna lainattavia kirjoja, lehtia, elokuvia, musiikkia...suomen kielella.
Tunnen kateudenpiston mahdollisuudesta lenkkeilla, kavella, juosta kauniissa luonnossa ilman pelkoa turvallisuusriskeista
Tunnen kateudenpiston suomalaisesta kierratyskulttuurista, jossa voi ostaa ja myyda. Oi, kirppariloydot parilla eurolla...
Toisaalta elamani ulkomailla on niin antoisaa, etten Suomeen haluaisi tulla muuten kuin lomalle. On ihana aviomies ja hurmaava vauva, valossa kylpeva koti, jossa yksi seina ikkunaa lattiasta kattoon ja liukuovista paasee isolle parvekkeelle puistonakymin, auringonvaloa paivasta toiseen ja lampoa pitkin vuotta, suurkaupungin menoa ja meininkia (13 milj. asukasta), kaikinpuolin kiva elintaso, helppo matkustaa muihin maihin (mieheni tyopaikalla vaimon voi ottaa mukaan tyomatkoille ja hotellikulut korvataan). Olen onnellinen :)
Niin ja jos kateutta tunnen, en sita ulospain nayta. Tai sitten sanon suoraan, etta nyt kylla kadehdin :) Kehun ja ihastelen muita, haluan keskustelukumppanin tuntevan itsensa hyvaksi, kauniiksi, fiksuksi, kaikin tavoin valioyksiloksi. Yleensakin tarkkailen ymparillani olevia ihmisia ja sanon myonteiset asiat saman tien aaneen.
Aivan sama millainen talo tai auto jollakulla on. Ehkä eniten kateutta aiheuttaa se jos joku henkilö tai hänen lapsensa on todella HUIPPUHYVÄ ja lahjakas jossain asiassa (itse kun olen keskinkertaisuuden huippu kaikessa). Joskus olen myös ollut kateellinen siitä, kun toisen mies yllättää vaikka kukkapuskalla tai etelänmatkalla. MIEHENI KUN EI YLLÄTÄ KOSKAAN!
1. Naiset, jotka onnistuvat laihtumaan huomattavasti
2. Jokainen tuttavan raskausuutinen
Nuo, ja vain nuo :)
Olen elämässäni ollut tasan kahdesta asiasta kateellinen:
1. Mieheni on saanut koskettaa ihka oikeaa tiikeriä.
2. Kaveripariskunnan pihapiirissä asuu pöllö.
Miten tuo teidän kateutenne ilmenee?
70
Minä ainakin käytän ihan normaalissa puheessa "olenpa sinulle kateellinen" lausahdusta. Se on suuri kohteliaisuus. Minun kateellisuuteni on ns. Amerikkalaista kateutta, eli toivoisin itsellänikin olevan sitä mitä jollain toisella on. Missään nimessä se ei ole sitä perinteistä Suomalaista kateutta, jossa halutaan tuhota se toisen onni.
Minun kateellisuuden kohteet:
1. Naiset, joilla on kauniit sorjat sääret ja hyvän kokoiset ja malliset rinnat.
2. Ihmiset, joilla on työ josta oikeasti nauttivat. Ja vielä erityisesti jos tuo työ on hyvin palkattua.
(Ajoittain:)
3. Naiset, joilla on vielä raskaus- ja vauva-aika edessä. Vauvakuume siis välillä nostaa päätään, vaikka oikeasti en enää halua lisää lapsia.
Mainittakoon vielä että koska "kateus"-sanan voi ymmärtää niin kovin eri tavoin olen toki selvittänyt ystävilleni mitä minä sillä tarkoitan.
Eli jos sanon että "Voi kun olen kade noista sun sääristä, olispa mullakin tuollaiset." Niin en todellakaan tarkoita, että nauttisin jos kaverin sääret tuhoutuisivat auto-onnettomuudessa.
eli kauniit sääret ja rinnat ja kiva hyvinpalkattu työ
erityisesti noi lihavat sääreni on ärsyttävät
- ihmisiä jotka voivat syödä mitä tahansa lihomatta
- lapsiperheitä, joilla on toimiva turvaverkosto, etenkin kiinnostuneet ja avuliaat isovanhemmat
- kanssani saman koulutuksen saaneita mutta paremmin urallaan menestyneitä (miksi kadehtisin jotain sellaista koulutusta jota itse en ole valinnut?)
- sosiaalisesti taitavia ihmisiä, joista toiset kiinnostuvat heti ensi tapaamisella.
- niitä joilla on kesäasunto meren rannalla
mutta täältä löytyi niin paljon sellaista, mikä mulla on, ja mitä joku kadehtii, että enpä taida omia typeriä juttujani kirjoittaa.