Miksi mieheni on vastuuton?

Kiehun täällä Ja haluaisin näkökulmaa olenko aivan turhasta suuttunut!!



Kun tämä asia on jo viimeiset 3 vuotta rasittanut. 5 v olemme seurustelleet. 3 v asuneet yhdessä joista olen yrittänyt muuttaa hänen käytöstään alkuaikoina.

Sitten tekisitte listan että keskiviikkoisin on käytävä kaupassa ja se tulee hänen velvollisuudekseen. Siivous on perjantaisin tai lauantaisin ja hän tekee siinä sitä ja tätä.



Kuulostaa mieheltä jolle on väännettävä rautalangasta, ei oma-aloitteisesti hoksaa tai ei halua hoksata.

Tosin hieman muuttunut lasten myötä parempaan suuntaan. laittaa iltaisin lapset nukkumaan, tekee siis kaikki iltatoimet lasten kanssa. remontoi kotia (tosin hitaasti). Ei juo9 eikä polta eikä harrasta muuta kuin perheen kanssa yhteisiä asioita, meillä pienet lapset, haluaa olla meidän kanssa.



Sotkuisuus häiritsee toisina päivinä enemmän toisina vähemmän. Pitää ajatella toisen hyviä puoliakin, se auttaa.

Tuo on kyllä paha homma ja siinä ei välttämättä keskustelut hirveästi auta, jos on niin syvälle takaraivoon iskostettu, että hänen ei tarvitse tehdä mitään. Kokemuksesta puhun...mieheni on äitinsä ainoa lapsi ja nyt äiti katuu että on passannut sen piloille.

Mies ei osaa edes likapyykkiin viedä vaatteita, no niitä sitten lojuu pitkin lattioita, kosa MINÄ EN kerää niitä. Pikku hiljaa vuosien varrella on jotain mennyt päähän, mutta ei hirveästi.

Tietysti silloin kun tavattiin, esitti ihan jotain muuta, kun piti mut saada hurmattua.

Sanoisin, että pikku hiljaa vuosien aikana asiat voi parantua, mutta mitään super-ihmistä siitä ei tule. Kunhan et vaan mene siihen mukaan ja siivoa hänen jälkiään.

Ei kuulemma kiinnosta. Töissä käy. Töiden jälkeen tahtoo vain levätä ja pelata konetta. Ellei sitten lähde äitinsä luokse syömään ja kahville. Siellä voi viettää illan helposti. Veljensä kanssa pelaten tietokonetta.



Lapsikin meillä on. Hänet ottaa äidillensä iltapäivisin mukaan. Siellä saa olla aika vapaasti. Itse olen yksin lapseni kanssa päivät.



En ole alentunut kotiorjaksi.



Mieheni nukkuu sohvalla. Sängyssä olisi tilaa, muttei tahdo tulla kun en ole antanut television tulla makuuhuoneeseen. Ei kuulemma osaa nukkua hiljaisuudessa. Näin ollen televisiomme on auki kaikki yöt. alusvaatteensa löytyvät jokainen aamu olohuoneestamme. En näitä kerää ellei vieraita ole tiedossa. Käy sen verta kaupassa että saa päivittäisen limu ja karkki kiintiönsä täyteen.



Viikonloppuisin yleensä suuntaa kavereiden helmoihin.



Olen aivan täynnä. Tuntuu että minulla on vain riippa jalassa!!!

T:ap

Voin vain sanoa että et voi muuttaa häntä. Voit vain muuttaa omaa suhtautumistasi asiaan. Meillä paljon samoja asioita ja tuntuu että niin kauan kun antaa niiden asioiden itseään häiritä niin kauan mikään ei muutu.

Tiedän, tää tuntuu tosi epäreilulta että itse pitää aina vain tehdä kaiken ja jopa yrittää olla välittämätä toisen puutteista.



Vaikea pala on mutta kokeile. Jos ei sekään auta niin sit kannattaa keskustella vakavasti ja löytää se todellinen syy miksi sinua asia niin vietävästi veetuttaa. Yleensä syy on jossain ihan muualla kun siinä että tavarat ovat levällään.



Voimia! Ja jos haluat lisää kommenttia kerro vaan ja kysele!

Parisuhde ei ihan ole kunnossa. Kuulostaa aika nuorelta mieheltä.



Onko mahdollisuutta parisuhdeterapiaan tai kursseille? Seurakunnalta saa hyviä neuvoja ilmaiseksi jos rahasta tiukkaa.



t. kolmonen

Loisiva luonne. Käytkö sinä päivisin töissä vai oletko kotona? Jos olet töissä niin voisi ehkä yrittää jotain demoa siitä mitä tapahtuu jos sinä otat saman asenteen kuin hän eikä sua kiinnosta töiden jälkeen muu kuin koneella pelaaminen. Varaa se pelikone ja istu siinä kuin tatti muutaman viikon illat, eiköhän jossain vaiheessa ala kiinnostaa että mistä saan puhtaita vaatteita.

Olen ollut jo kohta sen kolme vuotta kotona. Iltaisin tehnyt vuoden verran töitä. Mieheni kone ja hänen oikeus olla kun hän haluaa.



Meidät on kasvatettu täysin päinvastaisesti.



Minulla tiukat rajat ja kuri. Miehelläni ei kumpaakaan.

Minä hoidin kotiä yhdessä äitini kanssa isompien sisarusten jo muuttaessa pois kotoa. Mieheni perheessä on useampi lapsi joista hän on keskimmäinen. Aina on ollut joku muu joka on asiat hoitanut.



Muistan seurustelu ajoilta kun olimme appivanhempien luona kylässä ja joku pyysi meidän keskustaan lähtiessämme jotain tuomaan, mieheni ärtyisästi totesi ettei todellakaan tuo mitään. Ja matkalla sanoi että jos auttaa, joutuu auttamaan koko ajan.



Hänellä on niitä puolia persoonassaa joihin rakastuin, mutta kun vain huumorintaju ei kanna meitä päivien yli. Ja kotona tunnelma on melko kireä nykyään.

En voi kokeilla olla pesemättä hänen vaatteitaan. Hän ei meinaan välitä vaikka haisisi. Ei ole ostanut itselleen vaatteita itse koskaan. Aina on joku mukana passaamassa. Ei vain tunnu tarvitsevansa.



Eli minä hänet siistinä pidän=(



Mutta jos vertaan meidän ja appivanhempien suhdetta, olemme alkaneet muistuttaa heitä. Pelottavaa..

Miestä et kovin helposti pysty muuttamaan jos hänellä ei edes ole halua olla kiva ja mukava puoliso mutta omaan elämääsi voit vaikuttaa.

Eli omalla käytökselläni en saa hänestä sitä ihanne puolisoa esiin. Mutta en vain usko että lisäpassaaminen auttaa.



Hän on hyvä isä ja tunnollinen työntekijä. Ainakin kotoa katsoessa. Mutta hänen tulevaisuuden suunnitelmansa puuttuvat ja tavoitteet on jo saavutettu. Tuohon viimeiseen lauseeseen en voi itse tyytyä. Siinä onkin syy miksi tätä kaikkea pohdin vakavasti. Jos tämä suhde ei olekaan minulle.

Kirjoitustasi lukiessani tuli mieleen, että aikalisä voisi auttaa molempia hahmottamaan paremmin mitä haluatte suhteeltanne. Siis että muutat väliaikaisesti (esim. 1-2 vko) muualle.



Sinun osaltasi tilanne ei muutu mihinkään, jos olet jo käytännössä pyörittänyt huushollia ilman miestäsi. Miehesi taas joutuisi konkreettisesti pakoilemiensa asioiden eteen, ja kykenisi ehkä paremmin arvostamaan tekemääsi työtä.

Usko kokemuksen ääntä: jätä tuollainen keskenkasvuinen nilkki.