Ei kummeja lapselle (ov)

mutta mun mielestä sillä on niin vahva perinne ja yhteys kristillisyyteen, että en kirkkoon kuulumattomalle lapselle kummia halua.

Lisäksi koska minulla itselläni ei ole kummeja, en osaa arvostaa sitä tiettyä aikuista. Varsinkin kun minun lähipiiristäni on aina löytynyt niitä luotettavia aikuisia (joista varmasti osa olisi kummejani, jos minulla kummeja olisi).



Minä en vain halua sitä tilannetta, jossa minun tarvitsee päättää ketä lapselleni pyydän kummeiksi. Kun joku kuitenkin ottaa siitä nokkiinsa.

Omillani on kummit (kuulumme kirkkoon), mutta eivät he paljon lapsen elämässä ole mukana. Juuri yhtään toisin sanoen.

Että mites se sitten eroo.

Mutta jos kummius ei tunnu hyvältä ajatukselta, ei se mitenkään pakollista ole.

Minusta tuntuu, että harvempi lapsi on tiiviissä yhteydessä kummiinsa, että puhuisi siitä koulussakin. En ole koskaan kuullut kummittomuudesta kiusattavan.

Ihan vaan mielenkiinnosta...

... ikätovereiden taholta koskaan syrjitty. Opettajille -80 luvulla sen sijaan tuotti ongelmia lapsi, joka ei " saanut" osallistua uskonnonopetukseen. Eräs opettaja" järjesti" minun uskonnollisen kasvatukseni koulun puolesta niin, että musiikin tunneilla meillä laulettiin vain ja ainoastaan virsiä ja äidinkielen aineet olivat aina aiheiltaan tyyliin " Jeesus Nasaretilainen ja hänen elämänsä" . Vanhemmiltani ei luonnollisestikaan kysytty mielipidettä tähän uskontokasvatusasiaan, vaikka olivat sekä opettajalle että rehtorille kertoneet, että heidän lapsiaan ei kasvateta luterilaiseen uskoon. Tämä siis Suomessa 80-luvulla, jolloin jo vallitsi uskonnonvapauslaki.



Minulle ei mitään traumoja ole ko. opettajasta jäänyt, mutta ammattikasvattajana hän teki ERITTÄIN VÄÄRIN kävellessään vanhempieni kasvatusperiaatteiden yli. Mielestäni uskonto on jokaisen henkilökohtainen asia ja omien koulukokemusteni perusteella olen sitä mieltä, että uskonnonopetus kouluissa tulisi lakkauttaa. Perheet ja seurakunnat saisivat hoitaa opetuksen itse, eikä yhteiskunnan varoja käytettäisi uskontojen opetukseen.



Mielestäni uskontojen opetuksen sijasta oppiaineeksi tulisi kouluissa ottaa aine, jossa käsitellään humaania ihmisyyttä, toisten huomioon ottamista, uskontoja ilman vakaumuksellisuutta sekä filosofiaa. Oppiaineen tunneilla voitaisiin keskustella myös yhteiskunnan toiminnasta ja säännöistä sekä syistä ja seurauksista. uskon, että tällaisella (hieman elämänkatsomustiedon kaltaisella) oppiaineella pystyttäisiin ohjaamaan ihmisiä, lapsia, oppilaita kasvamaan tasapainoisiksi, yhteiskunnan jäseniksi ja voitaisin osittain vaikuttaa myös rikollisuuden vähentämiseksi.

Mikä on Morre satanistikummin tehtävä? Jos kirkollisen kummin tehtävä on tukea kristillisessä kasvattamisessa vanhempia ja rukoilla lapsen puolesta.

Ihan vaan mielenkiinnosta...

Joku kysyi tuossa Morrelta satanistikummin tehtävää. Itse en ole satanisti, en tunne Morrea, joten hänen puolestaan en voi vastata.



Uskontojen suhteen olen skeptikko ja agnostikko. En pysty todistamaan Jumalan olemassa oloa, mutta en koe uskovani jumalaan (en kuitenkaan pisä itseäni ateistinakaan, sillä en pysty toisaalta todistamaan Jumalan olemassaolemattomuutta). En voi olla varma alkuräjähdysTEORIASTA, mutta evoluutiota pidän erittäin TODENNÄKÖISENÄ.



Omille lapsilleni olen halunnut " kummit" , joiden tehtävänä on tukea minua ja miestäni lastemme kasvatuksessa moraalisiksi, toiset huomioiviksi, itse ajatteleviksi aikuisiksi. Nämä " kummit" ovat lupautuneet olemaan aikuisystävinä mukana lastemme elämässä ja pidämme heihin tiiviisti yhteyttä. " Kummiensa" puoleen lapsemme voivat kääntyä iloissaan, suruissaan ja itseään askarruttavissa asioissa, joista meille vanhemmilleen keskustelun saattavat esim. teini-iässä kokea hankalana. Lisäksi luotan siihen, että lastemme kummit huolehtivat lapsistamme, vaikka meille vanhemmille kävisi mitä. Meillä uskonnottomilla " kummien" tehtävä on tällainen.

Olen kuulunut kirkkoon 31 vuotta, mutta erosin vuosi sitten. Mitään järkevää ei tästä jäsenyydestä ole käteen jäänyt. Monesti koulussa mietin uskonnontunneilla, että nämäkin (höpö-höpö)asiat voisi jättää jonnekin pyhäkouluun ja oikeassa koulussa voisi käsitellä yleisesti elämänkatsomustiedollisia asioita. Todella monelta kanssaoppilaalta oli nimittäin sivistys, humanismi, moraali ja perusihmisyys hakusessa. Mitenkähän nykyisin on asian laita? (esim. Jokela)

Kummit ovat saaneet Pro-Seremoniat Ry:n kummotodistuksen, jossa kummin tehtävä on määritelty erittäin oivallisesti:



.....XXX:n kummeina tukea hänen vanhempiaan X:n kasvattamisessa eettisesti vastuuntuntoiseksi, ystävälliseksi ja lähimmäiset huomioon otttavaksi ihmiseksi sekä tukea X:ää itseään, milloin maailma tuntuu olevan häntä vastaan, kuunnella häntä, antaa hänelle aikaansa ja neuvoa, silloin kun hän neuvoja kaipaa.

sen yhteydessä saa nuoria turvautumaan Jumalaan. Etenkin kun ovat nyt nähneet mitä ateismi voi pahimmillaan saada aikaan.

Tästä syystä minä en haluaisi oman lapseni kummia kummiksi kutsua. Minusta kummius on niin vahvasti kristillinen käsite.



Tää menee sitten vähän ohi: Minä en ole ikinä kuulunut kirkkoon, mutta ala-asteella kävin uskonnon tunneilla, enkä todellakaan kärsinyt. Arvostan vanhempieni päätöstä tuosta. Elämänkatsomustiedon opetukseen olisin joutunut luultavasti lähtemään toiseen kouluun, eikä siitä hommasta kuuluneet jutut olleet kovin mairittelevia. Että varmasti parempi vaihtoehto saada moraalikasvatusta siinä lähikoulussa. Varsinkin kun ala-asteen uskonnonopetus on vahvasti vain tarinoita.



Aika näyttää missä asutaan, kun lapsi menee kouluun, mutta pidän tuota uskonnontunnille laittamista ihan varteen otettavana vaihtoehtona, jos ollaan vähänkin pienemmällä paikkakunnalla. Vaihtakoot pois, kun itse haluaa - näin minäkin tein. :ohitus loppuu.



ap

Kummallista edes ajatella niin. Mä tunnen monia ihmisiä, joiden kristilliset kummit ei ole heihin pitäneet minkäänlaista yhteyttä varhaislapsuuden jälkeen. Itse näin toisen kummeistani ekan kerran 18-vuotiaana, ristiäisiä lukuunottamatta...



Meidän lapsilla on " pakanakummit" , vaikkei kirkkoon kuulutakaan. Kummius tarkoittaa meidän tapauksessa sitä, että lapsella on joku spesiaaliaikuinen, joka ei kuulu välittömään perheeseen. Tämän aikuisen kanssa hän voi tehdä kaikenlaisia kivoja juttuja, olla yökylässä, käydä leffassa, piknikillä jne. Myöhemmin kummin kanssa voi jutella sellaisistakin asioista, joita lapsi ei jostain syystä halua vanhemmilleen jutella, ja silti saada ongelmiinsa aikuista apua.



Monilapsisessa perheessä on mun mielestä hienoa, että jokaisella lapsella on sellainen aikuiskaveri, jota hän ei joudu tavallaan jakamaan sisarustensa kanssa.

kummeista on enemmän iloa kuin haittaa.

enkä tällä viestilläni halua lietsoa riitaa. En ihannoi tai kunnioita Jokelan tapahtumien kaltaisia tapahtumia, mutta elämää itsessään tärkeänä arvona pitävänä henkilönä kunnioitan KAIKKIEN Jokelan uhrien muistoa.



Mutta ASIAAN: Todennäköisesti kirkon tarjoama kriisiapu saa osan nuorista lähentymään Jumalaa ja hyvä niin, jos he kokevat Jumalan tuovan elämäänsä turvaa ja sisältöä. Mielestäni 11 kuitenkin osoitat turhan kovalla sormella ATEISMIA ja sen aiheuttamia murheita maailmassa. Jos rehellisiä ollaan uskonsodat, kirkot ja uskonnolliset liikkeet ovat luultavasti aiheuttaneet paljon ateismia enemmän tuskaa ja surua tässä maailmassa.



Ateismihan ei sinällään ole muuta kuin Jumalaan, jumaliin tai ylempään uskomattomuutta. Ateismi ei tee ihmisestä moraalitonta, empatiakyvytöntä tai ei humaania. Ateismi ei ole sairaus, eikä ateismi itsessään sisällä hyväksyntää elämän tuhoamiselle. Suurin osa uskonnoistakin pohjautuu elämän kunnioittamiselle, mutta silti niiden nimissä hyväksytään eri tulkinnoissa hyvinkin moraalittomia, toisia loukkavia asioita.

En ole koskaan ajatellut heitä kummeinani.

Lapsi käy jopa luterilaisen tunnustuksen uskonnon opetuksessa, mutta silti ei ole tullut ongelmia, vaikka ei kuulukaan luterilaiseen kirkkoon, eikä ole kummeja.



Kummisysteemi on typerä. Luterilaisuuden mukaan kummien pitäisi auttaa vanhempia kristillisessä kasvatuksessa. Nykyään kummit ovat kuitenkin jonkinlaisia lahja-automaatteja.



Meidän lapset saavat lahjoja niiltä aikuisilta, jotka niitä haluavat antaa. Kristillistä kasvatusta he saavat koulujen uskontotunneilla ja sen verran, mitä käymme seurakunnassa. Kummeja ei mielestäni tarvita, jos ei kuulu luterilaiseen kirkkoon.

sen sijaan, en näe mitään haittaa siitä, että lapsella on erikseen hänelle " nimettyjä" luottoaikuisia, en usko lapsen pitävän sitä myöskään merkityksettömänä, vaikka sitten olisi niitä setiä ja tätejäkin

Silti lapsellamme on neljä ihanaa kummia, jotka enemmän käsitämme aikuisiksi ystäviksi ja he ovat todella tärkeitä lapsellemme ja lapsemme heille. Mitään kristillistä meillä ei siis kummiuteen eikä kummeihin kuulu.

Jo antiikin aikoihin lapsille on nimetty suojelijoita, joita voi verrata tämän päivän kummi-ideaan.