Jos ystävä/sukulainen menee pienimuotoisesti naimisiin eikä sinua ole kutsuttu(vain lähin suku). Ostatko lahjan kuitenkin?
Kommentit (7)
Vien sitten myöhemmin pariskunnalle tämän lahjan. Joku pieni muistaminen, vaikka itseleivottua pullaa.
Yksi ystäväpariskunta teki näin.
Emme ostaneet lahjaa. Mutta tarkoitus on, että kun he saavat omakotitalonsa valmiiksi, niin ostamme vähän isomman tuparilahjan ja laitamme korttiin onnittelut sekä avioitumisesta että uudesta kodista.
Jos minusta tuntuu siltä, että haluan onnitella oikein lahjan kanssa, niin tottakai ostan. Lahjan antaminen ei minun mielestäni ole mitenkään riippuvainen siitä pidetäänkö juhlia vai ei.
En kai minä nyt vielä lahjoisi ihmistä, joka ei kutsunut minua häihinsä. Päinvastoin.
Minustakaan lahjan antaminen ei ole sinänsä sidoksissa siihen hääkutsuun. Mutta hääpari ei myöskään voi olettaa saavansa lahjoja niiltä joita ei kutsunut.
Meillä on ollut joskus tapana ystäville ostaa lahja kuitenkin, tai usein ollaan kaveriporukalla ostettu joku yhteinen lahja. Välttämättä eivät ole olleet edes kauhean kalliita per naama. Toisaalta saatan itse ostaa silmää räpäyttämättä kalliita lahjoja ystävilleni sillä tykkään antaa lahjoja.
min...
Mitään muistamisia ei siis ainakaan odotettu.
ne jotka kutsutaan, myös ostavat