Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kolmen kimpasta

Vierailija
04.11.2007 |

Miehei aloitteesta olemme harrastanet kolmen kimppaa melko aktiivisesti. Alussa aloitimme ruotsin laivoilla tuntemattomien kanssa. Nytten sitten on mieheni puolituttu ollut mukana muutamien kuukausien ajan. Mielestäni ku puhutaan kolmen kimpasta pitää erottaa se että onko joku jota ei tunne tai tuntee. Tämän nyt jo vakiokumppanin kanssa meillä on mennyt hyvin ja olen itse oppinut nauttimaan tilanteesta paljon. Kyseinen kaveri on erittäin hellä ja taitava rakastaja ja meillä on melkein kerran viikossa viime aikoina ollut seksiä. Parasta on että ei ole minkään ravintoillan jälkeen vaan ihan selvinpäin. Näen itse järjestelyn erittäin hyvänä omalla kohdalla. Nautin kun on kahden miehen keksipisteessä ja mielestäni on kiva että vaoi täysin vapautuneesti nauttia seksistä myös toisen kanssa kun oman miehen kanssa. Suhteemme ei ole kärsinyt van pikemminkin ymärrys seksin nautinnoista välillämme on lisääntynyt. Se että voi myöntää ja myös näyttää sen tosiasian että nainen voi seksistä nauttia toisen kun oma miehen kanssa on itselleni ollut positiivsta. Mikäli suhteeseen tälläinen sopii niin suositelen muiden kokeilevan. Ns ravintolaillan jälkeinen seksi tuntemattoman kanssa meidän kanssa ei siis ollenkaan sopinut minulle vaan se että on vakipartneri mukana on erittäin hyvä. Minulle kesti muutaman keran enennkuin uskalsin vapautuneesti nautia toisen meiehen rakastelusta kun oma mies on mukana ja se on täysin luonnollsista että näin on. Onko muilla lukijoilla vastaavia kokemuksia tästä vai onko kolmen kimppa aina ollut alkoholin jälkeen tapahtuvaa tomintaa?

Nim. Onnelllisesti naimisissa ja kolmen kimpasta nauttiva vaimo

Kommentit (100)

Vierailija
81/100 |
06.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

N49 kirjoitti:

Utelias kysyy, kuinka ehkäisyn hoidatte kimpoissa

Kun oon ollu naisena mukana parilla niin kerran mies laskenut spermat mun sisään, kerran yks mies hetken ilman kumia mut en antanut päästää sisään. Muuten aina kumi jos mua on pannut. Kaikki ollaan nuoltu toisiamme ilman suojaa. Suihin en ottanu keltään mieheltä.

Vierailija
82/100 |
07.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N49 kirjoitti:

Utelias kysyy, kuinka ehkäisyn hoidatte kimpoissa

Oon vaihtanut kortsua aina kun penetroitava nainen vaihtuu. Menee monta kortsua siis. Suihin toki paljaana, rajansa varovaisuudellakin.

Rajansa varovaisuudellakin?? Mitä hittoa. Seksitaudit tarttuu limakalvokontakteissa, ja siis ihan yhtälailla suuseksissä kuin alapäätouhuissakin.

Hölmö jos luulet muuta!

Ei ne ihan yhtä helpolla suun kautta tartu.

Suuseksi paljaana tai sitten ei ollenkaan. Varsinkin pillua nuollessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/100 |

Ei ihme että suu- ja nielusyövät ovat räjähtäneet. Hpv on oireeton, mutta se todellakin tarttuu suuseksissä ja aiheuttaa suun, nielun ja kurkun alueen syöpiä.

Olkaa ihan oikeasti varovaisia. Olrn joutunut kantapään kautta tutustumaan aiheeseen, koska itsellänikin on hpv. Ei oireillut mitenkään. Rutiininomaisella gynekologikäynnillä tuli papakokeesta ilmi. Ja tämä ei ole edes harvinaista, 80% seksuaalisesti aktiivisista ihmisistä saa hpv:n 30 ikävuoteen mennessä. Osalta se paranee itsekseen, mutta osalta ei, ja osalle se kehittää syövän jompaan kumpaan päähän, josta se leviää sitten koko kehoon, ellei sitä ajoissa havaita.

Ajoissa havaitseminen on hyvin vaikeaa, koska kuten sanoin, hpv ei näy paljaalle silmälle, eikä oireile, ennenkuin on jo tosi kyseessä.

Käyttäkää siis sitä suojaa myös suuseksissä!!

Jos ette itsestänne välitä, niin välittäkää kumppaneistanne, voitte hyvin myös tartuttaa heidät, jopa vain antaessanne sitä suuseksiä!

Vierailija
84/100 |
07.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ollut useasti ystävä pariskunnalle kolmantena. Kaikki alkoi siitä kun erään tilaisuuden

jälkeen jäin taas kerran ystävättäreni luo yöksi. Nukuimme yleensä ns. Tyttöjen kesken.

Yöllä heräsin siihen kun ystäväni mies oli hänen selkänsä takana, eikä jäänyt epäselväksi

Mitä juuri tapahtuu. Tunsin kun ystäväni kietoi kätensä ympärilleni, hän alkoi suudella

minua. Asiat vain tapahtui ilman puheita tai suunnitelmia. Annoin ja sain elämäni ensimmäisen

nautinnon naisen kanssa, olimme yhdessä hänen miehensä kanssa. Tästä tapahtumasta on yli

vuosi, mutta aina kun yövyn heillä niin on selvää että nukumme ja nautimme kolmestaan.

Mieheni myös tietää ja hyväksyy sen mitä siellä tapahtuu. On myös suunniteltu ystävän kanssa

yllätystä miehelleni.

Vierailija
85/100 |
07.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä kävi että sovin vieraanmiehen yhteiseen hotelliviikonloppuun. Vaimolle kerroin toki asiasta, mies tavattiin jo jollain tasolla kimppailtiin... Olihan eka kerta sellasta nysväystä joka lailla. Vieras pani kumilla.

Meille jäi kiinnostus uusintaan ja kutsuttiin vieras meille, tällä kertaa oli onnistunut kokeilu.. Vieras työsti paljaalla ja tuli useita kertoja vaimon sisään. Hyvä kokemus jäi, varmaankin jossain vaiheessa otetaan uusinta

Vierailija
86/100 |
09.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

MMN kirjoitti:

87/100 |

Meillä myös miehen kanssa mietinnässä kolmas (mies). Olen vain niin noviisi näiden juttujen kanssa, millä foorumilla olisi turvallisinta tutustua/ sopia kolmen sessioista tuntemattomien kanssa?

Vierailija
88/100 |

Suosittelen XU:ta. Siellä käyttäjät todentavat toisiaan ja antavat myös arvioita + aukeaa kanava samanhenkisten bileisiin ja tapahtumiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/100 |
19.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sama meillä suunnitteilla, olemme m46 ja n47, tietäisi vaan miten asiassa edetä

Vierailija
90/100 |
19.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Topitessu kirjoitti:

Sama meillä suunnitteilla, olemme m46 ja n47, tietäisi vaan miten asiassa edetä

Liittykää XU:hun.

https://xperienceunited.com/

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/100 |
28.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko joku kokeillut

Vierailija
92/100 |
28.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

> Onko joku kokeillut

on

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/100 |
02.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni on, että kimppaseksin nautittavuus edellyttää sitä, että on edes jollain tasolla tutustunut vierailijaan etukäteen. Kontaktin syntyminen jollain verkkosivustolla ei riitä, vaan kannattaa käydä kahvittelemassa tai muuten istua alas juttelemaan miehen/naisen kanssa. Toinen tae nautittavalle kokemukselle on se, että jos seksi kolmisin sujuu ensimmäisellä kerralla, sama vieras kutsutaan vierailulle uudelleen. Kokemus antaa varmuutta ja varmuus tuo uskallusta toteuttaa omia mieltymyksiä estottomasti. N 22

Kyllähän tuo totta on,minulla oli ainakin ensimmäisellä kerralla vaikeaa päättää kuka pääsee jalkojeni väliin.

Ja vaikka sanotaan että vaikeaa on löytää kapakasta sopivaa miestä.

Siellä ainakin näkee mitä on tarjolla .

Totta että sieltä löytyy takuulla sellaisia jotka on ottanut liikaa alkoholia.

Samaten jostain on tullut sekin että en ole kiinnostunut myöskään vanhoista.

Yli 30 on mulle jo vanha. Toki tiedän että on viiskymppisiäkin jotka ovat tosi hyviä sängyssä.

Mielummin sälli eka kertaa pillulla ja siemenet sisään toisella työnnöllä.

Tiedossa on kuitenkin että nuori on neljännellä kierroksellakin kovana.

Ei tarvitse paljoa arvata että jos kaverilla tanssiessa on jotain kovaa reittiä vasten hänelle voi ehdottaa jatkoille lähtemistä.

Ei tarvi edes kysellä mitään panemisesta.

Vierailija
94/100 |
02.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo on vaimollakin sama homma. Tykkää ottaa vaikka monta miestä muttei tykkää jos yksi panee kauan. Menee jyystämiseksi sanoo hän. Vaimo tykkää kiimaisista pikapanoista. Yleensä mitä useampi panija sen lyhyemmän aikaa ne kestävät. Minä olen aina kierroksen viimeinen enkä siinä vaiheessa enää kestä kuin pari työntöä spermattuun pilluun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/100 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuo on vaimollakin sama homma. Tykkää ottaa vaikka monta miestä muttei tykkää jos yksi panee kauan. Menee jyystämiseksi sanoo hän. Vaimo tykkää kiimaisista pikapanoista. Yleensä mitä useampi panija sen lyhyemmän aikaa ne kestävät. Minä olen aina kierroksen viimeinen enkä siinä vaiheessa enää kestä kuin pari työntöä spermattuun pilluun.

Samasta syystä miehiä pitäisi olla kolme, ei kaksi. Homma ei olisi niin henkilökohtaista ja koko ajan joku olisi valmiina panemaan.

Vierailija
96/100 |
26.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mullakin on sama mielessä että paljussa ois vieras mies ja oos hellää ja estotonta koskettelua.

Vierailija
97/100 |
26.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hannu. Sun kannattaa opetella pilkun, ja pisteen. käyttö ja muutenkin, tuo oikeinkirjoitus kuntoon.

Vierailija
98/100 |
26.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä tämä ei onnistunut, kun vaimoni oli niin mustis rakastajattarelleni. Mykkäkoulua kesti puolivuotta sen jälkeen ja oli pakko hoitaa rouvat salaa ja erikseen.

Vierailija
99/100 |
27.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaimoehdokkaani kanssa keskustelimme pitkään kolmannen pyörän ottamista leikkeihimme. Eripuraa tuli siitä, olisiko se mies vai nainen ja päätimme että heitetään sitten kruunua tai klaavaa ekan kohdalla ja jos kaikki menee suht hyvin niin seuraavan kerran sukupuoli on toinen. Kolikonheiton tuloksena oli sitten mies. Ketutti hieman mutta vaimoke sanoi että minä saan etsiä sopivan ja hän ei vaikuta valintaan. Suht nopeaan päädyin yhteen kaveriini joka hetken hämmästeltyään lupasi ojentaa auttavan kätensä ja muutakin. Sovittu ilta alkoi aluksi saunomisella ja kevyellä aterialla viinin kera kun sitten lopuksi kömmittiin sängylle. Kaveri oli hyvin innostunut ja minä taas en vielä oikein lämmennyt joten hän nuoleskeli vaimoketta antaumuksella seuratessani vierestä. Naiseni voihkinat 69:ssä saivat minutkin innostumaan ja puristelin hänen rintojaan kun yllättäen kaverini hyväili myös minua. Häkellyin ja luulin että se oli lipsahdus. Hän jatkoi ja yllättäen siirsi päänsä avokkini hävyltä ja otti munani suuhunsa. En oikein tiennyt mitä tehdä-en välitä miehistä, mutta tuo tuntui taivaalisen hyvältä, oli vaikea pidätellä etten olisi heti tullut. Avovaimoni huomasi tämän ja vain hymyili tälle. Suljin silmäni ja pidättelin itseäni ja annoin tämän jatkua. Siitä siirryin rakkaani pillulle ja työnsin kaluni tuttuun ja turvalliseen pilluun. Kaverini vaihtoi asentoa ja tuli eteeni antaakseen munansa imettäväkseni. Jotenkin se alkoi tuntua kaavaan sopivalta joten avasin huuliani sen verran että kalu mahtui sisään ja hän alkoi hitaasti nussia suutani. Avovaimoke alkoi päästä kiiman huipulle ja alakerran puristelut ja supistelut saivat minutkin tulemaan ja sitten olikin kaverini vuoro. Speramalasti tuli voimalla kitalakeen ja kurkkuuni minun niellessä kiimaisena ja naimisen euforiasta sokaistuneena. Uupuneena ja häkeltyneenä makasimme kolmistaan sängyllä ja yritin koota itseäni-miten tässä näin kävi ? Vaimokkeeni hymyili autuaasti molemmille ja hyväili kalujamme. Yritin aloittaa keskustelua kaverin kanssa että enhän minä näin yleensä, mutta ei se ottanut tuulta alleen. Kaveri lähti ja jätti meidät kaksistaan jatkamaan ilonpitoa vaivautuneissa tunnelmissa, mutta jo parin viikon päästä soitin kaverille ja kyselin tulisiko taas leikkimään. Kaverista tuli vakirakastaja minulle ja avovaimolle aina kun haluamme kolmikantaa. Ketään muuta emme ole ottaneet mukaan telmimään, edes naista en ole halunnut leikkeihin mukaan. Terv iloinen nykyinen BI

Vierailija
100/100 |
27.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sellainen novelli miesten välisestä seksistä tähän väliin. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän kaksi