Anoppi veti herneen nenään kun ilmoitimme että vietämme isänpäivän kotona oman perheen kesken!
Joka vuosi sama juttu, oli jouluaatto, äitienpäivä tai isänpäivä, aina meidän pitäisi suhata edestakaisin ja käydä molempien vanhempien luona. Ikinä ei saa rauhoittua pyhäpäiväksi oman perheen kesken vaan koko päivä yhtä autossa istumista ja kyläilyä. Nyt sanoin miehelle että tällä kertaa ja mieluiten tästä lähtien vietetään juhlapyhät kotona. On hänkin isä ja olen minäkin äiti ja " ansaitsisimme" tulla juhlituiksi siinä missä anopitkin.
Minun äiti ymmärsi hyvin kun kerroin että haluamme kerrankin viettää isänpäivää kotona ja juhlia meidän perheen isää ja että tuomme lahjan edellisenä iltana mutta anoppipa suuttui niin verisesti että huusi puoli tuntia ja lopuksi löi luurin korvaan. Kuinka kamalia, kiittämättömiä ihmisiä olemme kun pilaamme kaiken ja he nyt joutuu viettämään isänpäivän kahdestaan.
Voi elämä.. pitääkö tässä vaan taas antaa periksi ja istua persiilleen autonpenkille nokka kohti anoppilaa?
Kommentit (48)
Vierailija:
Koko vuosi täynnä viikonloppuja, lomia ja arki-iltoja. Itserakkaita ihmisiä ja OMAN AVIOMIEHENSÄ ÄIDIN vihaajia. Rakastatko ap miestäsikään, kun et voi vanhempia sietää etkä halua tehdä heitä onnelliseksi?
tai äitienpäivä tai isänpäiväkään? onhan niilläkin pitkät perinteet.
Syitä:
1) Appiukkoa ei enää ole. Hänen kuolemastaan on toista vuotta, käydään haudalleen kyllä viemässä kynttilä.
2) Mun äiti on tänään ollut leikkauksessa, tarvitsee apua kotona. Mennään siis mun vanhemmille jo huomenna, autetaan kotihommissa.
3) Lasten isovaariakin pitäisi ehtiä morjenstamaan.
4) Anoppi on mitä todennäköisimmin kännissä.
Ja sitten me saadaan kuunnella sitä helvetin mölinää siitä, kuinka ei välitetä tai arvosteta.. *huokaa* Ei ole helppo miellyttää, mutta mun neuvo olis, että viettäkää juhlapäivä (oli se sitten joulu tai juhannus) niin, että se teidän oman perheen mielestä on juhlaa.
Esim henkilöä, joka katselee asiaa omasta navastaan käsin. Minä ja minun mieheni ja minun lapseni, jotka minä olen haalinut ja saanut kasaan ja minä olen onnellinen, kun minä olen onnellinen. Minä en pidä kenestäkään, jonka kanssa on vähänkin haastavampaa ja minä en opeta lapsianikaan arvostamaan ketään enkä mitään muuta kuin sitä että kunhan itse vaan saavat tahtonsa läpi. Ja ikäihmisiä ei tarvitse käydä moikkaamassa, kuolkoon pois vaan. Opetat lapsillesi, että aikuistuttuaan sinut voi unohtaa, koska vain omaa pientä lähiperhettä tulee muistaa.
esim. niin että jouluna voi käydä eri sukulaisten luona aatonaattoiltana, joulupäivinä, kaukaisempien luona myös välipäivinä ja uutena vuotena. (ja esim. isänpäivää edeltävä lauantai on ihan hyvä vierailupäivä sekin)
Ettei *kaikkien* luona tarvitsisin käydä esim. aattona. Meillä on vanhemmat eronneet ja jo siinä on neljä paikkaa missä käydä..
Miltähän sitten tuntuu, jos lapsesi puoliso itserakkaudessaan päättää, että sinun luonasi ei ole kiva käydä juhlapyhinä? Maista sitten omaa kakkuasi.
Ihan ensin aamulla joimme tietty kotona kahvit ja jotain hyvää. Sitten menimme anoppilaan, jossa oli iso täytekakku, jota oli " pakko" ottaa ja mielellään vielä lisää. Joskus klo 13 aikaan sitten menimme minun äitiäni katsomaan ja tietty kakkua. Iltasella vielä isomummulle. Ja kakkua, kakkua...
Kun lopulta 7 aikaan olimme kotona, olin aivan naatti ja kertakaikkisen pahoinvoiva. Viimeiset kakut sain juuri ja juuri nieltyä ilman pahoinvointia. Huokasin ja ajattelin, että onneksi on vuosi seuraavaan äitienpäivään.
Nykyään sentään käymme isomummulla jo lauantaina, tai sitten tapaamme kaikki äidilläni. Anopilla ja äidilläni toki käymme, ja sekin on aika rankkaa, 2 kyläpaikkaa kuitenkin lapsien kanssa. Kotona emme enää syö mitään herkkuja (toisaalta sääli) ja kylässäkin pidän oman pääni enkä todellakaan syö jos ei tee mieli.
Huvittavaahan tämä on, että kylälilystä on tullut ongelma, mutta totuus on se, että oma äitienpäivä on kaukana rentoutumisesta.
Mutta eikös niitä isovanhempia voi kutsua omaan kotiin? Siis edellyttäen, että ollaan väleissä. Sitä kun en minäkään käsitä miksi juhlapäivinäkin pitää eristäytyä oman ydinperheen piiriin.
Se ei mene Muhamedin luo, Muhamedin pitää mennä vuoren luo. Kerrostalokaksioon 600 kilsan päähän kahden pienen lapsen kanssa.
Älkää nyt viitsikö tehdä ongelmaa jostain kakun syönnistä, jos teillä on vanhempia taijopa isovanhempia elossa.
Älä siis nyt peru puheitasi ja taivu anopiin tahtoon, vaan pitäkää kiinni suunnitelmistanne. Muutenhan kuuntelit ihan suotta puolen tunnin huudot, ja anoppi oppii, että kiittämättömäksi haukkuminen palkitaan. Eikä isänpäivä ole edes sen anopin juhlapäivä!
Harmillista, harmillista.
Tulee aika jolloin heitä ei enää ole ja silloin on teidän aika viettää pyhät keskenään. Tosin omalle juhlalle myös varaatte aikaa vaikka sitten etukäteen tai samana päivänä miten nyt kenenkin aikatauluun sopii
Mutta olisi ollut huomaavaista ilmoittaa anopille asiasta jo pari viikkoa sitten. Nyt hän on varmaan tehnyt päivän varalle jo suunnitelmia ja ehkä hankintojakin.
Mitä mieltä miehesi on asiasta? Hänen isästäänhän tässä on nyt kyse.
Jos välimatka on pitkä, niin ymmärrän hyvin ettei yhtenä päivänä jaksa reissata edestakaisin. En nyt lähtisi vaan sen takia, että anoppi niin haluaa ja osoittaa mieltään. Mutta jos miehesi haluaa lähteä tapaamaan isäänsä, niin minusta hänellä on siihen oikeus.
Meillä asuu isovanhemmat samassa kaupungissa kuin itse asumme, mutta silti vietimmä pyhäinpäivänä isänpäivää minun isäni luona. Äitini kun aina muistuttaa, että meillä on omatkin isän(tai äitien)päivät vietettävänä. On ihan älytöntä käydä monessa paikassa samana päivänä. Anoppilaan menemme kyllä syömään, kun eilen saatiin kutsu.
Joten siltä pohjalta voi ymmärtää anoppiakin. Mutta kyllähän puolen tunnin huuto on aika voimakas reaktio. Eikä toisaalta hänenkään pitäisi tuntea itseään niin onnettomaksi miehensä seurassa, kun ovat jo vuosikymmenet olleet yhdessä.
Eli tietenkin teillä on oikeus päättää omista menemisistänne. Mutta ainakin nyt tuli selväksi, että anoppi on loukkaantunut päätöksestänne. Se jää sitten jokaisen omaan harkintaan, kuinka hyödyllistä anopin loukkaaminen on. Vaikka anopilla ei olekaan oikeutta määräillä elämässänne.
Jos juhlapyhinä haluaa olla rauhassa perheen kesken, niin joulun seudulla niitä pyhiä on ainakin niin paljon, että on ihmeellistä, jos sieltä ei löydy päivää tai pariakin, jolloin saa olla rauhassa kotona. Ja silti ehtii myös vierailla lähimpien luona.
Kun lapsi tuli meille. muuttui meidän joulukäytäntö.
Se oli yks ja sama miten vietettiin joulu sillon kun omat lapset eivät oleet olemassa, mutta nyt kun meillä on lapsi. en todellakaan halua mennä paikkaan jossa ääni sammaltelee jo neljän aikaan. Etenkään kun sovittu, ettei mitään alkoholia oteta.
Tänäkin vuonna kun joulu on alkanut lähestyä olemme äidiltäni saaneet juttua, että olisi kiva jos tulisitte jouluksi. Joulua ei ole kiva viettää aikuisten lasien kanssa jne.
Lähellä kyllä asuvat, mutta silti siinä menee melkein koko päivä. Tekisi mieli tosiaan edes joskus viettää ihan kotona nuo juhlat, siis edes kerran esim. viidessä vuodessa. Anopille se ei käy, omille vanhemmilleni kyllä. Ei anoppi siitä sentään huutaisi, mutta jankuttaisi niin kauan että mieheni ei enää jaksa kuunnella ja taipuisi äitinsä tahtoon. Hänelle juhlat ovat sukujuhlia, minullekin kyllä mutta edes joskus omalla sakilla.... en ole ainakaan toistaiseksi jaksanut tehdä näistä niin suurta numeroa, joten olemme kiltisti ravanneet kaikki juhlapyhät.... Jännä että minä joudun suostumaan aina sellaiseen mitä en välttämättä halua, anoppi ei... kai hänellä on mielestään joku suvun vanhemman oikeus.
ollaan siis kahtena jouluna oltu oman perheen kanssa. Ja ollaan tänäkin vuonna
Minusta juhlapyhinä kuuluukin olla suvun yhdessä. Jos välimatkat on pitkiä, niin ehkä vuorotellen tai vaihdellen jotenkin sopivasti. En oikein ymmärrä näitä väkisin asetettuja anoppinin on kaamea tapaus me haluamme viettää iiiiiite ite ite omia iiiihna omia jouluja ja juhlia. Anoppi ei märäile eiiiii. Oletko kaksi vuotias?
kun kerran vuodessa on niin monta muutakin viikonloppua, niin eikös juuri niinä viikonloppuina voi viettää aikaa sukulaisten kanssa riittävästi, jotta saa juhlapyhinä olla oman perheen kanssa ja muodostaa omia juhlienviettotraditioita?