Miksi pitää tavata " se oikea" vasta sitten kun on jo naimisissa?
Onko näin käyny kenellekään muulle? Onko normaalia?
Mitä voi tehdä?
Tämä on niin kuluttavaa, kun on ihastunut toiseen. Sitä paitsi tämä tunne taitaa olla molemminpuolista. Pääseekö ihastuksesta ikinä eroon? Vai joutuuko tässä kärvistelemään koko ikänsä?
Hän on ajatuksissani todella usein ja tilannetta ei yhtään paranna se että näen hänet usein sattumalta kaupungilla. Aivan mahdoton tilanne.
Olen ollut ihastunut häneen jo ihan ensi näkemältä ja tätä tunnetta on jatkunut jo 2 vuotta. Miehen kanssa meillä ei ole mennyt hyvin pitkään aikaan. Musta tuntuu, että mies ei enää rakasta minua, ei yhtään huomioi ja jotain puuttuu, siinä sitten ajatukset harhailee taas toisen luokse.
Kommentit (4)
Mulla on vastaava kestänyt jo päälle kuusi vuotta.
ja nyt on arki alkanut, eikä enää tunnu samanlaista huumaa - tietysti se toinen tuntuu paremmalta.
mutta ilmassa on ollut kesästä asti sähköä. Olen päässyt e-mail- suhteeseen tämän miehen kanssa ja hänellä tuntuu olevan kohdallaan ne asiat jotka aviomieheltäni puuttuvat. En varmaankaan epäröisi jos tulisi tilaisuuksia tapaamisiin, haluaisin antautua täysillä tälle tunteelle.
Minä en ollut naimisissa vaan avoliitossa ja meillä oli kaksi lasta. Oltiin ostettu talo ja menossa naimisiinkin kunnes kohtasin sen oikean. Helvetti siitä tuli! Tajusinkin ettei se mitä minulla oli mieheni kanssa ollut aitoa ja sitä mitä halusin.
Tein radikaalisti. Tapailin salaa tätä ihastustani ja sain varmuuden siihen että hän se mitä haluan. Otin riskin ja jätin miehen. Nyt elän onnellisesti uuden miehen kanssa. Mistä tiedän että hän on se oikea, se ei ole vain se tunne vaan se että kaikki vihdoin sujuu ja muu maailma saa mennä menojaan.
Voi tyytyä hyvään suhteeseen, mutta joskus voi löytää sen jonkun joka todella on se oikea, se sielunkumppani.