Verta paperiin
Eli sellaista olisin kysellyt, että eilen oli selkä/reisi/pakara jomotusta, kävely vaikeeta, "sukkapuikko" nipistelyä jatkuvasti ja muutamia mahaan tulleita supistuksia. Aamulla heräsin ja pikkuhousunsuoja oli ihan märkä. On ollut muutenkin nyt muutaman päivän limaista vuotoa. No aamulla paperiin tuli ihan niukkasen vertakin, pari pientä pistettä. Tänään iltapäivällä alkoi taas kivut niinkuin edellä olevat ja loppuivat jokin aika sitten. Sen jälkeen alkoi myllerrys mahassa ja nyt vessassa käydessä paperiin tuli taas niukkasen verta. Mietin vain, että onkohan limakalvot kuivat vai onko normaalia jos kohdunsuu aukeaa, että hieman tulee verta?
Kommentit (5)
Mulle sanottiin kättärin päivystyksestä että mikään verinen vuoto ei ole raskaana ollessa normaalia. Joten kehotan ainakin soittamaan päivystykseen ja kertomaan mitä on meneillään. Uskonpa että sulla alkaa olemaan synnytys käynnissä. Itsellä tuli verta pyyhittäessä kun esikoinen syntyi muutaman tunnin päästä. Sitä ennen tosin mulla oli ollu monta tuntia jo pahoja supistuksia. Mutta kun kipukynnys voi olla niin eri ettet välttämättä edes tiedä että synnytys on alkanut. Menisin kyllä näytille sinuna, kannattaa ottaa nää aina varman päälle, kun sullakin on viikkoja kasassa ihan täysiaikaiseen vauvaan.
Onnea synnytykseen!
Pakko käydä äitiysneuvolas tarkastuttamassa tilanne, jos kerkiävät katsomaan.Eilen koko illan särki selkää ja päätä. Supistuksia alkoi tulemaan yötä kohden, mutta ei niitä pysty laskemaan, koska selkään koski jatkuvasti. Nyt on aamusta tullut muutama supistus, mutta taas jonkun 5 selvästi mahaan tulleen supistuksen jälkeen (6-10 min väli) alkaa selkää pakottamaan ja maha supistukset lakkaavat, joten ihan turha edes koittaa laskea koska supistaa. Makoilukaan onnistunut, kun oli niin ahdistavan oloista myllerrystä mahassa ja pientä selkäpolttoa. Jos tätä jatkuu vielä 2 ja puol viikkoa niin huh!
Mulla on molemmista aina tuntunut supistukset selän puolella. Toki mahankin jonku verran ja enemmän siihen alkuun mutta kun tosi toimiin oon päässy niin selässä ne tuntui.
Auttaako särkylääke? Jos panadolista ei ole apua niin lääkäri voi kyllä määrätä jotain vahvempaakin, jota voit ottaa jos sun synnytys ei nyt ole kumminkaan käynnissä vielä. Aika kurjaa on tuollanen kipu jos se ei kerran vie mihinkään. Synnytyskivun kestää sillä kun ajattelee että mitä enemmän sattuu niin sitä nopeammasti vauva on sylissä, mutta tuollanen kipu on inhottavaa!
Yritä jaksaa! Ei sulla ole enää pitkästi kuitenkaan!
Sen verran on tapahtunut, että kohdunkaula oli lyhentyny 1-2cm (kylläkin käsikopelolla katottu), pehmeä ja ulkosuu auki. Taitaa olla kyllä melko normaaliakin tässä vaihees, varsinkin kun kolmas jo tulossa. Lääkäri sano, että roplauksen seurauksena voi alkaa tapahtuun jotain enemmänki. Ja, että hyvillä mielin voin jo mennä synnyttämään, painoarvio oli 3100 grammaa. Mulla on supistukset ennenkin tullut selkään, mutta vasta sitten kun oli tosi kyseessä, joten hieman ihmetyttää/pelästyttää kun jo nyt selkään iskevät. Tokasta, kun tein supistuksista kirjaa niin jouduin välillä miettimään, että olikohan toi. Sitten päätin mennä näytille ja olinkin 4cm auki ja lähtö synnytykseen tuli. Kyselin vaan, että ihanko tosi.
Verta voi tosiaan tulla pikkasen kun kohdunsuu alkaa aueta.
Jollei pian ihan selkeestio jotain tapahdu,niin menisin ainakin ma näytille jos housusuoja ihan kastunut.Jostain ylhäältä voi lorotella vettä!
Lempeää synnytystä sulle ja tsempit!
Petite ja seiska rv 35