Mikä olin suurin lahjatoiveesi lapsena, mutta jota et koskaan saanut?
Mun kaverilla oli hirmusti My little poneja ja niiden tarvikkeita ja muistan kuinka halusin sen vauvaponien kodin (lullaby nurseryn vai mikä se olikaan) sekä sen ponien tallin (show stablen), mutta koskaan en niitä saanut, vaikka monena vuotena toivoin.
Ja sitten mä toivoin Peking mysteerit lautapeliä ja siskoni lupasi sen hankkia, mutta pettymys oli suuri, kun paketista kuoriutuikin Muuttuva labyrintti peli.
Muutenkin sain tosi harvoin lahjaksi leluja, jouluna ehkä yhden ja sitten synttäreillä toisen, muuten lahjat olivat vaatteita, pari kertaa sain jonkun videokasetin tms.
Kommentit (49)
No, tänä vuonna ostin sitten sen itselleni muuten vaan -lahjaksi. Isäni ei edes muistanut, että olisin joskus halunnut viulua! :o
Hevosta en saanut, enkä kolme vuotiaana jäätelöä. Polkupyörän sain ja sillä ovat omatkin lapset joutuneet ajamaan.
Kertomuksesi kuvastaa hyvin sitä, että lapsi lopulta toivoo kaikkein eniten juuri sitä, että kaikilla olisi hyvä olla.
Ei se materia ole niin tärkeää lapsellekaan. Surullista, että sinun joulusi ovat olleet tuollaisia. Niin minunkin mieheni joulut, ihan aina lapsuudessa.
Toivotaan kaikille lapsille tänä jouluna raitista joulua.
Olin toivonut vuodesta toiseen itselleni ponia, mutta koskaan en ollut sitä saanut. Eräänä jouluna sitten olimme tapamme mukaan lähdössä mummolaan jouluksi, kun vanhempani salaperäisen näköisinä ilmoittivat, että yksi lahjoista joudutaan sitten jättämään kotiin odottamaan paluutamme. Se oli kuulemma liian ISO otettavaksi autoon.
Sydän alkoi läpättää... jospa nyt! Jospa kotona odottaisikin poni! Aloin arvuutella vanhempiani. Ei, lahjani ei odottaisi sisällä kotona vaan ulkona. Se alkaa P-kirjaimella. Voiko sillä mennä eteenpäin? Kyllä vain.
Enempää he eivät suostuneet vinkkejä antamaan, mutta ei tarvinnutkaan. Olin jo ihan varma. Joulunvietosta mummolassa ei tahtonut tulla oikein mitään, halusin vain takaisin kotiin että vihdoin näkisin kauan kaivatun ponini.
Tapaninpäivänä vihdoin sitten yllätys paljastettiin. Minun käskettiin mennä takapihalle. Ja mikä siellä odottikaan " onnellista" uutta omistajaansa........... POTKUKELKKA!
Arvatkaa, mikä katkeruus ;D
Kauheaa, jos vanhemmat eivät edes huomanneet, että p:llä alkava lahja voisi olla sinun mielessäsi se kauan kaivattu poni.
Voin kuvitella pettymyksesi! Laskitko sillä potkukelkalla yhtään?
Lähinnä aikani kuluksi jonkun toivelistan raapustin, yleensä laitoin niihin kirjoja, koska äitini jo silloin (ja edelleen) tykkää antaa kirjoja lahjaksi.
En muista, että meilläkään olisi lelujen antamista koskaan harrastettu, mutta ei se kyllä minua haitannut. Ja barbeja äitini ei hyväksynyt ollenkaan (eikä kyllä hyväksy vieläkään). Heitti ne aina roskiin, jos jostain sellainen saatiin. Ei siitäkään mitään traumoja tullut, enemmänkin naurattaa hänen fanaattisuutensa.
En tajua, mistä vanhempani edes saivat päähänsä hankkia moisen vehkeen. Ei potkukelkkoja ollut meilläpäin kenelläkään, olin nähnyt niitä vain telkkarissa vanhoilla mummoilla!
Mieheni sen sijaan (kotoisin maalta, itärajan tuntumasta) kertoo menneensä koulumatkatkin potkukelkalla. Hän ei tajua ollenkaan miksi se oli mun mielestä niin kamala lahja :D
Mä voin kuvitella sieluni silmin tuon potkukelka jutun.
stigaa, sain sellaisen parivuotiaille tarkoitetun kelkan, jossa oli ratti. Siis sellainen tosi matala, ei jarruja. Sillä sitten 8vuotiaana laskin polvet leuassa.. Olin aika katkera kun sen sain.
Toinen oli kun täytin muistaakseni 16 ja toivoin kannettavaa cd-soitinta. Sanoin isälleni, että muuta en toivo ja ei tarvi hankkia mitään, jos ei sitte sitä soitinta. Että oli ihanaa kun syntymäpäivä koitti ja sain isältäni lahjaksi vanhan venäläisen hopearuplan. Muista saaneeni hirveän raivarin. Isäni on aika vanha (sai minut kun oli 45v) eikä tietenkään tajunnut, ettei teini-ikäinen ehkä osaa arvostaa jotain vanhaa kolikkoa..
Kamalinta oli että, isäni lupaili sitä aina mulle, mutta en kuitenkaan koskaan saanut.
Itseasiassa mä en saanut edes vanhaa käytettyä pyörää!
Jos jotain olen tästä oppinut, niin sen että, omille lapsilleni en lupaile sellaista mitä en pysty toteuttamaan.
Oli jo niin vanha ja vähän sairas mutta juoksutettiin vieläkin tunneilla. Olisin antanut ponille arvokkaat eläkepäivät..
Mun äidillä oli turkki joka maksoi enemmän kun mitä siitä ponista pyydettiin mutta ei mun vanhemmat sitä silti suostuneet ostamaan :(
Poni sai sitten viikon " eläkkeen" ennen vihreimmille laitumille siirtymistä..
Olin muistaakseni jotain 13v
Niitä oli silloin 70-luvun loppupuolella kaikilla, sellaisia karvaisia, joissa oli häntä takaraivolla. Toivoin sitä monena vuonna, mutten koskaan saanut. Pitäisi varmaan joskus kysyä äidiltä, miksen :)
Ja ne aidot Barbiet jäi multakin saamatta. Toivoin yhtenä jouluna Barbie-perhettä, jossa mukana Ken ja lapset, niin sain just jonkun halpahalli-version, miltä päät pystyy puristamaan lyttyyn, rumat vaatteet ym...
meinaan sen hoitoponin ostohinta olis ollut vain murto-osa sen koko lystin kuluista, jotka olis tallipaikkoineen ja ruokineen ja lääkärinlaskuineen TAATUSTI nousseet ainakin neljän tai viiden kalliinpuoleisen turkin hintaan, vaikkase poni olisi kuollut piankin...
Vierailija:
Oli jo niin vanha ja vähän sairas mutta juoksutettiin vieläkin tunneilla. Olisin antanut ponille arvokkaat eläkepäivät..Mun äidillä oli turkki joka maksoi enemmän kun mitä siitä ponista pyydettiin mutta ei mun vanhemmat sitä silti suostuneet ostamaan :(
Poni sai sitten viikon " eläkkeen" ennen vihreimmille laitumille siirtymistä..Olin muistaakseni jotain 13v
meinaan sen hoitoponin ostohinta olis ollut vain murto-osa sen koko lystin kuluista, jotka olis tallipaikkoineen ja ruokineen ja lääkärinlaskuineen TAATUSTI nousseet ainakin neljän tai viiden kalliinpuoleisen turkin hintaan, vaikkase poni olisi kuollut piankin..
Harmi homma silti, oli meinaan tosi ihana poni ;)
ja en muista ikinä toivoneeni mitään, ei siis yhtään katkeruutta. Paljoa en saanut ja ystäväni perhe oli hyvin rikas leikimme hänen barbeillaan ja minulla ei ollut yhtään kotona ei edes feikkibarbeja. Olinpa kumma lapsi.
Ne minisukset täytyy myöntää olisin halunnut, mutta en saanut koska niillä katkoo kaikki luut.
sain yleensä ne kaksi ensimmäistä.. ei auttanut vaikka laitoin tuon suurimman toivomuksen minnekkä kohtaan tahaansa listassa. Jokus jopa kuoren molemmille puolille