Miksi et matkusta ulkomaille?
Kommentit (6)
Jos olisi rahaa matkustaisin Suomessa ja muissa pohjoismaissa junalla ja bussilla
puolivuotiaan kanssa. Toki molemmat onnistuu, mutta jos valita pitäisi
Miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia? Ihan samalla tavalla voisi kysymyksen esittää miksi kaikki eivät harrasta liikuntaa, miksi kaikki eivät lue kirjoja jne.
Olen matkustellut niin paljon, käynyt kaikki Euroopan maat moneenkin kertaan, mennyt pitkin Aasiaa rinkka selässä transitissa 23 muun ihmisen kanssa, ollut paikoissa ensimmäisenä ulkomaailaisena, nähnyt paljon. Pienten lasten äitinä uhraa ketään niiden kokemusten vuoksi, enkä sen vuoksi näe vastaavaa lähivuosikymmeniin. Näitä kokemuksia on vaikea ylittää...mikään ei oikein tunnu enää miltään.
Lisäksi voisi sanoa syyksi että se on niin kamalan epäekologista, etenkin jos lentää. Ehkä jos olisi runsain mitoin rahaa niin tulisi joskus käytyä jossain, mutta mikään must se ei ole meille. On meillä ollut enemmän rahaa käytössä ennen lapsia, eikä silloinkaan olla käyty missään, ei edes häämatkalla. Mies on reissutöissä joten ei jouda muutenkaan kotona liikoja olemaan.
Yleensä käydään pari kertaa vuodessa.
Ensi syksynä toivottavasti lähdetään johonkin, kun vauva on noin puolivuotias.
Mitä tarkoitit kysymykselläsi?
;)