Tutkija, joka ei kai koskaan saa väikkäriään valmiiksi.

- 2

PS. Väikkärin vääntämisessä ei todellakaan

ole

mitään järkeä, mutta se

vaatii

älynystyröitä kutkuttavalla tavalla järkeä ;) Siksi minustakin on tullut ikuinen (jatko-)opiskelija - en malta päästää irti, vaikka en ehdi siihen paneutuakaan kunnolla.

Sen jälkeen tutkijan työt ovat vaikeutuneet merkittävästi, ja ovat tietysti samalla mukavampia ja haastavampia.



Mutta samaa puurtamista se tutkijan työ on väitöskirjan jälkeenkin, ainakin jos jää yliopistolle. Eli yliopistotutkijaksi (Proffaksi) ei kannata haaveillakaan, jos väitöskirjan tekeminen tuottaa vaikeuksia.

Kuulostaa niin tärkeeltä, vaikka todellisuus olisi jotain aivan muuta!

Pari tuttuani on alkanut työstämään väikkäriä jossain elämän kriisivaiheessa (avioero, ikäkiriisi) eli selvästi jonkinlainen terapeuttinen vaikutus voi väikkärillä olla.



minusta se, että joutuu vatvomaan miehen eksän keskeneräistä väikkäriä on melkolailla surullisempaa, kuin keskeneräinen väikkäri... ;)

Ei siis sen kummempaa vääntämistä.