Naapurini tienaa 250 tuhatta vuodessa. Asuvat aivan tavallisessa talossa,
ajavat muutaman vuoden vanhoilla volvo S80 ja pösö 307:lla.
Ja pelkästään mies tienaa 20 000/kk, vaimokin on töissä? Miksei raha näy?
Kommentit (24)
eipä ole kovin monella siihen varaa
Voi olla muitakin arvoja. Siitä huolimatta, että on hyväpalkkaisissa hommissa.
Antakaa nyt oikeestin ihmisten tehdä valintansa rauhassa, ja jättäkään toisten raha-asiat rauhaan.
Mua ärsyttää ihan suunnattomasti, kun osa sukulaisista on sitä mieltä että, meidän pitäsi muuttaa uuteen tai isompaan taloon. Me ollaan ihan tyytyväisiä tähän nykyiseen kotiimme, joka sekään ei liian pieni meille ole. ¨
Joo, ja mä myös ajan volvo s80:sellä, vuodelta 2002, enkä halua sitä vaihtaa, vaikka voisin. Olen autooni tyytyväinen, eikä se ole mielestäni edes mikään kovin vanha.
Niin, rahaa on ja me ollan tyytyväisiä ja onnellisia. Vituttaa vaan ihmiset jotka tulee " neuvomaan" meitä raha-asioissa.
eimmille ihmisille kuitenkin vain kulkuväline.
No, mutta voisin uskoa, että naapurillasi on jotain varallisuutta (muutakin kuin tuo asunto tai autot) , mutta harvempi postilaatikolla törmätessä kertoo, että ostinpa sitten osakkeita 100 tonnilla, tmv. =)
Minä käyn töissä, en rahan takia vaan mielenkiintoisen työn takia.
Asumme tavallisessa rivitalossa (110 m2). Meillä on kaksi autoa Polo 1.2 (2003) ja Volvo V70 (2005). Vapaa-ajalla kuljen usein farkuissa ja 10 vuotta vanhassa nahkatakissa. Mies käyttää reisitaskuhousuja. Lapsillamme on kyllä reimatecit, mutta ne vain käytännön syistä. Tosin viikonloppuisin lapset eivät haalareissa kulje.
Syömme tavallista kotiruokaa, tosin käymme melko usein ravintolassa. Harrastuksenamme on lukeminen (kirjaston kirjoja), ulkoilu ja lasten kanssa peuhaaminen.
Kukaan ei uskoisi tulojamme, sillä elämäntyylimme ei vastaa tuloja. Mutta nautimme elämästä, rakastamme toisiamme ja lapsiamme, emme " vingu" materian perään. On kiva, ettei tarvitse koskaan katsella hintalappuja, eikä rahan puute estä tekemästä mitään, mutta muuten sillä ei ole suurtakaan roolia elämässämme.
insinööripariskunta, 1 lapsi, molemmat siakauhtuneissa vaatteissa, asunnossa eivät olleet tehneet mitään remppaa 5 vuoden asumisen aikana (vaikka yli 20 v. vanha asunto), kalustus kuin ospikelija-asunnossa. Auto vanha vw passat.
Juu ja muuttivat tähän aika lähelle 550 000 euron asuntoon.
Tajusivat varmaan, että kämppä hajoaa heidän altaan ja muuttivat uudempaa, jonka taatusti myös antavat hajota liitoksistaan aikaa myöten.
Kaikki muuten ok, mutta tuota mieletöntä saamattomuutta oman kodin kunnon suhteen en ymmärrä.
Maapallo hukkuu pa--kaan muutenkin.
Olen iloinen ja ylpeä siitä että he pyrkivät elämään silti normaalia ja mukavaa elämää sekä kasvattamaan lapsensa arvostamaan rahaa ja työntekoa " normaalilla" tavalla.
Ihan samalla tavalla asuvat ja elävät melko vaatimattomasti tuloihinsa nähden.
On pienehkö firma ja tuossa luuhustaa työhaalareissa. Pimeää rahaa tulee varmaan tuon päälle vielä. (ainakin takavuosina tuli)
Olen tiennyt, että heillä menee hyvin, mutta kyllä tuo pikkaisen pisti rinnasta ensin. Sitten aloin miettiä, että kaikella on puolensa. Minun mies on illat kotona ja osallistuu kodinhoitoon. Tuo mies on aina töissä ja sysää kaiken kaverini vastuulle. Ei osaa koskaan relata vaan pelkkä sohvalla istuminen iltamyöhään on paikka syyllistää puolisoa laiskottelusta. Kaveri käy töissä ja tekee kaiken kotona + vielä auttelee lomilla yrityksessä. Sitä paitsi eihän nuo rahat multa ole pois.
Näkyyhän se tuossa huippumallin Volvossa...
Miten tämä näkyy uusissa keskusteluissa kun on vuodelta 2007?
Ja jos vielä kertoisitte että missä suojatyöpaikassa tuollaisia tuloja kertyy? Vai onko kyseessä taas nämä muodon vuoksi yrittelevät metsänperijät / lottovoittajat?
[quote author="Vierailija" time="02.11.2007 klo 13:41"]
ajavat muutaman vuoden vanhoilla volvo S80 ja pösö 307:lla.
Ja pelkästään mies tienaa 20 000/kk, vaimokin on töissä? Miksei raha näy?
[/quote
Vanha keskustelu, mutta jos varakas ostaa hienon talon ja kalliit autot yms, niin se on aina rahoilla leveilemistä? Pitäisikö siis varakkaampienkin asua mahdollisimman halvasti ja ajaa huonoilla autoilla eikä saisi nauttia omaisuudestaan, ettei vaan leveile ja tee ketään kateellisiksi?
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 16:08"]
Näkyyhän se tuossa huippumallin Volvossa...
[/quote]huonosti nostettu
[quote author="Vierailija" time="02.11.2007 klo 13:41"] ajavat muutaman vuoden vanhoilla volvo S80 ja pösö 307:lla.
Ja pelkästään mies tienaa 20 000/kk, vaimokin on töissä? Miksei raha näy?
[/quote]
Ovatkin järkeviä ihmisiä jotka elävät tulojensa mukaan, eivätkä perus velkavipu kuplauunoja. Ei tarvi kinuta pankista lyhennysvapaita ja maksella autoremontteja pikavipeillä. Luultavasti ostavat mitä haluavat käteisellä eikä tarvitse miettiä joka tonnin perään vaan voi elää mukavasti pääoman karttuessa.
Ymmärrätkö että ne sun naapurit maksavat aivan sairaan korkeaa veroa! Puolet, ellei ylikin heidän palkkatyöllään tienaamistaan rahoista menee valtiolle veroina. Niillä he maksavat yhden sun toisenkin sossun ja mamun elämän. Siksi se raha ei näy heidän elämässään koska se näkyy jonkun muun perheen elämässä:-(
Minä en ymmärrä miksi pitäisi näkyä tai tuhlata. Vuittonin laukut ja rolexit on turhanpäiväistä romua.
Mulla on setä, jolla on hyvin pärjäävä firma. Setä asuu 1980 rakennetussa talossa ja mökkeilee rintamamiestalon talon tapaisessa. Talo on järven rannalla. Kun sai vielä rakentaa hän pisti pystyyn muutaman rantamökin..verkkarit lempivaate. Ainoa missä raha näkyy, on että mummoni 93 v. saa asua ihan ilmatteeksi rivarinpätkässa, jonka setä omistaa ja ja setä maksaa mummolle yhtä ja toista palvelua. Ja setä tynkää maastoautoista nahkapenkeillä.
Köyhän lapsuuden elänyt..tuumasi mulle että tuli pikku mätkyt, mä kysyin paljonko napsahti, no 37000 euroa mutta maksetaan eräpäivänä..
Mun pomo asuu jossain 50-luvun rintamamiestalossa ja niillä on jotain perusvolkkareita. Ei meillä mikään huippufirma ole, mutta sen verran olen hajulla, että pystyisi parempaankin. Vaimo keskipalkkaisessa työssä. Vaatteensakin ostaa halpatavaratalosta sekin selvisi vahingossa kun puhui jotain ko. kaupasta "kun olin ostamassa siellä kauluspaitoja niin..." Eikä ole köyhistä oloistakaan. Lähinnä sitä ihmettelen, että eivät panosta asumisen laatuun enempää. Vähän jo mietin, että mihin firmaan tulen töihin, kun kuulin asian, mutta ei, hyvä firma. Pomo vain on luonteeltaan nuuka, sekä firmassa että yksityiselämässä. Firmassa esim. käyttää kaikista tulosteista toisen puolen luonnoksia hahmotellessaan, tietokonetta sain kinuta pitkään ennenkuin sain uuden (vanha ei jaksanut pyörittää kaikkia ohjelmia, mitä tarvitsen työssäni) yms.
Kertovatko nämä ihmiset tulonsa kysyttäessä vai näettekö vaivaa selvittääksenne ne? Mitä muiden tulot ja omaisuudet kenellekään kuuluu...
todella pihejä. rahaa pistää heille tärkeihin asioihin kuten korut, taide, matkat yms.