Minulle oli uutta, että sairaanhoitajat ovat vain amiksia.
Tuli esille tuolla yhdessä ketjussa. En ole jaksanut seurata palkkakeskusteluja, mutta kannattaako tuolla taustalla johtajatason palkkoja tavoitella.
Kommentit (7)
Ovat käyneet joko ammattikorkeakoulun jolloin ovat sairaanhoitaja (AMK) muut ovat käyneet opistoasteen.
Sairaanhoitajilla on kylläkin (ammatti)korkeakoulututkinto.
ammattikoulututkintoja. Sairaanhoitaja on ent. opistotason tutkinto. EI siis ole kyseessä AMMATTIKOULUTUTKINTO!
Niistä suurin osa myös käynyt opistoasteen kuolutuksen. Olisivatko siirtyneet suunnilleen samaan aikaan yliopistoon kun hoitaja AMK:hon.
ja itse arvostan kyllä ammattikoulunkin todella pitkälle riippuen henkilöstä joka siellä on opiskellut. Mitä tekisimmekään ilman taitavaa putkimiestä, sähkömiestä, rakennusmiestä, kokkia, tarjoilijaa jne. Niiden varassa suomi pyörii, tavallisten duunareiden. On tosi, että ammattikoulussa on varmasti niitäkin joita ei kiinnosta, mutta joukossa on todella paljon niitä, jotka ovat menneet sinne oppimaan hienon taidon, jota voi jatkossa kehittää lisää opiskelemalla.
S. hoitajia on sekä opistotasolta, että amk-tasolta. Amis on ammattikoulusta lyhennys ja slangia ainakin täällä stadíssa.
Mutta ymmärrän jos se ei ole peruskoulusta vaivoin suorittaneelle auennut.
Ja ei tässä nyt peruspointti ole koulutuksessa vaan työn vastuussa.
Minusta on myös s. hoitajia joiden peruspalkka on kondiksessa, mutta esim. teholla työskentelevät ansaitsevat parempaa palkkaa, koska työ on TODELLA vaativaa ja vastuullista.
T. amk- pohjalta tuli tämä mielipide
Sh:t ovat käyneet ammattikorkeakoulun.