Tiukka kasvattaja tukahduttaa ja stressaa lasta

kylässä ja julkisilla paikoilla pidän tiukan kurin, ei huudeta ja riehuta jne. Jos rikkoo sääntöjä, seuraa joku sanktio välittömästi. Harvoin on mitään ollut, lapsen rauhallinen luonne tietysi auttaa asiaa, mutta osansa lienee sillä että olen aina kertonut syyn kielloille ja olemme kielloissa johdonmukaisia. Vaikkei lapsi syytä hyväksyisi tai edes ymmärtäisi, niin ainakin hän tietää että joku peruste kielloille on, eikä kyse ole vain vanhempien mielivallasta. Harmittomia asioita ei myöskään kielletä.



Kotona onkin sitten eri meininki, ja lapsi saa olla aika vapaasti. Mitään ei saa hajottaa (vahingot on asia erikseen), muita ei saa satuttaa, naapureita ei saa häiritä (tyyliin hakata pattereita kauhalla) ja vaaralliset asiat on tietysti kielletty. Joo, ja ruokapöytä on syömistä ja seurustelua varten, ei pelleilyä ja vehtaamista, ulkovaatteet riisutaan eteisessä, siinäpä se taisi ollakin. Sohvilla saa pomppia, tavaroita levitellä, tutkia laatikoita jne.



Ja erehtyväisyys myönnetään kyllä, ja pyydän aina lapselta anteeksi jos olen kiivastunut liian herkästi tai muuten erehtynyt. Eikä lapsen todellakaan tarvitse aina ja koko ajan onnistua.

aktiivisesti vastailemassa ja valaisemassa asioita. Välillä hieman pillastuttaa lukea yksioikoisia ja yksinkertaisen omahyväisiä vastauksia " kun teet vain väärin, jos viitisisit tehdä oikein, ei tarviis täällä valitella, tiedän, ko meillä itellä kaksi lasta" .

Että niin meidänkin lapset osaa.



Mutta todellisuudessa meidän lapset on niin arkoja, ettei ne uskalla ihmisten ilmoilla sanoa mitään, ettei vieraat ihmiset vain katso kohti. Ja toiseksi ne on niin hitaita syömään, että syövät yhtä kauan kuin aikuisetkin. Kyllä sellaisten kanssa on niin helppoa käydä ravintolassa, että tumpelotkin vanhemmat selviävät siitä kunnialla. Ja itse asiassa koska lapset ovat luonnostaan vieraskoreita (=ujoja ja arkoja), niin sitä ravintolassa käymistä tulee harrastettua aina kun vain on aikaa.



Että mikä taas olikaan syytä ja mikä seurausta...

kuulostat ihan äidiltäni.

Hänkin kuvittelee että voi hallita ja määrätä lastensa tunteet tilanteessa kuin tilanteessa :(

Vierailija:

no rajat puuttuu, jos lapsi saa raivareita,

eikä voi olla julkisissa tiloissa. Totuus taisi kolahtaa.

Kaksi ihan eri asiaa vai etkö erota niitä??

Kuulostaa tosi terveeltä metodilta.

Asutteko te siis ravintolassa?

Vai asutko itse siellä ravintolassa koko ajan?

uin sääntöjä.

kertoo, miten lapsi selviää elämästä? Mä olen alkanut epäillä, että me tukahdutetaan valtava määrä luovuutta ja omaperäisyyttä vaatimalla lapsilta tietynlaista käytöstä ja muottiin sopeutumista. Kun lukee taiteilijoiden ja monien tutkijoiden lapsuudesta yksi silmiinpistävä piirre on, että heillä on usein ollut aika vapaa ja " erikoinen" kotiympäristö. Ei ole tarvinnut istua hiljaa ravintolassa 3-vuotiaana ja katsoa vieraita tätejä silmiin sukujuhlissa...



Minä olen yrittänyt viime vuosina relata ja antaa lasteni enemmän olla oma itsensä. Nykyään harmittaa miettiä, miten paljon stressasin jotain 4-vuotiaan kyläkäyttäytymistä aikanaan, ikään kuin sillä olisi ollut mitään merkitystä lapsen loppuelämän kannalta. Jos lapsi on normaaliälyinen ja kasvatus on sisältänyt tarpeeksi niitä todella tärkeitä sääntöjä (ketään ei satuteta, pitää olla rehellinen, pitää yrittää parhaansa), niin ulkoiset säännöt voi omaksua paljon myöhemminkin. Mitä vanhemmiksi lapset tulevat, sitä paremmin he ovat valmiita sääntöjä noudattamaan vaikka välillä vastentahtoisesti. Siihen asti yritän minimoida muille aiheuttamamme häiriön ja nauttia ravintolakäynneistä, vaikka ipanani välillä innostuvatkin laulamaan kesken ruokailun tai syövät juhlaillallisilla pelkkää leipää ja ketsuppia.

Mistä ihmeestä te näitä johtopäätöksiä vedätte?



Maailma on kuule täynnä luovia ihmisiä, jotka osaa silti syödä muuten kuin sormin.

teet niin tai näin, niin aina se lapsi saa sinusta traumoja!

että ns pellossa kasvanutkin yleensä oppii ulkoiset käyttäytymissäännöt ennen aikuisikää, vaikka niitä ei ihan pikkulapsena olisi vaadittukaan. Minusta on nimittäin alkanut viime aikoina tuntua että tietty määrä vapautta ja villiyttä ja lupa olla tekemättä sitä, mikä tuntuu kovin vaikealta, on alle kouluikäisen kehityken kannalta parempi kuin pöytätavoista kiinni pitäminen.



37

Jotkut tässä keskustelussa eivät näytä ymmärtävän temperamenttieroja. Meidän lapsissa on vauhdikas kaveri, joka näyttää oppivan vain yrityksen ja erehdyksen kautta. Rajoja asetetaan ja hyviä käytöstapoja opetetaan ja vähitellen ne menevät perille. Silti juuri tämän lapsen kohdalla on tärkeää välillä vain nauraa hänen kanssaan hyväntahtoisesti, ettei aina voi onnistua.

Kolmevuotiaiden kohdalla temperamenttierot näkyvät selvästi. Yksi istuu ujona paikallaan ravintolassa ja katselee koko ruokailun ajan silmät pyöreinä ympäristön tapahtumia, pyytää söpösti lisää vettä ja on tosiaan paikoillaan koko ruokailun ajan. Toinen taas toteaa, että aha, tällaista tämä, mutta tuolla olisi jotain paljon mielenkiintoisempaa, se olisi pakko käydä katsomassa ja pyöriskelee levottomana tuolilla sen 15 minuuttia, jonka hänet saa pöydässä pysymään.

että ei temperamentti vapauta kasvatusvastuusta.



Eri temperamentin omaavia vain kasvatetaan eri tavoin.

tunteet ja käyttäytymisen, pieni lapsi ei niitä osaa erottaa.

Lapsen raivokohtauksessa on kyse molemmista sillä pieni lapsi ei vielä osaa hillitä käyttäytymistään. Hän käyttäytyy täysin tunteidensa mukaan. Tietysti lasta täytyy opettaa ettei vihaisenakaan saa tehdä mitä vain.

Pienellä lapsella on kuitenkin oikeus olla vihainen myös julkisella paikalla, ei ravintolassakaan tunteitaan tarvitse tukahduttaa. On aikuisen tehtävä auttaa lasta tunteiden kanssa.

Minusta on kovin surullista, että jotkut vanhemmat aiheuttavat lapselle pahan mielen, turhautumisen ja sen raivokohtauksen kohtelemalla lasta huonosti. Sitten he vaativat että lapsen pitää vain niellä kiukkunsa ja käyttäytyä nätisti :(

Esimerkkinä kerron tällaisen.. Ravintolassa lapsi pyysi, että hänen ruokaansa ei laitettaisi kastiketta (seisova pöytä). Mitä teki äiti, no holvasi valtavan määrän kastiketta lapsen lautaselle muun ruuan päälle. Lapsi alkoi itkemään ja kieltäytyi syömästä sillä seurauksella että vanhemmat komensivat tämän yksin autoon odottamaan.

Tuolla tavallahan lapsille tunteiden hallintaa ja hyvää käytöstä opetetaan :(

Vierailija:

Ei tunteet, vaan käyttäytymisen.

Kaksi ihan eri asiaa vai etkö erota niitä??

niin eipä hän myöskään koko ajan ole kiukkuinen ja raivoisa.

tuo on aivan totta



t. 44

Minusta vanhemmilla on velvollisuus opettaa lapselle sosiaaliseen elämään liittyviä asioita, kuten esimerkiksi miten käyttäydytään bussissa, kirjastossa, ruokaravintolassa jne.



Ei siinä ole mitään väärää että kouluikäinen osaa istua kirkon penkissä hiljaa. Siinä tietenkin on väärää, jos odotetaan sitä 2-vuotiaalta, jota rangaistaan kun ' mokaa' .

Näin tässä eräänä päivänä sivusilmin tilanteen, jossa sanotaan vaikka että äiti ja kaksi lasta olivat " neuvolassa" , isompi lapsi oli " neuvolatädin" luona ja pienempi odotti äidin kanssa aulassa. Kun isompi tuli " neuvolatädin" luota aulaan, alkoi sellainen huuto ja kitinä ja hässäkkä ettei ihan heti omasta takaa sellaista mieleen tule (neljä lasta kuitenkin itselläni on). Äiti yritti " komentaa" tätä isompaa lasta (poika, n. 4 v) joka oli pikkusiskonsa (n. 2 v) kimpussa. Isoveli mottasi pikkusiskoa nenuun ja mitä teki äiti: sen sijaan että olisi keskittynyt lohduttamaan sitä lyönnin kohteeksi joutunutta pientä, dissasi tämän kokonaan ja keskittyi lempeästi torumaan tätä isoa pahantekijää tyyliin " äiti kovasti sinua rakastaa ja äidille tulee paha mieli kun sinä lyöt pikkusiskoa" . Siinä sivussa pikkusisko itkee lohduttomasti eikä äiti kiinnitä häneen mitään huomiota. No, itsepähän kerjää tämä rouva ikävyyksiä, ei ihme, että oli siellä " neuvolatädin" luona neuvonpidossa...