Harkitsen munasolujen luovuttamista, mutta muuta asia askarruttaa:

Ihan mielelläni sen mahdollisen yhteydenoton sitten otan vastaan ja kerron biologisista juurista jne jos tulee tarvetta. Tämä asia ei mietitytä vaan nuo muut.



ap

Mutta siis olen kaikissa tapauksissa siihen 18v saakka ventovieraan asemassa? Myös jos molemmat vanhemmat kuolee ja lapsi jää esim orvoksi? Tai joutuu muuten sosiaalihuollon piiriin. Tämä varmaan epätodennäköistä näissä lapsettomuushoito-perheissä mutta mietityttää. Mutta kiitos vastauksestasi 2.



ap

Vierailija:

1 - Kun maailmassa tosiaan on orpoja lapsia, hylättyjä lapsia, niin pitäisikö sittenkin pyrkiä ennemmin siihen että näille jo olemassa oleville lapsille järjestettäisiin rakastava hyvä koti, kun että lapsettomuushoidoilla tehdään aina uusia lapsia niillekin jotka niitä ei perinteisin keinoin voi saada?

(toisaalta ymmärrän lapsettomien tuskan, halun kasvattaa lapsi omassa kohdussa, synnyttää hänet jne)

Miten luulet sen onnistuvan? Orvot ja hylätyt eivät ole vapaasti siirrettävää " lapsimassaa" , jota vain voisi lähetellä rakastaviin koteihin. Ideaalista, mutta lainsäädännön vastaista.

2 - Jos lapsella joka minun munasolusta on kehittynyt, on joskus kriisi perheessään, vanhemmat kuolee tai hylkää tms, niin onko minun silloin mahdollista auttaa? Vai onko kerran luovutettu aina luovutettu kaikissa tapauksissa? Lapsihan ei ole minun, mutta biologian kannalta hänessä on tavallaan osa minua. En tahtoisi luovuttaa solua josta kasvaa sitten onneton ihminen.

Varmaan omat lapsesikin ovat saman riskin alla, aina voi elämässä tapahtua jotakin yllättävää ja ikävää. Niin omat lapsesi kuin lahjasolulapsetkin sijoitetaan ensisijaisesti niihin verkostoihin joissa elävät, tädeille, sedille, isovanhemmille jne. Et voi suojella täysin omiakaan lapsiasi siltä, ettei heistä kasvaisi onnettomia ihmisiä.

3 - Millaisia tuntemuksia mahtaa tällä tavoin luovutetun munasolun avulla aikaan saadussa lapsessa herättää se tosiasia että biologisesti osa geeneistä ja alkuperästä tulee muualta kuin äidistä ja isästä? Miten kova on kaipuu löytää omat biologiset juuret? Jopa identiteettiongelmia? Jopa vihaa sitä naista kohtaan joka noin vaan luovutti solujaan jollekin ventovieraalle?

Epäiletkö, että lapsi kokisi paremmaksi sen, ettei olisi saanut elää ollenkaan? Vaikea olisi uskoa. Kaikilla nuorilla on identiteettiongelmia ja jokainen meistä joutuu kasvamaan niissä puitteissa, joihin on syntynyt. Sådant är livet.

Periaatteessa olen sillä kannalla että asia on hieno. Voin auttaa lapsettomia ja on myös ihan kiva että minun geenini saavat jatkumoa toisaallakin (biologiaa, lisääntymisentarvetta ilmeisesti puoleltani). Että uusi elämä saa mahdollisuuden perheessä jossa häntä on kaivattu niin kovasti että on turvauduttu kalliisiin ja rankkoihin hoitoihin.

Tahdon kuidenkin puida asian loppuun asti pohjamutia myöten ennen kuin teen päätöksen, ettei sitten myöhemmin tarvitse katua.

Luovuttaessasi luovut - oletko valmis siihen. Vaikuttaisi ettet vielä olisi.

Luovuttajaan ei oteta yhteyttä eikä häneltä tulla kysymään mitään.

En ole ihan varma olenko valmis. Täytyy käsitellä asia pohjamutia myöten. Siis periaatteessa tuntuu että tahtoisin luovuttaa munasolujani, mutta siksi asiaa vieläkin puin että tahdon asian olevan täysin selkeä mielessäni jos/kun niin teen.



Olen jo yli 5 vuotta harkinnut munasolujen luovuttamista. Ja nyt aion vihdoin miettiä asiaa kunnolla, ennen kuin ikä tulee vastaan.



ap

Mulle se on vähän sama asia kuin verenluovutus, siis tunnemielessä.

Minäkin olen monta kertaa luovuttanut vertani ja äkkiseltään ajateltuna tuntuu että munasolun luovutus on samantapaista itsestään antamista, sehän on vain solu.



Mutta kun oikein alkaa miettiä niin herää näitä kysymyksiä. Tahdonkin oikein kaivaa näitä kysymyksiä esiin nyt ja vaikka väkisin katsoa asiaa monelta kannalta jotta tiedän tarkkaan mihin olen lupautumassa.



Mietitkö sinä 9 asiaa minkä verran ennen kuin aloit luovuttaa vai tuntuiko se heti yhtä luonnolliselta kuin verenluovutus?



ap

noita muita eettisiä asioita pohdin nyt. En myöskään tule etsimään lastani tai varmaankaan jälkeenpäin yhtään miettimään miten solulla mahdollisesti menee. Mietin vaan onko oikein luovuttaa munasolua kun maailma on täynnä orpoja lapsia, kun ei ole varmuutta eikä itse voi vaikuttaa siihen tuleeko tästä munasolusta kasvaneesta lapsesta onnellinen tai millainen hänen elämästään muuten tulee jne. Sinänsä on kyllä ok, jopa ihan kiva ajatus, että geenini saavat jatkumoa jossain muuallakin kuin meidän perheessä.



ap

tunnetko jotakin globaalia syyllisyyttä noin muutoinkin

Olisi hirveä ajatus, että lapseni eläisi joidenkin hulttiovanhempien kodissa. :(



11

luovutetulla verellä, jos vastaanottaja kenties ei elämässään tule olemaan onnellinen? Onko siis avunannon vastike siinä, että avunsaajan tulee olla onnellinen elämässään. Lähestyy pelottavasti kiitollisuuden velkaa.

ap

miksi verhoudut luovuttamisen eettisten ongelmien taakse, kun kyse on omasta tarvitsevuudestasi saada palkitsemista

Luovutettu veri taas vain auttaa toista ihmistä saamaan terveytensä kuntoon. Sama luuytimessä - sitäkin voisin tarpeen tullen luovuttaa.



11

Pikemminkin palkitsemisen tarvitsisivat ne ihmiset jotka kasvattavat lasta ensin kohdussaan ja sitten sylissään ja perheessään.



Vaan mietin eettisesti sitä, onko oikein antaa mahdollisuus elämälle, jonka onnellisuuteen ei itse pysty vaikuttamaan. Onko se oikein että kasvaa lapsi minun geeneistäni jossain ja vaikka hän voisi kurjasti niin biologinen toinen puoli suvusta ei korvaansa letkauttaisi. Lapsi EI ole minun. Mutta tietty vastuu mielestäni, tietty ratkaisu, syntyy silloin kun LUOVUTAN solun pois. Sillä hetkellä annan mahdolliseksi sen että lapsesta voi kasvaa mitä vain ja minä en siihen koskaan tule vaikuttamaan. Vaikea selittää mitä ajan takaa. Ehkä joku ymmärsi pointin. Maailmassa on paljon syystä tai toisesta onnettomia ihmisiä. Onko oikein luoda lisää kun vanhatkin pulmat on hoitamatta. Tms.



Tietysti tässä voisi jatkaa siihen onko oikein ylipäänsäkään tehdä lisää lapsia tähän maailmaan missä ei voi olla varma mistään. Ehkä menen jo liian pitkälle. Siis tälläinen joku pieni häivähdys heräsi mielessäni.



Oikeasti kiva että annatte asiaan positiivisia näkökantoja. Eihän minunkaan lapsistani välttämättä tule onnellisia, se on totta. Eli luultavasti tämä aihe oli tässä, mitään ei voi taata kenellekään. Mutta siis pohjimmiltaan tässä on takana ajatus että toivon että lahjoittaminen olisi kaikille osapuolille (myös siis lapselle itselleen) positiivinen juttu.



Mutta uskoisin että tämä mietintä päättyy osaltani siihen, että jokaisesta täällä voi tulla onnellinen tai onneton ja että luultavasti kys lapsen lähtökohdat tulevat olemaan hyvät. Hän ei ole minun lapseni mutta minun ratkaisuni on osa sitä että hän syntyy ehkä ja hänestä tulee sellianen kuin tulee.



ap

mahdollisimman paljon luovuttajaa. Eli luovuttajalla ja äidillä samat piirteet, ruumiinrakenne, temperamentti, älykkyystaso, pituus jne. Ei täällä Suomessa munasoluja voi valita muuten kuin että vastaisi mahdollisimman paljon saajan geenejä. Tässähän on takana yleensä paljon surua, lapsettomuutta, epätoivoista yritystä saada oma lapsi. Ja siksi on myös saajalle perheineen tärkeää ainakin siinä vaiheessa kun " tehtailemaan" aletaan että lapsella olisi samankalteiset geenit kuin äidillä ja isällä. Varmasti kun vauvan saa sylin, vauvan jota sydämensä alla on kasvattanut ja itse synnyttänyt ja kauan kaivannut, nuo seikat ei enää merkitse, mutta näin siis...



ap

Potentiaalinen luovuttaja on sellainen, jota ei paljon paina

ttä täysi-ikäiseksi tultuaan. Rekisteröitymiseen päädyin siksi, että en halua omilla päätöksilläni tehdä ketään " juurettomaksi" .



Mä luovutin munasoluja, en lapsia, joten en mä voi ottaa vastuuta heidän onnestaan ja elämästään, ihan liian kaukaa haettua. En mä pysty takaamaan omillekaan lapsilleni onnea saati sitten vieraille.



Mä päädyin luovuttamaan siksi, että halusin auttaa.

Uskon että minua saatta myöhemmin kovasti harmittaa sekin jos en soluja luovuta ennen kuin on myöhäistä. Eli asia pitää nyt tosiaan käsitellä.



ap

Vierailija:

1 - Kun maailmassa tosiaan on orpoja lapsia, hylättyjä lapsia, niin pitäisikö sittenkin pyrkiä ennemmin siihen että näille jo olemassa oleville lapsille järjestettäisiin rakastava hyvä koti, kun että lapsettomuushoidoilla tehdään aina uusia lapsia niillekin jotka niitä ei perinteisin keinoin voi saada?

(toisaalta ymmärrän lapsettomien tuskan, halun kasvattaa lapsi omassa kohdussa, synnyttää hänet jne)