Miten kävi sinulle: " Olen ihastunut mieheen, jonka ulkonäkö tökkii." ?
Tapasitteko perjantaina, kuten oli tarkoitus, jos saa udella? Et ollut kirjoittanut jatkoa aloitukseesi, jonka pongasin haulla " tapaamisen" -aika vaikea muuten joskus löytää noita vanhoja aloituksia. Ja uutta aloitusta en löytänyt isollakaan selaamisella. Löytyi kyllä sellainen ketju, jossa useat ihmiset kertoivat lähteneensä kauaskin tapaamaan uppo-outoa ihmistä ja jotkut olivat edelleen onnellisesti saman henkilön kanssa yhdessä.
Meillä täällä jatkuupi tavallinen viikonloppu: oma ihana körilääni katselee varmaankin telkkaria tuolla olohuoneessa, tuli äsken ulkoa, jossa teki muutamia asennushommia, kävi ripsuttamassa koneellisen pyykkiä tuossa vieressä ja antaa minun naputella rauhassa täällä. Vähän myöhemmin nukahdetaan käsi kädessä sitten. Hurjemmat liikut tällä hetkellä mahdottomia raskaudentilan vuoksi :DDD
Kerrohan, miltä mies vaikutti livenä?
Tapaatteko uudelleen?
Jatkuuko tapaaminen yhä =)?
Mitä kuuluu?
Tapasimme sovitusti ja kaikki meni todella hyvin :)
Kun näin hänet ensimmäistä kertaa olin aivan myyty, livenä mies oli niin ihanan näköinen ja oloinen, että ihastuin täysin. Aivan toisenoloinen kuin miltä vaikutti valokuvissa, vaikka nyt olen nähnyt jo parempiakin kuvia hänestä. Pelkäsin sitäkin että olisin aivan hirveän hermostunut tavatessamme, mutta heti kun aloimme puhua jännitys katosi kokonaan.
Että olen niin iloinen kun kaikki meni niin hyvin.
Olemme jo monta kertaa senkin jälkeen tavanneet, ja tapailemme jatkossakin, toivottavasti kaikki menee hyvin.