Mitä mieltä MN:n jutusta siveysjuhlista?
Kommentit (13)
Toisaalta tuo on taas toinen ääripää. Outoa oli myös sen erään naisen (?) hyökkäys feminismiä vastaan ja sekoilut avainkorujen kanssa ym. Tuli myös mieleen, että osa isistä saattaa olla pervoja.
illan aikana mm. allekirjoitetaan siveellisyysvala. Joku oli saanut isältään siveellisyyskorun, jonka avaimen isä oli säilyttänyt tyttären avioitumiseen saakka. Silloin isä lahjoitti avaimen tyttären puolisolle. Mies on perheen pää ja tyttäriä on suojeltava erityisesti. Vastineeksi on alettu järjestää myös ritarillisuusseremonioita pojille. Lapset olivat teinejä ja jopa 5-vuotiaita.
Oliko siellä myös poikia? Parempi olisi kasvattaa nuoret vastuullisiksi ja itse ajatteleviksi. Oman kehon arvostaminen on tärkeää, mutta ei siihen mitään keinotekoisia seremonioita tarvita. Kuulostaa siltä että tyttöjen omaan ajatteluun ei luoteta, halutaan palata takaisin ajatteluun, jossa häissä on kirjaimellisesti kysymys omaisuudenvaihdosta, tytär siirtyy isältä aviomiehelle.
Vierailija:

herrasmies käyttäytyy.

lähinnä alkaa iljettämään koko touhu!! =O ihmeellistä lietsontaa ja " vain minun näkemykseni on oikein" -vouhkaamista! minun mielestäni ainakin....
(amerikkalaisten) siveellisyysvalojen ja lupausten kannattaja. Ei se ehkäise teiniraskauksia tai sukupuolitauteja vaan valistus. Mutta mitä muuta voisi odottaa kulttuurilta missä on laaja kannatus myös kreationismilla?
ja sana, joka itsepintaisesti nousi mieleeni sen luettuani on: insesti. En vaan voinut mielikuvalle mitään. Äijät siellä polvistuivat teini-ikäisten tyttäriensä eteen ja pujottivat siveyssormuksia sormiin. Hyi saatana.
Ja tuo kaulakoru avaimineen, enpä olisi enempää ihmetellyt jos olisivat seremoniassa pukeneet jonkun siveysvyön niille lapsille.
Äärimmäisen kuvottavaa meininkiä. Olen kyllä aiemminkin lukenut noita Focus in the Family -järjestön juttuja mutta tuo oli kyllä jotain ihan toista.
Jotain insestimäistä siitä oli havaittavissa. Jostain rivien välistä tai jostain, mutta tuo tunne tuli, vaikken yleensä kovin herkästi ylitulkitse/hysterisoi.
Minusta koko juttu oli vastenmielinen? Eikös se yksi 19-vuotias selittänyt, että on kerran ihastunut 10-vuotiaana.... Oli suruissaan tuosta lankeamisesta.:(
Ehkä järkyttävintä oli kuitenkin se teksti, jossa kerrottiin, että 30% amerikkalaisnuorista ei saa sukupuolivalistusta vaan siveysoppia, jossa kerrotaan ties mitä puuta heinää kondomeista, sukupuolisuhteiden vaikutuksesta oksitoonitasoihin ja sitä kautta kiinnittymismekanimeihin jne. Ja ne loput 70% saa kyllä sukupuolivalistusta, mutta verhottuna ja kovin siveyttä korostavana. Ei siinä mitään, että pidättyväisyyttä korostetaan, mutta kyllä faktat pitää antaa faktoina. Sama yhteiskunta kuitenkin ylikorostaa seksikyyttä, paljasta pintaa yms. YÖK!
Todella ällöttävää patriarkaalista sovinismia.
virukset menevät muka kumista läpi.
Vierailija:
Todella ällöttävää patriarkaalista sovinismia.
Sairasta, sairasta... Kannattaisi panostaa sielläkin julkiseen terveydenhuoltoon ja seksuaalivalistukseen.
tällaiselle, jolla ei ole ko. lehteä - ei Mustanaamiota eikä Me naisiakaan