Mun tuli niin paha mieli :´( Anoppi haukkui kunnolla!

kunnes puoli vuotta sitten haukkui toooodella pahasti, ja vieläpä mieheni kuullen. Nyt en ole pitänyt mitään yhteyttä häneen, ja näin olen saanut mieleni rauhoittumaan. Lapset käyvät isänsä kanssa siellä, joten heiltä en ole mammaa kieltänyt.



Jos on vaan mitenkään mahdollista, niin kannataa pitää hieman taukoa amopista.

...kerron ja puhun jne ja miehen sisko oli samalla reissulla kun käytiin lääkärissä. Ja anoppi on siis ollut meillä tosi paljon, auttanut ja ollut esikon kanssa. Tosi ihanaase on ollut, niinkuin sanoinkin, mutta nyt alkaa mennä yli... ei tälläistä ennen ole ollut. Ehkä on liikaa ollut meidän elämässä. Musta on vaan ollut tähänasti niin mukavaa. Tuo syömisjuttu oli eka joka särähti korvaan ja nyt tämä oli kyllä kaiken huippu. En tiennyt että tarkkailee mua tuolla tavoin. Parempi on nyt sitten ettei enää ole apuna. Jaksan paremmin niin kuin haukkuja jälkeenpäin.



ap

Ei tuo nyt niin pahalta kuulosta kuin miltä se sinusta selvästi tuntuu. Höpölöpöä, kait itse tiedät paremmin mitä ja miksi teillä mennään. Mutta pienen vauvan kanssa on mieli tosi herkällä ja asiat tuntuvat helposti VALTAVILTA. Kyllä se siitä.

Kuten tekstistäsi jo tuli ilmi, sinä tiedät missä mennäään, olet lastesi kanssa 24/7 ja anoppi näkee tilanteita sieltä täältä. Nimenomaan sinun täytyy pitää ohjat kädessä, esikoinen on varmaankin mustis ja huomionkipeä...ja huomiota annatkin...mutta missään nimessä ei pidä antaa tehdä mitä lystää, vain siksi että mussulle ei tulisi paha mieli. Tälläista se pienillä lapsilla on.



Ehkä anoppisi on jo unohtanut mitä on olla pienten kanssa, tai sitten omat tulivat sellaisella ikäerolla ettei vaikeuksia niin ollut, ja lapsetkin ovat erilaisia.



Kuten joku edellä sanoikin jätät puheet kuuntelematta, sanot napakasti vastaan ( sanot vaikka, että meistä on kivaa että tulet käymään mutta arvostelemaan ei tarvii tulla) ja kaikkea ei selkeästi kannata anopillesi mainostaa, kun hankala ihminen tuntuu olevan. TOivoisi tietysti että miehesi pitäisi myös sinun puoliasi asiassa, ja nousisi äitiään vastaan.

2v ja vauvakaksoset, enkä todellakaan ehtinyt aina huomioida koko ajan 100% esikoista. ei yksi äiti pysty ihan kaikkeen, vaikka välillä tuntuu että pitäisi. ja kyllä 2v tuolloin aina ajoittain reagoikin huomionpuutteeseen mitä ihmeellisimmillä keinoilla, mutta ei sekään aina auttanut. kestettävä oli niin äidin kuin lapsenkin. nyt on ihan terve 4-vuotias, enkä usko, että tuo kaksosten vauva-aika olisi häntä ihan pahasti vaurioittanut.



teimme niin, että kun vauvat eivät olleet enää riippuvaisia äidistä (ts rintamaidosta) jätin vauvat isälleen päiväksi ja lähdin esikoisen kanssa _hänen ehdoillaan_ päiväksi kaupunkiin. kävimme katsomassa junia ja koneita työmaalla, ravintolassa syömässä ja uimahallissa. mukavaa oli kaikilla!



siis pointtini on, että normaaleja lapsiperheen ongelmia nuo esikoisesi huomionpuutteen ilmaukset, ja että anoppisi todellakin voisi harkita sanomisensa kahdesti. ei tunnu tajuavan, miten herkkä pienen vauvan äiti voi olla; ja syyllisyyttä löytyy ihan omasta takaa kenenkään ulkopuolisen syyllistämättä.

koska mulla kanssa tosi arvosteleva anoppi eikä niitä neuvoja ja kommentteja jaksaisi aina kuunnella kun tuntuu että kaiken tekee väärinpäin.



Mutta OMA LINJA VAAN! Mulla on äiti ja anoppi aivan eri maata kasvattajina, äiti tosi salliva, anoppi ankara. Niinpä äidin mielestä lapselle pitää antaa koko ajan huomiota, anoppi kehuu että hän ei koskaan leikkinyt lapsensa kanssa eikä niitä pidä siihen totuttaa. Äidistä syömään pitää houkutella leluilla ja anopista jos ei kelpaa niin saa olla ilman. Anoppi tekee tosi terveellistä ruokaa, äiti jakaa liikaa herkkuja jne. Itse olen jossain keskivälillä mitä olen yrittänyt niille viestittää (vaikka eivät näytä uskovan)

Kyllä mieli on herkässä muutenkin mutta ilmankin minusta nuo syytökset tuntuvat pahoilta. Noh, tuntuu nytkin heräilevän itkemään joten ahdistaa entisestään. Kyllä minä huomiota koitan antaa esikoiselle.



Ilmoitin kyllä anopille kuinka kiitollinen olen ollut kaikesta avusta mutta että koitan nyt hoitaa lapset ilman hänen apuaan. Mä en vaan jaksa!



Toivon todella että mies on mun puolella ja sanoo sen myös anopille. Jos ei, en tiedä mitä tehdä...



ap

anoppi ei tietämättään sua arvostele. Se on itsekin elänyt tuon vaihene ja tietää että aika monet äidit on herkkiä tuossa vaiheessa.



Veikkaan että suurimmaksi osaksi on tietoista kiusantekoa. Ota etäisyyttä. Meillä ollut juuri samalainen tilanne, vain paljon paljon enemmän.



Anoppi kävi " apuna" ja puhui aina jälkeenpäin sukulaisille ja tutuille paskaa ja alkoi myös kovasti arvostella.



Puhuin asiasta neuvolassa, viisaan vanhan kätilön kanssa, onneksi puhuin. Kerroin myös tilanteista mistä anoppi minua moitti.. Kätilö meinas että minä olen toiminut niissä tilanteissa ihan oikeen. Että anoppi haluais vaan tuntea ittesä päteväks ja tärkeeks.



JA anopin tyttö osaa aina kaiken ja on hyvä äiti, teki mitä tahasa... mutta ne miniät.



Anopit ei sais antaa neuvoja jos niitä ei kysytä.

muutti toiselta puolelta suomea nähdäkseen lapsenlapsia.



ei oo töissä, mietinkin onko nyt liikaa aikaa... vai onko ollu liikaa meillä...



joo tuntuu et nyt yhtäkkii ei mikään riitä. apuna on kovasti mut auta armias jos teen jotain mikä ei miellytä niin...



en oikein tiiä, niin ihanaa kun on autellu niin paljon...



mutta kyl mua vaan vieläkin itkettää... vauva itkee taas masua ja on sylissä, ei hyvä varmaan...



ap

Eihän tuollainen voi onnistua. Eli pelkkiä ikävyyksiä petasit moisella roikkumisella.

Ja vaikka kysyttäskin niin ei sentään mitä vaan tarvi suustaan päästellä. Itselläni on anoppi jonka kanssa pärjää ja väkisin ei mielipiteitään tuputa mitä lapsiin tai muuhunkaan tulee. Oma äitini on taas tosi hankala ja kärkkäästi sekaantumassa asioihin. Hankalaa kun osaa tarvittaessa olla hyvä mummi ja myös ihana tuki nyt raskausaikana, toisaalta niin rasittava ettei kauaa jaksa kerrallaan tekemisissä olla. Miten sellaisen kanssa on joka haluaa auttaa ja olla yhteyksissä mutta käytöksellään rassaa eikä vaikutusta vaikka jokainen sisarus vuorollaan kilahtaa äidille....Puuttuu siis kaikkien lasten elämään samalla tavalla.

Meillä vanhempi on nuorempi kuin ap:lla ja usein joutuu odottamaan. Olen ajatellut, että on vaan hyvä, kun joutuu pienestä pitäen odottamaan vuoroaan. Ei elämässä koskaan saa kaikkea heti. Joskus on toisen vuoro ensin ja toisella kertaa toisen. Se kenen hätä on isompi saa ensin apua. Ihan hyvin on vanhempi tilanteeseen sopeutunut ja taatusti hänen kanssaan leikitään ja pidetään sylissä ihan riittämiin.

meillä alkoi myös noin, toka lapsi ku syntyi niin anoppi alkoi tarjoon apua joka viikko, töissä kun ei käy ja on nuori mummi. Siis joka viikko tuli ainakin sen kolme päivää avuks, ihan koko päiväks. Alkuun se opli tosi kivaa ja tuntui että olemme jopa ystäviä. Mut siinä vaiheessa kun anoppi alkoi leikkii äitiä mulle ja miehellekin niin väsyin. Tilas neuvola ajat yms. Mieski hermostu siihen.



Anopilla oli selvästi myös käsitys että emme pärjää ilman häntä. JA olemme ihan avuttomia.



JA ohjeita ja neuvoja alkoi sadella joka suunnalta. Ja luuli että en rakasta enää esikoista kun kakkonen syntyi. Sääli esikoista ja antoi hälle kaiken periksi. Säännöllisiä ruoka aikoija ja nukkuma aikoja ei niinä päivinä ollut kun anoppi oli kylässä, koska hänen mielestää lapset tarttee koko ajan jotai puputettavaa että kasvavat.



Tuli sit niin paljon eri mielisyyttä ja hankaluutta että oli pakko sanoo anopille että nyt riittää.

Meni todella pahaksikin välit välillä kun anoppi ei millään meinannut tajuta että pärjään ja meidän kannalta parempi jos hän käy vain kylässä.



Sit siihen tuli myös mukaan se et anoppi oli kauheen mustasukkainen pojastaan. Tuli ilmi sekin siinä sit. Pojan olisi pitänyt rakastaakin äitiä enemmän kuin omaa vaimoa ja lapsia.

Anoppi myös haukkui minut mielisairaaksi (itsellä lääkärin lausunto että on henkisesti sairas, tämän takia ei ole töissä).



Sukulaisille myös kertoi minusta kaikenlaisia oletuksia ja luuloja.

No lapsia me on saatu lisää ja asutaan vähä kauempana anoppia tällä hetkellä, ja suht hyvät välitkin on. En kyllä aktiivisesti pidä yhteyttä anoppiin eikä miehenikään. Mies ei ole koskaan meidän suhteen aikana pitäny äitiinsä yhteyttä, ei siedä äitiään... Enkä ihmettele.



Kun aloimme seurustella sanoi mies heti eka päivinä minulle että elä sit luota äitiini, vaikka hän vaikuttaa luotettavalta niin älä koskaan hälle kerro mitää henkilökohtaista.

JA myös ongelma tilanteista (mitä lasten kanssa tulee aina) en kerro, sen olen oppinut ettei se kannata.

tarkotuksella tekee tota. Haluaa arvostella ja päteä anoppis.

Vaatii nyt isompanakin paljon huomiota sekä kotona että eskarissa, ja on aina äänessä. Eli kuten edellä kirjoitettiin, lapselle voi olla hyväksikin, että joutuu välillä odottamaan vuoroaan.



Ap: kuinka miehesi voisi auttaa tässä asiassa? Monet perheet kuulemma tekevät niin, että vauva saa enemmän äidin huomiota (pakostakin) kun taas isä keskittyy enemmän esikoiseen.

siltä että tarvit nyt etäisyyttä anoppiin. Suhde ei ole terve jos sun tarttee itkee noin kauheesti. Anoppi nyt teiltä pois. JA lopeta kertominen miten teillä menee. Elä kerro anopille mittää. Se kyllä näyttää keksivän sanomista jos kuin! Ja on sen luontoinen että tulee varmaa aina arvostelemaan sinun tapoja kasvattaa, teit niin tain näin.



Totta kai vauva hoidetaan ensin ja 2v odottaa vuoroa. Tuon ikäiselle voi jo jotain selittää ja kertoa ja se ymmärtääki.



elä ala miettii noita anopin sanomisia kauheesti, otat ny etäisyyttä. Elä enää pyyä sen apua, hankkikaa apua muualta.



Miten mies on tukenasi? Miten mies suhtautuu äitiinsä. Tärkeää olisi että miehesi osaisi tukea sinua nyt.

kätilö sinulla on? Pystysitkö puhua neuvolassa tuosta teidän tilanteesta? Voisit saada itselle luottamusta ja tukea ammatti ihmiseltä!

Minulla on ihana anoppi, mutta välillä kuvittelee olevansa tärkeämpi ja pätevämpi kuin minä lasteni äitinä ja möläyttelee jotain tyhmiä. Kuopuksen syntymän aikoihin onneksi piti suunsa kiinni, kun olin herkimmilläni (niin sinäkin vielä ihan hormonienkin takia), mutta sitten meni möläisemään töihin lähdettyäni, että mitenhän miesparkani jaksaa, kun joutuu siivoamaan ja hoitamaan kaikki iltahommat. VOIHAN V....! Totesin vain anopille, että mitähän sinä nyt tarkoitat, kun minäkin tietääkseni täällä olen olemassa ja teen myös kotitöitä. Ja toisekseen, mies se meistä on viime kädessä enemmän ylitöissä kuin mitä minä ja jos minulla on tiukkaa töissä, niin mies saa luvan hoitaa perhettä.



Ei sanonut mitään, mutta tuon jälkeen on taas onneksi pitänyt turpansa kiinni -ilmeisesti otti sitten opikseen. Ja paree ollakin hiljaa, sillä totesin miehelle, että jos minulle ruvetaan veetuilemaan, niin se on turha kuvitella, että näkee lapsenlapsiaan tai on meille mitään asiaa. Osaan se minäkin hankala olla.



Mutta summasummarum, olisin itsekin vetänyt hernikset nenään ja itkeä vollottanut vain, jos olisi tuollaista sanonut kuopuksen ollessa alle vuoden -ja ihan siksi, kun olen molempien lasten syntymän jälkeen ollut tosi herkkä kaikille sanomisille (ne hormonit....).



Minusta sitäpaitsi asia nyt on vain niin, että vauvasta pitää pitää huolta ja yleensä äiti on tässä se tärkein ja esikoinen saa toki huomiota, mutta meillä se suurin vastuu esikoisesta siirtyi miehelle.



Joo, anopit jätetään ihan omaan arvoonsa, jaksamisia!

Ei minunkaan äidilleni voi kaikkea kertoa ja parhaiten pärjää kun itse vetää rajan siihen missä määrin päästää anoppia elämäänsä. Kannattasko ap sunkin nyt laittaa stoppi noin tiiviille kanssakäymiselle ja rajoittaa kertomista? Saisit itse kerättyä ittes ja tilanteen rauhoittumaan.

Nyt vain rohkeesti tosiaan vetämään rajaa sille että kuin paljon anoppi teillä hyppää. Ja suoraa puhetta myös anopille. Sanot niin kuin sinä asian koet ja tunnet.



Se on varmasti parasta ny että otatte kunnolla etäisyyttä. Ei tuommosta tarvi kenenkään kuunnella, sulla mene oma mielenterveys. Anopin tulis tukea sua eikä alkaa mollaamaa!!!