Ottaako vaiko eikö? Siis miehen sukunimi
Olen aina ollut yhdistelmänimiä vastaan, sellaista en siis missään nimessä ota. Omasta sukunimestä pidän, mutta on kovin yleinen. Miehen nimi on melko harvinainen, ja mielelläni ottaisin miehen nimen, mutta kun se ei ole niin kaunis, ja itse asiassa kyseinen nimi olisi vähän hassu minulle. Ihmiset jotka tuntevat minut heti vitsailisivat tästä nimestä kun siihen liittyvät ominaisuudet eivät todellakaan sovi minuun.
Eli pidänkö oman nimeni, vai kestänkö tuon hieman ruman, mutta ei kovin kamalan miehen nimen ja sen mukana tulevan kiusoittelun?
Kommentit (26)
kyllä melko harvinainen eikä suvunjatkajia ole kun kaksi. minä vaan olen niin vanhanaikainen, että haluan mieheni sukunimen. Isäni kyllä haluaisi, että pidän oman sukunimeni, mutta eipä se suku siitä laajene, koska lapsellamme on miehen sukunimi ja eikö saman perheen lapsilla pidä olla sama sukunimi. Siis ei samalla pariskunnalla voi olla sekä äidin että isän sukunimet... sekavaa tekstiä=)
ja kumpikin piti oman nimensä naimisiin mennessä. Nimet yhtä yleisiä ja tavallisia.
Lapselle oli tarkoitus antaa äidin nimi mutta kastepappi suositteli isän nimeä niin vaihdettiin juuri ennen h-hetkeä.
Kun lapsia oli jo kaksi miehen nimellä ja avioliittoakin takana viisi vuotta, ilmoitin miehelle että otan hänen nimensä kun olen varma siitä ettemme eroa ainakaan kymmeneen vuoteen. Tämä tunne tuli puoli vuotta myöhemmin ja kolmannen lapsen saadessa isänsä nimen, minäkin otin miehen sukunimen.
Vierailija:
En ole miehen omaisuutta enkä sukua.
Ei se, että otin saman sukunimen joka miehelläni on, tee minusta hänen sukuaan tai omaisuuttaan. Tai kyllähän minä joka tapauksessa olen hänen suvulleen avioliiton kautta sukua, olipa nimeni mikä tahansa!
Itse pidän arvossa sitä että koko perheellä on sama nimi; postilaatikossa lukee vain yksi nimi, joulukortteihin kirjoitetaan Toivottavat: " Virtaset" jne.
En vaan käsitä miksi ihmeessä nimi pitäisi vaihtaa naimisiin mennessä. Vanhempani eivät ole naimisissa, joten perheessä on aina ollut kaksi eri sukunimeä, mutta so what? Ei ole ollut mitään ongelmia.
oli siis ap