Nyt täytyy purkautua tänne, mieli järkkyy ja pahasti!
Minä joskus muutama kuukausi sitten kirjottelinkin tänne tästä, kun tämä alkoi.
Silloin puhuin miehelle, ja asia tuntui vähän helpottavan, mutta ei sittenkään..
Olen tässä valvonut kuukausien ajan öitä. Pelkään ihan mielettömästi maailmanloppua, sotaa, kaikkea tuhoa. En pääse ajatuksistani irti. Mietin kaikkia mahdollisia tapoja, miten minä sekä perheeni kuollaan. Miten koko maailma tuhoutuu ja kukaan ei voi auttaa. Olen varma että jotain tulee tapahtumaan. Olen varma etten nää lapsieni kasvavan.
Eilen tämä asia purkautui miehelleni uudestaan. Sain sanottua pelkoni. Kerrottuani peloistani, mies sanoi että kulta, nyt sinulla ei ole kaikki hyvin tuo ei ole normaalia. Kun mies sanoi tuon, tuli tosi voimakas itku.
Olen ajatellut ( ja ajattelen edelleen) että jos sanon näitä asioita ääneen, ne tapahtuu ihan varmasti. Että jos kerron, niin silloin saan tuta sen. Ja pelkään myös sitä, että jos kerron näistä ajatuksista, muutkin alkaa uskomaan niitä totuutena ja kaikki menee sekaisin.
Pelkään nykyään myös päivisin. Isot äänet saa säikähtämään, ja kuvittelemaan että nyt me kaikki kuollaan. Elän oikeastaan jatkuvassa pelossa.
Tänään sitten sain soitettua omalle terveysasemalle, ja odottelen lääkärin ohjeita. Hoitaja puhelimessa sanoi, että on mahtavaa kun soitin. Vaikeaa se oli, todella vaikeaa.
Olo on jotenkin helpottunut, mutta samalla ahdistaa kovasti edessä odottava aika. Pitäisi kai alkaa purkamaan tätä jollekin jotenkin. Pelottaa kertoa kaikki ajatukset, koska ne on niin hulluja, mutta todentuntuisia minulle.
Lastenkin takia pakko tässä on jotain tehdä. Alan olla jo niin väsynyt, että normaali arki alkaa tuntua tosi raskaalta.
Kommentit (42)
nyt vaan otat kaiken avun vastaan. Kuulostat masentuneelta, ahdistushäiriöstä kärsivältä. No, tämä nyt ei ole mikään diagnoosi, lääkäri tekee sen sitten kun olette keskustelleet. Tilanteesi kuulostaa siltä, että tarvitset psykiatrista erikoisapua, eli ihan perus tk-lääkäri ei varmaankaan ole paras vaihtoehto, mutta hän tottakai ohjaa sinut eteenpäin. Älä pelkää lääkäriin menoa, olet viisas kun haet apua ongelmaan.
Sinulla on hyvä mies. Hän vaikuttaa ymmärtäväiseltä ja empaattiselta. Onko sinulla ystävää tai sukulaista joka voisi tulla lapsia katsomaan? Kannattaa kertoa asiasta jollekin, yleensä ihmiset arvostavat "avautumista" ja kertovat myös omista ongelmistaan. Älä turhaan häpeä. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän omasta kokemuksesta.
Itse kärsin myös pelkotiloista ja ahdistuksesta, minulla on ollut hyvin samantapaisia ajatuksia kuin sinulla. Onnettomuuksien ja kuolemanpelkoa. Se on todella kamalaa ja raastavaa, mutta siihen on oikeasti mahdollista saada apua. Masennuslääkitys voi olla tarpeen, ja jos huoliajatuksien vuoksi et ole saanut nukuttua kunnolla aikoihin, voi olla tarpeen ottaa jotain unen tuloa helpottavaa lääkitystä alkuun. Monilla masennuslääkkeillä on kyllä unettava vaikutus alkuvaiheessa. Ehkä miehesi voisi ottaa töistä muutaman vapaan perhesyiden vuoksi, ja voisi lähteä lasten kanssa johonkin?
Tärkeätä olisi että saisit nukkua kunnolla. Unen puute sekoittaa päätä todella paljon ja pahentaa noita ajatuksia. Toivon sinulle kaikkea hyvää, usko pois kyllä asiat vielä järjestyvät. Siihen voi mennä aikaa, mutta tärkeintä on että sinä tulet kuntoon.
Halaus,
-eräs kohtalotoveri
Teitpä hyvän päätöksen lähteä parantamaan itsesi ja läheistesi hyvinvointia! Keinoja tähän löytyy ja *päämäärä on tavoitettavissa*. Kun saat kerättyä voimia, maailmakin alkaa näyttää valoisemmalta.
Kunnon yöunet antavat puhtia,
hyvää yötä!