Lue keskustelun säännöt.
Nyt täytyy purkautua tänne, mieli järkkyy ja pahasti!
27.10.2008 |
Minä joskus muutama kuukausi sitten kirjottelinkin tänne tästä, kun tämä alkoi.
Silloin puhuin miehelle, ja asia tuntui vähän helpottavan, mutta ei sittenkään..
Olen tässä valvonut kuukausien ajan öitä. Pelkään ihan mielettömästi maailmanloppua, sotaa, kaikkea tuhoa. En pääse ajatuksistani irti. Mietin kaikkia mahdollisia tapoja, miten minä sekä perheeni kuollaan. Miten koko maailma tuhoutuu ja kukaan ei voi auttaa. Olen varma että jotain tulee tapahtumaan. Olen varma etten nää lapsieni kasvavan.
Eilen tämä asia purkautui miehelleni uudestaan. Sain sanottua pelkoni. Kerrottuani peloistani, mies sanoi että kulta, nyt sinulla ei ole kaikki hyvin tuo ei ole normaalia. Kun mies sanoi tuon, tuli tosi voimakas itku.
Olen ajatellut ( ja ajattelen edelleen) että jos sanon näitä asioita ääneen, ne tapahtuu ihan varmasti. Että jos kerron, niin silloin saan tuta sen. Ja pelkään myös sitä, että jos kerron näistä ajatuksista, muutkin alkaa uskomaan niitä totuutena ja kaikki menee sekaisin.
Pelkään nykyään myös päivisin. Isot äänet saa säikähtämään, ja kuvittelemaan että nyt me kaikki kuollaan. Elän oikeastaan jatkuvassa pelossa.
Tänään sitten sain soitettua omalle terveysasemalle, ja odottelen lääkärin ohjeita. Hoitaja puhelimessa sanoi, että on mahtavaa kun soitin. Vaikeaa se oli, todella vaikeaa.
Olo on jotenkin helpottunut, mutta samalla ahdistaa kovasti edessä odottava aika. Pitäisi kai alkaa purkamaan tätä jollekin jotenkin. Pelottaa kertoa kaikki ajatukset, koska ne on niin hulluja, mutta todentuntuisia minulle.
Lastenkin takia pakko tässä on jotain tehdä. Alan olla jo niin väsynyt, että normaali arki alkaa tuntua tosi raskaalta.
Kommentit (42)
Täällä yksi saman kokenut joka ei vieläkään täysin hallitse pelkojaan. Olen käynyt mt:ssä juttelemassa mutta se jäi kun oli sama juttu että lääkärissä käyntiä varten oli aina vaikea löytää lapsenvahtia. usein jouduinkin ajat perumaan ja siksi jäivät hiljalleen kokonaan.
Minulle määrättiin lääkitys jota en kuitenkaan alanut syömään koska imetin vielä silloin enkä ollut ihan samoilla linjoilla lääkärin kanssa. Olisin varmasti päässyt helpommalla syömällä lääkkeitä ja se saattaa vieläkin olla edessä. Nyt olen valmiimpi siihen kun en enään imetä.
Nykyään nukun toisinaan jo paremmin, kierre oli silloin valmis kun pelot lisääntyivät aina sitä mukaa kun univaje ja nukahtaminen vaikeutui sitä mukaa mitä pelot kasvoivat.
Kuitenkin nykyään on välillä hyviäkin päiviä ja öitä....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noi pelkotilat ei lähde pelkällä keksusteluavulla.
Lääkitys ilman muuta!
Työtä ,aikaa ja paljon kyyneleitä mutta ajan myötä varmasti helpottaa.
Nyt on jo yksi vaihe( raskas mutta tärkeä) takana ja jatkossa ammattilaiset hoitavat sinua kuntoon niin että jonain päivänä voi hyvillä mielillä hymyillä ilman kokoaika olevaa pelkoa.
Voimia siis sinulle sekä perheellesi !!!
Tsemppiä ap ja paljon voimahippuja SINULLE ja PERHEELLESI : )
Lääkitys jännittää..
Olen niin väsynyt tällä hetkellä, että voisin samantien ottaa jonkun lääkkeen jos se auttaisi. Mutta sitten taas pidempi aikainen lääkitys pistää mietityttämään.
Sinä, joka olen taistellut myös asian kanssa, ja lääkitystä et silloin aloittanut imetyksen vuoksi. Millaisia ne sinun pelkotilat on? Unohdin numeron, millä kirjoitit.. =/ Oletko kertonut läheisille peloistasi?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni raastavat pelot helpottivat kun kävin siellä "kaatumassa".
En suosittelisi kaatuilua Nokian missio-illoissa. Mielialalääkitys ja keskustelua, siitä se alkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla "kaatuilu" auttoi, enkä tarvinnut terapiaa tai lääkitystä :)
Enkä myöskään hurahtanut mitenkään sen kummallisemmaksi kuin ennen, ihan tavallisena luterilaisena pysyin. Jumalaan olen kyllä aina uskonut. Enkä edes itse uskonut kaatuvani, aika jännä kokemus että niin kuitenkin kävi.
se 19
niin yritäpä, että mies ottaisi vastuun kulkemis/lastenhoitojärjestelyistä, että pääset hoitoon.
Tsemppiä täältäkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eivät pelot ole minulta vielä minnekään kadonneet! Välillä on parempi päiviä,välillä huonompia...
Pelkoni ovat aivan järjettömiä kuten sinunkin...Tulee maailmanloppu, ydinräjähdys, joku jää auton alle, joku sairastuu vakavasti jne...lista on aivan loputon!
pahimpia ovat ne päivät jolloin väsymys on todella kovaa eli lapset valvottaneet sairasteltuaan jne. jolloin illalla unen saaminen on melkein mahdotonta. Olen ihan yliväsynyt ja silti vain pyörin ja mietin kaikenlaisia kauhujuttuja...pahimpina aikoina imetyksen lopetuksen jälkeen otin mietoa nukahtamislääkettä joka vei pahimman ajan yli. sitten tuli vähän rauhallisempi vaihe ja nyt taas ollaan pahenemassa vaiheessa.
tsemppiä sinulle ja miehellesi, miehen tuki on korvaamaton!!!
nyt poistun linjoilta mutta käyn myöhemmin kurkkimassa onko sinulta jotain uusia kuulumisia:) jaksamisia!
ps. minulla pahimpaan aikaan liittyi myös valtava huoli eräästä läheisestä
meilläkin mies ja jotkut läheisimmistä ystävistä tietävät!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oikeasti ihanaa kun luki että muilla on aivan samanlaisia ongelmia kun mulla!!!!!!! älkää käsittäkö väärin en todellakaan toivo että muilla olisi saman laista kun minulla... juuri näitä voimakkaita pelko tiloja.. hyvä kun autoon uskaltaa istua kun sillä on niin suuri riski ajaa kolari ja kuolla. avaruutta en voi edes ajtella ja miksi ajatukset alkaa pyöriä juuri nukkumaan meness'.. mutta kaikkien ajatusten pelkojen taustalla kuoleman pelko oman sekä muiden....ongelmani olisivat ohi jos joku sanoisi että ei tarvitse kuolla mutta kun minä en ole mitenkään uskovainen ja minun on vaikea luottaa uskoon...
vaikka tämä on ahdistavaa ja tämän kanssa on vaikea elää koska pahimpina aikoina tosiaan ei voi mennä esim.junaan,sehän voi syöksyä raiteilta, laivasta nyt puhumattakaan (ja minä todellakin olen ollut laivalla viimeksi muutamia vuosia sitten mutta ajatuskin että menisin sinne lasteni kanssa, hui uus estonia...) niin voi tästä repiä jo huumoriakin nimittäin minuakin alkaa oikeasti jopa huimaamaan jos ajattelenkin avaruutta ja kaikkia niitä meitä uhkaavia meteoriitteja...
tähän todellakin tarvitsee vaikeimpina aikoina apua ja ehkä lääkitystäkin mutta uskokaa tai älkää, kyllä meilläkin silti vietetään myös sitä tavallista arkea ja lapsetkin tuntuvat aivan normaaleilta:)
tsemppiä kaikille asian kanssa painiskeleville, tässäkin myös aika auttaa!!!
terv.se 23 vaimikäsenytoli:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
etsi ensin hyvä terapeutti, et välttämätä tarvitse lääkkeitä edes, jos löydät hyvän terapeutin. Kunnon psykoterapeutti voi auttaa sua paremmin kuin lääkkeet. Pyydä lääkäriltä lähete terapiaan. Älä mene kaatumisiltoihin äläkä heti ota lääkkeitä. Ensin terapiaa. Toivon, että löydät hyvän terapeutin!
ehkä perhetyöntekijän avulla. Ainaki meidän kunnassa tarjosivat sellaista apua, että perhetyöntekijä tulisi meille lasten kanssa olemaan siksi aikaa kun käyn juttelemassa mt-toimistossa.
MLL.n hoitaja on yksi vaihtoehto, mikäli rahaa liikenee sellaiset kahdeksisen euroa tunnilta.
Ne eivät varmaan mene rikki jos ovat muutaman tunnin viikossa hoidossa, sillä aikaa kun sinä käyt terapiassa ja vaikka uimassa. Tämmöstäkin vois miettiä mikäli tuntuu, että jaksaisit sillä lailla paremmin arkea.
Avaruus hmm.. Siitä sen verran, että on ahdistanut ja paljon katsoa lastenohjelmaa Terveisin Felix. Siinä alussa kun se lentelee avaruudessa. Kun lapsi on innoissaan että jee avaruus ja itse on ihan paniikissa. Mä taidan ihan totta olla sekasin..
Mä en lentää uskaltas nyt millään. Ajatuskin tuottaa ihan kamalan tuskan. Ja laivalle? No way, ei ainakaan lasten kanssa.
Tänään on kuitenkin tuntunut, että valoa pilkahtelis jossain. Liekö syynä se, kun jotain olen saanut asian eteen aikaseksi. Ja kun ihmiset ei ole seonneet kerrottuani peloistani.
Tämä ketju on myös ollu aivan ihana, olen iloinen kun uskalsin kirjoittaa. Vaikka nimettömänä, niin silti itkua pusersin kun kirjoitin ja hävetti niin kamalasti.
ap
25, aijotko hakea apua?
26, meilläkin onneksi lapset vaikuttaa ihan normaaleilta.. =) Tosin jos tätä jatkus ihan mielettömän kauan, en ihmettelis jos niilläkin alkas viiraamaan. En haluaisi näyttää heille pelkojani niin, että he oppis mallin multa. Siis pelätä kaikkea.
Niin ja en asu lähellä Tamperetta, joten en pääse kaatumaan. Ihmettelen vain, mitä se siis on?
ap
Kaunis kiitos teille!
Varmasti vaikuttaa päiväiseen olotilaan se, kun nukun huonosti.
Huomenna menen lääkärille, hän haluaa tavata, ja sitten mietitään eteenpäin.
Mutta mietin vaan sitä, että miten ihmeessä pääsen mihinkään keskustelemaan ilman lapsia? Meillä on 4v. ja 1½v. lapset. Mies käy päivätyössä, ei hän varmaan pysty sieltä irrottautumaan.
Yksi hoitaja ehkä olisi toisella puolen kaupunkia. Minulla ei ole päivisin autoa käytössä. Joten joutuisin ajamaan bussilla ensin viemään lapset, sitten kaupunkiin ja taas hakemaan ja sieltä vielä kotiin..
Huomenna mies tulee ruokatunnilla katsomaan siksi aikaa lapsia kun menen lääkäriin.. Ehkäpä se pitää sitten siiheksi aina yrittää keskusteluajat.
Onko muilla ollu vastaavaa tilannetta?
ap