Kuinka moni antoi synnärillä vauvan hoitoon yöksi?
Minä annoin kahdeksi yöksi. Päivät olin toki vauvan kanssa ja yöllä kävin syöttämässä muutaman kerran.
Uskotko että vauvasi ja sinun vuorovaikutus on nyt poissa sen takia että vauva oli hoidossa vastasyntyneenä?
Kommentit (54)
olin valvonut 2 vrk ja synnytys oli kamala päätyen lopulta sektioon
Yhden kerran vedin unilääkkeen, että saisin nukuttua. Sen jälkeen ei saa imettää. Vuorovaikutus on hyvällä tolalla.
Mutta enhän mä siitä ollut erossa. Vauva tuotiin yöllä imetettäväksi, en enää muista kuinka usein.
Hoitajien huoneessa vain kun kävin suihkussa 1 krt/pvä.
että olisi ihan pakosti pitänyt saada syömään ja sit pian takaisin valoihin. Mutta en saanut syömään, vauva vain nuokkui tissillä eikä pullon antaminen sujunut minulta. Ja sitten ei rauhoittunut nukkumaan lampun alle, kun ilmeisesti oli kuitenkin nälässä.
Päätin, että hoitakoot ne, jotka osaavat paremmin, kun kuitenkin on terveys kyseessä eikä minun mukavuudenhaluni. Kyllä kyynel silmässä vein vauvan hoitajille (jotka toivat sitten myöhemmin tissille taas).
Minut kärrättiin niiden viiden päivän aikana pyörätuolilla kerran päivässä heitä sinne katsomaan, en pystynyt edes syliini ottamaan. Sitten vauvat siirrettiin kanssani samalle osastolle, ja suurimman osan ajasta viettivät vauvalassa hoitajien hellässä huomassa. Olin synnytyksen jälkeen niin huonossa kunnossa (alatiesynnytys & hätäsektio & bakteeritulehdus) etten pystynyt kävelemään muutamaa askelta enempää. Suhteeni kaksosiin syntyi sitten vasta kotona sinne päästyämme, eikä se tähän mennessä näytä olevan mitenkään vinksallaan tai vaillinainen. Kaksosten ensisijainen kiintymyssuhde on yleensä muutenkin heidän keskinäinen suhteensa. Ihan terveitä ja reippaita leikki-ikäisiä ovat nyt ja meillä on oiken lämpimät välit.
Omat lapseni ovat olleet synnärillä valohoidossa eli en ole yöllä saanut heitä viereeni (jatkuva valohoito).
Olisin antanut vaikka kaikiksi öiksi, mutta kätilöthän on niin tärkeitä ihmisiä, ettei niitä tällainen tavallinen tallaaja uskalla mitään kysyä. En nukkunut kahtana ekana yönä kuin max. puolen tunnin pätkiä, päivisin en sitäkään. Viimeisenä yönä oli sitten yökkönä kiva perushoitaja, joka tuli kysymään, haluaisinko nukkua kunnolla ennen kotiin lähtöä. Taisin itkuun purskahtaa, kun joku vihdoinkin ajatteli muakin.
Ja ei, ei ole vuorovaikutusongelmia.
Ei vaikuttanut vuorovaikutukseen.
toiseksi yöksi olisivat ottaneet kanssa. Mutta en saanut nukuttua yhtään kun lapsi ei ollut vieressä. sain anella, että saisin pitää lapsen vieressä. Kun kuitenkin sokerit olivat jo hyvällä mallilla
Toinen oli kolme yötä poissa. Helvetillistä aikaa sanon minä! Sen jälkeen makasivat vieressäni samalla valopedillä 5 päivää =).
Kun äitini synnytti minut, minä olin 10 päivää vauvalassa ja minua käytettiin vain muutaman tunnein välein tissillä ja jos maitoa ei tullut vietiin heti pois ja annettiin korviketta. Tämä oli sen ajan tapa. Äitien annettiin toipua synnytyksestä.
80-vuotias mummoni taas kertoi, että hän on synnyttänyt kaikki 8 lastansa saunassa ja mennyt aina heti seuraavana päivänä lehmiä lypsämään.
Kiintymyksessä ei mitään ongelmia ole ollut missään vaiheessa. Todella läheisiä ovat olleet aina minulle ja vaalivat hekin hyvää äiti-tytär suhdettamme.
varmastikaan mitään vakavaa haittaa ole, jos on kertaluonteista ja vauva saa sillä aikaa hyvää hoitoa.
Mutta luulen, että jos syy erossa olemiseen on jotenkin heppoinen, esim. että äiti pääsee risteilylle bilettämään, kertoo se kuitenkin jotain siitä, ettei kaikki ole kunnossa.
Mutta jos syy esim on se, että äiti on ihan kuolemanväsynyt ja tarvitsee unta, niin ei ole mielestäni oireellista.
kätilö toi vauvan rinnalle.
Silti minulla ainakin on hyvin läheinen suhde äitiini kuin myös isääni.
Sama kai se sille vauvalle on että onko äiti bilettämässä vai nukkumassa. Pääasia ettei tämä toistu usein ja äiti/isä jaksaa taas paremmin.
Vierailija:
Mutta luulen, että jos syy erossa olemiseen on jotenkin heppoinen, esim. että äiti pääsee risteilylle bilettämään, kertoo se kuitenkin jotain siitä, ettei kaikki ole kunnossa.
Minä en koe että minun äitinä tulisi olla vauvan kanssa 24/7. Yhtälailla vauvan kanssa tulisi sillon olla isän. Jommankumman on käytävä työssä. Harrastaakkin on ihan kiva ja kiva tavata välillä kavereitakin niin ja päästä tuulettaa aivojaan. Sit taas jaksaa seuraavat 2-12kk seurustella vauvan kanssa ja olla se hyvä äiti. :)
On hyvä pitää myös itsestään huolta. Jos vauvaa ei imetä niin ihan hyvin voi illan olla viihteellä jos tuntuu että se auttaa jaksamaan eteenpäin. Jos tämä viihteelle lähtö pysyy aisoissa, eli kork. 2 kertaa vuodessa.
tosin olisihan vauva toki tuotu syömään ainakin kerran yössä, joten enpä olisi kokenut mitenkään ongelmalliseksi.