Oletko koskaan hermostunut vauvallesi?

kanssa kylläpalaa päreet, mutta kumpaisenkaan lapsen kanssa ei alle 2-v.

Jätä vauva yksin sänkyyn, mieluummin kun että teet hänelle jotain pahaa. Hän ei itkuun kuole. Rauhoitu rauhassa.

Turhautuminen ja vihastuminen menee väärään osoitteeseen ja vauva tuntee itsensä arvottomaksi. Olisiko sinulla mahdollisuutta mitenkään järjestää itsellesi hengähtämisen hetkiä. On inhimillistä väsyä ja uupua, mutta vauva ei ole siitä vastuussa. Jos vaikka joku sukulainen tai ystävä voisi viedä vauvan säännöllisesti vaunukävelylle?

Ja itseasiassa, pinnaa kiristi mulla enemmän vauvan itku ja jatkuva kitinä kuin mitkään uhmat ikinä. Olemme erilaisia me äiditkin siis mutta kaikki hermostuvat joskus, pääasia varmaan että on joku keino purkaa hermoilu jollain muulla tavalla kuin käymällä käsiksi lapseen. tms - huutaminenkaan ei ole niin vaarallista jos jää vain siihen. Vaikka tietty ihanne on kai se viilipytty äiti, tilanteessa kuin tilanteessa...

Pääasia ettet satua lasta ja näytät, että rakastat häntä silti ja halit ja pussaat:) Ihmisiä tässä vaan ollaan!

Nukkui pahimmillaan vain 15min kerralla, siis öisinkin. Olin ihan kuollut väsymyksestä ja hermoromahduksen partaalla. Onneksi oli mies ja hyvä tukiverkko.

Paljon useampi tarvitsisi apua ja tukea kuin sitä kehtaa hakea. Olen ollut vihantunteissani kohtuuton vähän isompaa lastani kohtaan. Nyt lapsi on jo koululainen ja minä paremmin selvillä itsestäni. Silti suren sitä, että en ajoissa eli heti ymmärtänyt hakea apua. Vauvan ja lapsen herättämät tunteet ja muistot voivat olla yllättäviä ja voimakkaita ja vaikeita kestää. Ne eivät kuitenkaan johdu lapsesta, vaan omista tunteista ja tunnemuistoista. Myös väsymys on kiduttavaa. Varsinkin jos on vauvan kanssa yksin, on enemmän kuin normaalia väsyä. Toivottavasti saat jostain apua ja tukea vauvan hoidossa.



Ainakin Helsingissä on poli, joka on vastikään avattu tukemaan äitien ja vauvojen vuorovaikutusta. Yritän selvittää sen nimen tai ehkä joku teistä tietäisi...

Olohuoneessa istuin muutaman minuutin tuolilla ja yritin rauhoittaa itseä. Ole itsellesi ja tunteillesi armollinen.

näin kävi minullekin. Vieläkin tunnen syyllisyyttä nyt jo koululaiseni kohtelusta. Niin minuakin oli kohdeltu, joten tunteita oli vaikea hillitä ja olin alkukantaisten tunteideni vanki :( Onneksi meillä on kuitenkin hyvät välit lapsen kanssa.

eikä mikään auttanut. Se olikin sitten ainoa kerta. Ei se vauva tahallaan sitä tee. Kuopukselle 1, 5 v en ole koskaan huutanut (tähän mennessä...) vaikka on monta kertaa huonompi ollut nukkumaan ja tempperamenttisempi kuin esikoinen.



Ei kerta pari pahaksi ole, mutta jos se jatkuu, kannattaa hakea apua.

Löytynee googlen avulla. Paikkaan on helppo ottaa yhteyttä puhelimella tai sähköpostilla.

Eka kerta oli noin 2-3 viikon iässä, jolloin rinnat olivat erittäin kipeät ja vauva puri. Silloin hermostuin niin että rääkäisin lukuisia kirosanoja ja jouduin poistumaan huoneesta. Olin niin tolaltani että pelkäsin koko yön etten ehkä osaisikaan enää aamulla suhtautua normaalin innostuneesti vauvaan vaan " pilaisin sen elämän lopullisesti" (vähänKÖ olin hormoneissani...). Ei siiinä kuitenkaan mitään, hyvin meni.



Seuraava kerta oli noin vuoden kuluttua, silloin en niinkään huutanut vaan sanoin vain tosi ilkeästi. Lapsiparka katsoi mua aivan järkyttyttyneenä, ja mulla on edelleen siitä tosi paha mieli.



Ei me silti musta mitään sosiaaliviraston asiakaslistaa olla, vaikka joskus virheitä tehdäänkin..

Ääni on kyllä kiristynyt.

Ja taaperon kanssa on kyllä välillä niin kärsivällisyys väsyneenä koetuksella, että olen kyllä hälle jopa huutanut, mutta myöhemmin pyytänyt anteeksi. Siis jos taapero on vaikka tahallaan ties monennen kerran kaatanut maidot pöydälle tms.

Koskaan en ole fyysisesti mitään kamalaa tehnyt.

Seuraavalla kerralla menepä eri huoneeseen huutamaan pahaa oloa pois. Pääasia kuitenkin että et käynyt vauvaan käsiksi....