Ruoan laittaminen vie hirveästi aikaa.
Ei ole kiva yksin kökkiä keittiössä puolta päivää.
Olisi ihana järjestää illalliset pihveineen, valkosipuliperunoineen kaikkineen, mutta sen tekemiseen menee iäisyys. Sama joululaatikoiden teossa.
Siksi kai eineksiä tuleekin käytettyä suht paljon, kun perheellä on yhteistä vapaa-aikaa muutenkin vähän, ei ole kiva siitä suurta osaa viettää keittiössä yksinään.
Kommentit (43)
Nyt alkaa olla kohta syötävää, kun väki tulee töistä ja puolenpäivän aikaan laitoin lihat kattilaan.
Tässä onkin viivähtänyt tunteja av-palstalla, joululahjaa tehden, päivän postin lukemisessa, eläintenhoidossa, talon lämmityksessä (puilla)...
Kyllä tämä ruuanlaitto onkin kovaa hommaa. Niin, piti siihen välillä kuoria muutama peruna, porkkana ja laittaa vähän muutakin maustetta.
Pihvien paistamisessa ei mene kuin muutama minuutti. Meillä ne ovat sellaista pikaruokaa, jota tehdään esim. kun tullaan jostain reissusta tai töistä kaupan kautta kotiin. Lisäksi vaikka paistettua perunaa, ja pakasteranskalaiset kypsyvät uunissa sillä aikaa.
Kun valitsee oikean perunalajikkeen, se kypsyy samassa ajassa kuin riisi ja pasta. Sillä aikaa ehtii valmistaa hyvin kastikkeen, jos ei ole jo valmiina niin että voi laittaa lämpenemään.
Näin olen syönyt omalla asunnolla jopa työpäivän aikana ruokatunnilla.
Esimerkiksi kolme ruokalajia, jotka on jo syöty puolen tunnin kuluttua kotiutumisesta: puikulaperunat + paistettu kala + kastike, eikä edes sen tarvitse olla mitään pussikastiketta vaan perinteinen valkokastike.
Tai riisi + broileria paistettuna, ruokakermalla höystettynä ei muuta kastiketta kaipaa.
Tai spagettia ja jauhelihakastiketta.
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin mielestä on erittäin hieno tapa käyttää vapaa-aikaansa kokkailuun yhdessä perheen kanssa tai ihan yksikseen.
Ihmiset valittavat, että siihen tai tähän menee kamalasti aikaa. Kun kysyy, mihin ajan sitten pitäisi mennä, ei oikein saa vastausta. Ilmeisesti television katsomiseen tai kaljan kittaamiseen?
Eikö sinulla ole elämää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin mielestä on erittäin hieno tapa käyttää vapaa-aikaansa kokkailuun yhdessä perheen kanssa tai ihan yksikseen.
Ihmiset valittavat, että siihen tai tähän menee kamalasti aikaa. Kun kysyy, mihin ajan sitten pitäisi mennä, ei oikein saa vastausta. Ilmeisesti television katsomiseen tai kaljan kittaamiseen?Eikö sinulla ole elämää?
Eikö sinulla ole elämää, kun nostat 13 vuotta vanhan aloituksen?
Tavallisen arkiruuan tekemiseen ei mene paljon aikaa ja edellisenä päivänä tai iltana voi tehdä jo valmisteluja seuraavana päivänä tehtävää ruokaa varten kuten pilkkoa juureksia ja vihanneksia. Aika moni valmistaa ja minä itse myös ruokaa kerralla 2-3 päiväksi joten ei siihen ruuan laittoon tarvitse joka päivä aikaa uhrata ellei sitten ole opettanut omaa tyhmyyttään perhettään siihen, että joka arkipäiväkin pitää olla eri ruokaa. Juhlapäivien ruuan laitosta selviää vähemmällä jos etukäteen ja hyvissä ajoin suunnittelee tarjottavat ja tekee esivalmisteluja ja kenties voi valmistaa jotain ruokiakin etukäteen. Joissakin perheissä ruuan laitosta ja ruokakaupassa käynnistäkin on tehty puolisoiden ja myös lastenkin yhteinen harrastus.
Netistä saa palkattua kokin kotiin. Todella edullista
Pöperösi ovat varmasti huolella haudutettuja, jos puoli päivää menee.
Työttömänä on hyvä että asioihin menee aikaa, tehokkuus on tie tylsistymiseen ja tuhoon.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei syödä eineksiä, tehdään ruoka itse ja silti on yhteistä aikaa perheellä, vaikka sitä on muuten arjessa vähän -_-
Jopa sen ruuan voi tehdä yhdessä. On hyvä, jos lapset oppivat tekemään ruokaa. Pieninä ovat kovinkin innostuneit osallistumaan, sitä intoa ei pitäisi minkään asian takia rikkoa, vaan antaa heidän tehdä vaikka sämpylöitä.
Jos haluaa arkeensa muutoksia ne pitää neuvotella. Et tarvitse vinkkejä, miten pysyt siellä keittiössä ja selviydyt kätevästi. Tärkeämpää on sopia perheen kanssa, miten yhdessä ratkaistaan sinun ongelmasi ja niin että kaikki hoitavat osansa arjen rutiineista. Annatko tilaa muille auttaa ja ideoida?
Jos lapsi yltää kuorimaan perunat laita harjoittelemaan sitä.
.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin mielestä on erittäin hieno tapa käyttää vapaa-aikaansa kokkailuun yhdessä perheen kanssa tai ihan yksikseen.
Ihmiset valittavat, että siihen tai tähän menee kamalasti aikaa. Kun kysyy, mihin ajan sitten pitäisi mennä, ei oikein saa vastausta. Ilmeisesti television katsomiseen tai kaljan kittaamiseen?Eikö sinulla ole elämää?
IDIOOTTI NOSTI ESIIN 13 VUOTTA VANHAN ALOITUKSEN.
Keittiön kaapit sekä katto ja seinät rasvoittuvat pikkuhiljaa, kun kokkaat joka päivä kotona. Ei siinä auta liesituuletinkaan. Pinttynyttä rasvaa ei saa enää kunnolla irtoamaan mistään. Remontti hommiksi menee.
Vierailija kirjoitti:
Tavallisen arkiruuan tekemiseen ei mene paljon aikaa ja edellisenä päivänä tai iltana voi tehdä jo valmisteluja seuraavana päivänä tehtävää ruokaa varten kuten pilkkoa juureksia ja vihanneksia. Aika moni valmistaa ja minä itse myös ruokaa kerralla 2-3 päiväksi joten ei siihen ruuan laittoon tarvitse joka päivä aikaa uhrata ellei sitten ole opettanut omaa tyhmyyttään perhettään siihen, että joka arkipäiväkin pitää olla eri ruokaa. Juhlapäivien ruuan laitosta selviää vähemmällä jos etukäteen ja hyvissä ajoin suunnittelee tarjottavat ja tekee esivalmisteluja ja kenties voi valmistaa jotain ruokiakin etukäteen. Joissakin perheissä ruuan laitosta ja ruokakaupassa käynnistäkin on tehty puolisoiden ja myös lastenkin yhteinen harrastus.
Luuletko että ap lukee kommenttisi aloitukseen jonka teki 13 vuotta sitten?
Työnnä se älypaska perseesi pariksi tunniksi ja hups!
Sulla on aikaa kokkailuun tai ihan mihin vaan.
Ruuanlaitto on kivaa. Ihanaa vetää pitkää vetoa kamadolla ja istuskella pihakeittiössä rupatellen.
Vierailija kirjoitti:
Jos on kotiäiti tai on viikonloppu niin ok, tuohon ehtii mutta ei ainakaan mulla arkisin, kun tulen töistä klo 17.30, onnistuisi alkaa laittaa ruokaa joka on valmis pari tunnin päästä...
Mikä pakko se ruoka on syödä kuudelta? Meillä on normaali päivällisaika 19-20, joten hyvin ehtii töiden jälkeen kokkailla.
Ihmisten rytmit ovat erilaisia. Itsellä treenit alkaa joko 18:00 tai 19:00, mikä vaikuttaa milloin kokkaamisen ja syömisen tarvitsee tapahtua.
Olisi kiva kuulla ap:lta mitä hän pitää ikuisuutena, koska minusta keittiössä siihen aktiivi tekemiseen menee varsin vähän aikaa. Kuorit, pilkot, paistat ja sitten ruoka on joko valmista tai hautuu itsekseen, mahdollisesti välillä sekoittaen.
Kape sanoi, ettei tarvitse laittaa ruokaa kuin 3 kertaa viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on kotiäiti tai on viikonloppu niin ok, tuohon ehtii mutta ei ainakaan mulla arkisin, kun tulen töistä klo 17.30, onnistuisi alkaa laittaa ruokaa joka on valmis pari tunnin päästä...
Mikä pakko se ruoka on syödä kuudelta? Meillä on normaali päivällisaika 19-20, joten hyvin ehtii töiden jälkeen kokkailla.Ihmisten rytmit ovat erilaisia. Itsellä treenit alkaa joko 18:00 tai 19:00, mikä vaikuttaa milloin kokkaamisen ja syömisen tarvitsee tapahtua.
Olisi kiva kuulla ap:lta mitä hän pitää ikuisuutena, koska minusta keittiössä siihen aktiivi tekemiseen menee varsin vähän aikaa. Kuorit, pilkot, paistat ja sitten ruoka on joko valmista tai hautuu itsekseen, mahdollisesti välillä sekoittaen.
ALOITUS ON 13 VUODEN TAKAINEN, TOLLO.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin mielestä on erittäin hieno tapa käyttää vapaa-aikaansa kokkailuun yhdessä perheen kanssa tai ihan yksikseen.
Ihmiset valittavat, että siihen tai tähän menee kamalasti aikaa. Kun kysyy, mihin ajan sitten pitäisi mennä, ei oikein saa vastausta. Ilmeisesti television katsomiseen tai kaljan kittaamiseen?Eikö sinulla ole elämää?
IDIOOTTI NOSTI ESIIN 13 VUOTTA VANHAN ALOITUKSEN.
Mitä sitten? Etkö ole tuoreeltaan kuullut kenenkään tuskastelevan kokkaamiseen menevää aikaa?
ruuan laittamiseen, 15min jos lämmitetään edellisenä päivänä tehtyä.
Meillä tehdään 90% kaikki aina itse niin arkeen kuin juhlaankin. Esim joku palapaisti, gulassi tai merimiespihvi vaatii keittiössä aikaa n 30 min ja hautuu sitten itsekseen 3h. Ei siinä tarvitse vieressä olla kokoaikaa, itse siivoan välillä, käyn kaupassa tai lueskelen silläaikaa kun ruoka valmistuu.
Pihvi ja vs-perunat on hyvää oikein tehtyinä mutta ei nyt mitään juhlaruokaa välttämättä. En itse koskaan tekisi isolle seurueelle pihvejä (ehkä kesällä ulkona) - hirveä käry eikä liha kypsy samaan aikaan kaikille (no, 2-3 pannua ja uunin kautta vois onnistua mutta pitää olla tosihyvää lihaa)