Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mies palvoo äitiään
05.01.2013 |
ja tämä on pistänyt kunnolla vihaksi. Nyt anoppi sairaalassa ja kaduttaa omat sanomiset.
Mieheni asui äitinsä kanssa 30-vuotiaaksi asti ja on tämän jälkeenkin ollut äitinsä kanssa tekemisissä tosi tiiviisti. Kukaan ei siihen suhteeseen ole päässyt "väliin", vaan äiti on ainut oikea nainen, johon meikäläistäkin lähes päivittäin verrataan.
Olemme uusperhe, meillä on yhteinen reilun vuoden ikäinen lapsi ja toinen jo vanhempi lapseni on edellisestä liitosta. Mies meni kanssani naimisiin 40-vuotiaana, tätä ennen ollut "pelimies". Toki sitä ollut myös liitonkin aikana, mutta se taas eri tarina.
Olen lähtökohtaisesti ollut miehen mielestä huono nainen, kun olen eronnut ensimmäisen lapseni isästä. Tämän lisäksi olen akateemisesti koulutettu ja luonut uran. Anoppihan on ollut kotona yli kymmenen vuotta ja hoitanut kodin, lapset jne. Sisarkatsasta katsoessa ymmärtää, että jotain siellä on pieleen mennyt, mutta asioistahan ei puhuta.
Vertailu ja palvonta on alkanut oikein kunnolla ottamaan päähän ja olen itsekin rumasti takaisin sanonut. Olen sanonut asioita, joita ei olisi pitänyt. Mutta kun täysiä valheita on puhuttu tai sanottu, että perse pitäisi olla samanlainen kuin anopilla (olen hoikka, mikä vaivaa miestäni), hiukset kuten tällä, siivota pitäisi kuten anoppi, jne..
Viimeisin niitti oli se, että lähdin töihin, vaikka tyttö reilun vuoden. Mies haukkui minut täysin anopille (ja kaikille muillekin), minulle ollut ihan täysi sika. En ole kuten anoppi, jonka kotona olemisen mahdollisti se, että mies toi palkkapussin yhteiseen käyttöön. Meillä on eri rahat, mutta yhteinen laina. Katastrofi oli valmis, kun tipahdin kotihoidontuelle. Säästöt oli pian syöty.
Nyt anoppi on sairaalassa huonossa kunnossa ja itsellä morkkikset. Eihän hän ole minulle mitään pahaa tehnyt, emmekä me ole olleet riidoissa. En ole hänelle poikansa käytöksestä kertonut, vaan ottanut asiat omaan piikkiini, eikä hän ole minua avoimesti haukkunut. Ihan muodolliset välit ovat olleet.
Tiedän, että meillä täysi perhehelvetti, jos anopille käy huonosti. Enkä itsellenikään voi anteeksi antaa. En oikein tiedä, että mitä pitäisi tehdä. Onko kellään ollut vastaavaa?
Kommentit (7)
etenkin ennen naimisiin menoa ja vähän aikaa lapsemme syntymän jälkeen. On ollut ihana minun pojalle ja poika on nyt kiintynyt mieheen, vaikka suhtautuminen poikaani on muuttunut uuden tulokkaan myötä.
Enkä ole tajunnut, että miksi mies on laittanut meidät paremmuusjärjestykseen äitinsä kanssa, mehän olemme hänen elämässään ihan eri rooleissa (vaikka välillä ajattelen olevani äidin roolissa hänen kanssaan). En minäkään vertaa häntä kuolleeseen isääni.
Mutta joo. Anoppi nousee todellakin jalustalle, jos jotain ikävää tapahtuu. Toivottavasti nyt selviää, ei ole todellakaan vielä aika kuolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin miten sen anopin sairaus tai kuolema asiaa muuttaa. Eli et ole valmis seisomaan omien sanojesi ja arvojen takana. Ja nyt sinäkin olet valmis nostamaan anopin jalustalle kun on sairas.
Mutta tosiaan itse olet miehesi valinnut ja hänen kanssaan vielä lisääntynyt kaikesta huolimatta niin ei se auta kuin maata niinkuin on pedannut.
ja sanot että olette eri henkilöitä ja eri vuosikymmenten ihmisiä sinä ja hänen äitinsä.
Mainitset lisäksi sen mitä kirjoitit, et sinäkään vertaa häntä isääsi.
Olen ollut suhteessa mieheen jonka äitisuhde vaikuttaa samankaltaiselta kuin miehelläsi. Suhde jotenkin kieroutunut, kyseessä ainoa lapsi.
Äidin mieleistä minäehdokasta ei ole koskaan ollut eikä ole vieläkään eromme jälkeen.
Ehdota miehelle että lakkaa tuomasta äitännne teidän suhteenne väliin, heillä on oma suhteensa ja teillä omanne ja se on ok. Tiedän että tilanteesi on vaikea.
Viittaat että miehesi on pelimies edelleen, niin oli exänikin. Hän pyöritti aina useampaa naista yhtä aikaa ja tekee niin edelleen.
Olen onnellinen kun olen päässyt miehestä yli.
Älä suostu kynnysmatoksi ja vertailun kohteeksi, sinulla on oikeus olla sinä eikä tarvitse tapojasi muuttaa.
Muistan kun aikoinaan yhdessä ollessamme mies yritti vaikuttaa pyykinpesukäytöntöihini jopa samaa pesuainetta olisi pitänyt ostaa mitä äitinsä käyttää yms. Pidin pääni.
Olin tuolloin aikuinen nainen joten osasin pitää puoleni.
Jos anoppi kuolee ei se ole sinun vikasi, sopeuduttava on ajatukseen että hän kuolee joskus tahtoipa sitä tai ei.
mutta ihan niitä kaikkia ei olisi pitänyt sanoa ääneen. Olen ihmetellyt, että miksi kaikki anopin lapset ovat olleet tarhassa, vaikka anoppi mennyt töihin vasta, kun nuorin aloittanut koulun. Tai kun anopin oma lapsi oli kuoleman porteilla, niin sitä olisi pitänyt mennä katsomaan sairaalaan, vaikka sinne joutumisen syy oli maksakirroosi. Että minä paska kyllä kelpasin veljen hoitoon motivoimaan, viemään ja vielä lapsivuodeaikana kodissani passaamaan, kun anopin oli vaikea asiaa kohdata. Hienompaa oli olla konsertessa, syömässä ja Stockmanilla. Mutta olisi kannattanut mm. nämä asiat jättää huutamatta kun kipeitä miehelle.
Itse olen mieheni valinnut, en muita syytä. Mutta morkkikset toki omasta käytöksestä.
jos oma käytös ei ole sellaista mistä voi olla ylpeä.
Mutta miksi se morkkis nyt iskee kun anoppi on sairas eikä iskenyt silloin kun tuli sanottua pahasti.
Jotenkin tekopyhää...vähän niinkuin se ettei kuolleista saa puhua pahaa...ihan kuin kuolema muuttaisi pahan hyväksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki morkkis ollut sanomisen jälkeenkin. Mutta kun miehen suvussa ei sanota asioita suoraan ääneen, niin painetta sitä myöten nyt extraa. Anoppi sanoi kerran, että heidän perheessä ei ole ollut tapana sanoa asioista, ovathan satakuntalaisia. Että johtuuko ero siitä, kun olen savolainen? Olin sentään silloin hiljaa, enkä kommentoinut. Mies sitten valotti, että heidän suvussa on aina vihattu savolaisia.
Alue: Aihe vapaa
ylipäätään? Kuulostaa kamalalle. Et KOSKAAN tule olemaan miehelle yhtä hyvä kun rakas äitinsä ja jos äiti nyt vielä kuolee, tulee hänestä marttyyri ja entisä isomman palvonnan kohde.