Perheet jotka vaihtavat asuinmaata parin vuoden välein eivät välitä lapsistaan

reagoisi (mm levottomuudella, kieliongelmilla, kyvyttömyydellä sitoutua) jatkuvaan muutokseen. Jatkuva muutos ei yksinkertaisesti ole lapselle hyväksi.

Vierailija:

Ja siis kokemuksesi lapsena useassa maassa asumisesta tai lasten kanssa useassa maassa asumisesta on??

Mihin kaikki nämä ihmeväitteen perustuvat?

45

reagoisi (mm levottomuudella, kieliongelmilla, kyvyttömyydellä sitoutua) jatkuvaan muutokseen. Jatkuva muutos ei yksinkertaisesti ole lapselle hyväksi.

Vierailija:

Ja siis kokemuksesi lapsena useassa maassa asumisesta tai lasten kanssa useassa maassa asumisesta on??

Mihin kaikki nämä ihmeväitteen perustuvat?

45

kavereillani on tuollaiset 10- vuotiaat ja siitä vanhemmat lapset aivan tuuliajolla. Huitelevat illat pitkät ties missä niitten kavereittensa kanssa - vanhemmat ei vaikuta kovin hyvin noita kavereita edes tuntevan. Samoin viikonloppuisin perheet eivät minun näkökulmastani tee juuri mitään yhdessä.



Me ei olla noin tiuhaan muutettu, mitä ap kuvaili, mutta muutaman kerran kuitenkin. Minä ja mies ollaan panostettu siihen, että lapset pääse nopeasti sisälle kouluun ja harrastuksiin ja viikonloppuisin ja lomilla tehdää kivoja juttuja ystäväperheiden kanssa. Minusta meidän lapsilla on huomattavasti turvallisempaa ja kiinnittyneempää tämä elämä kuin monilla tutuilla suomalaislapsilla, jotka emotionaalisesti ovat oman onnensa nojassa.



Selvää on, että jos muuttaa, niin elämän on oltava perhekeskeisempää ja aikuisten on paneuduttava lasten asioihin. Aika poikkeuksellinen on ap:n siskon perhe, jos joka toinen vuosi muuttavat. Yleensä kai muuttovälit on 4-5 vuoden luokkaa. Näin ainakin meidän tutuissa.



Ja juurista vielä, että minä olen lasten kanssa Suomessa joka kesä 2 kuukautta ja meidän suomalaiset ystävät käyvät meillä vierailulla vuoden mittaan. Ja yhteyksiä pidetään ahkerasti myös skypen kautta. Lapsilla on siis paljon pysyviä lapsi- ja aikuissuhteita asuinpaikasta riippumatta.



Että kaikki riippuu kaikesta. Tietysti vanhempi pääsee vähemmällä vaivalla vanhemmuudessaan, jos pysyy aina samassa paikassa. Mutta onko se välttämättä se ihannetila, enpä tiedä.

voi olla tuuliajolla lastensa kanssa. Sekä Suomessa että ulkomailla on hyviä ja huonoja vanhempia. Eikä se jos asuu yhdessä paikassa, tarkoita, että vanhempi olisi vähemmän läsnä lapsensa elämässä kuin ulkomailla jatkuvasti muuttava vanhempi.

Vierailija:

kavereillani on tuollaiset 10- vuotiaat ja siitä vanhemmat lapset aivan tuuliajolla. Huitelevat illat pitkät ties missä niitten kavereittensa kanssa - vanhemmat ei vaikuta kovin hyvin noita kavereita edes tuntevan. Samoin viikonloppuisin perheet eivät minun näkökulmastani tee juuri mitään yhdessä.

Me ei olla noin tiuhaan muutettu, mitä ap kuvaili, mutta muutaman kerran kuitenkin. Minä ja mies ollaan panostettu siihen, että lapset pääse nopeasti sisälle kouluun ja harrastuksiin ja viikonloppuisin ja lomilla tehdää kivoja juttuja ystäväperheiden kanssa. Minusta meidän lapsilla on huomattavasti turvallisempaa ja kiinnittyneempää tämä elämä kuin monilla tutuilla suomalaislapsilla, jotka emotionaalisesti ovat oman onnensa nojassa.

Selvää on, että jos muuttaa, niin elämän on oltava perhekeskeisempää ja aikuisten on paneuduttava lasten asioihin. Aika poikkeuksellinen on ap:n siskon perhe, jos joka toinen vuosi muuttavat. Yleensä kai muuttovälit on 4-5 vuoden luokkaa. Näin ainakin meidän tutuissa.

Ja juurista vielä, että minä olen lasten kanssa Suomessa joka kesä 2 kuukautta ja meidän suomalaiset ystävät käyvät meillä vierailulla vuoden mittaan. Ja yhteyksiä pidetään ahkerasti myös skypen kautta. Lapsilla on siis paljon pysyviä lapsi- ja aikuissuhteita asuinpaikasta riippumatta.

Että kaikki riippuu kaikesta. Tietysti vanhempi pääsee vähemmällä vaivalla vanhemmuudessaan, jos pysyy aina samassa paikassa. Mutta onko se välttämättä se ihannetila, enpä tiedä.

olen muuttanut lapsena 2-3 vuoden välein, lähinnä Suomen sisällä, mutta kerran oltiin myös ulkomailla. Minua ihmetyttää tällainen " paikallaan pysymisen" ihannointi. Siis totta kai on otettava lasten mielipiteet huomioon ja jos huomaa, että heitä ahdistaa, pitäisi pyrkiä rajoittamaan muuttojen määrää. Mutta itselleni ei ole kyllä jäänyt mitenkään ankeaa oloa tuosta usein muuttamisesta. Siinä oli mielestäni paljon myös hyvää.



Eiköhän se " kultainen keskitie" usein ole paras. Siis en ole mitenkään kannustamassa ketään muuttamaan jatkuvasti, mutta en usko, että sekään on välttämättä hyvä, jos pysyy koko elämänsä samalla paikkakunnalla, samassa talossa.

muutoista riippuu perheestä, jos jostakin. Omassa lapsuudenperheessäni ei ollut minkäänlaista perusturvallisuutta vaikka mitään alkoholiongelmia tms ei ollutkaan. Eipä siinä paljon paikallaan oleminen auttanut. Jos vanhempien suhde on kunnossa, vanhemmilla aikaa lapsille kun äiti usein on kotona eikä rahasta ole useinkaan huolta parempien palkkojen ansiosta, lapsilla ei ole huolta.

Vierailija:

27, ulkomaankokemusten positiivisia puolisa ovat täällä tuoneet esille ne, joilla on ulkomaankokemusta.

Yhtä kritiikittömästi kokenut voi suhtautua ulkomaihin kuin juntti takapajulaansa.

Ja täällä on taas joku joka " työkseen" on jatkuvasti tekemissä muuttavien lasten kanssa.....

hoh hohoijaa. Kun normaalit fakat loppuu, käytetään tuota korttia joka sitten sopiikiin ihan kaikkiin perheisiin jotka muuttaa... tottakai.

Puhelimellako ylläpidetään kaverisuhdetta toiselle puolelle maailmaa tai sinne mennään noin vain käymään ja vaikka mentäisiin niin edes kerran vuodessa tapaaminen ei ylläpidä lapsen kaverisuhdetta. Kyllä se vaan niin on, että kun muuttaa toiseen maahan niin ne kaverit lähes aina jäävät, sama myös kun muuttaa toiseen kaupunkiin, kyllä siinä on kaveruus koetuksella, varsinkin jos on kyse lapsista.



Sitten vielä joku kirjoitti rahasta, mielestäni raha ei korvaa lapsen perusturvallisuutta ja kaverisuhteita sekä stressiä jatkuvista koulunmuutoksista.



t. ap

Minulla on joka maasta missä olen asunut, ystäviä.

ystävät säilyvät vaikka on välimatkaa.



Sinulla ei ole edelleenkään omakohtaista kokemusta asiasta, joten yritä edes hetki ajatella hiukan laajakatseisemmin.

Ei joku kirje silloin tällöin tai puhelinsoitto korvaa ystävyyttä.

t. ap

Vierailija:

Minulla on joka maasta missä olen asunut, ystäviä.

ystävät säilyvät vaikka on välimatkaa.

Sinulla ei ole edelleenkään omakohtaista kokemusta asiasta, joten yritä edes hetki ajatella hiukan laajakatseisemmin.

Kyllä ystävyys säilyy jos sen eteen näkee hiukan vaivaa.

Edelleen minulla on lapsuuden aikaiset ystävät tallella... näin yhtä heistä viimeksi kesällä, hän tuli ihastelemeaan suomen kesää ja luontoa.

Älkää jaksako olla noin umpimielisiä. On monia tapoja elää ja olla.

Ikävää on jos jatkuvien muuttojen takia lapset joutuvat aina hyvästelemään kaverinsa.

asiasta.

Etkö ymmärrä, että mahdollisuus siihen, että voi asua muualla, ehkä jossain eksoottisessa maassa kentie oman työn turvin, on osa elämää?

Työ jossain muualla on joillekin henkireikä, myös lapsille.

Tämä yhteiskunta mätänee pikkuhiljaa sen ajatusmallin takia, että suomi olisi jotenkin erikoinen maa.

Täällä paapotaan joo aika paljon laiskoja ja yhteiskunta tukee milloin missäkin. Muuta eksotiikkaa täältä ei luonnon ja ruisleivän lisäksi irtoa.

Maapallo on aika iso paikka.

vaan jatkuvaa muuttamista maasta toiseen!!!!

Vierailija:

Etkö ymmärrä, että mahdollisuus siihen, että voi asua muualla, ehkä jossain eksoottisessa maassa kentie oman työn turvin, on osa elämää?

Työ jossain muualla on joillekin henkireikä, myös lapsille.

Tämä yhteiskunta mätänee pikkuhiljaa sen ajatusmallin takia, että suomi olisi jotenkin erikoinen maa.

Täällä paapotaan joo aika paljon laiskoja ja yhteiskunta tukee milloin missäkin. Muuta eksotiikkaa täältä ei luonnon ja ruisleivän lisäksi irtoa.

Maapallo on aika iso paikka.

Niin kovasti ovat nämä muuttajaperheet puolustuskannalla. Matkustelu, erilaisuuden ja eri kulttuurien kokeminen ovat tietysti rikkaus, mutta lasten kustannuksella tapahtuva jatkuva elinympäristön muutos ja elintärkeän pysyvyyden puuttuminen eivät sitä enää ole.

Onneksi tuollaisia hyeena mammoja ei ole pahemmin suomen rajojen ulkopuolella.



Todella säälittävää kaikin puolin tänä ketju.

jonka äiti on suomalainen ja isä ulkomaalainen (siis Suomesta katsoen). Perheen lapset olivat syntyneet eri maissa, ja perhe oli asunut useassa eri maassa. Jo aikuinen tytär kertoi, ettei tiedä minkämaalainen hän on, kun ei missään maassa ole kiintopistettä. Suomessakaan eivät olleet muistaakseni mitenkään säännöllisesti käyneet, eikä tämä tytärkään tainnut olla Suomessa syntynyt.



Sitä juttua lukiessa kävi kyllä sääliksi näitä maailmankansalaisten lapsia, joilla ei ole juuria missään. Mitä he siirtävät omille lapsilleen, kun ei heillä ole mitään kiintopistettä elämässään?



Ja näitä lapsia/tulevia aikuisia on jatkuvasti enemmän ja enemmän. Siinä olisi tutkimussarkaa, miten isänmaattomuus vaikuttaa pitkällä tähtäimellä psyykeen.

Minusta se on rikkaus, jos asia hoidetaan kunnolla. Aina on paikka, jonne menna.