Perheet jotka vaihtavat asuinmaata parin vuoden välein eivät välitä lapsistaan

Kahdeksan vuoden aikana meillä on viides maa menossa, ja pian muutto tiedossa. Lapsia meillä on kaksi, ja seuraava maa on esikoiselle neljäs, kuopukselle kolmas.



Esikoinen syntyi Suomessa, mutta muutimme melko pian toiseen maahan. Asuimme siellä vuoden ja muutimme takaisin Suomeen. Siellä asuimme neljä vuotta ja muutimme taas ulkomaille. Suunnitelmissamme oli asua täällä vähintään 3 vuotta, mielellään pidempään. No, tässäpä kävikin niin että yritys, jossa mieheni on töissä sulkee tämän maan toimipisteen kesken miehen sopimuskauden. Vaihtoehtoinamme on siis joko vaihtaa firmaa ja maata tai pelkästään maata. Päädyimme jälkimmäiseen.



Toki muutto on stressaava ja on kurjaa, että lasten koulu vaihtuu toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Mutta ei elämän onnellisuus ole siitä kiinni, että asuu samassa paikassa koko elämänsä. Minusta on rikkaus, että lasten englannintaito kehittyy erinomaiseksi (lapset kansainvälisessä koulussa), ja he myös näkevät muunkinlaista elämää kuin suomalaiset päiväkodit ja koulun ja tutustuvat muunmaalaisiin lapsiin.



Lisäksi ulkomailla minulla on mahdollisuus olla paljon lasten kanssa. Suomessa minäkin kävin töissä, joten yhteinen aika oli vähäisempää. Nyt vien ja haen heidät koulusta, käymme kavereiden luona ja he meillä, harrastamme yhdessä... Meidän lapsilla perhe on pysyvä juttu heidän elämässään. Ei se niin traagista ole, että kodin sijainti vaihtuu ajoittain. Rakastavien ja läsnäolevien vanhempien avulla lapsi selviää muutoista ja muista mullistuksista.



Tuskin kenenkään perheen toive ja tavoite on muuttaa 1-2 vuoden välein. Onhan se aikuisellekin rankkaa ja stressaavaa. Ei nämä ulkomaankeikat ole mitään turisti- tai lomamatkoja, vaan täälläkin eletään ihan stabiilia ja pysyvää arkea. Tosin hieman erilaisissa puitteissa kuin Suomessa.

Kauteus sieltä ap:n jutuista paistaa läpi.

Toki varmasti useimmille niin käy. Mutta minun kohdallani vastaan on tullut yksi oppilas, joka haki vapautusta englannin kurssista sillä perusteella, että oli käynyt aiemmin kansainvälistä koulua. Teetin sillä sitten suoraan kurssikokeen, ja pojallapa oli vaikeuksia päästä sitä läpi. Alimmalla arvosanalla sitten pääsi.

olisin hurrannut jos vanhempani olisivatkin vaihtaneet maisemaa muutaman vuoden välein. Toisaalta olin kyllä onneni kukkuloilla kun vihdoin pääsin pois sieltä junttilasta. Sittemmin olenkin muuttanut ilolla niin Suomen sisällä kuin ulkomaillakin - IHANAA!

Muut sitten tulee ja muuttaa. Yleensä sitä muuttuu itse kulkuriksi ja veri alkaa huutaa maailmalle. Voipi niitäkin teinejä alkaa ahdisttaa parin vuoden päästä, kun ei tule mitään uutta elämään. Kannattaisi varmaan kokeilla sitä paikalle asettumista.



Lippu korkealle, kulkurit!

Jos siis osaavat sekä englannin että suomen äidinkielenomaisesti. Kuinka moni suomalainen oikeasti osaa enempää kieliä, tai ainakaan kunnolla? Kyllähän kaikki ruotsiakin on pakko-opiskellut, mutta eivät sitä taida osata puhua jos pitäisi... Ja sama juttu muiden lyhyiden kielien kanssa.



Tottakai lapset aina vastustavat muuttoa. Ihmiset ovat taipuvaisia vastustamaan jokaista muutosta elämässä, oli se sitten positiiviseen tai negatiiviseen päin. Ja onhan se kaikista ikävää joutua välillä tilanteeseen, jossa ei tunne ketään. Mutta siinäkin kehittyy uudenlaisia sosiaalisia taitoja.



Kuten aikaisemminkin on mainittu, niin perheellä on kuitenkin tärkeä rooli lapselle, kun ovat ulkomailla. Jos perheessä on edes yksi vanhempi, jolla on kunnolla aikaa lapselle, niin se on tärkeä tukipilari.



Ja mitä ap tarkoitat termillä ' koti' ? Eikö se ole se paikka, jonne voi mennä väsyneenä ja missä voi purkaa mielen ja murheet? Eiköhän siskosi lapsilla sellainen paikka ole aina ollut? Toivottavasti on.

Vierailija:

Kahdeksan vuoden aikana meillä on viides maa menossa, ja pian muutto tiedossa. Lapsia meillä on kaksi, ja seuraava maa on esikoiselle neljäs, kuopukselle kolmas.

Minusta on rikkaus, että lasten englannintaito kehittyy erinomaiseksi (lapset kansainvälisessä koulussa), ja he myös näkevät muunkinlaista elämää kuin suomalaiset päiväkodit ja koulun ja tutustuvat muunmaalaisiin lapsiin.

Ei se niin traagista ole, että kodin sijainti vaihtuu ajoittain.

Sinusta on rikkaus, entäpä lapsista? 5 eri maata 8 vuoden aikana on kohtuutonta kouluikäisille lapsille, mitä oikein ajattelette??

Oletko koskaan kysynyt lapsiltasi, kumman he valitsisivat mielummin; kotimaan, jossa pysyvät kaverit+tuttu, täydellisesti hallittu kieli+sama koulu+sukulaiset ja isovanhemmat lähellä vai jatkuvasti vaihtuvat kaverit ja koulu, isovanhemmat ja sukulaiset, joita ei näe kovin usein, isä jatkuvasti töissä + tilanteet, joissa kielitaito ei riitäkään täydelliseen ymmärrykseen. En usko, että olet tuota lapsiltasi kysynyt, koska sisimmässäsi pelkäät heidän vastaustaan.

Katsos, kun he tottuvat siihen, se on heidän elämänsä, eivät edes tiedä muusta. Juuri yhden teoksen hiljattain luin Ilona Tikan " Suomalainen lapsi maailmalla" , olen myös nähnyt ko. lasten haastatteluja. Itse asiassa lapset itse näkevät enemmän etuja ja haittoja, ja ovat aikuisena olleet vain kiitollisia. Yhden dokkarinkin näin tällasesta perheestä (isä diplomaatti) jossa perhe joutui vaihtamaan maata aika usein.



Tästä ei ole todistetusti mitään haittavaikutuksia (sen suurempia kun nyt kenen tahansa lapsen elämän eri kuivoista) eikä lapset siitä kärsi, saatika että siitä jäisi traumoja.



Lapset, jotka ovat pienestä asti vaihtaneet paikkaa, ovat siihen tottuneet, he sopeutuvat nopeasti uusiin kuvioihin. Onhan heillä koko ajan oma perhe mukana, eli se turvallinen kiintopiste, joka pysyy.



Me ollaan muuteltu jonkin verran, ja lapset jo kyselevät, että lähdetäänkö taas johonkin muualle. He saavat kavereita aika nopeasti, ja todella hyviä ja kestäviä ihmissuhteita. Tapaavat aina kun vaan voivat näitä vanhoja kavereitaan, kirjottelevat ja puhuvat heistä usein.



Koulu lapsilla sujuu hyvin, on aina sujunut. Ja uskopa vain, että lapseni todellakin ovat suvaitsevaisia. He eivät koskaan pällistele eri näköisiä, hyväksyvät eri kulttuurien eri tavat ja osaavat olla luontevia.

Perhe voi olla perhe, ulkomaillakin.

Oletko itse ikinä asunut muualla, kuin samalla alueella missä olet ollut koko lapsuutesi?



Maailma on avoin kaikille, suomi on yksi läntti tällä pallolla.

Lapsi ei osaa edes kaivata suomeen, jos ei ole siellä asunut kuin pari vuotta.

Suomi ei ole kuitenkaan mikään paratiisi.

Meidän lapsista ei kukaan ole koskaan vastustanut muuttoa. Kaipaavat toki vanhaa, puhutaan yhdessä, mitä vanhassa paikassa jää kaipaamaan, mikä oli hyvää, mikä vähän huonompaa. Mutta innolla odottavat uutta ja uusia kokemuksia ja kavereita.



Ja täällä todellakin kysytään lapsilta mitä mieltä ovat muutosta, asiat puhutaan läpi, niistä keskustellaan. Lapseni ovat itsekin sanoneet, etteivät haluaisi asua koko aikaa vaan samassa paikassa.

Lopetin laskemisen n. 30 muuton jälkeen.

Ja kyllä voin omakohtaisesti sanoa, että ei ole mukavaa kun ympäristö vaihtuu kerran vuodessa tai useammin.

Voin vain kuvitella, miltä tuntuu kun asuinMAA, kulttuuri, ympäröivä kieli ym. vaihtuvat jatkuvasti...

En edes tiedä, mitä vastaisin kysymykseen " mistä olet kotoisin" . En tunne olevani kotoisin mistään.



Hyvät vanhemmat. Älkää muuttako ellei ole ihan aivan ehdottoman välttämättömän pakko. Siis ellei ole mitään muuta todellista vaihtoehtoa.

Minä säälin siskoni lapsia. Heillä ei tosiaan ole kotia, koti on sellainen paikka, jossa tuntee olevansa kirjaimellisesti " kotona" . Siskonlapsillani ei tällaista paikkaa ole. Missä he voivat sanoa olevansa kotona, mikä on heidän kotimaansa? jne.



Minulla on ulkomaalainen mies ja asuimme miehen kotimaassa neljä vuotta, sitten muutimme Suomeen olosuhteiden takia. Lapsille oli iso muutos jättää kaverinsa ja koulunsa, ei tulisi minulle mieleenkään vaihtaa asuinmaata jatkuvasti. Pelkästään uuteen maahan sopeutumiseen menee kuukausia.



Lasten kielitaidosta. Minusta ei ole kovin iso etu jos osaa englantia ja suomea. Englantia osaa hyvin oikeastaan kaikki, jotka ovat koulua käyneet. Tietenkin tasossa on eroa, mutta mielestäni on aika ikävää jos ainoa vieras kieli mikä ulkomaan reissulta tarttuu mukaan on englanti. Sisko perheineen kuitenkin asunut aina ei-englanninkielisissä maissa. Mutta lapset tosiaan eivät osaa mitään muuta vierasta kieltä kuin englantia.



Lapset itse kertoivat viime kesänä tästä, että kun aina muuttavat. Kaverit pitää jättää, inhottaa aina aloittaa uudessa koulussa jne. Mutta ei moni aikuinen näitä asioita ymmärrä. Lapselle jo pelkästään koulun muutos on iso juttu, puhumattakaan, että kaverit, asuinympäristö ym. pitää jättää taakseen ja aloittaa kaikki alusta. Se on iso prosessi ja moni lapsi kärsii jos joutuu tämän prosessin tekemään jatkuvasti parin vuoden välein. Valitettavasti siskonlapseni kuuluvat näihin kärsiviin lapsiin.



t. ap

Vierailija:

Sinusta on rikkaus, entäpä lapsista? 5 eri maata 8 vuoden aikana on kohtuutonta kouluikäisille lapsille, mitä oikein ajattelette??

Oletko koskaan kysynyt lapsiltasi, kumman he valitsisivat mielummin; kotimaan, jossa pysyvät kaverit+tuttu, täydellisesti hallittu kieli+sama koulu+sukulaiset ja isovanhemmat lähellä vai jatkuvasti vaihtuvat kaverit ja koulu, isovanhemmat ja sukulaiset, joita ei näe kovin usein, isä jatkuvasti töissä + tilanteet, joissa kielitaito ei riitäkään täydelliseen ymmärrykseen. En usko, että olet tuota lapsiltasi kysynyt, koska sisimmässäsi pelkäät heidän vastaustaan.

Ensinnäkin esikoiselle tämä on kolmas maa, piakkoin on tulossa neljäs. Ensimmäisessä maassa asui vauvavuotensa, ja sen jälkeen on asunut Suomessa ja täällä. Lapset menivät vasta täällä kouluun, Suomessa he menisivät kouluun vasta myöhemmin. Eli lapsille on tulossa nyt ensimmäinen koulunvaihto, valitettavasti.

Isovanhemmat kuuluvat lasten elämään erittäin kiinteästi. He ovat eläkeläisiä, ja ovat täällä useita kertoja vuodessa, jopa kuukauden kerrallaan. Ei toki pysyvästi, mutta eipä Suomessakaan he olisi ihan vieressä.

Lapsilla on täydellisesti hallittu kielitaito, suomi. He saavat koulussaan suomenkielenopetusta, ja nyt he hallitsevat hyvin myös englannin. Ainakin esikoinen tykkää asua täällä, ja on usein sanonut ettei edes haluaisi takaisin Suomeen. Tosin ei nyt välittäisi muuttaa poiskaan täältä, niinkuin en minä tai miehenikään. Mutta nyt meille ei annettu vaihtoehtoa. Miehen työ Suomessa vaatisi enemmän matkustamista kuin se, että asumme täällä. Siksi lapset saavat olla enemmän isänsä kanssa, ja kuten aiemmin mainitsin myös minun kanssani. Suomessa olisin töissä, täällä olen kotona.

Varmaa on, että lasten ollessa isompia (eivät siis ole suomessa vielä kouluikäisiä) emme aio muuttaa näin usein. Mutta emme välttämättä asu lasten teini-ikää Suomessa, sillä kun olen nähnyt miten nuoret viettävät aikaansa muualla, ei suomalainen tapa ole ehkä kuitenkaan se paras mahdollinen.

Minulla edelleenkin on ja sanon, että se jos mikä on rikastuttannut omaa elämääni ja eritoten omaa näkökantaa asioihin.

Suomi ei ole keskipiste, pysyvä perustuksilla seisova talo jota voi kutsua kodiksi, ei todellakaan ole kaiken keskipiste.

vaan sitä jatkuvaa muuttamista, joka tosin pätee Suomessakin jos muuttaa koko ajan, mutta varsinkin jos muuttaa jatkuvasti maasta toiseen. Siskonlapseni ovat asiasta kertoneet ja tulin surulliseksi heidän kokemuksistaan. Eivätkä ole ainoita lapsia, joita raahataan ympäri maailmaa. Heidän monilla kavereillaan on sama juttu, aina muuttamassa ja täytyy hankkia uudet kaverit, eivät osaa sanoa mistä ovat kotoisin. Kyllä minä uskon, että vakaa elämä on lapselle (varsinkin koululaiselle) paras, että on tietty pysyvä asuinympäristö ja ettei tarvitse vaihtaa jatkuvasti koulua.

t. ap

Vierailija:

Minulla edelleenkin on ja sanon, että se jos mikä on rikastuttannut omaa elämääni ja eritoten omaa näkökantaa asioihin.

Suomi ei ole keskipiste, pysyvä perustuksilla seisova talo jota voi kutsua kodiksi, ei todellakaan ole kaiken keskipiste.

Täällä kaikki, jolla asiasta ei ola mitään kokemusta, tietävät miten kauheeta se on. Itse olen perheestä joka (Morre, kauhuksesi) muutti maasta toiseen. Minusta tämä oli aina hauskaa, ja tunnen nyt aikuisena saaneeni kokea niin paljon enemmän, tunnen että ymmärrän ihmisiä aivan eri tavalla.



Joo, toki minulla ei ole " yhtä kotimaata" , mutta minullapa onkin monta kotimaata. Tunnen olevani kotona huvin monessa paikassa. Mulla oli rakastava perhe, joka oli mun koti.



En voisi kuvitella elämääni yhdessä paikassa, en millään. Eikä lapsenikaan.

itsestään, voi tehdä, mitä vain, mutta lasten synnyttyä tulee lapsia ajatella aina ensimmäisenä. Valitettavasti monet eivät tätä ymmärrä, vaan kuvittelevat elämän jatkuvan samanlaisena kuin ennen lasta. Hyvät vanhemmat tajuavat tämän, valitettavan monet eivät.

Ja siis kokemuksesi lapsena useassa maassa asumisesta tai lasten kanssa useassa maassa asumisesta on??



Mihin kaikki nämä ihmeväitteen perustuvat?



45

Olet todellakin hyvin kapeakatseinen ja perinteen orja.

Harmi.

Se että asuu koko ajan samassa paikassa ei ole rikkaus, rakkaus on rikkautta, perhe on rikkautta ja kaikkea tuota voi olla missä tahansa.

Kuvitteletko, että lasten kaverit säilyvät jos eivät näe enää ollenkaan. Eivät säily. Kyllä ne kaverit jäävät eikä mikään messenger-kaveruus pysty ylläpitämään lasten normaaleja kaverisuhteita.

t. ap

Vierailija:

Olet todellakin hyvin kapeakatseinen ja perinteen orja.

Harmi.

Se että asuu koko ajan samassa paikassa ei ole rikkaus, rakkaus on rikkautta, perhe on rikkautta ja kaikkea tuota voi olla missä tahansa.