Kilpirauhasen vajaatoiminta
Juuri tulin lääkäristä ja sain elämäni ensimmäisen Thyroxin lääkityksen. Onko paikalla muita käyttäjiä ja miten vaikutti alussa teihin?
Kommentit (25)
itse oli alkanut epäillä sitä ja pari vuotta sitten, kun suvusta löytyy tapauksia.
Aloitin talvella 0,025mg eli 1 pieni tabletti, jota annosta sitten 2-3kk välein verikokeiden kautta nostettiin, nyt olen syönyt kesästä lähtien 0,1mg eli yhtä isompaa tablettia (tai 4 pientä).
Mulla meni monta kuukautta, että oireet tasoittuivat. Alussa minäkin hikoilin noroina muutaman kk, hiuksia lähti paljon keväällä ja olin jatkuvasti väsynyt ja mieliala alhaalla. Kesästä asti oloni on ollut jo parempi. Mutta mieliala ei ole silti ihan sellainen kuin toivoisin, tuntuu että olen yhä tosi herkästi allapäin. En tiedä kauanko tällaisen tilan muutos voi viedä.
Nyt olen raskaana rv9+ ja odottelen lääkäriaikaa, jossa katsottaisiin tarvitseeko annosta muuttaa odotusaikana.
Mulla on 2 lääkäriä epäillyt sitä ja teettänyt verikokeet ja kun normaalirajoissa niin se siitä sitten.
Paino ei putoa vaikka mitä tekisin ja taas on vuoden aikana hiipinyt 10 kiloa lisää, vaikka liikun päivittäin. Syömistottumukset eivät ole muuttuneet vuosiin miksikään.
Päätä särkee päivittäin. Olen väsynyt. Jaksamaton. Muistamaton (ihan oikeesti unohtelen niin paljon, että jopa 8v lapsenikin sanoo että äiti sä et muista ikinä mitään). Olen turvonnut pöhö. Verenpaineenikin lähti nousuun ja kesällä aloitettiin verenpainelääkitys (joka on samalla migreenin estoon). Kiukuttelen turhasta ja itkettää jatkuvasti. Hikoilen aivan ihmeellisesti. Hikiaalto saattaa tulla siitäkin, että viikaan rauhassa pyykkejä! Pää hikoaa, valuu otsalle ja kaulalle. Se rajoittaa jo elämääni kun en kehtaa välillä mennä yhtään minnekään.
Voisiko sittenkin olla kyseessä kilpirauhasen vajaatoiminta?

[/quote]
epäillyt johtuvan verenpainelääkityksestäni, se on alkanut samoihin aikoihin kun aloitin lääkityksen.
Kolmisen viikkoa on taas menty vajaalla, lääkeannosta nostettu, mutta sehän kestää ennen kuin vaikuttaa. Hirveätä olla töissä ja yrittää pysytellä hereillä.
Toisaalta ei tahtoisi alkaa sairastamalla sairastamaan, toisaalta kaipaisi lepohetkeä enemmän kuin mitään muuta maailmassa.
21