Lapsettomuuden / lapsellisuuden onnea

lapsettoman on helpompi edetä urallaan. Voi ottaa vastaan komennuksia, voi kouluttautua iltaisin, voi tehdä ylitöitä jne.

Lapsettomuudessa oli se hyvä puoli että pystyi elämään elämäänsä juuri niinkuin halusi eikä koskaan tarvinnut ajatella hoitoasioita yms...mutta nyt lapsellisena tuntuu siltä että aikansa kutakin ja

enää en vaihtaisi.

...itselleni tulee mieleen tällainen (ehkä kuvitteellinen?) ero, kuin että ehkä " lapsellisten" on helpompaa kokea elämä jollakin tavoin merkityksekkäänä ja mielekkäänä?



Tarkotan siis sitä, että kun on lapsia, tietää automaattisesti olevansa tärkeä ja tarvittu ihminen ainakin niille lapsilleen, ja pystyvänsä tekemään " hyvää" maailmassa omalta osaltaan, kun on hyvä äiti/isä ja kasvattaa uutta kunnon ihmistä maailmaan. Ja jos näkee elämän tarkoituksen olevan elämässä itsessään ja sen jatkuvuudessa, tietää olevansa osa tätä suurta, kymmeniä tuhansia vuosia jatkunutta sukupolvien ketjua, jatkaneensa elämää, ja että itsensä kuoltua jälkeläiset tulevat osaltaan jatkamaan eloa maan päällä.



Näin lapsettomana on jotenkin ponnisteltava ehkä enemmän, voidakseen kokea olevansa oikeasti hyödyllinen, tarvittu ja tärkeä, ja tuovansa elämällään jotakin positiivista maailmaan. Kun tietää, että itsensä jälkeen ei jää lapsia jatkamaan sitä omaa perintöä, pitää koettaa keksiä jotakin muuta, jota jättää jälkeensä. En tiedä, tällaista olen vaan itse tässä miettinyt...

Voi lähteä jumppaan, lenkille, leffaan, ravintolaan, baariin, matkalle paljon helpommin kuin jos on lapsia. Myös rahaa omiin juttuihin jää tietysti enemmän, kun ei ole lapsesta menoja. Töissä voi joustaa enemmän ja helpommin, jos haluaa tehdä uraa.



Lasten kanssa taas joutuu tietysti ottamaan huomioon lasten tarpeet ja järjestämään elämän lasten edun mukaisesti. Mutta lapset puolestaan antavat iloa ja onnea uskomattomat määrät ja sisältöä elämään.

Nyt meni tän naisen alapää kiinni ;-)