Olen niin VIHAINEN vanhemmilleni!

Omat vanhempani asuvat monen sadan kilometrin päässä ja kun siellä pari kertaa vuodessa käydään, niin he kyllä hetken leikkivät lapsen kanssa, mutta todellakin vain hetken. Esim. ruokaa eivät voi antaa pojalle (ikää 2,5v, sen kun lyöt evään lautasella nokan eteen, itse syö), puhumattakaan että laittaisivat sukkaa kummempaa jalkaa. Joskus jos ollaan käyty miehen kans saunassa ja lapsi alkanut pikkuisen kitisemään (märissyt jotain kirjahyllyssä olevaa koriste-esinettä) niin jo on tultu huutamaan saunan pesuhuoneen puolelle, että nyt se itkee, tulkaa äkkiä.



Ja voin kuvitella että mitään apua en heiltä saisi jos jotakin vakavaa lapsella olisi. Esim. kerran soitin äitilleni että jouduttiin yöllä menemään ambulanssilla sairaalaan ja tilanne oli vakava, niin arvatkaapas mitä äitini sanoi?! Ei kuulemma oikein joutanut juttelemaan kun pitää tehdä isälle ruokaa kun tulee pian töistä. Niinpä, tottakai 55v aikuisen miehen ruoka on tärkeämpi kuin ainoan lapsenlapsen lähellä ollut hengenlähtö!

ovat olleet? jos ei kiinnosta tippaakaan omat lapsenlapset niin on pakko viirata jossain saralla

Niin minä tekisin. Miksi ihmeessä olet huono pyytämään apua. Sulla on ehkä joku psyykkinen häiriö. Opettele röyhkeämmäksi, niin pärjäät paremmin.

Jotenkin tuntuu että ap:n vanhemmat ei pidä omia lapsia tasa-arvoisina?!

Olen ymmärtänyt, että kaikki isovanhemmat eivät koe velvollisuudekseen (eivätkä edes halua) hoitaa lapsenlapsiaan, kun ovat jo näiden lasten äidin/idän kasvattaneet. Jotenkin ymmärrän tämän logiikan, mutta en hyväksy, en alkuunkaan.



Ja vielä se, että vanhempasi ottivat kuitenkin sisaresi lapset hoitoon, ei oikein tue tätä teoriaa, siksi mietin, ovatko välinne kaiken kaikkiaan ok?

Ja nythän oli kysymyksessä sinun puoleltasi ihan puhdas avunpyyntö; kuinka moni meistä täällä olevista äideistä voisi kuvitella, ettei oman lapsen avunpyyntö enää jossain vaiheessa liikuta lainkaan?



Sinuna kyllä puhuisin tästä äidillesi, näytä vaikka nämä viestit jos et muuten saa sanottua!



Ja 25; tutustuminen voi olla hieman hankalaa, jos kyseessä on koliikkilapsi. Sellaista ei välttämättä jaksa/halua viedä kovin usein vieraisille, ja kokemukseni mukaan vieraatkin häipyät aika nopeasti kun huuto alkaa. Itsekin olen tällaisiin sukulaislapsiin tutustunut vasta koliikin mentyä ohi, valitettavasti..



Täytynee ottaa nyt puhelu omalle äidille ja kiittää kauniisti; itselläni on saman ikäinen tytär, jota äitini hoitaa AINA kun saa. Ja vaikka veljeni oli koliikkivauva, ei ole katkeroitunut vaan päinvastoin tarjoutuu hoitamaan niin, että saan nukkua.



Voimia vaan sinulle.

Asiat kannattaa selvittää. Mitä äitisi vastaa siihen, kun kysyt, miksi otti hoitoon siskosi lapsen, mutta ei sinun lapsiasi. Vai kokeeko äitisi, ettei hän pärjää lapsikatraasi kanssa? Jos sinulla on monta pientä vilkasta lasta, voi olla ettei vanhempasi ehkä pysty hoitamaan heitä tai eivät jaksa. Siinä mielessä on eri asia, jos ovat ottaneet siskosi yhden lapsen hoitoon. Mutta kyllä sinulla ja vanhemmillasi on etäiset välit, jos ette pysty näistä asioista tarkemmin puhumaan keskenänne. Mutta vanhempasi tekivät mielestäni väärin, kun lähtivätkin mökille ja vieraita ei tullut ja eivät ilmoittaneet siitä mitään. Luulisi, että vanhempasi kuitenkin edes yrittäisivät auttaa sinua, kun tietävät että olet väsynyt. En lukenut kaikkia aiempia viestejä, mutta voisiko miehesi hoitaa lapsianne?

Univelkani onkin kertynyt siitä, kun vauva aloittaa huutonsa klo 22 JOKA IKINEN ILTA, enkä minä voi enkä edes halua valtuuttaa miestä valvomaan huutavan vauvan kanssa, koska herää aamulla töihin kuudelta. Eli minä valvon yöt, herään toisten lasten kanssa 7.00, laitan esikoisen eskariin, ja yritän selviytyä vauvasta, isommista lapsista, kotitöistä (hah) siihen asti, kun mies tulee ja pääsen taas tunniksi nukkumaan. Eli nopeasti laskettuna olen viimeisten viikkojen aikaan nukkunut 3-5 tunnin katkonaisia yöunia + tunnin päikkärit. Ei tosiaan riitä!

Vanhempieni kanssa olemme todellakin etäisempiä, kuin siskoni ja vanhempani, mutta soittelemme kuitenkin melkein päivittäin ja koko perheen voimin käymme mummolassa ehkä joka toinen kuukausi yökylässä.

Pahimmalta tämä tuntuu juuri sen väsymyksen vuoksi ja koen myöskin todella epäreiluksi serkusten eriarvoisen kohtelun. Ja eriarvoista se on ollut aina, mutta kuvittelin kuitenkin apua saavani, jos sitä pyydän.



ap

Meillä äitini hoki ensimmäisen lapsemme ensimmäiset kuukaudet, että miksei saa yöksi lasta hoitoon. Siis imetettävää lasta. Nyt kun lapsi on isompi, ei kertaakaan ole ehdottanut, että lapsi voisi tulla yökylään. Anoppi sen sijaan usein tarjoutuu ottamaan lapsia hoitoonsa. Vaikka muutamaksi tunniksi, että " äiskä saa levätä rauhassa" .

Itselläni sama tilanne vanhempani ei hoida kuin pakon sanelemana, mutta hoitavat kuitenkin.

Sinänsä kuitenkin vältän lasten viemistä sinne hoitoon, koska vanhempani varsinkin isältä tulee kommentteja ihan liikaakin. Milloin on jotain vikaa lapsessa, miksi tuo poika on niin vilkas, miksi lapset koko aika tappelee ja kinastelee, miksi tuo tyttö ei syö kunnolla ruokaa... Näitä kysymyksiä riittää monta.

Meillä toimi seuraavanlainen systeemi: minä menin nukkumaan joka ilta klo 20, mies jäi hoitamaan vauvaa. Klo 2-4 välillä oli vuoronvaihto, eli mies nukkumaan minä lapsen kanssa. Siten molemmat saivat nukuttua edes jonkinverran, ja kyllä lapsen kanssa vähitellen tuli unipätkiä tuonne ilta- ja aamuyöllekin. Meillä tätä huutoa jatkui 10 kuukauden ajan, toivottavasti teidän lapsi on vähemmän sinnikäs tässä suhteessa.



Ja nukkujalle korvatulpat (ja tarvittaessa päälle kuulosuojaimet). Siten huuto ei kuulu kovin pahasti läpi, vaikka äidinvaistojen takia pienikin inahdus saattaa herättää.



Ja siitä miehen väsymyksestä. Tottakai mies voi yhtäläillä olla töissä väsynyt kuin sinäkin kotona. Miehesi pääsee töissä todennäköisesti helpommalla kuin sinä kotona, joten vähän jakoa tuohon hoitovastuuseen.