****Suurperhe odottajat vk 38****

...mulla keskimmäinen lapsista on melkoinen jääräpää ja hänellä on valtavan hyvä kyky ensin suututtaa molemmat isoveljet ja sitten käydä pikkusiskon ja pikkuveljen kimppuun kuin sika limppuun. Olen usein sanonutkin että tämä meidän poika työllistää yhden aikuisen ja jos hän on poissa niin rauha on maassa.



Nyt kun hän aloitti neljännen luokan huomaan selkeästi että kaikki uhmailu ja kiukuttelu on vähentynyt ja hän on välillä todella avulias ja sopuisa. Toisaalta toiseksi vanhimmalla 12v. on selkeitä murrosiän oireita että hän on nyt alkanut tuomaan omaa tahtoaan esiin kun aiemmin hän oli lapsistani helpompia ja vähään tyytyväisimpiä. Vanhin poikamme 13v. on oikea mamman kulta ja hän viihtyy paremmin kuin hyvin kotosalla. Tyttöni on aikamoinen hurjapää mutta niin samamlainen kuin minä pienenä että ihan hirvittää eli eipä ole omena kauas puusta pudonnut. Nuorimmaisemme on rauhallisin lapsista hän on suurimmaksi osaksi erittäin helppo tosin EI-sana voi saada tunteet vahvastikkin pinnalle.



Mun kaikki viisi lasta on valtavan erilaisia ja monesti elämäni aikana olen muuttanut kasvatusperiaatteitani aivan siksi että joku kasvatusfilosofiani jota olen hyvänä pitänyt ei vaan toimi meidän perheessä. Minusta nämä kasvatusasiat on valtavan mielenkiintoisia varsinkin kun pääaineeni on ollut kasvatustiede ja täytyy kyllä sanoa että teoria niin harvoin kohtaa käytännön.



Se minkä olen huomannut näissä kasvatusasioissa tärkeäksi on :

-se mikä toimii omassa perheessä ei välttämättä toimi muissa perheissä.

-Itsetutkiskelu on tärkeä osa kasvatustyötä sekä omien periaatteiden kyseenalaistaminen sekä tarvittaessa muuttaminen.

-on osattava olla tiukka mutta ei ehdoton eli periksiantamisen taito on myös lapsen hyvä oppia.

-oman virheen tunnustaminen sekä anteeksipyyntö-vanhemmat eivät ole täydellisiä.

-lapselle on tärkeää oppia elämänarvoja olkoonkin ne sitten kristillisiä, ateistisia, tai poliittisia näin lapsi saa pohjan kyseenalaistaa niitä vanhempana.



Itse koen omien lasten kasvatuksen todella mielenkiintoisena ja haastavana olen käyttänyt monien opiskelutehtävien tekoon sitä tietoa jota olen omilta lapsilta oppinut. Erityisen haastavan ja raskaan päivän jälkeen olen kyllä niin fyysisesti kuin psyykkisesti loppu, mutta sisimmissäni niin onnellinen siitä että mulla on mahdollisuus seurata niinkin monen lapsen kasvua ja jokapäiväistä elämää- iso perhe on maailman paras asia.





Hauskaa päivää kaikille!



Annlinn

Meillä ehdottomasti haastavin mukula on juuri tuo Onneton Onni! Hänkin on tosi taiteellinen ja piirtäminen on hänelle aivan terapiaa. Piirtää painajaiset ja pelot tosi hienosti paperille ja sitä kautta käsittelee niitä. Onnilla alkoi 10 kuukautisena yölliset kauhukohtaukset, jotka kestivät kolme tuntia yössä yli vuoden. Ihan joka yö kohtaus ei kestänyt kolmea tuntia, mutta useimmiten kesti. Yritettiin hakea apua neuvolasta, perheneuvolasta, TAYSsista... Kukaan ei oikein osannut auttaa ja me oltiin aivan piipussa. Siihen lisäksi perheneuvolan psykologi keksi syyksi liian väljän äitisuhteen ja arvatkaa miltä tuntui!



Onni on semmoinen itkuherkkä, helposti saa raivokohtauksia ja muutokset on hänelle tosi vaikeita. Siinä miehessä on energiaa kun pienessä kylässä ja jos saapi valjastettua voimavaransa johonkin positiiviseen, niin kuulemme hänestä vielä! Ehtii askarrellessa, leikeissä, pelatessa jne tehdä kymmenen mukulan hommat ja vielä suuttua päälle, kun itse ei pysy perässä. Onnille pitää olla tosi tarkka päivärytmi ja säänöistä on pidettävä kiinni hyvin. Onneksi alkoi nukkumaan paremmin kun täytti 4-v.



Perheneuvolassa käytiin Hertan syntymän jälkeen uudella paikkakunnalla uudemman kerran ja siellä palvelu oli asiallisempaa. Menin sinne siinä uskossa, että ADHD-diagnoosin kanssa kotiin lähdetään. Asiasta ei edes keskusteltu ja yrittivät tukea meidän jaksamista tosi hyvin. Tuumasivat, että yhdenkin uhmaikäisen kanssa on tekeminen, että katselkaapas pari vuotta niin helpottaa. Antoivat hyviä vinkkejä siihen kuinka raivarit vältetään ja löysivät paljon hyvää meidän touhuista. Samoin vertasivat niitä kauhukohtauksia ja päivän räjähtämisalttiutta nopeaan temperamenttiin. Niinhän se on, että meitä on niin monenlaisia ja kaikkien kanssa on ne omat konstinsa. Nyt Onni kuitenkin saa raivareita harvemmin ja ehkä tilanne tasoittuu enstisestään. Kuitenkin olen varma, että tuo perusluonne säilyy. Toivottavasti niin, saadaan toinen taiteilija perheeseen!



Vähän uskoisin, että suurperheen äideissä ei viilipyttyjä löydy...(korjatkaa jos olen väärässä) Jotenkinhan se monenlaisten yllättävien tilanteiden ratkaisu on löydyttävä. Eli ainakin itsellä on pakko käyttää sitä samaista nopeaa temperamenttia nopeisiin tilanteisiin. Tietenkin pyrin olemaan rauhallinen ja selittämään kaikki asiat, mutta joskus ne hermot paukahtaa.



Tosi mielenkiintoista lukea teidän juttuja! Kiva, kun lähdettiin tälle linjalle.



Jokaisesta perheen lapsesta olisi oma tarinansa kerrottavanaan. Tänään lähti juttua tulemaan tuosta meidän perheen mörököllistä!



Mukavaa päivää,



Noora 6+0

Esikoisesta jo kirjoittelinkin, hänellä on lapsistamme eniten temperamenttia, ollut jo vauvasta lähtien. Tyttö onkin ns. high need -lapsi. Vauvana jo huomasi, että jos tissi ei ollut suussa kymmenen sekunnin sisällä heräämisestä, alkoi hirveä huuto. Pinna on äärettömän lyhyt ja temperamentti on pelkkää tulta ja tappuraa. Tyttö suuttuu todella herkästi ja aivan yhtäkkiä ja sitten on jälkikin sen mukaista.Jos jokin asia ei onnistu toisella tai korkeintaan kolmannella yrityksellä, tyttö hermostuu ja tavarat lentävät. Toisaalta kohtaukset menevät aika nopeasti ohi, mutta ovat juuri sillä hetkellä erittäin intensiivisiä. Tässä suhteessa neitokainen on aivan kuten isänsä, joka on myös herkästi syttyvä persoona.



Erittäin hyvä esimerkki neidistä on toissakesältä, jolloin hän oli kolmevuotias. Tyttö meni mieheni kanssa kauppaan ja heidän tullessaan kaupasta huomasin miehen ilmeestä, että jotain oli sattunut. Neiti oli saanut raivokohtauksen kassajonossa ja heittänyt sen pienen lasten ostoskärryn toisten asiakkaiden päälle. Voitte arvata, että miestä oli hävettänyt :)



Toisaalta esikoistyttömme on hyvin herkkä sisimmässään ja se puolestaan on perua minulta. Vaikka on on suorastaan yltiösosiaalinen räpätäti, ovat uudet tilanteet jännittäviä ja pelottaviakin. Tunnistan tämän ominaisuuden itsessäni erittäin hyvin. Joten näiden kahden ominaisuuden yhdistyminen saa aikaan sen, että joskus kyllä mietin, miten rakas tyttöni mahtaa jaksaa sitten isompana.



Kakkonen on ihan toista maata. Hän jaksaa yrittää ja yrittää vielä uudestaan, useita kertoja. Tosin sitten, kun hän suuttuu, hän suuttuu kunnolla ja on pitkään kiukkuinen. Tämä tulee valitettavasti minulta. Toinen tyttömme näyttää kiltiltä pieneltä prinsessalta, mutta oikeasti on todella kovapäinen :D



Kolmas sitten... jaa... On oikeastaan melkein kahden vanhemman välistä, mutta vähän lähempänä esikoista. Hän on ensimmäisenä tytöistä keksinyt lattialle heittäytymisen jalon taidon. Osaa siis ilmaista tahtoansa kiukuttelemalla oikein hienosti :) Muuten on yhtä aurinkoinen kuin kakkonen.



Tämmöistä tänään. Mulla päänsärky jatkuu, epäilen vahvasti, että se johtuu niskasta ja hartioista ja käyn illalla hakemassa uuden tyynyn. Vanha on mennyt niin kamalaksi. Mies lupasi vähän hieroa hartioita illalla, ihanaa.



Porenn ja Pikkukulta rv 17+5

alkaa kirjottelemaan, ku suurperhe tosissaan on jo nyt ja uusi tulokas masussa. Kuudetta odotellaan. Vanhin on tyttö ja loput poikia. Vähän yllätti tää raskaus, mut ilolla ootan jo toukokuuta. Olisin kyllä halunnutkin vielä yhden vauvan,mut olisin toivonu vähän enemmän ikäeroa pienille, ku edellinen on vasta 1 ja puol. Mut hyvä näin kuitenki, ni on sitte parempia kavereitakin,ku vähemmän ikäeroa. Kunhan nyt menis vaan loppuun asti tää odotus. Pelkään niin keskenmenoa,ku yks sellanen on ollu jo, eikä todellakaan ollu mukava kokemus! Oireita vaan toivoisin vähän enemmän.



Meillä on kans toisiks nuorin poika ollu ihan mahdottoman vaikee kasvattaa. Joka asiassa pitää miettiä miten päin asian sille sanoo, ettei se saa raivaria. Se on myös tosi vilkas tapaus, karkailee vähän väliä jonnekin ja saan aina hädissään juoksennella pitkin pihoja ja soitella naapureille.Se saa myös jotain jännitystä siitä, ku se on piilossa. Muutaman kerran ollaan menty ihan piilopaikan läheltä ja huudeltu, eikä ukkeli suostu tulemaan esiin silti. Tosi raskas hoitaa sitä, ku koko ajan saa stressata missä se on ja mitä se tekee. Kaikki tavaratkin se rikkoo, vaikka ne on muilla lapsilla pysyny ehjänä. Silti se on tosi huvittava höpöttäjä ja mieli sulaa mullakin, ku se lähes mustilla pyöreillä nappisilmillään katsoo ja sanoo anteeks äiti. Poika on nyt 3 ja puol, ni onhan sillä tietysti uhmaikäkin nyt, mikä varmaan pahentaa kohtauksia. Ehkä se joskus helpottaa. Pelottaa vaan jo valmiiks, et minkälainen murrosikä sille tulee sitte, ku on noin vaikee luonne..

Taitaa melkeen joka perheestä löytyä yks vaikeempi lapsi?



Mulla mies matkustelee aika paljon. Nytkin se on työmatkalla ollu monta päivää. Sillon mulla on aina hermot tosi kireellä, ku yksin joutuu päivästä toiseen noita hoitamaan. Kyllä mun mies hoitaa lapsia paljon sillon ku on kotona.



Ärsyttää jotenki,ku on ku joku kuuluisuus, ku ihmiset tuijottaa ihan avoimesti aina ku ollaan koko sakilla jossain. Eilen kävin yksin lasten kans kylässä, ni parikin meiän lapsista sano mulle,ku oltiin kadulla menossa sinne, et äiti miks noi töllää meitä tolleen. Onhan se selvä, ku on monta pientä, ni niitä kiinnostaa kattoa, mut jotenki alko ärsyttämään. Voihan se olla, et ne luuli yksinhuoltajaks ja säälitteli mielessään. No, sama se vaikka kattelis meiän touhuja. Yhtäkään en antais pois!

Tuli nyt vähän tällanen valitusvirsi tästä jutusta, mut sainpahan purettua vähän mieltä. Huomena ei sitte oo hermot niin kireellä,ku mieskin tulee työmatkalta.

Tildero 7+0 sekä 5 muuta mukulaa

Enpä ole juuri viimeaikoina tänne ennättänyt raapustaa, mutta ehkä parin viikon päästä kun jään kotiin niin aikaa on enemmän...



Saiklulla olin suppareiden takia parisen viikkoa sitten mutta ne meni levolla ohi ja kun mun ihanaiset työkamut järjestää mulle ns helpompia töitä niin olen toistaiseksi hyvin jaksanut olla siellä..tänään on iltavuoro mutta yritän ottaa ihan iisisti...



Vauvalle on kaikki hankittu ja autokin vaihdettu isompaan niin että nyt on sitten taas autovelkaa ihan riittämiin...

Synnytystapa-arvioon sain eilen kutsun ja se on kun vko 36 alkaa joten siihen asti annan vauvan kamppeiden olla jos maltan ja sen jälkeen laitan kaikki pikkuhiljaa kondikseen..

Synnytystapa arvio taitaa olla ihan rutiini juttu kun kaks ekaa tuli normaalisti mutta nämä kuopukset sektiolla suunnitellusti yhteisen istukan vuoksi..niin ei nyttenkään liene mitään erityistä miksi ei olisi alatiesynnytys ??



Mua kans korventaa tuo rahan antaminen muksujen koululle, tosin vielä tälle vuodelle ei ole tullut yhtään rahan kerjuupyyntöä mutta vastahan tässä on koulua mennyt reilu kuukausi...ja jotain sen suuntaisia viestejä muistan viime vuodelta että koulu jättäisi kaikki ylimääräiset retket ym tekemättä ettei rahaa kerjätäisi ja jos luokkatoimikunnat omiin niminsä jotain tekevät niin se on eri juttu...

Viime vuonna ainakin eskariin sai jatkuvasti viedä rahaa kun oli sitä ja oli tätä ja milloin ostettiin purkkaa jne...



Lasten luonteista oli ollut myös puhetta, meillä on aina ollut kakkonen ( tyttö) kaikista vaativin ja omapäisin muksu ja vielä nykyäänkin hänen kanssaan valitettavasti mulla menee hermo hyvin nopeasti...

Esikoinen (poika) täytti just 14-v ja havaittavissa on murkku-ikää vastaaanjänkyttämisineen jne mutta tietää ( toivottavasti) rajansa ??

Isäntä on aika lepsu mutta kaikki muksut tietävät ettei tiettyä rajaa kannata ylittää, äiti huutaa jatkuvasti kun sireeni mutta loppupelissä se on isä jota sitten pitääkin totella...



Nyt on pakko yrittää pestä pyykkejä ennen töihin lähtöä joten moikkis ...palailen aktiiviseksi kirjoittajaksi sitten kun " loma " alkaa...



Jaksuja kaikille arkeen !!



Isotikru+tikrunpentu rv 31

Tosi kiva, kun olette luonne- ja kasvatusasioista kirjoitelleet.



Annlinn (ja muutkin), voisitko suositella jotain hyvää kirjaa näistä asioista? Olikohan Keltikangas-Järvisellä joku tuohon temperamenttiin liittyvä kirja? Pitäis kyllä ihan oikeasti lukea jotain kasvatuskirjaa. Tuntuu, että olis tosi hyvä saada jotain uusia ajatuksia omaan päähän. Nuo luettelemasi kohdat oli kyllä tosi hyviä.



Nordenskjold, meidänkin kakkonen, josta kerroin, näki myös yhteen aikaan tosi paljon painajaisia (ja muitakin unia ja ne tuntui olevan todella mielikuvitusrikkaita ja pitkiä. Niissä oli villisikoja ja norsuja ja kertoi, että he söivät kengurun lihaa ;-) jne. jne.). Harva se yö. Heräsi sitten itkemään. Nekin ajat tuntui jotenkin niin työläiltä, kun ensin tyttö päiväsaikaan kiukutteli ja raivosi paljon ja sitten vielä yöllä piti nousta tyttöä hyssyttelemään. Olisin kyllä niihin aikoihinkin voinut olla paaaljon parempi äiti. Yksi lapsi oli paljon vaativampi kuin muut lapset yhteensä. Lisäksi tytöllä oli vielä voimakkaita pelkokausia. Jostain oli saanut sellaisen pelon, että kettu tulee metsästä eli ulos ei uskaltanut ollenkaan lähteä, jos ei ollut joku aikuinen koko ajan lähettyvillä. Ja sisälläkin oli välilä sellaista, että tyttö kulki koko ajan perässä, kun pelkäsi päästää minua silmistään.



Ja noita yöherätyksiä oli tosiaan juuri tämän tytön osalta. Oli nuo painajaiset, sitten jos oli nuha tai yskä, niin heräsi usein yöllä itkemään (muttei lääkekään kelvannut) ja sitten alkoi vielä yölliset " kasvukivut" . Kyllä sitä monesti sai pomppia ylös, että mikähän se on tällä kertaa itkun syynä. Nykyisin nukkuu yöt oikein hyvin. Hyvin harvoin on enää kasvukipujakaan. Voi melkein sanoa, että toiset eivät ole herätelleet yöllä koskaan tai ne on kyllä todella harvassa ne kerrat.



Porenn, tuntuu teidänkin neideistä ytyä löytyvän ;-). Vai on kolmonenkin jo oppinut ilmaisemaan tahtoaan. Meidän pikkuneiti ei vielä pahemmin ole antanut merkkejä temperamentistään. Toivon mukaan olis ihan suhteellisen rauhallinen lapsi. Toivottavasti saat päänsäryn paranemaan!





Täytyy vielä kertoa meidän esikoispojasta. Hän oli vauvanakin aivan äärimmäisen rauhallinen. Ainakin 5-vuotiaaksi asti oli helppo mitä nyt välissä tietysti oli normaaleja uhmakausia, muttei mitenkään pahoja. Siinä viiden kuuden vuoden paikkeilla muuttui tosi uhmakkaaksi ja hankalaksi ja siitä lähtien tuota uhmakkuutta ja temppuilua on ollut (nyt siis 9 v). Välillä on rauhallisempia jaksoja, mutta kyllä ihan päivittäin on tuota kiukuttelua ym. On siis mennyt noitten ykkösen ja kakkosen kehitys ihan päinvastoin. Toinen muuttui viiden vuoden jälkeen helpommaksi ja toinen vaikeammaksi.



Kolmonen ja nelonen ovat olleet tosi helppoja koko ajan. Kolmoselle on hirveän tärkeitä kaverit, leikki ja piirtäminen. Kunhan vaan mieleistä tekemistä on, niin kaikki sujuu hienosti. Vain jos jätetään leikistä pois niin sitten kyllä itkee. Ja nelonen on kyllä tosiaan myös helppo. Kunhan vaan saa siskojensa kanssa olla, niin hyvin menee. Pari kolme ekaa vuotta oli kyllä niin äidin tyttö että. Sitten kiinnostui enemmän siskojen jutuista. Nyt kun molemmat isosiskot on koulussa ja eskarissa, on päivisinkin alkanut vähän kaipailla kavereita, mutta pärjää silti hyvin kotona. Kerhoon kyllä mielelläni veisin, mutta se on nyt meillä tauolla, kun on sen verran ujo, että vaatisi minua koko ajan olemaan kerhossa. Sanoo, ettei hän lähde, jos en minä ole koko ajan paikalla. Olen ajatellut, että antaa nyt sitten olla. Ehtii kyllä vielä ensi syksyyn mennessä kovasti kehittyä (koko ajan menee eteenpäin) enkä epäile, etteikö lähtisi eskariin ihan suhteellisen mielellään.



Tällaista nyt tähän hätään näistä meidän muksuista. Täytyy lähteä kakkapylly pesemään ;-). Näkyy lisääkin tulleen tässä kirjoittamisen aikana viestejä, mutta pakko lähteä vaipan vaihtoon.



neronja rv 20+4

mä en ole ajatellutkaan, että joku pitäis hölmönä tai kaipais apua kasvatuksellisissa asioissa.. Olen päinvastoin kokenut helpotusta, että mä en olekaan ainoa..

Meilläkin on luonne-eroja lapsilla ja näyttäis ainakin ikä vaikuttavan asiaan.

Esikoispoika 11 v. on ihan mahdoton jurrisko, jos joku asia ei mene hänen mielensä mukaan, ei tee sitten ollenkaan. Hänellä ei ollut uhmaikää pienenä vaan oli oikein taipuisa ja sopeutuvainen. Tosin hän on pienen ikänsä sairastellut ja kärsinyt kipua ja ollut sillä tavalla vaikeasti hoidettava lapsi, yövalvomisineen kaikkineen.

Kun meidän kolmonen syntyi, poika alkoi oireilla.. oli kyllä kiltti kotona mutta jätti läksynsä tekemättä, itkeskeli usein, kärsi psykosomaattisista oireista (päänsärkyä, vatsakipua, oksenteli jne.) Kävimme jopa perheneuvolassa useita kertoja. Selvisi, että koulussakin yksi luokkakaveri kiusasi ja ärsytti, huomiota kaipasi äidiltään jne.

Tämä vaihe alkaa olla ohi mutta murrosikää valitettavasti pukkaa päälle..

Meidän kakkonen, ainokainen neiti 9v. on uskomaton sisupussi. Hän vauvanakin huusi sinisenä jos jätin hetkeksi isän hoiviin ja käväisin ulkona, kaupassa max 1/2h. Kukaan muu ei saanut häntä rauhoittumaan. Osasi hakea huomiota kun isoveli tarvitsi jatkuvaa hoitoa. Tytön vauva-aikana masennuin enkä kokenut lapsesta iloa, hän kun vähän vahingossa sai alkunsa. Olin niin väsynyt esikoisen hoidosta , sairaalassaolosta, että unohdin välillä ottaa pillereitä ja kuinkas kävikään..

Meillä oli tosi vaikeita aikoja kun hän meni eka luokalle. Opettaja oli maailman mahtavin/osaavin ja fiksuin tyyppi ja tytär tykkäsi, etten tajua/osaa/käsitä mistään mitään ja sehän minua sieppasi. Otti kyllä luonnon päälle kun on tullut koulujakin käytyä ja näitä lapsia hoidettua enemmän kuin hänen opettajansa tai kaverinsa äiti (joka myös on ope).. Sit pääsin yli omasta huonommuuden tunteesta ja katselin peiliin ja huomasin, että tytöllä on samanlainen luonne kuin minulla nuorempana. Uskon, että aika hioo pahimmat särmät mutta tällä asenteella tulee elämässä pärjäämään.

Meidän kolmonen 3 1/2 v. on suloinen pikkumies, oikea kullanmurunen ja päivänsäde. Hän tuli meidän iltatähdeksemme :) mutta kerroinhan jo aiemmin kuinka päädyimme tähtitaivaaseen.

Hän on tuottanut iloa mutta myös surua koska ei ole alkanut puhua normaalisti. Mitään vikaa hänestä ei kuitenkaan ole löytynyt. Asia on hoidossa ja edistystä tapahtuu (puheessakin) mutta hitaasti, tuskallisen hitaasti.

Tämän asian vuoksi menemme sinne sairaalaankin muutamaksi päiväksi.

Kyllä olen yksin itkenyt monet itkut, että miksi ihmeessä näin ihana lapsi on jäänyt puheenlahjaa vaille? Mitä olen tehnyt väärin? Mutta sitten taas ajatellut, että muut seikat kyllä korvaavat tämänkin puutteen. Ulkopuolisille asia on kamalan vaikea ymmärtää.. lapsi on muuten täysin normaali, ymmärtää kaiken mutta turhautuu kun ei osaa vastata kysymyksiin. Ja poika on vielä kauhean tarkka ja itsekritiikki varsinkin on kova.

Meidän nelospoika 1v 7kk on ihana, pieni ja pippurinen, aivan erilainen kuin kukaan muista lapsistamme. Olen varma, että hän tulee olemaan tapahtumien keskipisteessä, tahallaan tai tahattomasti.. niin hyvässä kuin pahassakin ;)

Tää viimeinen Wilhelmi-Willahousu syntyy samoihin aikoihin kuin esikoinen.. mielenkiinnolla odotan onko luonnekin samanlainen.



Tulipas pitkästi tarinaa mutta olen Nordenskjoldin kanssa samoilla linjoilla, että ihan viilipytty ei näissä hommissa pärjäisi vaan täytyy löytyä tempperamenttia ja kykyä tehdä nopeita ratkaisuja ja päätöksiä toisaalta on oltava lehmänhermo, joka ei ihan pikku asioista hermostu.



Niin paljon oli asioita, että unohin kenet piti toivottaa joukkoomme tervetulleeksi.. No tervetuloa jokatapauksessa :)



Nyt muihin puuhiin taas..

Vastailenpa minäkin aikani kuluksi meiän lasten tempperamenteista ja luonteista!



Elikäs meillä tuo esikois-poika pian 9v. on siis lievästi kehitysvammainen ja ylivilkas. Vauvana oli itse rauhallisuus, mutta täytettyään 2 vuotta alkoi osoittaa ylivilkkauden ja kehitysvammaisuuden merkkejä. Hän sai raivareita kun komennettiin eikä malttanut kylässäkään pysyä kuin sekunnin paikallaan. Noloja tilanteita on ollut niin paljon, ettei jaksa kaikkia muistaa, mutta yksi oli mm. se, että pojun ollessa vierailin siivousintoilija ystäväni luona ja kahvittelimme...huomasin esikoisen hävinneen leikkihuoneesta ja hän olikin eksynyt kaverin vaatekaapille ja levittänyt kirjaimellisesti kaiken lattialle. Itseasiassa esikoinen on aina ollut menevä ja ehtiväinen. 4 vuotiaana ylivilkkaus oli kaikkein pahimmillaan ja oma usko oli todella koetuksella. Tuntui, että maailmanloppu ei ole kaukana. Nyt tällä hetkellä esikoinen on siis 2 luokalla koulussa. ( erityisluokka ja 11-vuotinen oppivelvollisuus)...poika on edelleen vilkas, mutta osaa toimia myös rauhallisesti kun ollaan esim. kylässä ja kaupassa. Hän on iloinen ja todella sosiaalinen luonne.



Keskimmäisemme tyttö pian 7 -vuotias aloitti juuri ekaluokan pienryhmässä, jossa 10 oppilasta. (pienryhmä, koska tytöllä puheviivettä ja lievää ylivilkkautta). Hän on ollut pienestä asti tottelevainen ja kiltti tyttö, mutta kesän jälkeen alkoi uhma...-MÄ OON ISO JA MEEN KOULUUN. OON ISO, EIKÄ TARVII TOTELLA. Nykyään hän kinaa pienistäkin asioista ja tappelee veljiensä kanssa. No on oppinut pitämään puolensa, mutta kieltämättä välillä on TODELLA hermoja repivää kun hän matkii puhettani yrittäen saada samaa nalkutusta ääneensä kuin minä. Pientä uhittelua lukuunottamatta kiltti, mutta vilkas tyttö.



Kuopuksemme poika 5v. on oikea tappelupukari. Hän osaa olla aivan mahtavan sympaattinen ja huumorintajuinen, mutta välillä ( vähintään kerran päivässä) saa sellasia raivo/ itku/ tappelu-kohtauksia, että pois pojat alta...hän osaa kyllä neuvotella ja sopia asioita, mutta on luonteeltaan myös sellanen, että hänen pitäis aina olla paras ja voittaa joka asiassa. Eniten jännitän hänen puolestaan kun vauva tulee. Varmasti on aluksi mustasukkanen.



Juu...meillä on miehen kans tänään 4-vuotis hääpäivä. Juhlimaan ei nyt paljon ennätä...vauva kun syntyis niin ois juhlaa kerrakseen.



Risella rv 40+6

meilläkin on erityistä tukea tarvitseva poika 6v. adhd epäily ja muutakin on ja näissä asioissa vietämme vuoden alussa sairaalassa 3 pv. On oikein hurmaava ja erikoinen pikku mies mutta sitten on kaikenlaista mikä vaikeuttaa normaalia olemista. On motoriikan viivästyminen,alentunut kipu aisti,puheen epäselvyys,kielellisen ymmärtämisen ongelmia,etäisyyksiä ei hahmota ja kyllä siinä itsensä tuntee väkisinkin välillä ihan toivottomaksi. Muutamat sukulaiset ovat jopa syyttäneet minua pojan ongelmista :o( kun me teimme lisää lapsia hänen jälkeen niin siitä ne ongelmat johtuu...huoh!

nyt ollaan jo pitkällä kuntoutuksessa kun ollaan tuetussa eskarissa,toiminta terapiassa ja puheterapiaan päästään pian. Todennäköisesti eskari vuosi pitää tuplata koska en halua laittaa häntä liian aikaisin kouluun jos hän ei ole valmis siihen itse.

nyt mies toi pizzaa nam!



niiloakseli ja tiitiäinen rv 15+3

Sopiskos tänne mukaan?

satuin eksymään pitkästä aikaa tänne ja ilokseni huomasin tämän pinon =)

Meille ootellaan viidettä lasta. Muut lapset on 9v, 7v, 4v ja 1,5v. Tämä raskaus oli aika yllätys ja on kyllä aiheuttanut monenlaisia mietteitä...

Mutta pikkuhiljaa tähän alkaa sopeutua kait kuitenkin. Lapsille ei olla vielä kerrottu, itseasiassa ei olla asiasta puhuttu kenellekään ennen kuin vasta tällä viikolla. Niin ja viikkoja on nyt siis 14+3.

Vaan johan tämä alkaa näkyä aika selvästi ulospäinkin niin ei voi enää salata.



Nordenskjoldin muistan helmikuisten (06) pinosta jossa kirjoittelin silloin odotusaikana. Muitakin tutun kuuloisia nimimerkkejä näkyi, mutta minä oonkin enemmän tai vähemmän pyörinyt täällä jo vuodesta -99 asti. Tosin nyt on ollut melkein 1,5 vuotta taukoa palstailussa.



Meillä on myös vanhin voimakas ja temperamenttinen luonne ja toissakeväänä tutkittiin adhd:n mahdollisuutta. Diagnoosia ei tullut, mutta selkeästi adhd-piirteitä löytyi. Vaatii enemmän kuin muut lapset ja koulussakin on toisinaan vaikeaa.

7-vuotias on perusluoteeltaan rauhallinen ja kiltti, mutta kyllä sieltäkin tahtoa tarpeen vaatiessa löytyy.

Tämä 4-vuotias pippurineiti on sitten taas tosi voimakas ja itsepäinen luonne ja jotenkin niin totaalisen ärsyttävässä uhmassa ollut keväästä asti, että ootan jo milloin alkais säyseämmät ajat.

1,5-v on touhukas ja reipas tyttö, jonka kanssa on vielä aika helppoa, mutta luulen että isompana kasvaa vielä isompi pippuri kuin siskostaan...



Matilda

Kävin kommentoimassa toisaalla pissan karkailusta, se kun on nyt taas vaivana.. plääh.. Mutta onneksi on tena mini magic, ei tarvi kulkea märissä pöksyissä koko talvea ;)



(.) ja liitokset natisee ja paukkuu, lantion nikamat (muutenkin yliliikkuvat) joustavat entisestään hormonien takia. Istuminen on kyllä vielä helppoa mutta ylös ei tahdo enää päästä, tuntuu, että ahteri jää paikoilleen muun kropan noustessa.

Kiva reppu tässä edessä. Takaapäin ei edes huomaa, että olen raskaana.



Tervetuloa Matilda, siellä helmikuisissa 06 minäkin olen pinoutunut mutta tämä porukka tuntui alusta asti omimmalta ja mukavimmalta. Muualla en juuri jaksa vaikuttaakaan.



Koska on täysi kuu? Jospa se Risellan neitokainen odottaa sitä?



Viikonloppuun...

Muakin kiinnostais koska on täysikuu. TAYS:sta ei tullutkaan tällä viikolla vielä postia yliaikaiskontrolliin ja oon tosi pettynyt. Muutenkin on KAUHEE olo kun flunssa iski. Nenä valuu ja oon pian yskinyt keuhkoni pihalle. Nyt lähen lepään.



Risella rv 41 TASAN

Mahtava oli lukea kuvauksia lapsistanne, niin monenlaisia ihmisiä meitä löytyy!



En ole aiemmin (?) tainnut kirjoittaakaan, mutta jos pikaisesti kerron, niin olemme uusioperhe jossa 5 poikaa (2miehen, 2minun ja 1yhteinen) ja nyt tulossa ensimmäinen tyttö siis tammikuussa! Ihan pöllämystyneitä ollaan vieläkin... Miehen pojat ovat jo aikuisia ja asuvat omillaan joten kotona huitelee 3 poikaa.



Vanhin heistä täyttää marraskuussa 14v, keskimmäinen täytti heinäkuussa 12v ja nuorin elokuussa 1v.



En nyt kamalan pitkiä luonnekuvauksia tee, piiperö herää kohta päikkäreiltään, mutta kysyn teiltä joiden vanhimmat on jo yli 10vuotiaita että oletteko huomanneet 3-luokan olevan kaikista vaikeimman lapsille? Meillä molemmat vanhemmat kiukuttelivat ja olivat kamalan vaativaisia juuri 9-10 vuotiaina ja uskon että sillä on jotain tekemistä myös koulun kanssa.. =/ Mutta olisi kiva kuulla oletteko havainneet samaa...



Palaan kirjoittamaan lisää paremmalla ajalla,



-Allu

allujapupu:

En nyt kamalan pitkiä luonnekuvauksia tee, piiperö herää kohta päikkäreiltään, mutta kysyn teiltä joiden vanhimmat on jo yli 10vuotiaita että oletteko huomanneet 3-luokan olevan kaikista vaikeimman lapsille? Meillä molemmat vanhemmat kiukuttelivat ja olivat kamalan vaativaisia juuri 9-10 vuotiaina ja uskon että sillä on jotain tekemistä myös koulun kanssa.. =/ Mutta olisi kiva kuulla oletteko havainneet samaa...

Allujapupu kysyi noista koulujutuista. Meillä esikoinen on kylläkin nyt vasta sen 9 eli on kolmannella, mutta vastaan silti kysymykseen ;-). Aiemmin tuolla jo kerroin, että meidän esikoispoika muuttui rauhallisesta lapsesta kiukuttelevaksi n. 6-vuotiaana. Eskari meni tosi hyvin, tykkäsi käydä ja mikäs siellä oli käydessä, kun ei mitään sen suurempia vaatimuksia ollut. Heti ekan luokan alku oli melkoista kiukuttelua. Suurin osa luokkakavereista osasi jo lukea, joten pojalla oli kovat paineet oppia lukemaan ja kova itsekritiikki vielä siihen päälle (kaiken lisäksi eskarissa tehty koulukypsyyskoe oli mennyt nippa nappa hyväksytysti, eka luokan ope sanoi yhdessä vaiheessa, että jos hän olisi tiennyt, että niin huonosti on mennyt, niin olisi lähettänyt perheneuvolaan testeihin). Lukemaan oppiminen lähti sujumaan kovan kehumisen kautta. Aina kun jonkun tavun sai luettua oikein, niin kovat kehut päälle. Sanoin opettajallekin, että kehuminen näkyy avaavan pojan lukkoa ja niinpä opettajakin alkoi aina kehua, kun poika jotain osasi. Siitä lähti sitten eka luokka sujumaan, mutta matikankin kanssa oli kyllä takkuamista. Välillä aina puhuttiin open kanssa, että jos näyttää kovin hankalalta, niin mennään perheneuvolaan ja sitä kautta asiassa eteenpäin. Poika kuitenkin kehittyi ja perheneuvolaan ei tarvittu mennä.

Toisella luokalla läksyjen teko oli myös melkoisen tuskallista ja yleensä aina kiukuttelun kanssa ne piti tehdä. Voi että se oli aina mullekin koettelemus. Itellä tuli aina tunne, että miten sillä oikein koulussa menee, kun kotilaskujenkin tekeminen tuntui NIIIN vaikealta. Säännöllisesti olin opettajaan yhteydessä ja tapaamisiakin oli ja aina palaute oli pelkästään vain positiivista. Eli omalla tasollaan meni koko ajan eteenpäin eikä mitään hälyyttävää ollut havaittavissa. Pojan piti siis jollain tavalla saada purettua kai päivän paineita. Mulle vaan tuo läksyjen teko oli tosiaan aina koettelemus, kun poika oli pahalla päällä ja kiukutteli ja sitten se huono tuuli tarttui myös minuun. Ja olihan sillä äikän läksyjenkin kanssa aina sitä kiukuttelua eikä aina meinannut (muka?) millään tajuta, mitä jossain tehtävässä piti tehdä. Mutta silti tosiaan se koulusta tullut palaute oli aina positiivista eli koulussa meni kuitenkin ihan hyvin ja koko ajan kehitystä tapahtui.

Nyt on kolmas luokka menossa. On alkanut tuntua, että rupeaa helpottamaan. Alussa kylläkin oli ihan sitä samaa kiukuttelua ja varsinkin jos oli sanallisia matikantehtäviä, niin tuntui, ettei poika ymmärrä millään. Samoin kun piti lukea joku teksti ja vastata kysymyksiin, niin vastaukset ei meinanneet löytyä ei sitten millään (tämä sama juttu oli jo kakkosella). Soitin opettajalle (vaihtui kun meni kolmoselle) ja kysyin taas, että miten koulussa menee. Taas tuli ihan vaan positiivista palautetta, että ihan hyvin pojalla menee. Samoin erityisopettaja, jonka kanssa poika käy kerran viikossa tekemässä pääasiassa kirjoitustehtäviä, sanoi yhtenä päivänä häntä nähdessäni, että poika on koulussa oikein tunnollinen ja hyvin menee. Nyt on sitten viime aikoina ollut helpompaa noitten läksyjenkin kanssa ja tuntuu, että poika paljon helpommin löytää teksteistäkin vastaukset kysymyksiin. Ei ole minullekaan ollut enää koettelemuksia ne läksyjenteot (toivottavasti ei kiitoksesta pilaannu). Tuntuu siis, että meillä helpottaa kolmannella (toivottavasti ei ole väärä tunne!!!).

Tulipa pitkä tarina. Hypätkää yli, jos ette jaksaneet lukea ;-). Hauskaa viikonloppua kaikille! Ja Risellalle toivotaan kovasti kunnon supistuksia ja pikaista synnytystä!!!

neronja rv 20+6

Tildero, Matilda ja Allujapupu tervetuloa mukaan!



Allujupupu kyseli koulun käynnistä. On totta, että usein ykkönen ja kakkonen menevät leikin varjolla ja opettajat katsovat asioita sormien läpi. Kolmosella sitten odotetaan lasten olevan jo isoja ja aletaan opiskella tosissaan. Muutos on iso. Seuraava iso harppaus on yläkouluun siirryttäessä, kun lapsen pitää ottaa itse vastuu oikeastaan kaikesta ja opsikelutahti on ihan eri kuin alaluokilla.



Isotikru kerroit, että hankitte isomman auton. Saanko udella mihin päädyitte?



Neppis74: Lasten tapaturmavakuutuksista ja urheilulisensseistä, itseasiassa harva yhtiö tarjoaa enää nykyisin tapaturmavakuutukseen yhteyteen seuratoiminan ja ns. kilpaurheilun kattavaa vakuutusta. Mutat ainakin IF ja Tapiola tarjoavat alle 18 v. lapsille ko. vakuutuksen. Meillä vakuutukset IF:ssä jossa ko. vakuutuksen hinta on vain n. 25 euroa vuodessa kun taas isomman pojan urheiluseuran vakuutus olisi 80 euroa. Lisäksi oma vakuutus kattaa huomattavasti laajemman vakuutusturvan esim. fysikaaliset, apuvälineet ja hoitokatto on tuplasti isompi. Meidän pojan 2,5 kuukauden loukkaantumisen lääkäri- ja hoitokulut olivat yli 1000 euroa, mutta vakuutusyhtiö maksoi kaikki. Kannattaa siis olla tarkkana, ettei maksa tuplasti vakuutuksia.



Risella: NKL:ssä on ainakin yliakaiskontrolli vasta 42+0 eli eiköhän sullekin kutsu käy näinä päivinä. Toivotaan, että pääset lähtemään sitä ennen.



Lasten luonteista on ollut puhetta. Meidän 14v esikoinen on näihin päiviin asti ollut maailamn helpoin lapsi ns. mallilapsi. Vauvana alkoi nukkua yönsä muutaman viikon yikäisenä, söi 4 tunnin välein päivisin, nukkui pitkät päiväunet 6-vuotiaaksi asti jne¿ Koulusta on aina tullut kehuja pojan käytöksestä, vaikka onkin vilkas poika. Nyt ottaa ensimmäisen kerran mittaa vanhemmista, mutta vaikka yrittää rikkoja rajoja niin tottelee kuitenkin tosi hyvin. EI ole myöhästynyt kertaakaan sen jälkeen kuin pari viikkoa sitten pidettiin kunnon puhuttelu. Sai jopa tietokoneensa eilen takaisin :)



Kakkonen 13v tyttö oli ennen kouluikää tempparamenttinen, mutta pienten syntymän jälkeen on ollut enkeli. On tunnollinen, herkkä ja kiltti, todella helppo lapsi.



Kolmonen 7v poika on taas oikea koiranpentu. Yleensä kiltti ja huomaavainen, leikkii kaikkien kanssa, ei tee pahojansa, utta joskus kun suuttuu niin silloin saa superraivareita. Eli luonnetta löytyy, jos sille päälle sattuu.



Kuopus 6v tyttö onkin sitten koetellut meidän hermoja useampaan otteeseen. Osaa olla maailman ihanin lapsi, kietoo ihmisen kun ihmisen pikkurillinsä ympärille, mutta jos asiat ei suju niin kuin prinsessa haluaa niin leikki on kaukana. Pari vuotiaasta viisvuotiaaseen saakka neiti sai sekä vanhemmat että tarhatäditkin helisemään oman jääräpäisyytensä ja kiukkupuuskiensa kanssa. Mikään ei tehonut! Tilannetta ei ole yhtään helpottanut se, että tytön parhaalal ystävälla on täysin samanlainen luonne. Välillä tuntui, että tilanne on epätoivoinen mutta viime keväästä kiukkupuuskat ovat loppuneet lähes täysin. Nyt on tosi reipas ja mukava eskarilainen.



Meillä lapset ei ole oikeastana ikinä tapellut keskenään, vaan kaikki on tullut hyvin toimeen toistensa kanssa. Isot jaksaa vieläkin leikkiä pienten kanssa. En tiedä, onko asiaa helpottanuts e, että kummassakin sarjassa on sekä tyttö että poika ja ikäerot ovat niin pienet ja taas sarjojen välissä kunnon ikäero.



Maha on tullut jo kunnolla esiin. Töissä käytän jakun alla paljon toppeja tai pukupaitoja, mutta nyt ne tuppaavat nousemaan niin että napa näkyy. Meinasin tilata masutuubin netissä, mutta järkytyin niiden hinnoista 20-25 euroa/kpl. Joten käväsin viikolla Eurokangaassa ja ostin mustaa, ruskeaa, harmaata, punaista ja luonnonvalkoista trikootuubia ja surautin koneella ylä- ja alakäänteet. Hintaa noille viidelel tuli 17 euroa! Ovat olleet supernäppäriä toppien alla. Suosittelen lämpimästi!



Masuasukki tekee kunnon voltteja ja potkii urakalla. Kyllä elämä on ihmeellistä, että äidin mahassa kehittyy ja kasvaa ihmislapsi! Tunne on aivan ihna!!



Me6 (pojat -93 & -00 ja tytöt -94 & -01) sekä masu 13+6 (14+3)

Niistä vakuutuksista vielä.. Siksipä kannattaakin olla tarkkana, ettei maksa kahteen kertaan. Meidän vakuutukset ovat Turvassa ja se vakuutus kattaa juniori-ikäisten kilpalutoiminnankin. Ja kun olemme keskittäneet sinne kaikki, vakuutuksen vuosimaksu on muistaakseni 16¿.



Viikonloppu taas mennä vilahti ohi, huomenna maanantai ja kakki häipyvät omille teilleen. Me jäämme pienten kanssa ihmettelemään, että mille alettais.

Nyt laittamaan huomiseksi lasagnea, eipähän tarvi alkaa aamusta kokkaamaan.



T.neppis

Hei! Siellä se meidän pikkunelonen köllötteli masussa ja sydänkin sykki! Olipa ihana nähdä tuo näky. Vein kassillisen lahjoja klinikan ihanalle henkilökunnalle. Vaikka eihän millään sanoilla tai tavaroilla voi kylliksi kiittää siitä, että me ollaan saatu nämä elävät ihmeet.



Näissä tunnelmissa,



Noora ja Sulo 6+6