suuri huoli miehestä

Pakko oli vastata, vaikken aiheesta kauheasti tiedä, tätini sisko on saanut aivoverenvuodon jokunen vuosi sitten, ja tätini puheiden perusteella voin vain kuvitella miehesi sairautta, ja toipumista.

Toipuminen on hidasta, mutta jo se palkitsee, että hän tunnistaa sinut, ja puristaa kädestä, teillä on varmasti suuri huoli, ja iso urakka edessä , ja eritoten sinulla on varmasti raskasta jaksaa hoitaa perhettä, ja tukea vielä miestäsi, kun omat ajatuksesi ovat hämmentyneet, ja varmasti pelokkaatkin.

Lapsille kertomisessakin on omat huolet, nuorimmaisesi ei varmasti vielä edes ymmärrä tilannetta, ja sopeutuu varmasti siihen parhaiten, vanhemmat lapset sitten tajuavatkin asiaa, ja heille tietysti pitäisi varmaan melko totuudenmukaisesti kertoakkin, mutta toivoa , ja toipumista korostaen..

Tällaiset asiat on kauheita, kun niitä sattuu, elämä ei mennytkään niinkuin on suunnitellut, enkä voi kuin pintaraapaisun ymmärtämään sinun tämän hetkisistä tunteistasi. Auttaisikohan sinua , ja perhettäsi kunnon keskustelu lääkärin, terapeutin, sekä samankokeneiden kanssa ?

Hurjasti sinulle täältä voimia, ja ajatuksia sinun, sekä koko perheesi puolesta !!!

että nyt kun miehesi kuitenkin jo noinkin tajuissaan, niin toipumisesta varmaan toivoakin!Ekat pari viikkoa ovat kriittisintä aikaa ja jos siihen mennessä ei kontaktia synny, paraneminen huonompaa.Ehkä, kirjoituksesi mukaan miehesi sai kyllin nopeasti avun ja sekin oli jo suuri helpotus,toipumisen kannaltakin.Mitä pidemmälle olisi viivästynyt, sitä huonommat ennusteet.Kerro vanhemmalle lapselle asia niinkuin se on, hän jo varmaan ymmärtää.Nuoremmalle " yksiselitteisemmin" .Tsemppiä sinulle ja lapsillesi!Luulisin ja toivoisin, että saatte isin vielä kotiin, mahdollisimman pian!Lopulliseen toipumiseen kuitenkin vielä menee aikaa, mutta pikku hiljaa...