Miksi pienen vauvan kuolemasta nostetaan aina kamala haloo.

Tuossakin sairaalassa tehdään vuosittain varmasti satoja abortteja (koko Suomessa 10 000). Olisi hyvä jos joku henkilökuntaan kuuluva sanoisi miltä heistä oikeasti tuntuu tuollainen sikiöiden tappaminen kohtuun. Miltä tuntuu esim. abortoida down viikolla 23+6 ja tehohoitaa samalla viikolla syntynyttä keskosta.

jolla ei ollut aivoja.



Sillä ei siis ollut koko päätä edes ollenkaan jostain silmistä ylöspäin. Eli siis ei mitään elinmahdollisuuksia.



Jos teillä rakenneultrassa nähtäisiin selvästi, että vauvalta todellakin puuttuu puoli päätä - aivot siinä mukana - niin mitä tekisitte?

Tämä pisti ainakin itseni ajattelemaan... vaikken varmaan esim. downin perusteella lasta abortoisikaan. Mutta olisiko järkeä synnyttää lapsi, jos ois tosiaan 100% varmaa että kuolee heti synnyttyään.



Tällä syndroomalla oli joku nimikin, joku an------ia tai jotain.



Elämä ei ole niin mustavalkoista.

Siis se, että ihmisarvon saa tietyssä iässä. Jos tällä linjalla ollaan, niin on moraalisesti yhdentekevää onko tuo ikäraja rv12 vaiko 8 pv syntymän jälkeen.

raskaus on naiselle aina riski, samoin synnytys, oli tapa mikä hyvänsä. Jos tietää odottavansa elinkelvotonta lasta, miksi pitäisi vielä itse ottaa fyysinen lisäriski ja jatkaa raskaus loppuun saakka. Etenkin jos perheessä on muita lapsia.



Ihme jeesustelua, elin kelvoton ei muutu eläväksi millään keinoin, eikä äiti pyhemmäksi synnyttämällä jonkun päättömän lapsen.



vähän realiteetteja peliin

Eikö mun siskolla, jonka ensimmäisellä lapsella todettiin niin paha kehityshäiriö (massiiviset vammat aivoissa ja monissa sisäelimissä, sisäelimistä puuttui isoja osia) että todettiin elinkelvottomaksi ja abortoitiin ole muka oikeus surra lastaan?

Epäempaattinen ja täysin yksisilmäinen, fanaattinen kusipää olet ap. Mene itseesi, ei se maailma ole mustavalkoinen.

Vanhempia surkutellaan ympäri ämpäri ja vanhemmat ovat surun murtamia.

Kuitenkin hyvin moni suomalainen on valmis tappamaan vauvanasa vain muutamaa kuukautta nuorempana. Sitä pidetään ihan normaalina ja tavallisena toimintana.

Minun mielestäni näissä kahdessa asiassa on PAHA ristiriita.

Itse en kestäisi jos vauvani kuolisi, myös keskenmeno on surun paikka. Minä en kuitenkaan pystyisi murhaamaan omaa lastani jo ennen hänen syntymäänsä. Mielestäni vain abortin vastustajilla on oikeus surra pieniä lapsia, omia tai toisten.

vauva olisi täysin terve, mutta hänet abortoidaan "kun nyt ei ole sopiva hetki hänen syntyä"??

Siis se, että ihmisarvon saa tietyssä iässä. Jos tällä linjalla ollaan, niin on moraalisesti yhdentekevää onko tuo ikäraja rv12 vaiko 8 pv syntymän jälkeen.

Etiikka tutkii hyvän ja pahan suhdetta toisiinsa. Jos kyse on elinkelvottomasta lapsesta, millä perustelet sitä, että se olisi hyvä, että hän kuolisi 8pv syntymänsä jälkeen? Miten se olisi lapsen kannalta parempi vaihtoehto tai vanhempien? Mikä siitä tekisi siis eettisesti kestävämmän ratkaisun? Mitä sellaista hyvää se toisi mukanaan, jota muuten ei saavuteta?

Toivottvasti tämä ap saa ja synnyttää vain terveitä hyvin voivia lapsia!! Se ei ole mikään itsestään selvyys! HEI HALOO!!!!

toivottavasti teitä ei sitten sure kukaan kun kuollakupsahdatte..

Sitten jos tämä sama lapsi vammautuu /kuolee synnytyksessä niin sureminen onkin sallittua.

Kuka määrittelee "elinkelpoisen" ja millä perusteilla? Eläähän erilaisissa laitoksissa ihan vihannestasolla olevia syvästi vammaisia, oletko sitä mieltä, että heidät pitäisi ns. jälkiabortoida koska eivät ole elinkelpoisia?



Abortissa on kyse siitä, että tappaminen sallitaan tietyssä iässä. Miksi joku ikä on parempi kuin toinen, siihen en osaa vastata, eikä sillä iällä itsessään ole moraalista merkitystä (tappamisen sallimisella on).



Kehittynyt sikiödiagnostiikka tietty mahdollistaa sen, että elinkelpoisuus voidaan arvioida aikaisemmin kuin ennenmuinoin, jolloin piti odottaa, että lapsi syntyy ja listiä se vasta sitten.

Antiikin Roomassa se oli perheenisä, pater familias, joka päätti, jääkö vastasyntynyt eloon vai viedäänkö metsään petojen ruuaksi. Päätökseen vaikutti elinkelpoisuuden arvioinnin lisäksi myös ns sosiaaliset syyt, perheen taloudellinen tilanne ym. Ei siis mitään uutta.

vauva olisi täysin terve, mutta hänet abortoidaan "kun nyt ei ole sopiva hetki hänen syntyä"??

että aina jollain aivottomallakin vauvan alulla on joku toimiva elin, joka voi pelastaa jonkun toisen vauvan alun elämän? Ja aina on jollain perheellä tarpeeksi rakkautta adoptoida nämä ei toivotut?



Miksi teidän pieni maailmanne pyörii sen oman napansa ympärillä eikä ajatella, että olisi muukin vaihtoehto kuin murha?

että aina jollain aivottomallakin vauvan alulla on joku toimiva elin, joka voi pelastaa jonkun toisen vauvan alun elämän? ?

Että suunnitellaanko ja varaudutaanko niin tarkasti, että "joo aivoton vauva syntyy 5.3. ja meillä on 5.2. syntynyt joka tarttee maksan, ja siirretään maksa sille..." Ja aivotonta vauvaa odottava äiti pystyy surunsa keskellä tämän päätöksen tekemään, ja sitten toimii jonain kasvatusalustana.

Hienoa jos näin tehtäisiin, ja aivottoman vauvan äiti näin jalosti ajatellen jatkaisi raskauttaan - mutta sitä tuskin voisi kaikilta edellyttää. Eihän kaikkien ole pakko luovuttaa esim. munasolujakaan. Tai testamentata edes omia elimiään.

Vanhempia surkutellaan ympäri ämpäri ja vanhemmat ovat surun murtamia.

Kuitenkin hyvin moni suomalainen on valmis tappamaan vauvanasa vain muutamaa kuukautta nuorempana. Sitä pidetään ihan normaalina ja tavallisena toimintana.

Minun mielestäni näissä kahdessa asiassa on PAHA ristiriita.

Itse en kestäisi jos vauvani kuolisi, myös keskenmeno on surun paikka. Minä en kuitenkaan pystyisi murhaamaan omaa lastani jo ennen hänen syntymäänsä. Mielestäni vain abortin vastustajilla on oikeus surra pieniä lapsia, omia tai toisten.

nyt se löytyi. tämän universumin tyhmin ihminen. onneksi olkoon tittelistä..

totta ihmeessä näitä surussaankin ajattelevia vanhempia olisi paljon enempi. Tämän maailman malli tuntuu vain menevän niin, että haluatko-vai-etkö-ai-et-no-ota-pilleri. Eipä siinä kukaan kerro siitä pikku potilaasta siellä maksansiirtojonossa. Aivottomalla ei esim. ole kipuja ollenkaan, koska ei ole ymmärrystä mistään muustakaan ja häntä pystyttäisiin pitää hengissä elintenpoistoa varten.

Toisen suru voi olla toisen ilo, miksi ei siis suoda sitä!?

että aina jollain aivottomallakin vauvan alulla on joku toimiva elin, joka voi pelastaa jonkun toisen vauvan alun elämän? ?

Että suunnitellaanko ja varaudutaanko niin tarkasti, että "joo aivoton vauva syntyy 5.3. ja meillä on 5.2. syntynyt joka tarttee maksan, ja siirretään maksa sille..." Ja aivotonta vauvaa odottava äiti pystyy surunsa keskellä tämän päätöksen tekemään, ja sitten toimii jonain kasvatusalustana.

Hienoa jos näin tehtäisiin, ja aivottoman vauvan äiti näin jalosti ajatellen jatkaisi raskauttaan - mutta sitä tuskin voisi kaikilta edellyttää. Eihän kaikkien ole pakko luovuttaa esim. munasolujakaan. Tai testamentata edes omia elimiään.

onneksi ei ole omia, mutta yleensä?



Kun periaatteessa kylä vastustan abortteja (liian pienistä / turhista syistä kuten "huono" elämäntilanne tai jopa down-lapsi), mutta jos tosiaan aivoton vauva tms. ihan elinkelvotonta olisi, niin kyllä moneen kertaan miettisin.

Ja ymmärrän myös toisten tilanteita, ettei elämä aina ole niin ehdottoman joko-tai - eli kunnioitan ihmisten ratkaisuja, vaikken niitä hyväksyisikään.



Oonko mä tarpeeksi vastustaja, jotta mulla on tämä sinun luokittelema "oikeus surra"??

Vai pitäiskö synnyttää myös kaikki mikä kuolee 100% heti synnyttyään?? (ja riskeerata synnytyksessä oma terveys ja mahd. lapsensaanti jatkossa)



Vai onko väärin että tunnen paljon surua ja myötätuntoa tippa linssissä, kun näen/kuulen/luen kuolleista vauvoista?? Pitäisikö mun siis katsoa ne vaan kyynisesti olkia kohauttaen?



Ja kerrotko vielä mikä on "pieni lapsi", kun vain abortin vastustajat saa surra "pieniä" lapsia? Missä iässä lapsi on se "iso lapsi", jota myös aborttimyönteiset saisi surra??



Voisitko selventää näitä, yritän ymmärtää näkökantaasi?

On lähtökohtaisesti epäoikeudenmukaista, että viimeksi tulleet lähtevät ensimmäisinä.

menettääkö toivotun ja rakastetun vauvan vai joutuuko tekemään päätöksen abortoinnista, joka sekään ei varmasti ole kenellekkään helppo pala. Tuskin kukaan tekee aborttia tuosta vain, mutta joskus se on pakko tehdä. Syynä voi olla vauvan sairaus tai sosiaaliset syyt, mutta painavia syitä ne ovat yhtäkaikki. Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna! Voihan lapsen antaa adoptioonkin, jos hänestä ei pysty huolehtimaan, mutta hylkääminen aiheuttaa väistämättä lapselle jonkilaista traumaa. Läheltä olen seurannut sitä ahdistusta ja tuskaa, joka lapselle tulee kun hänelle selviää, että oma äiti on antanut hänet pois.



Mutta se, jos menettää jo syntyneen vauvan tai isommankin lapsen on varmasti tuska potenssiin kymmenen. Sinulle annetaan maailman arvokkain lahja ja sitten se viedään pois. Pienimmät arkut ovat aina raskaimpia.