Mista luulette johtuvan etta parit usein eroaa tai ajautuu kriisiin suurten (rankkojen) muutosten kuten lasten syntymien, talon rakennuksen jne jalkeen/yhteydessa?
a) johtuuko siitä että se on vaan niin rankkaa ja silloin kun kaikki ympärillä on rankkaa ja kurjaa niin parisuhdekin tuntuu rankalta ja kurjalta?
b) vai siitä että että suurten muutosten yhteydessä ihminen muuttuu ja " kasvaa sisäisesti" ja sen muutoksen jälkeen ei enää synkkaakaan puolison kanssa kuten aiemmin koska molemmat muuttuvat omiin suuntiinsa (erilailla kuin toinen)?
c) jostain muusta, mistä?
Kommentit (30)
Alle kaksivuotiaiden ja rakentajien erot pitäisi kieltää, jos parisuhde ollut kunnossa ennen.
Univelka ja stressi. Siinä syitä, jotka saavat näyttämään asiat/puolison paljon huonommalta kuin onkaan. Ja muutenkin luulisin, että nykyään ihmiset eroavat vaan helpommin kuin ennen. Kun se lapsi tai unelmien talo ei sitten sitä onnea tuonutkaan...
Ei pitäisi luovuttaa niin helpolla kun alkuhuuma suhteesta on kadonnut.
Jos jokin asia kaivelee niin, että elämä jää elämättä on parempi hakea asiantuntian apua.
Eroavien kuuluisikin erota viisaasti. Lapsia ei tulisi koskaan käyttää lyömäaseina toisiaan vastaan. Kauna ja viha katkeroittaa ja tekee ihmisestä ramman. Minkä onkaan pahempaa kuin katkera ihminen.
" Mutta eivätkö ne selvittämättömät asiat jää kaivelemaan?"
minusta lapsen syntyminen ja talon rakentaminen ei ole kriisejä, siitähän ketju alunperin lähti.
ja joustamattomuus mikä vie eron tiellä vaikkapa rakentamisen tai pienten lasten aikaan! Silloin ei vaan ole aikaa kaikkeen.. ja kyllä sen parisuhteen pitäs pysyä kasassa yhden rakennusprojektin aika erikseen " hoitamatta"
Ylipäättää mulla nousee karvat pystyyn kun puhutaan parisuhteen hoitamisesta, ei siihen minusta tarvita mitään viikonloppuja jossain hevon kuusessa. Sille kyllä löytyy aikaa joka päivä jos on halua. Illalla on hyvää aikaa kun lapset on laitettu yöpuulle ja aamulla myös. Kello soimaan hieman aiemmin ja pieni aamuheräily yhdessä. Kenties aamuseksiä, niin jopas lähtee päivä käyntiin..
Miksi pitää jöllöttää suhteessa joka ei tyydytä. Omahyveisyys voi myöskin hyve, jos sitä ei ole niin toisten jalkoihin kynnysmatoksi jää aivan varmasti.
Seksillä ei ongelmia muuten ratkota, tämä on usein miesten luulo.
Me olemme kärsineet kaksi vuotta lapsettomuudesta ja meidän suhde on vain parantunut, hitsaantunut yhteen, tuetaan toisiamme.
Eli suhteessa on ollut vikaa jo aikaisemminkin, mutta siltä on suljettu silmät tai ajateltu, että se menee ohi. Ja sitten kun on rankka elämänvaihe, ongelmat lyövät silmille ja ne ovat vähän väliä ajatuksissa. Ja sitten sen huomaa, ettei suhde toimikaan.
Hyvällä pohjalla olevat suhteet kestävät hyvin rakentamista ja rankkoja vauva-aikoja eli ei syy ole niissä rankoissa ajoissa.
meille vihkipappi toivotteli puheessaan, että pyrkisimme siihen että kriisit veisivät meitä aina lähemmäksi toisiamme, ei kauemmaksi. se on onnistunut, vaikka meitä on kohdannut kriiseistä ehkä suurin, lapsettomuus.
ja sen kehitystä. Toisilla ne ovat rankempia, joskus asioita voi olla myös vaikka päällekkäin liian monta rautaa tulessa. Kaikilla on kriisejä, toki on näitä suhteita joissa mies yhtäkkisesti jättää perheensä ja vaimo itkee, ettei heidän suhteessaan koskaan ollut mitään vikaa. Jos ei kriisejä ole, parisuhde ei todellakaan ole normaalilla pohjalla. Sensijaan se on pointti, kuinka asiat osataan käsitellä ja kohdata? Siinä tarvitaan kypsyyttä, aikuisuutta, toisen erilaisuuden hyväksymistä ja ihmissuhdetaidot kehittyvät hurjasti. Sen jälkeen rakkaus kukoistaa entisestään, jos kriisiajasta selvitään yli. Kaikki eivät selviä ja jaksa selvittää asioita yhdessä. Ehkä ei pystytä myöntämään, että itsessäkin olisi parantamisen varaa. Kriisi on tilaisuus kasvaa ihmisenä molemmille suhteen osapuolille.
Ei pystytä tukemaan toista yhteisen kriisin kohdatessa. Meillä mies suuttuu jos otan asian puheeksi. Aikojen kuluessa olen ymmärtänyt että se on hänen puolustusmekanisminsa. Olemme käyneet perheneuvolassakin asian takia, mutta ei siitä suurta apua ole ollut. Auttoi kuitenkin huomaamaan mikä kommunikaatiossa on vikana. Molemmat puhuu omia juttujaan eikä kuuntele toista. Nyt olemme siinä tilanteessa, että jätän mölyt mahaani. Ei niitä miehen kanssa tosiaan kannata puida. Haluaisin erota, sillä tällainen suhde ei kyllä millään tavalla tyydytä minua. Mistään ikävästä ei voi puhua ja riitatilanteet jäävät ratkaisematta. Mutta ero on poissuljettu vakavan sairauteni takia (en pysty kaikkina aikoina huolehtimaan lapsista yksin).