Olen originaalin 'paha mieli joulukortista' -ketjun ap.

että sekin tekee, ainakin minulle, vaikeata väliajoin. On vain opittava jotenkin niiden tunteiden kanssa elämään. En ymmärrä vain, miksi siitä tarvitsee ivaa tehdä. Eihän moni muukaan jonkun muun ongelman takia uskalla kotoonsa poistua ja siihen tarvitsee silloin apua ja tukea, ei ivaa!

Joku tuossa aiemmin kirjoitti kauniin, pitkän tarinan lapsettomuudestaan ja sen tuomista tunteista. Hän ainakin yritti teroittaa, että vika on heissä, eikä niissä lähettäjissä ja vastaanottajalla on se valinta, mitä korteille tekevät. Sama minkä kortin koteihin lähettää, jokainenhan voi tehdä sen kanssa, kuten parhaaksi näkee.

Kyllä minä sinkkuna sanoisin, että huh huh, ei tarvitse varoa.

Mutten kertaakaan ollut katkera ystavilleni, jotka olivat lapsia saaneet. Miksi olisin toivonut yhta kamalaa kohtaloa ystavilleni, jotka ovat minulle niita rakkaita? En usko, etta olen ainoa lapsettomuudesta karsinyt/karsiva, joka nain ajattelee.

Eli, toisten vauvakortit eivat ole koskaan vaivanneet. Ja oikein mielellani kavi n toisten vauvoja katsomassa ja hoitamassa.

Minusta se on ajattelemattomuutta ystäviltäsi, etenkin jos tietävät lapsettomuustilanteenne.

Itse en missään nimessä laittaisi sellaista joulukorttia. Toisaalta itse en ole kokenut lapsettomuutta ja hyvin vaikea oikeasti asettua lapsettoman kenkiin. Tosin olen sen verran yrittänyt tehdä jotain lapsettomienkin hyväksi, että olen käynyt 3 kertaa luovuttamassa munasoluja. Ja toivon todella, että siitä on ollut jollekin apua.



Mutta tosin sitten kun sinä saat vauvan ja olet pakahtua onnesta, niin saattaahan sinullekin silloin tulla ns. "ylilyönti" ja laittaa kuvallinen joulutervehdys ystäville. Olisko tästä ollut ystäväsi tilanteessa kysymys.



Itse laitan enintään isovanhemmille ja sisaruksille joulukortin, jossa on lapsiemme kuva. Muille ystäville laitan ihan tavalliset kortit.

Tässä näemme kuinka erilailla ajattelemme. Minäkään en missään nimessä olisi halunnut enkä halua kenellekkään kohtaloa, johon meidät on pakotettu. Pahemmalta vain tuntuu, jos kohtaa samassa jamassa olevan ihmisen. Kysyy vain, miksi heillekkin piti näin käydä. Mutta silti pienet vauvat ja lapset sekä raskaudet tekevät kipeää. Ei siksi, että heillä ei niin saisi olla, vaan siksi, että se muistuttaa itseäni vajavaisuudestani ja puutteestani. Minä en vielä siihen kykene ja on ihana kuulla, että sinä siihen pystyt. Ehkä minäkin sitten vielä joskus pääsen ajatuksistani ja toisten lapset tuovat minulle iloa. Haluaisin kovasti niin olevan. Ei se todella minulta ole pois, jos muille lapsia tulee, muttei se onneakaan meidän perheeseemme tuo. Olemme siis ajatuksiltamme hyvinkin erilaisia vaikka samaa kokeneet. Anteeksi, kun aiheesta joulukortit, nyt poikkesin tämän verran.

T. se joka sen pitkän viestin kirjoitti

Siinä naispappi kertoi perheensä tuskasta ja ystäviensä tuesta hädän keskellä. Hän oli menettänyt 5 kk:n ikäisen lapsensa joulunaikaan ja kun kotiin meni, hänellä oli odottamassa joulukortteja jossa tillottivat toisten lasten kuvat. Eihän lähettäjä tiennyt millään, kuinka pahalle nuo kortit saajasta tuossa tilanteessa tuntuivat. Ei tämä pappi varmaan miettinyt, etteikö toisten lapset saisivat olla olemassa tai että noilla lapsilla pitäisi olla samanlainen kohtalo kuin hänen lapsellaan, mutta sanoi, että niiden näkeminen satutti ja hän miettikin, mikä oikeus noilla oli olla olemassa? Myös ystävien tuki tuossa tilanteessa oli erityisen tärkeää ja myös se oma rauha muiden perheiltä. Ystävät ymmärsivät antaa perheelle rauhan. Tuli vaan tästä ketjusta mieleen, että kyllähän vastaanottaja on oikeutettu tuntemaan noita kortteja kohtaan ihan mitä vain ja toisaalta sitten lähettäjä niitä oikeutettu lähettämään. Ystävät kyllä ymmärtävät yskän, vaikka repisikin nuo kortit, eivätkä syyllistä, kuten täällä tehdään. Eihän kukaan toivo toisten lapsille pahaa, vaikka omille tapahtuisi mitä tai niitä lapsia ei koskaan elämään tulisi.

Meidän esikoinen kouli heti syntymän jälkeen, mutta en ole pahoittanut mieltäni toisten vauvauutisista enkä korteista. Ihan mielelläni kävin aika pian tapahtuneen jälkeen tapaamassa tuttujen lapsia. Erityisesti ilahduttivat ystävien ulkomailta adoptoidun taaperon tapaaminen ja se, että sukulaiseni, joiden esikoinen oli myös kuollut, olivat saaneet vihdoin vauvan. Niistä tuli toivoa minullekin.



Sen sijaan hankalia olivat esim. ihan viattomat kysymykset "Onko teillä lapsia? Aiotteko hankkia?" Ja myöhemmin sitten, kun toisesta lapsestani kysyttiin, että onko meidän esikoinen (ja sitähän kysytään edelleen) ja montako lasta teillä on? En oikein ole keksinyt noihin hyvää vastausta puolituntemattomille. Tutuille toki haluan kertoa kaikista lapsistani, mutta satunnaisille vastaantulijoille en viitsisi alkaa selittämään. Eli mitenkään ei voi välttää jotakuta hämmentämästä, jokaisella on varmasti jokin arka kohta, mitä muut eivät voi tietää.

Ite lapsettomana on kyllä tosissaan joskus harmi katella raskaanaolevia ja joittekin lapsia tai ihan mitä vaan. Jossain tietyssä herkässä hetkessä kun vielä kopsahtaisi luukusta vastasyntyneitten ja pienten lasten kuvia, tulisin varmasti surulliseksi. Eikä se tarkoittaisi sitä, etten olisi iloinen ystävien lapsista, mutta kyllähän lapsettomuus on iso asia ja satuttaa.



No en tiedä kokisinko, ettei lasten kuvia saisi lähettää, ehkä enemmän ajattelisin, että olen itse vaan nyt niin surullinen. Mutta kyllä sitä vähän katkeroituu, kun toiset tulee vahingossa raskaaksi tuosta vain, ja itse vuositolkulla yrittää.



Tsemppiä, ap, ymmärrän tunteesi. Ja jos ne on hyviä ystviä, niin kyllä siitä voi minusta sanoa, että paha mieli tuli. Ihan silain ystävällisesti : kaunis ele, mutta väärä osoite.

kun poikamme sai kutsun synttäreille. Synttäripaikassa on koira ja he tietävät että pojallemme on paha koira allergia... ei siis osallistua.



Pitääkö tämä nyt ottaa vittuiluna?