Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

2-vuotias perfektionisti, muita?

Vierailija
06.09.2007 |

Mä alan olla jo huolissani meidän tytöstä. Ei kestä mitään epäonnistumisia, tai siis lähinnä sitä, ettei vielä osaa kaikkea. Esim. vähänkin vaikeammissa palapeleissä menee ihan täysin hermot, vaikka sitten on hurjan onnellinen, kun lopulta osaa tehdä. Kaikki majanrakennusleikit tiedän jo päättyvän kiukkuun, kun ei ne ikinä mene ne tyynyt ym. niin kuin pitäisi. Jos innostuu tanssimaan musiikin tahtiin, lopettaa kohta ja sanoo surkealla äänellä, ei XX osaa. Monesta muustakin asiasta sanoo, ettei osaa ja on tosi pahoillaan.



Onko muilla tällaista? Lapsi on kuitenkin vasta 2-vuotias (siis just täyttänyt) ja tuntuu pahalta, että on noin tarkka tekemisistään. Aina on kehuttu hurjasti kun jotain uutta oppii tekemään ja mietin, että onko voitu kehua liikaa? Siis että lapsi nyt ei kestä sitä, kun ei osaakaan jotain ja jää kehut saamatta. Vai kuuluuko tämä tähän ikään? Aina olen yrittänyt selittää, että ei kaikkea voikaan osata heti ekalla kerralla ja sitten voi pyytää apua ja voidaan yhdessä tehdä ja näin oppii, mutta ei. Ensimmäinen reaktio on aina se itkuraivari kun ei osaa jotain. No joo, raivari on vähän liian vahva ilmaus, mutta kuitenkin. Turhauttavaa sitten mitään uusia juttuja hankkia (esim. vähän vaikeampia palapelejä) kun niistä tulee aina aluksi vain paha mieli.

Kommentit (18)

Vierailija
1/18 |
06.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isompi on 9 v (ja edelleen samanlainen - toki osaa käsitellä jo suuttumustaan eri tavalla) ja pienempi 3 v, ja sama laulu.



Keskimmäisemme taas on ihan toista maata, menee vähän sinnepäin niin hyvä ja jos vähän joku harmittaiskin niin kohta se on unohdettu :)

Vierailija
2/18 |
06.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos vastauksesta!

Musta tuntuu, että meidän tyttö on verbaalisesti ja käden taidoiltaan tosi hyvin kehittynyt. Eli puhuu jo lähes täydellisesti ja osaa vaikka mitä. Mutta tämä ei kuitenkaan omasta mielestään riitä, vaan sitten pitäisi osata kaikki muukin.



Voikohan tällaisen jotenkin alitajuntaisesti aiheuttaa itse? Mielestäni en ole mitenkään lasta painostanut menestymään.



Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/18 |
06.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

että kaikessa ei voi olla täydellisen hyvä eikä edes aika hyvä ja se on ok niin. Kaikkea ei tarvi osata ja jos joku menee vaikka aivan pieleen niin se ei todellakaan haittaa. Nyt tuntuu, että tuloksia rupee näkymään ja hän osaa jo olla armollisempi itselleen.



Mutta kyllä toi on syvällä oleva piirre. Ja mun on pitänyt kiinnittää tosi paljon huomiota siihen, että näytän itse, että hyväksyn omat epäonnistumiseni enkä ole liian ankara itselleni.

Vierailija
4/18 |
06.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

on aina ollut ikäisiään edellä, leikeissään, puheissaan jne, ihan kun esikoinenkin oli. Keskari taas enemmän " omalla tasollaan" . Aivan ihanan cooli ja rento heppu :)

Vierailija
5/18 |
06.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmaan tuo piirre " ruoskii" lasta sitten parempiin ja parempiin suorituksiin. Itse olen kyllä mielettömän kunnianhimoinen ja oppinut kaiken aina tosi helposti ja aikaisin, mutta yrittänyt visusti välttää, etten painostaisi lasta. (Ei esim. opetella kirjaimia, vaikka itse olen jo tuossa iässä osannut kaikki ym.) No, aika näyttää, mitä tytöstä tulee...



Ap

Vierailija
6/18 |
06.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koska on kielellisesti taitava, on jo varhain osannut ilmaista itseän sanoin ja oppinut varhain eri käsitteitä (värit, suunat, eilen-tänään-huomenna). On saanut paljon osakseen ulkopuolistenkin kehuja ja ihasteluja. Luonteeltaan on " haastava" , helposti ärtyvä ja kiihtyvä, temperamenttinen, vilkas, puuhakas, voimakastahtoinen.



Sosiaalisissa taidoissa onkin sitten harjoittelua... On tyyppiä hajoita ja hallitse tai sitten aivan armottoan ujo.



t. se 3v pikku perfktionistin äiti

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/18 |
06.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten teidän lapset on sopeutuneet päiväkotiin? Meillä on aloitus edessä ja vähän jännittää. Tyttö on niin kovin ylpeä aina kun osaa tehdä jonkin uuden jutun ja minä tietysti sitten vuolaasti ylistän, mutta mitenköhän sitten päiväkodissa, kun ei ole ketään tsemppaamassa.



Ap

Vierailija
8/18 |
06.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

luulen, että sinulla, ihan kun mullakin tuo piirre on siirtynyt äidistä lapsiin ja ikävä kyllä luulen, että olen antanut itse esimerkkiä. En vaan ola sitä huomannut, että olen ollut lapsen nähden kriittinen omia juttujani kohtaan. Ihan siis vaikka vahingossa tulee sanottua, että " aargh, kirjotinpa mä nyt rumasti tohon ja täytyy tehdä uudestaan" .



Kun rupesin huomaamaan että esikoisessa oli todella paljon näitä piirteitä (alkoi siinä puolitoistavuotiaana) niin siitä asti olen yrittänyt häenen nähden olla suopea ITSELLENI, siis tyyliin, no, tää kelpaa nyt ihan hyvin (olipa kyseessä pieleen mennyt pullataikina tai huonosti imuroitu lattia).



Kuopus ei vielä ole alkanut hermostua omista piirustuksistaan mutta varmaan sekin tulee. Esikoisella oli vaihe että raivoissaan repi omat piirustukset kun oli liian huonoja. Ja sitten koulussa alussa oli tosi kauheeta kun joku kirjain vähän lipsahti.



Mutta olen tosi onnellinen nyt kun huomaan että hän osaa jo ottaa iisimmin, sanoa, että hän yritti parhaansa ja kyllä se näin on ihan hyvä.



3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/18 |
06.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuollainen käytös alkoi jo alle 2v. Puhuminen, käveleminen jne alkoivat todella ajoissa, mutta mitään epäonnistumista ei ikinä ole kestänyt ja kaikki olisi pitäny oppia silmänräpäyksessä.



Nyt juuri parasta aikaa lapsi on sairaalassa tutkimuksissa, kun tuo käytös vaan pahenee. Huomenna pääsee taas äidin iloksi kotiin. Adhd epäily on vahvana, ites kyllä epäilen ettei olisi sellaista, koska muuten käyttäytyy ihan normaalisti. Kohta sen sitten tietää onko taustalla sairaus vai vain täydellisyyttä tavoitteleva pikku ukkeli.

Vierailija
10/18 |
06.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huonoiten melkeen keskimmäisellä, nyt hänkin kyllä viihtyy hyvin. Kuopus oli heti kun vanha tekijä ja tykkää olla siellä isojen seurassa - yllätys yllätys. Hänelle on todella hauskaa ja haastavaa saada tehdä isojen juttuja, eikä siellä päiväkodissa kehtaa niin suuttuakaan, mutta kotona sitten saattaa räjähtää. Meillä on kahdella pienimmällä ikäeroa puolitoista vuotta ja ovat melkeen samalla tasolla. Siis jutut on samalla tasolla ja leikit ja kaikki, ja kuitenkin keskimmäinen on neuvoloiden ja tarhan mukaan aivan ikäistensä kehitystasolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/18 |
06.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

lapsista on kaikista eri hoitopaikoista vaan tullut positiivista palautetta että ovat hyvin empaattisia ja tykkäävät olla toisten lasten kanssa, jakavat ja puuhaavat.



3

Vierailija
12/18 |
06.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

a vauvan synnyttyä.



t. se 3v äiti

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/18 |
06.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis miten äärimmäisiksi tilanteet menivätl, että lapsi päätyi sairaalaan tutkimuksiin? Minkä ikäinen lapsesi on nyt?



En mäkään ole huolissani, että olisi mitään varsinaista vikaa. Tämä on vaan luonteenpiirre, jonka kanssa on kai opittava elämään. Pitää olla nyt vain varovainen oman käytöksensä kanssa, ettei vahvista malleja.



Tulevaisuudessa huolestuttaa kuitenkin esim. mahdolliset syömishäiriöt ym. kun tuntuu, että tuon luonteisille ihmiselle ne helposti tulevat. Omakohtaista kokemusta ei tästä sentään ole, mutta ystäväpiirissä olen tämän huomannut.



Ap

Vierailija
14/18 |
07.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuttuja tekstejä oli yllä...



Tuntuu, kuin tytön (nyt 4v) koko itsetunto riippuisi siitä, osaako hän tehdä kaiken yrittämänsä täydellisesti näyttämättä hetkeäkään naurettavalta tavalla, jota ei itse hallitse. Hän aivan kuin pelkää kuollakseen tekevänsä jotain VÄÄRIN. Siksi ei yritä mitään, mitä ei tiedä jo osaavansa; jos jokin menee pieleen, antaa heti periksi itkuvinkuraivarin säestämänä; ei halua opetella eikä edes kokea mitään uutta. Vanhemman pitää olla aina paikalla kaiken varalta, ja tunnetukena. Silti tyttö on todella tarkka, huolellinen, osaava ja aivan liian fiksu omaksi parhaakseen. Hän osaa kyllä vaikka mitä - ei vain viitsi yrittää, ehkä siltä varalta, ettei vain menisi pieleen jonkun nähdessä. Olen salaa katsellut kun tyttö 3-vuotiaana suvereenisti asetteli n. kaksi kertaa näkemänsä 20-palaisen palapelin palat paikalleen sen enempää sovittelematta, mutta yleensä hän kieltäytyy vieläkin yli 6-palaisista palapeleistä.



Nyt tilanne on kyllä hieman helpottunut, 18kk-3,5v olivat vaikeinta aikaa. Nyt uskaltaa jo mennä joihinkin uusiin juttuihin ja ottaa etäisyyttä vanhempiinkin. Mutta voi että se on ärsyttävää, kun mitään ei voi yrittää kuin kerran ja sitten heittäydytään maahan mankumaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/18 |
07.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli tytön ollessa kolme vuotias. Ei nyt suorastaan kiukustunut, mutta luovutti heti jollei onnistunut jossain ja sanoi ettei osaa. Meni kuitenkin ohi. Nykyään on sitä mieltä että osaa ihan mitä vaan :)

Vierailija
16/18 |
07.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksi hyvä esimerkki tästä on se, että pikkutytöt usein pyörivät ja tanssivat juhlissa innoissaan. No meidän tyttö tanssi ja pyöri hetken ja sitten heittäytyi maahan. Surkeana sanoi: " XX on liian pieni, ei XX osaa" ja tämän jälkeen ei enää tanssinut. Siis voi pientä raasua. Ilmeisesti ottaa tekemisen mallit aikuisilta ja pyrkii samaan tasoon. Kaikki kaveritkin ovat vähän vanhempia. Ehkä se päiväkodissa todellakin helppaa, kun pääsee ikäiseensä seuraan ja huomaa, ettei ne muutkaan osaa.



Ap

Vierailija
17/18 |
07.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi että, niin minäkin ajattelin, että pk:ssa on helpompaa. Sitten joutuikin pk:ssa ryhmän nuorimmaksi jopa puolella vuodella! >:(

Vierailija
18/18 |
07.09.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

lapsen ryhmässä on sekä-että. Eli löytyy muutama selkeästi nuorempi, pari vanhempaa ja loput noin samaa ikää. Katsotaan, miten käy. Toivon parasta ja varaudun pahimpaan...



Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kaksi kahdeksan