Mies polttareihin dokaamaan 3 viikkoa ennen laskettua aikaa.
Minä olen sitä mieltä, että neljä viikkoa ennen laskettua aikaa on varauduttava synnytyksen käynnistymiseen. En todellakaan uskalla mennä synnyttämään ilman miestä. Hän pitää niin aikaisin käynnistyvää synnytystä hyvin epätodennäköisenä eikä mielestään kannata sen takia jättää polttareita väliin. Ja selvinopäinhän niihin ei voi mennä =(. Sanoinkin miehelle, että jos ei voi mennä selvinpäin, niin dokaanko minäkin sitten morsiamen polttareissa jotka on viikkoa ennen sulhasen polttareita.
Kommentit (60)
Lapset ovat syntyneet lasketun ajan tuntumassa, osa reilusti ylikin la:n.
No, sitten sen täytyy olla muulla tavalla perinnöllistä sitten.
14
Kyllä kuka tahansa nainen selviää synnytyksestä ilman miestä. Ihme vätysköitä täällä.
Etenkin kun uudelleensynnyttäjästä kyse.
Veikkaanpa vain, että näiden akkojen on pakko selvitä, kun ei sitä miestä edes ole. Kateellisena täällä haukutaan vain vätysköiksi.
Syntymän ajankohta suhteessa laskettuun aikaan ei ap kulta ole periytyvää..
itse synnytin ekan lapsen 37+2 (samoin äitini)
synnytin toisen lapsen 36+2 (äitini 36+5)
Ja mies on ollut kahdessa synnytyksessä mukana, kolmannessa ei.
Onko se niin vaikea sulattaa, jos joku on tästä asiasta eri mieltä?
Ja mies on ollut kahdessa synnytyksessä mukana, kolmannessa ei.
Onko se niin vaikea sulattaa, jos joku on tästä asiasta eri mieltä?
Mutta en mä sitä ole synnytyksiin mukaani huolinut. Naiset heittäytyvät vain avuttomiksi synnytykissä, kun mies paapoo.
Ne teidän miehet oli varmaan dokaamassa, kun synnytitte. Ettehän sentään halua olla hysteerisiä mammoja...
Ja mun mies on ollut hoitamassa vanhempia lapsia silloin, kun itse olen ollut synnyttämässä. Kummassako miestä tarvitaan enemmän: synnytyksessä pitämässä äitiä kädestä vai kotona hoitamassa lapsiaan? Minusta lapset tarvitsevat häntä enemmän.
Kyllä varmaan nainen selviää joo synnytyksestä ilman miestä. Selvisihän eräskin nainen kellarissa kuudesta synnytyksestä ilman yhtää ketään aikuista.
Kyse ei ole siitä selviääkö hengissä, vaan kuinka tärkeää on rakkaimman ihmisen tuki joillekin. Uskon kyllä, että teillä yksin synnyttäneilläkin voi olla läheinen suhde mieheen vaikka ei ekana sellainen tunne tosin tule. Koittakaa te ymmärtää, että joillekin naisille on korvaamattoman tärkeää, että oma, läheinen mies on tukena synnytyksessä.
oletko muuten vain fanaattinen odottaja??? Kyllä kai sen miehen nyt voi päästää, voi haloo.
Ettei tarvitse heittäytyä hysteeriseksi kontrolloivaksi mammaksi, nimittäin pitkittyessään sillä tehokkaasti tuhoaa parisuhteen. Meillä on mies käynyt viidhteellä synnytysten allakin pari kertaa, mutta ei ole juonut tai on juonut vain pari annosta. Ja ihan oma valintansa on ollut. Ei ole tarvinnut miettiä että "voiko päästää" tms. ihmeellisyyksiä.
"hälytysvalmiudessa" viemään sinua sairaalaan. Kyllä se miehesi pääsee sinne vaikka taksillakin.
Tulevia erotapauksia täällä, miestä ei päästetä mihinkään, miehen pitäisi olla tasavertainen puoliso, joka itse tietää, milloin juodaan ja miten paljon. Sääliksi käy noita naisia, jotka ryhtyvät miehelleen holhoojaksi. Jos mies katsoo juomisen niin tärkeäksi, ettei voi olla sellaisessa kunnossa, että pääsee kesken juhlien synnytykseen, niin se kertoo vain hänen arvomaailmansa kehittymättömyydestä. Ja ap, kuinka nopea synnytyksesi oli?
"lärvit". voihan juhlia hillitymminkin. Eihän se sitä tarkoita, että pitäisi olla ajokunnossa, koska onhan taksitkin keksitty.
Itselläni oli viikko aikaa laskettuun aikaan, kun miehellä oli työpaikan kesäjuhlat. Itse lähinnä pakotin hänet lähtemään, koska tiesin, että juhlissa soittaa hänen yksi lempparibändeistään (Eput). Mies oli koko ajan kuitenkin tunnin taksimatkan päässä, joten ei mitään hätää.
Hyvinhän tuosta selvittiin. NEiti syntyi juuri laskettunapäivänä.
Ja mun mies on ollut hoitamassa vanhempia lapsia silloin, kun itse olen ollut synnyttämässä. Kummassako miestä tarvitaan enemmän: synnytyksessä pitämässä äitiä kädestä vai kotona hoitamassa lapsiaan? Minusta lapset tarvitsevat häntä enemmän.
Ja mun mies on ollut hoitamassa vanhempia lapsia silloin, kun itse olen ollut synnyttämässä. Kummassako miestä tarvitaan enemmän: synnytyksessä pitämässä äitiä kädestä vai kotona hoitamassa lapsiaan? Minusta lapset tarvitsevat häntä enemmän.
Mutta se ei enää neljän synnytyksen jälkeen voi olla sattumaa, että äiti ja tytär synnyttävät etuajassa. Se on jo perinnöllistä.
hieman omituisena, jos mies ei halua synnytykseen. Tai jos nainen ei pidä miestä tarpeellisena synnytyksessä. Kertoo hyvin paljon parisuhteen laadusta...
Lapset ovat syntyneet lasketun ajan tuntumassa, osa reilusti ylikin la:n.