****SYYS2004 WIIKKISPINKKA?****

Eilen puistoilin lasten kanssa ensimmäistä kertaa sitten... en muista minkä. Ilma oli kuulas ja kaunis, ja seuraa oli lapsilla ja äidillä. Pyörsky tapasi erään ikätoveritytön ekan kerran ja leikit sujuivat mallikkaasti.



Myöhästely on minusta epäkohteliasta, tai ainakin sillä arvottaa oman aikansa tärkeämmäksi kuin sen, joka odottaa. En haluaisi olla epäkohtelias tai pidä itseäni muita tärkeämpänä, mutta silti minun on vaikea arvioida ajankulua. Varsinkin, jos palettiin kuuluu lähtö lasten kanssa.

Töissä homma korostuu esim. kokousten alkaessa. Minulla on sikäli helppoa, että useimmiten palaverit on maidän omissa neuvottelutiloissa, eikä tarvitse arvailla onko matkalla ruuhkia. Pahimmillaan kymmenkunta ihmistä odottelee vartin, että päästään aloittamaan, kun joku osallistuja on myöhässä. Yhteenlaskettu hukkaanmenevä aika on 10 x 15 minuuttia, eli ööö.... kaksi ja puoli tuntia. Se ei ole ihan vähän - myöhässä olija pitää omaa viittätoista minuuttiaan tärkeämpänä kuin tuota muiden mainittua kahta ja puolta tuntia.

Täsmällisyys on kuninkaiden kohteliasuutta, sanoo mummuni. Vanhoissa asuu viisaus.

Täsmällisyys on kuninkaiden kohteliasuutta.

Siis kuninkaitten kohteliaisuutta, piti sanomani...

Vietämme täällä rauhallista sunnuntaita. Venna on nuhassa ja lämpöilee, joten piiiitkästä aikaa sisäpäivä. Ihan hyvää tekee äidillekin. Mulla on arjen pyörityksestä, Pikku-Myyn unirytmeistä yms. vieteri niin kireellä että oikein hyvä välillä olla vaan. Siis sen verran kuin vauvaperheessä on mahdollista vaan olla. Mies aamulla oikein erikseen sanoi, että sovitaanko ettei tehdä tänään _mitään_.



Meillä oli lapsena koulu niin kaukana, että 1-2-luokalla (koti)äidit vuorotellen kuskasivat meidät kolme naapuruston luokkakaveria kouluun. Ei myöhästelty siis :) Kolmannesta alkaen aloin käydä sään salliessa itse pyörällä, eikä ole kyllä minkäänlaista muistikuvaa siitä, hoputtiko äiti lähtemään. Kuulun " aina ajoissa" -ihmisiin. Päivystäessä se on muuten hyvin stressaava ominaisuus, kun jonoa on tuntitolkulla ja haluaisi olla mahdollisimman nopea, ettei omilla toimillaan odotuttaisi ihmisiä vielä lisää. Mutta kun syödäkin pitäisi välillä jne. No, tuo on kyllä organisaation eikä päivystäjän ongelma.



Eilen oli taloyhtiöllämme perinteiset pihajuhlat (jo toista kertaa :DD). Lämpöilevä Vennakin osallistui, erittäin hyvin puettuna sekä lääkittynä ja ohjeistettuna olla koskematta itse mihinkään tarjoiluihin. Tunnin verran oltiin. Ehkä jo ensi vuonna voisi jäädä istumaan pimenevään iltaan viinilasillisen äärelle? Meillä on harvinaisen mukavia naapureita, kuten olen varmaan ennenkin muistanut mainostaa.



Miehen kanssa keskusteluissa on ollut pääteemana " koska tämä taas helpottaa?" . Pikku-Myy nukkuu yöt läpi 1-2h pätkiä, jo kolmenkin tunnin yhtenäinen unipätkä on ihme. Taidan olla itse jo niin väsynyt etten enää edes huomaa sitä - tasaisen suriseva olo päässä... Toisaalta rakastan tätä vauva-aikaa, tuon pienen nyytin kehityksen seuraamista ja pehmoisen ihon nuuhkimista jne. Mutta kyllä me odotamme kuin kuuta nousevaa sitä aikaa, kun tytöt leikkivät (tai tappelevat???) keskenään, Pikku-Myyn ruokapolitiikka sallisi meidän lähteä leffaan/illalliselle/hotelliin yöksi, ei tarvitsisi kolmia päiväunia rytmittää päivään jne...



Nyt jädelle. Herkkusunnuntai.



- tea -

kommenteissa.



Harmittaa. Pitkä ja vaikeahko tekstini on ilmeisesti käsitetty väärin. En missään nimessä ole opettamassa Poikasta myöhästelemään vaan haluan todella paljon, että hän oppii arvioimaan ajankulua itse. Pointtini oli, että miten arviointia opetetaan. Mielestäni lähtöajasta varoittaminen on yksi keino. Koska olemme aamuisin kotona, voisimme myös viedä autolla, mikäli myöhästyminen näyttää todennäköiseltä. Uskon, että se ei auta Poikasta oppimaan ajan arviointia, vaan sen, että äiti pelastaa myöhästymiseltä. Luultavasti puhun Poikasen opettajalle ja kysyn hänen toivettaan toimintatavasta.



Myöhästymisen lopettaminen olisi todella helppoa, jos kysymys olisi vain siitä, että pitää oppia ymmärtämään olevansa epäkunnioittava muita ihmisiä kohtaan. Tai minusta ainakin olisi, en tiedä muista. Minusta myöhästyminen on monimutkaisempi ilmiö ja uskon, että se liittyy ainakin osaksi kyvyttömyyteen valita tai sanoa ei. Ehtiminen seuraavaan paikkaan on esimerkiksi vaikeaa silloin, kun juttelee jonkun kanssa, eikä kehtaisi keskeyttää ja sanoa, että on kiire. On siis vaikea valita toista pois, ikäänkuin sanoisi ensimmäiselle juttukumppanille, että tämän jutut eivät ole niin kiinnostavia kuin seuraavan. Kirjoitettuna se on jo helpomman näköistä ratkaista, mutta usein päätöstilanteet ovat nopeita, eikä myöhästymiseen johtaneita ajatuksia löydä.



Myöhästyminen on minusta myös kulttuurisesti niin paheksuttua, että sekin vaikeuttaa toiminnan muutosta. Paheksuvat silmäykset ja äreät tuhahdukset saavat tuntemaan totaalisen huonoksi ja pahantahtoiseksi ihmiseksi, eikä oman toiminnan analyysi onnistu, koska vain häpeää. Ja sitten seuraavalla kerralla taas juoksee henki kurkussa tiettyä kellonaikaa kohti ja sydän pompottaa rinnassa, aivoissa hakkaa, että miten tässä taas kävi näin.



Niin. En todellakaan halua opettaa lastani myöhästymään. Haluan opettaa hänet valitsemaan, koska olla ajoissa ja koska sillä ei ole väliä. On nimittäin monia tapoja kunnioittaa kanssaihmisiä ja niistä ajoissa oleminen on yksi tapa.



Kukkuu

joka päivittäin työssään yrittää jakaa aikaansa eri ihmisten ja tapaamisten kanssa välillä siinä hyvin onnistuen, välillä taas...myöhästyen aina seuraavasta tapaamisesta. Ja ne, jotka eivät aikaa ole erikseen varanneet, kokevat välillä, ettei minulla ole heille tarpeeksi aikaa. Ajankäyttö, mikä ikuisuuspulma.



En minä ainakaan, Kukkuu, ajatellut, että haluaisit Poikasta tahallaan myöhästyttää. Kuten sanoin, haluaisin itsekin isommille opettaa vastuun ottamista omasta ehtimisestään ja ajan ymmärtämistä yleensä. En ajatellut kuitenkaan, että sinäkään niin paljon " uskallat" , että Poikasen myöhästyä alvariinsa annat ;) Minä vain olen niin kärsimätön, että touhotan aina aamulla ympäriinsä kuin myrskytuuli jaellen käskyjä ja ohjeita ympäriinsä. Sitten ihmettelen, kun mies välillä toimii korostetun rauhallisesti..Haluaa kai antaa jonkinlaista perspektiiviä.



Aamupäivän olen leikkinyt karjuvaa leijonaemoa ja saanut lopulta isommat siivoamaan huoneensa. Ensi viikolla olisi keskimmäisen 8-vuotissynttärit ja jokaisessa kaapissa ja hyllyssä vallitsee kaaos. Kaikelle ei ole tarpeeksi tilaa, eikä omaa paikkaa...ahdistaa...Pitäisi kai vähentää tavaraa, mutta täytyyhän sitä nyt esikoisen vanhat vaatteet ja isompien lelut säästää, että Antsa sitten taas kohta käyttää..Antsan päiväunille nukuttaminen kesti 45 min, kun isommat siivotessaan huonettaan intoutuivat a) leikkimään b) tappelemaan c) muuten vain pitämään karmeaa melua. Hiukan sitten lapsille avauduin...Saivat lopulta huoneensa säälliseen kuntoon ja hipsivät kavereilleen kylään.



Hommat jatkuu...

Minä tunnun joka viikko pyhittävän lauantain ja häsäävän sunnuntain...



SaaMari

Myönnän, ettei kommenttejani myöhästymisestä voi tulkita ilman tietoisuutta sen lähtökohdista. Olen neuroottisen järjestelmällinen ihminen tietyissä organisatorisissa asioissa, joihin luen myös myöhästymisen liittyvän. Inhoan sitä, että suunnitelmat eivät toteudu kuten oli päätetty, joten inhoan myöhästelyä, joka muutta toimintaa.



Myös työssäni myöhästely saa aikaan muutoksia, joskaan en koskaan edes kolmasluokkalaisia asiasta läksytä, syytä kyllä kysyn ja oletan että sitä myös tarjotaan. Olen siis Ankkiksen kanssa siinä samoilla linjoilla, että myöhästelyä ei voida sälyttää vain lapsen niskoille. Toisaalta huomaan myös lasten reagoivan jatkuvaan myöhästelyyn: Tyyliin miksi tuo aina saa ja sä et tee mitään? (kyse lasu -tapauksesta, jolloin olen vain tyytyväinen jos hän ylipäätään selviytyy jossain vaiheessa päivää kouluun.)



Tunnen silti sympatiaa myöhästelyä kohtaan ja tunnistan Kukkuun kirjoituksesta niitä perimmäisiä tuntoja, joita itse koen joidenkin muiden verrattavissa olevien asioiden yhteydessä. Valinta on vaikeaa. On vaikea sanoa ei kun tahtoisi saada kaiken. Tämän tunnistan itsessäni erittäin vahvasti, joskin eri yhteydessä.



hk

ps. Paras ystäväni (alias ei koskaan ajoissa kun pitää kammata tukkaa 20min ja jutella pitkästi kaikille) aiheutti minulle aikoinaan paljon harmaita hiuksia. Nykyisin en enää edes oleta, että hän on ajallaan paikalla. Olen jo oppinut, ettei hänen myöhästymisensä ole liitoksissa minun tärkeyteeni, vaan hänen tapaansa olla ja vuorovaikuttaa kaikille, aina, hitaasti ja antaumuksella. Tavallaan, ja eri kontektissa, rakastan ja kadehdin tätä piirrettä, jota itse en suoraviivaisuudessani lainkaan omaa.



pps. Olen ollut koko viikonlopun yksin mummin tyhjässä kodissa paukuttamassa esseitä salonkikulttuurista, renessanssista ja talonpoikien kapinasta. 12h työpäivät ovat silti tuntuneet lähes lomalta. Olen kaivannut yksityisyydenpalauttamista lähes hulluuteen asti. Minun on niin kovin vaikea ola jatkuvasti kenellekään läsnä. Pitäisi välillä saada olla täysin yksin.



Epäselvää ja kirjoitusvirheistä tekstiä tajunnanvirralla, mutta muuhun ei taidemaalarigepardi juuri anna nyt mahiksia.

Myöhästelystä itse yritän aina olla ajoissa, mutta lasten kanssa se ei aina tunnu onnistuvan. Ja Tean kaltainen päivystys ahdistus alkaa vaivata jos jonossa odottaa monta... tosin meidän tämänviikonlopun päivystäviä lääkäreitä ei vaivaa, toinenkaan ei ole tuntiin ottanut ketään koko päivänä kait 4-5 potilasta :( inhottava tässä sitten selitellä että toivottavasti kohta pääsette jne....



Ee on taas kipeenä ihan kauhea yskä, yskii taukoamatta huomiseksi jään sitä hoitamaan kotiin.



Ei kai muuta tällä erää, lähden katsomaan tarkkailu potilasta.



Mari

Minusta(kin) sillä on paljon eroa, onko myöhässä tästä vai tuosta. Jos on sovittu, että joku tulee meille kahdelta kylään, mutta tuleekin 20 minuuttia myöhässä, ei haittaa. Jos joku myöhästyy junasta 2 minuuttia, niin juna meni jo - oikein karkeasti.

Ja niin, minä en surukseni ole ollenkaan ajoissa olemisen mestari, enkä silti väheksy tms. muita ihmisiä :)

Tean tavoin muistan toivoneeni, että olisivat jo vähän isompia, vähän itsenäisempiä. Ei toive ole olenkaan mahdoton ;-). Aamulla lapset antoivat minun nukkua suloisesti sohvalla kun he leikkivät pitkään yhdessä. Lasten kanssa voidaan hyvin lähteä extemporee vaikka kaupunkiin tai syömään ravintolaan. Lähtö yms. ei aiheuta mahdotonta härdelliä. Lapsillä synkkaa ja riitelevät melko vähän, ehkä se jossain vaiheessa muuttuu, mutta nyt on hyvä. Kuten sanoit, vauva-aika on ihanaa, mutta usein myös niin väsyttävää ja parisuhteella melko haastavaa. Paljon voimia ja hermoja.



Kyllä rivari on kiva! Jo lyhyillä vierailuilla uudella asunolla olen huomannut miten kivaa on, että lapset pääsevät pihalle helposti ja voivat hetken olla keskenään. Tosin kaupunkilaisäitinä olen sisällä tosi rennosti tuijottamassa ikkunasta ulos ;-). Niin uusi koti on edelleen hyvä, vaikka tuntui pienemmältä kuin kalustettuna. Kalusteiden puute paljasti myös remontintarpeet. Maalia moneen seinään ja esim. rappujen alta puuttui laminaatti kokonaa (!). Muutekin tuntuu että viimeistely on unohtunut, listoja puuttui sieltä ja täältä ja selvästi joku maalaaminen on jäänyt kesken. Ei tosin ilmennyt mitään suurta, noita pikkujuttuja meillä on aikaa laittaa. Mietittiin myös yläkerran parketin hiomista, mutta en tiedä raaskitaanko. Tila on kuitenkin 45 neliöö ja vissiin päälle 20 ¿ neliö, maksaa hiominen ja lakkaus. Ehkä katotaan mieltä näyttää kun vahataan. Luulen, ettei lattia häiritse kun on matot ja kalusteet. Keittiön muovinen kivijäljitelmänkin tahtoisin heti vaihtoon, mutta miehen mielestä se ei ole ensisijainen asia. Höh, miksei ;-)?



Huomenna tapaan remonntimiehen. Saan siis hoitaan myös näitä meidän merheen " miesten töitä" , naisten töiden lisäksi, kun mies on niin kiireinen. No onhan se. Mulla on alkuviikko helpompaa, mutta ke-pe mennääkin sitten tukkaputkella.



Minun työni peruuntui tänään kelin vuoksi, mutta oikeastaan kelistä tulinkin ihan kiva. Mutta ei haittaa, vaikken joutunutkaan töihin.



Hyvää sunnuntaita kaikille.



Pilette

Siis fyysisesti.

Reissu meni hyvin :)

Kotonakin oli pärjätty hyvin :)

Mutta riitaakin jo miehen kanssa tuli :( Tai oikeastaan väärinymmärryksiä, joita puitiin jo. Anoppi oli ollut täällä auttelemassa ja mies kävässy metällä. Sitä pidin pahana, koska olin ajatellut, että samalla mies näkee, mitä tämä touhu oikein on.

Lopulta kävi ilmi, että anoppi ite oli halunnu olla täälä niin pitkään, kun olivat olleet synttäreillä illalla ja appiukkoa pikkasen vielä tuppas väsyttämään. Mies oli laittanu hyvät ruuat ja siivoillu lasten kanssa sekä tehnyt mielettömän hyviä tryffeleitä ja riisimurokarkkeja.



Minä nautin juttelusta opiskelukavereitten kanssa. Pikkasen ehdin kaupoillekin. Itelle löysin kivat housut. Illalla saunottin ja käytiin ravintola Pannussa syömässä. Ruoka oli todella hyvää ja kauniisti tarjolla. Alkudrinkit otettiin, sitten salaattipöytä, pääruoka ja jälkiruoka. Sitten Kulmasta " viileää ja piristävää" . Ihan kiva oli katella niitten ihmisten työskentelyäkin (jotka juomia teki, sana hukassa ;) Sitten vähän karaokea ja tanssia. Osassa paikoista oli niin pitkät jonot, että mentiin suosista muualle. Puoli kahdelta kuitenki jo nukkumaan. Jostain syystä en saanu oikein nukuttua. Aamupalastakin nautin. Sittenpä olikin kiva lähteä kotimatkalle.

Mulla oli varmuuden vuoksi " tuliaisia" jemmassa kotona, ettei tarvis niistä stressata. Jotain teki kuitenki mieli ostaa. Esikoinen sai Aku-sarjisekstrakirjan ja sormikkaat, neiti hiusjuttuja, sormikkaat ja farkut, Pekka collegeasun, sormikkaat ja muovidinon ja Iika myös dinon. Yhteiseksi vielä pari dvd:tä. Miehelle karkkia. Eli aika paljonkin lopulta kertyi. Dvd:t oli tarjouksessa ja voi tulla tarpeeseen, kun siirryttiin digiaikaan = ykkönen ja kakkonen ei näy boksilla, muut kanavat satunnaisesti :(



Kukkuu. Luulen, ettei niinkään ollut kyse kysymyksen väärinymmärtämisestä, vaan vastauksien harhautumisesta pikkasen ohi, kuten usein tuppaa käymään. Lähinnä jäin miettimään sitä, että odottaminen on vaan niin turhauttavaa ja silloin on vaikea tietää, mikä on syynä toisen myöhästymiseen. Muistin kyllä, että asiaan liittyi jotain " isompaa" , mutta en ehkä vieläkään ihan ymmärrä. Jotenkin on vaikea ymmärtää sitä, että usein kauempaa ehtii kyllä (kun on pakko lähteä tosi ajoissa), mutta läheltä tulevat myöhästyy. Ja muut joutuu odottamaan ja kokee, että ois kyllä ollut itelläkin muuta ja tärkeämpää tekemistä.



Kiitso toivotuksista. Kyllä minä reissusta nautin :)



Nyt vaan vähän väsyttää, kun ennen reissuakaan en oikein saanu nukuttua enkä oikein syötyäkään, kun jotenkin kait jännitin. osaa en ollu nähny kymmeneen vuoteen.



T@hti

Ei ole eikä taida lähivuosina tullakaan. Tai riippunee siitäkin, miten asiat lopulta järjestyy mun mennessä töihin. Joillakin oppilailla täälläkin on, muttei ihan pienimmillä juurikaan. meillä ei oo tarvetta kännylle, joten siitä koituis vaan kuluja. Ja kun rahojen kanssa saa muutenkin taiteilla, niin..



Miehen veli täyttää 17v piakkoin ja sai kännykän ripille päästessään.



Mutta kaupungissa ymmärrän tarpeen ja jos lapsi joutuu olemaan yksin kotona ymv.



T@hti

PItkästä aikaa...



Muutettiin eilen, olipa siinä hommaa. Piti vielä tapetoida toinen makuuhuone samalla, joskus kahden aikaan yöllä saatiin valmiiksi. Nyt on tavarat suht paikoillaan, täällä makkarissa on jo verhotkin :) Ja nettikin toimii, vaikka piti mennä 6vkoa jotta saa toimimaan.



En ole pinoja ehtinyt lueskelemaan muuta kuin ONNEA ONNEA MERSU JA KOKO PERHE!!!! Komean kokoinen poika, todella rankan kuuloinen synnytys mutta toivottavasti kaikki on nyt hyvin.



Jatulle onnea uudesta työpaikasta!



Sassalle myöhästyneet 3v- onnittelut.



Ida täyttää huomenna kolme, lahjaksi on ostettu potkulauta, se sellainen jossa on takana kaksi pyörää. Juhlat on vasta viikon päästä, eli saadaan ehkäpä uusi keittiönpöytä ja TISKIKONE (jippii!!!!) siihen mennessä. Neuvolassa käytiin, ei ollut Ida kovin puhelias, kuten ei yleensäkään vieraiden ihmisten kanssa. Kaikki oli kuitenkin ok, pieni ja siro tyttö, ja kasvua seurataan nyt puolen vuoden välein... 12kg ja 90,5cm, ei se kai nyt niin kauhean vähän ole?



Aaro puolestaan kasvaa sitten Idankin edestä, 8kk neuvolassa oli jo 75cm ja 9,3kg. Konttaa ja nousee seisomaan koko ajan, hokee äittä, tättä, ätti ja sitten mennään taas nurin. Idan leikit sotkee ja Ida puolestaan tönii ja huiskii --> seurauksena kova meteli!



Mies jatkaa huomenna taas opiskeluja, ja me mennään aamulla tutustumaan päiväkotiin. Perjantaina jo käytiin, Ida ei olis halunnu lähteä pois lainkaan!



Haalareista oli puhetta näköjään ollut, Idalla on syksyksi vk-haalari ja sit kaksiosainen puku, kauppareissuille on vielä yksi erillinen takki. Talveksi sitten vastaavat. Jalassa nyt kävelykengät tai lenkkarit, seuraavaks vuorossa goret ja kunnon pakkasille Tepsut. Ostin muuten Idalle pakkaskeleille sen H&M:n kuvastossa olleen tummanruskean haalarin, vaikuttaa tosi lämpimältä, aivan eri luokkaa kuin reimatecit ja muut. Loskakeleille Idalla on sitten viime talvinen Rukan haalari, johon mä olen aivan kyllästynyt ;D



Mutta nyt nukkumaan, yritän taas ehtiä tännekin katselemaan. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!



Petra, Ida parin tunnin päästä 3v ja Aaro