Mä en jaksa kolmevuotiasta enää yhtään :(
Koko päivän kiusannut vauvaa tai minua. Meinasin tehdä pitsaa ruuaksi, mutta nyt onkin koko keittiö ihan jauhoissa kun se paskiainen kaatoi astian. Tekis mieli heittää hiuksista seinään, kertokaa miksi en niin tekisi? En voi mennä enää edes sen lähelle koska en takaa tekemsiäni.
Kommentit (66)
Se voisi olla pieni pelastus ja saisit vähän hengahtää.
Sellaisia ne lapset on.. Itkee, huutaa, tekee pahojaan. Jokainen lapsi on tälläinen jossain vaiheessa ellei nyt ihan superkiltti ole.
Anna lapsesi sijaisperheeseen ja katso parin vuoden päästä uudestaan että jaksatko lapsia vai et. Vauvan voit antaa adobtioon.
kivaa tekemään missä viihtyy yksinkin hetken. koita jaksaa! Täällä on yksi aika vilkas 3v kanssa ja olen huomannut että se päivittäinen hali annos on aika tärkee.
Ap varmaan kärjisti tuntemuksiaan ihan tahallaan, koska pinna on niin lopussa. Kyllä sitä on itsellekin tullut mieleen heittää kolmevee seinään, mutta en mä sitä mielikuvaa TIETENKÄÄN ikinä pistäisi täytäntöön!!! Joskus vaan on niin huono päivä.
Kannatan kaikkia noita asiallisia neuvoja. Halaa lasta ja pidä vähän aikaa hyvänä. Juttele sen kanssa mukavia. Istuta sitten se telkkarin ääreen, niin saat tehtyä edes jotain rauhassa. ;)
Kyllä sitä on pienten lasten kanssa monesti niin tilanteitten uhri. Normaalisti niin rauhallinen ja hyvän tuulinen äitikin voi joskus hermostua ja miettiä että olipas paskamaisesti tehty.
Kyllä sitä kärsivällisyyttä monesti kysytään lasten kanssa.
Minä olen monesti joutunut herättelemään niitä positiivisia tunteita lastani tai lapsiani kohtaan, koska ne aika usein aiheuttaa niitä negatiivisia.
Menen myös halamaan ja sanomaan että rakastan sinua, olet ihana. VAikka aina ei siltä tunnu.
:)
Maailma ei ole täydellinen, ihminen ei ole täydellinen, mikään perhe ei ole täydellinen, EIKA yksikään lapsi ole täydellinen. OLkaamme siis anteeksi antavaisia, pyytäkää anteeksi ja antakaa anteeksi.
Vierailija:
Koko päivän kiusannut vauvaa tai minua. Meinasin tehdä pitsaa ruuaksi, mutta nyt onkin koko keittiö ihan jauhoissa kun se paskiainen kaatoi astian. Tekis mieli heittää hiuksista seinään, kertokaa miksi en niin tekisi? En voi mennä enää edes sen lähelle koska en takaa tekemsiäni.
Välillä olen niin väsynyt että pyörryn. No olen vielä yh.
Kyllä meillä halataan ja pyydetään anteeksi, sekä tehdään muutenkin myös isomman kanssa asioita. Joinakin päivinä isompi on vaan niin mahdoton, että pimahtaa, nyt etenkin kun vauvalla tiheäimu niin olen aikas poikki :(
Tukiverkkoa meillä ei ole ja mieskin ollut koko vauva-ajan töissä. Itkukurkussa ja peläten aloitan päivät, että mitähän tänään. Oikeesti en ole tällainen, mutta nyt pelkään masentuvani tänne kotiin. Eilisen illan vaan itkin kun mies tuli kotiin. Nyt olen entistä väsyneempi, vauva taas söi joka tunti.
Isompi menee kerhoon kolmeksi tunniksi. Hoitoon en ikinä vois laittaa jos itse olen kotona; en kestäisi sitä paskan määrää.
Lisää hyviä vinkkejä selvitä arjesta.
Ja totta, en todellakaan arvannut, että meidän päivänsäteestä tulee monsteri kun vauva syntyy.
Meillä ainakin tämä ratkaisi tilanteen. Vauva pysyi kylläisenä pidempään ja söi pullosta nopeammin. Näin jäi aikaa sekä esikoisen, että vauvan tarpeille.
en minä ainakaan sitä kärsimyksenä pitänyt vauvan osalta. Ruoka on ruokaa. Minulle ainakin äitiys on kompromisseja sekä sitä, että osaa luopua periaatteistaan silloin kun ne alkavat muuttua vahingollisiksi.
Se, että vauva saa korviketta on pientä sen rinnalla, ettet heitä esikoista seinään, kuten itse sanoit. Oma on tietysti valintasi, mutta on ikävää, jos esikoinen on vain tiellä sen aikaa kun sinä nautit vauvasta. Laita sitten vaikka päiväkotiin, mutta älä satuta. Pieni on esikoinenkin vielä.
11
Mulla on 4,5v (näsäviisas pikku uhmis), 3v (itkupotku-uhmis) ja 4kk (yöheräilijä). TIEDÄN miltä susta tuntuu! Meillä on meno välillä sellaista vuoristorataa, että oikein korvat soi.
Se miten itse selviän tästä arjesta on oma aika! Pari kertaa viikossa lähden omiin harrastuksiini IHAN YKSIN ja ihan hyvällä omalla tunnolla. Lisäksi käyn vauvan kanssa vauvauinnissa ja passitan miehen pyöräilemään isommat lapset peräkärryssä. Tai jos ei muuta niin pistän vauvan vaunuihin ja lähden 30min-1,5h lenkille koirien kanssa. Jos en saisi yhtään hajurakoa arkielämään, ajattelisin varmaan samalla tavalla lapsistani kuin sinä.
Meillä muuten kun meno alkaa kiihtymään, niin rauhoitetaan tilanne pistämällä lapset pihalle, muovailemaan, piirtämään, värittämään, luetaan kirjaa... Keksin siis heille tekemistä!
Vaan nyt vauva heräsi...
Sen verran epäkypsältä kuulostaa äitinsä.
En usko, että on mitään hyötyä sinua neuvoa - et näemmä kykene ymmärtämään, että 3-vuotias on hyvin pieni lapsi ja kaipaa huomiota ja rakkautta enemmän kuin pystyt antamaan.
Toivon mukaan saat kuitenkin pidettyä tunteesi sen verran kurissa, että selviää lapsuudestaan pahemmitta vammoitta.
Voi että käy sääliksi nämä lapset, jotka jäävät liki heitteille, kun perheeseen syntyy vauva.
Vitsi te av-mammat ootte niin saatanan täydellisiä, toinen HUUTAA apua, kirjoittamalla nimenomaan tuon viestin ja te haahkat jauhatte heti paskaa pahoinpitelyistä. Lukemisen ymmärtämisessä vielä oppimista?! Se, että ajattelee ei ole vielä teko. Olette alkeellisia.
AP, jaksamisia! Missäpäin asutte? Minä haluaisin auttaa, ihan oikeasti. Nykyajan maailmassa ihmiset jätetään niin yksin että ihan puistattaa. Itselläni on 3½v ja 2v lapset, eli seuraakin löytyisi lapsukaisellenne :)
Meillä esikoinen oli monsteri syntymästään asti. Kyllä sen kanssa oli kamalaa ekat pari vuotta. Mutta nyt huomaan, että on tilanteesta ollut hyötyäkin: Ei tullut mitään tuollaista shokkivaihetta toisen lapsen syntyessä, kun meno vain jatkui samanlaisena kuin ennenkin!
Joo ja tosiaan lapset ovat erilaisia. Tää on se ikuinen asia, mitä puolet palstalaisista ei vaan jaksa uskoa. Toiset lapset ovat sopeutuvaisempia kuin toiset. Jotkut reagoivat rajummin kuin toiset. Ja niin edelleen. Ei kaikki ole vain vanhemmista kiinni, vaan kyllä lasten luonne-erot aiheuttavat sen, että yksittäisissä tilanteissa yhden lapsen kanssa pääsee helpommalla ja toisen lapsen kanssa vanhemmuus on haastavampaa. Ja sitten tietysti toisessa tilanteessa roolit menevätkin toisin päin.
Mutta taas on aivan turhaa alkaa huutamaan syytöksiä äidille, joka on vain aivan tavallisessa inhimillisessä tilanteessa.
Pitkämielisyyttä ap:lle sekä lapsiaan että palstalaisia kohtaan!
Kukaan ei ole heittänyt tavallisia syytöksiä kehiin (" miksi teit lapset niin pienellä ikäerolla?" ) vaan ainoastaan kertonut, mikä heillä on auttanut samassa tilanteessa. Mutta ilmeisesti ainoastaan olisi saanut paijata ap:n päätä ja kehua mahtavaksi äidiksi?
Kaipa te monsteriäidit sitten kuvittelette, ettei mitään vahinkoa koidu, vaikka ette jaksakaan hoitaa lapsianne.
Kyllä minä ainakin sanon just tasan niin kuin ajattelen - ja huom: myös toimin, kuten puhun.
t. tyytyväisen ja huomioidun 3,5-vuotiaan äiti
Heh, varmaan joku kohta sanoo, että mun lapseni on " hemmoteltu" kun saa huomiota ja rakkautta osakseen...
Ennen elämä oli oikeasti tosi paljon yhteisöllisempää. Paljon asuttiinkin monen sukupolven kanssa saman katon alla. Mikäs siinä oli kipaistessa kasvimaalle salaattia hakemaan, kun mummo katsoi lapsia tuvassa sillä aikaa.
Mutta auta armias, kun minä nyt lähden " kipaisemaan" kasvimaalle, niin ensin puen kaksi pientä ulkovaatteisiin, sitten otan vaunut ulos, mihin saan vauvan, ja sitten houkuttelen isompaa kävelemään kasvimaalle päin, jotta saadaan ne helvetin salaatit haettua.
Kyllä yksinäisyys on nykyään aivan todellista. Ei sitä arjen postinhakua tai maitokaupassa kipaisua helpota yhtään se, että käydään jossain perhekerhossa. Toki siellä tapaa ihmisiä, mutta silti niistä arjen pienistä asioista on selvittävä yksin.
kohtelusta, se tulisi ottaa hätähuutona. En minä ainakaan voi sivuuttaa sitä, että joku kertoo haluavansa tappaa lapsensa. Vaikka se olisi vain idean tasolla, siihen tulee suhtautua vakavasti. Kunnissa on perheiden kotipalvelua saatavilla, jos ei muuten niin ainakin lastensuojelun kautta.
Vierailija:
Kukaan ei ole heittänyt tavallisia syytöksiä kehiin (" miksi teit lapset niin pienellä ikäerolla?" ) vaan ainoastaan kertonut, mikä heillä on auttanut samassa tilanteessa.
Miten joku voi sanoa omaa lastaan paskiaiseksi. Anna enemmän huomiota tälle toiselle lapselle kyllä se siitä. Ja väkivalta on RIKOS