Asuuko teilläkin pirttihirmu?

Siltikin mun kritiikinsietokykyni on paljon huonompi kuin sillä!

aihetta sanoa miehelle " asiasta"

Osataan molemmat sekä ottaa että antaa vastuuta ja valtaa. Ei tarvii kummankaan jatkuvasti ärtyä toiseen tahi oleskella tossun alla/päällä.



N30

saada itselleen saamaton ja veltto ukko, on kytätä sen suhteen alkuhuumassa tekemiä siivous yritelmiä.

Tarkastaa imuroinnit ja sormen päällä kokeilla lähtikö ne pölyt. Ja tehdä sit vielä mielenosoituksellisesti itse uudelleen ukkoa voimallisesti sättien.



Näin voi taata sen että ei ukko kotiaskareisiin puutu!

Itseäni en tunnista, mutta yritänkin välttää turhia rutiineja ja ahdistavaa koti-ilmapiiriä, joka meillä vallitsi.

Meillä hoidetaan hommat keskustelemalla (kumpikin tekee aloitteita) ja kun ollaan molemmat yhtä saamattomia on siivoukset sun muut yleensä yhteinen päätös (" pitäis varmaan siivota" " joo, jos sä imuroit niin mä voin hoitaa keittiön" ).

Myös siinä tapauksessa, kun äiti käy töissä. Eli naisilla on edelleen ne kaksi työpäivää, joista toinen alkaa kotiin tultua. Jaksamis- ja riittämättämyysongelmia on monella naisella, eivätkä ne ole vain naisten omaa syytä, kuten Törrönen esittää.



Joskus tuntuu siltä, että nainen voi vain hävitä. Joko hän joutuu kantamaan päävastuun kotihuollosta, tai sitten joutuu nalkuttajan rooliin ja todennäköisesti joutuu sen lisäksi tekemään suurimman osan kotitöistä. Tuon psykologin teksti oli jotenkin tavattoman puolueellista ja naisia mollaavaa.

Vierailija:

Eipä artikkelissa tullut esille sitä, että kotityöt jakautuvat edelleen hyvin epätasaisesti. Naiset joutuvat tekemään niiltä paljon enemmän kuin miehet.

Myös siinä tapauksessa, kun äiti käy töissä. Eli naisilla on edelleen ne kaksi työpäivää, joista toinen alkaa kotiin tultua. Jaksamis- ja riittämättämyysongelmia on monella naisella, eivätkä ne ole vain naisten omaa syytä, kuten Törrönen esittää.

Joskus tuntuu siltä, että nainen voi vain hävitä. Joko hän joutuu kantamaan päävastuun kotihuollosta, tai sitten joutuu nalkuttajan rooliin ja todennäköisesti joutuu sen lisäksi tekemään suurimman osan kotitöistä. Tuon psykologin teksti oli jotenkin tavattoman puolueellista ja naisia mollaavaa.

Oma äitini esimerkiksi on sellainen, että jos ei auteta narisee siitä, ja jos auttaa narisee että tekee homman väärin tai huonosti. Lisäksi jos häntä vaivaa joku asia ja haluaisi jonkun muun tekevän sille jotain, HÄN EI SANO MITÄÄN, olettaa vaan että toinen tietää (nämä eivät siis ole sellaisia asioita joista hän huomautta jatkuvasti ja voisi sillä perusteella olettaa muiden muistavan).

Jos siis molemmat käyvät töissä eikä ns. miesten töitä ole kovin merkittävästi taloudessa (harvassa on nykyään, ainakaan kaupungeissa).



Tällä hetkellähän tilanne on se, että monessa perheessä vallitsee näennäinen tasa-arvo koska mies osallistuu kotitöihin ja voi teoriassa tehdä kaikkia niitä. Käytännössä koko homman pyörittäminen, vastuunkanto ja patistelu on naisen harteilla. Jos ei patistella, mitään ei tapahdu. Samoin pieni näkymätön nysvääminen, siisteyden ylläpitäminen, vie mennessäs ja tuo tullessas -tyyppinen hääräily on naisten vastuulla, miehistä siivoaminen on yleensä vain sitä että kerran viikossa tms. imuroidaan ja lopun aikaa ei tarvitse tehdä mitään.



Ikävä trendi nykyään sysätä koko kuviosta syyt naisen niskoille. Me ollaan kontrollifriikkejä, jos me halutaan, että kämppä ei ole räjähtänyt saastapesäke. Meidän pitää relata ja antaa miehen tehdä hommat tavallaan (imuroida kerran viikossa nyreänä ja löhötä muut illat). Meidän pitää lopettaa naputus, siitähän ei tykkää kukaan.

Vai mun sääntöjä ne onkin? Luulin, että marttakerhon tai jotain. Ettei elämä olis koko jonkun kolon hinkkaamista, niin siivousten kanssa on viikko- ja vuosirytminsä. Jos jää siivoamatta niin sitten jää. Ruuanlaiton kanssa sama juttu.



Meillä on kyllä koti-isä ja osa-aikaäiti tällä hetkellä.



Sohvalla levyttäminen on helppoa molemmille.



Koti ei ole kuitenkaan törkyinen, kun lapset huolehtivat omista nurkista ja se, joka laittaa ruokaa, siivoa ruokailutilat samalla (siis minä). Jos yhteisistä ruokailuajoista luovutaan, niin saattaa olla aika sottaista... Vessoja ei meinaa siivota kukaan, kun olen tehnyt lakon. Ai niin, siippa hoitaa roskat pihalle kyllä ja minä pyykkään.



Vuodenaikatoimi, joka parhaillaan menossa: topat pesten ja kesäsäilytykseen. Joko uskaltais.



Pirttihirmu olen ja olen vastakin.

Edellinen jatkaa... ja mies kyllä tavaa kauppalistan kotona ennen kuin lähtee kauppaan. Että ymmärtääkö tarkoituksen.



Mies taas voi olla autohirmu. Pitää auton itsellään, ajamisen ja huollon.

Minä olen meidän perheemme pirttihirmu miestäni kohtaan. Tiedän sen olevan jonkinlaista vallankäyttöä, vääränlaista sellaista. Mieheni aikaansaamattomuus ja päämäärättömyys raivostuttavat. Kotityöt hoituvat ja lapsen hoitaminen, mutta muuten elämässä ei osoita kiinnostusta mihinkään muuhun kuin telkkarin katselemiseen ja syömiseen.

Kiehun tuota tekstiä lukiessani. Mieheni kun kuuluu siihen epäpirttihirmumaisen äitinsä pilalle passattuun kastiin, jolta ei edes parturi-käynnin järjestäminen omatoimisesti onnistu.



Tylsiä ja epätyydyttäviä hommia on ihmiselo pullollaan. Niistä ei gloriaa ja hekumaa heru, joten niitä ei mielihyvähakuinen persoona viitsi opetella/tehdä. Miehen habitukseen kuuluvat puutteet eivät kuulu minulle, mutta yhteisen kodin hyvinvointiin liittyvät asiat jo lastenkin takia kuuluvat. Pakko sen omankin työyran luomisen ohessa on kotihoidollinen rumbakin pitää pystyssä. Kiva, että siitä saa pirttihirmun ja suunnattoman vallanhimoisen naisen maineen.



Kivoja vävyehdokkaita psykologin kotona tuntuu varttuvan. Täytyykin pitää huoli, ettei oma tyttäreni haksahda noille sukanpoimijaksi!

tämän hyvän aloituksen. Kiitos sille joka näki vaivaa aikoinaan. Tästä on varmasti monelle apua.



Nostan tämän myös sille joka alotti keskustelun " miten tässä nyt pitäisi tehdä" . Tai jotain sinnepäin!

kirjoitus!!

up

-

" Jos

mies ei ole lainkaan oma-aloitteinen, nainen joutuu tahtomattaankin potkimaan häntä

yhteistyöhön. Mutta ratkaisu ei ole määräileminen vaan keskusteleminen. Törrönen

kehottaa luomaan kotiin säännöt - yhdessä.



- On tehtävä sopimus siitä, miten kotona ollaan, sekä tarkasteltava, millaisia

sopimuksia tehdään ja miksi. Voi tehdä erilaisia kokeiluja ja katsoa, mikä parhaiten

sopii.



- Paljastetaan korttimme ja käytetään valtaa avoimesti, keskustellen."



Totuus onkuitenkin se, että mies ei tee kotona yhtään mitään, ei siivoa edes omia jätöksiään tai likaisia astioitaan/ vaatteitaan niin kyllä alkaa kiehua. Yhdessä on säännöt luotu moneen kertaan mutta minkäs teet kun toinen ei niitä noudata?



Mieheni motto on: " miski tehdä itse sellaista minkä vaimo tekee kuitenkin..."

Mun tuntemissa perheissä ja meillä kotona kamppaillaan kyllä ihan toisenlaisen ongelman kanssa. Eli meillä vaimoillakin on kiinnostava työ ja ns. " muuta elämää" ja todella haluttais, että mies kantaisi vastuunsa ja samalla käyttäisi valtaa perheen sisällä.



Ei pomoteta siivousten kanssa, mutta vaikka miten on neuvoteltu yhdessä tavoitteista ja vastuualueista, lopputulos on, että miehille ei sitten koskaan tule se sopiva hetki oman vastuualueensa hoitamiseen. Minä esimerkiksi odotin monta kuukautta, että mies olisi tarttunut imuriin. Imurointi kun oli hänen itse valitsemansa siivoustoimi. Eipä tarttunut imuriin, mutta valitti kyllä moneen otteeseen, kuinka hänellä on hankalaa pölyallergiansa kanssa, kun on niin pölyistä, mutta kun ei millään ehdi imuroida...Lopputulos oli, että kahden ja puolen kuukauden kuluttua luovutin ja otin imuroinnin hoitaakseni.



On sovittu, että mies hoitaa oman kauluspaitapyykkinsä ja silityksen haluamallaan tavalla eli kotona tai viemällä pesulaan. Lopputulos, ei saa hoidettua ajoissa ja ostaa joka kuukausi 5-8 kallista kauluspaitaa. Nyt meillä sitten pursuaa koko makuuhuone ja kylppäri hänen kauluspaitojaan. Ja noilla paitarahoilla voisi tietysti tehdä vaikka mitä kivaa perheen voimin. Niihin on palanut monen viikonloppureissun verran rahaa.



On sovittu, että mies hoitaa yhden lasten harrastusviemisen säännöllisesti tai sumplii kuljetuksen jonkun kanssa. Lopputulos, joka viikko mun kännykkä pärähtää tuntia ennen kuin harrastuskuljetus olisi ja mies selittää, kuinka ei nyt pääse ja tähän hätään ei keksi muuta ratkaisua. Miehen vastuulle sovitut lasten hammaslääkäriajan sopimiset jne. eivät koskaan tule hoidettua. Ehkä pitäisi sitten vaan antaa miehen käyttää valtaansa ja lopettaa lasten harrastukset ja antaa hampaiden olla hoitamatta? Vai miten ei-uhriutuva ja ei-pomottava nainen tämän tilanteen hoitaisi? Kun jonkun on nuo tylsätkin velvollisuudet hoidettava, kun kerran lapsia on kuvioissa.



Mies kyllä touhuaa lasten kanssa kiitettävästi silloin kuin hänen aikatauluihinsa sopii. Mutta muuten arkinen vastuunkanto ei kiinnosta. Herääkin kysymys, miksi hänellä sitten pitää kuitenkin olla äänioikeus arjen kysymyksissä?



Nämä esimerkit ovat meidän perheestä, mutta tuttavapiirissäni on lukuisia perheitä, joissa vastaava meno. Toki tiedän muutaman " pirttihirmu" naisen, jossa nainen kaapannut vastuun. Mutta enemmän tiedän näissä kahden uran perheissä tätä ongelmaa, että se oikea vastuu arjenpyörityksestä ei kerta kaikkiaan sitä miestä kiinnosta.



Ja joo, toki voisimme kaikki ottaa eron, mutta lieneekö se kuitenkaan aina perheen edun mukaista. Jos siis vanhempien välillä tästä vastuun- ja vallanjaon ongelmasta huolimatta on rakkautta ja perhe-elämä lasten kannalta sujuu hyvin.



Kaiken kaikkiaan minusta tuntuu, että tuo artikkelissa esitetty ongelma ei ole kauhean yleinen nykyaikana, kun naisetkin käy palkkatöissä ja harrastavat jne. Yleisempi ongelma minusta on se, että mies ei vaan kerta kaikkiaan ole kiinnostunut siitä arjen vastuunkantamisesta. Koska siitä ei saa mitään gloriaa.

Eli homma onkin sitten ihan oikeutettua, kuinkas muutenkaan...