Nyt havettaa!!! :( Yovieraana ollut mies kuuli minun ja mieheni seksiaanet ja aamulla kertoi etta " kyllahan siina mullakin poksyt kastui"
Hävettää ihan kamalasti! Kyseessä mieheni työkaveri/yhteistyökumppani jonka kanssa ollaan suht paljon tekemisissä.
Kommentit (34)
Oisit kysynyt muuten siltä että kusiko housuunsa.
kummaltakin osapuolelta. Ensinnäkin teiltä se, että laitatte vieraan todella epämiellyttävään ja kiusalliseen tilanteeseen harrastamalla seksiä hänen läsnäollessaan. Myöskin vieraanne käytös on käsittämätöntä. Olisi ollut hiljaa ja etsinyt yöpaikkansa seuraavan kerran jostain muualta.
Odottiko miehesi ehkä, että kaveri tulisi saaliinjaolle?
Meillä on vireä seksielämä. Ja pidetään ääntäkin ;)
Mutta ei ikinä kävisi mielessäkään alkaa kyläpaikassa rakastelemaan tai rakastella kun meillä on vieraita yötä! Se on todella moukkamaista. En ikinä haluaisi olla siinä tilanteessa, että joudun kuuntelemaan kavereiden/sukulaisten naimisen ääniä yöllä, joten en kyllä laita ketään meillä samaa kärsimään.
Jos mies alkaa antamaan suuseksiä, niin kyllä hänelle kai voi sanoa, että rakas, pidä tuo mielessä ja jatketaan ensi yönä, saadaan olla rauhassa. Kyllä meillä mies ainakin puhetta ymmärtää. Ehkä siksi meillä onkin hyvää seksiä ;)
34:
.. jatketaan ensi yönä, saadaan olla rauhassa...
yks yö pimputti naapuri ovikelloa kun oli vissiin vähän liian äänekästä seksiä...
oletko lähetyssaarnaaja illalla pimeessä kerran vkossa sauan jälkeen tyyppiä??
vaihda vapaallle! yllätä miehesi! ole halukas ja tee jotain uutta, pyydä yövieras ja pane silti miehesi kanssa.
ei mieskään jaksa aina tota tavallista seksiä. tylsää.
Muistakaa kertoa etukäteen vieraille, että olemme pyytäneet teidät kylään piristääksemme seksielämäämme.
Ihan oikeasti meillä seksi on ainakin vain mun ja miehen juttu. Asentoja on joo ja vaihtelua. Mutta vain meille kahdelle. Ei kaivata yleisöä, enkä itse halua olla tuttavien yleisönä.
Vierailija:
oletko lähetyssaarnaaja illalla pimeessä kerran vkossa sauan jälkeen tyyppiä??vaihda vapaallle! yllätä miehesi! ole halukas ja tee jotain uutta, pyydä yövieras ja pane silti miehesi kanssa.
ei mieskään jaksa aina tota tavallista seksiä. tylsää.
Tuli mieleen tästä, että harrastatteko seksiä ovi auki kun lapset kotona? Ja missä lapset oli? Minkä ikäisiä?
Seksi on iloinen ja luonnollinen asia. Taas ihme vauhkoontumista kaksinaismoralistisilta pillerinnielijöiltä. Koettakaa nyt ihmiset lopettaa se joka asiasta jäkittäminen. Ihme porukkaa. Kun Korkeasaaressa apinat hässii tai vemputtaa, niin oletteko te samalla tavalla aivan järkyttyneitä? " Hyyiii! Yöök! Nehän sekstaa! Voi ei. Tuo ei kuulu meille. Hyyyyyyyiiiii!!!"
Ja ap. Sun ei tarvi mitään hävetä. Huumoria peliin ja kyllä se siitä. Elämä on elämistä varten. Teidän kotihan se on. Ja jos vieraita häiritsis teidän normaali elämä (mihin kuuluu seksikin!), älkööt vaivautuko enää kylään.
:)
Meillä on kerran ollut yövieraita, jotka yöllä alko harrastamaan seksiä ja oli kyllä vaivaantunut olo jokaisella aamupalapöydässä!
Jos jonkun mielestä se kuuluu ihan normaaliin seksielämän piristämiseen, niin siitä vaan mutta meille ei tartte tulla sitä piristelemään!
Että meillä on kyllä kotonakin ihan iloinen ja reipas seksielämä mutta ei silti koeta olevamme mitään Korkeasaaren apinoita tms. Eli se on vain ja ainoastaan meidän kahden välinen asia. Ja aah, silti niin iloinen :)! Kun vaikka olis kuinka tynnyrissä kasvanut, niin ihmisen ja eläimen erottaa toisistaan mm. se looginen ajattelu. Sitä todella toivoisin kaikilla ihmisillä olevan, on sitten vieraana toisen kodissa tai vieraita kutsunut omaan kotiinsa... Vaan tosi kurjaa, kun toisilta se tuntuu puuttuvan ihan kokonaan... Siksipähän heitä voitaneenkin kutsua vaikka.... APINOIKSI :)!
Ei tulis itselleni mieleenkään jättää ovi auki ja harrastaa seksiä silloin kun on talossa on yövieraita. Voi hyvää päivää, ap, olisitte laittaneet sentään edes sen oven kiinni. Ei ihme jos kuului toiseen huoneeseen voihkinnat.
Ja kyllä, seksi on ihan luonnollinen osa parisuhdetta, mutta en minäkään toivo, että meillä vieraat alkaa panemaan silloin kun ovat yökylässä. Enkä kyllä itsekään harrasta silloin seksiä. Kyllä yhden yön voi olla panemattakin. Olen kyllä itsekin hölmöillyt samalla lailla nuoruudessani, mutta näin aikuisiällä on jo vähän järkeäkin päässä ja joku roti pitää olla, kun tulee vieraita.
En ole koskaan voinut ymmärtää tätä.
vähän jäi mietityttämään, että sanooko mies tosiaan että hänellä " pöksyt kastui" eikös se ole enemmän naisten juttuja...
provohko?
No miksei??
Me ollaan kyllä sekstailtu kun ollaan oltu yökylässäkin. Aina vähän ekstra fiilistä, kun tietää, et toinen on viereises huoneessa :)
ei ap
mutta mitäs tosta, sehän on aika normaalia että seksiä harrastetaan kotona aviopuolisoiden kesken. ehkä meiehsikin halusi vain näyttää ja antaa kuulua kaverilleen, eikä sitä ainakan yhtään hävetä, päinvastoin myhäile tyytyväisenä ;)
jos on yövieraita??? En todellakaan voi ymmärtää..mitäs olette noin moukkamaisia, sietääkin hävetä! Yök.
housuni kastuivat...REPS