Miksi lapsettomia häitä joutuu selittelemään?
Jos haluaa pitää lapsettomat häät, niin mikä velvollisuus hääparilla on vielä selittää jokaiselle vieraalle miksi tähän on päädytty? Kun jostain syystä tuo asia kiinnostaa niin kovasti, että joka toinen kutsuttu soittaa varta vasten kysyäkseen asiasta.
Miksi minut laitetaan nyt selvittämään jokaiselle erikseen, miten se on niin vaikeaa vain uskoa, mitä kutsussa sanotaan?
Kommentit (62)
Miksi se on niin kiinnostavaa?
ap
Koska tuollaiseen reissuun menisi sitten helposti koko viikonloppu. En minä ainakaan vielä halua jättää edes parivuotiastani kokonaiseksi viikonlopuksi hoitoon.
Ja tietysti jos oli imetettävä sylivauva kavereilla. Tähän päädyttiin siksi, että jos kaikki kavereiden lapset olisi kutsuttu, olisi pitänyt varata huomattavasti isompi paikka. Lapsia olisi saattanut tulla yli 40.
Joku kaveri kysyi, voiko ottaa lapsen mukaan, kun ei ole lapsenvahtia ja tietysti sai. Ja MONET suorastaan kiittivät, että sai luvan kanssa lähteä juhlimaan rauhassa.
Kyse ei siis ollut siitä, että inhoaisimme kavereiden lapsia, emme kunnioittaisi heidän perheitään ymym. liioteltua höpinää. Tuskin juuri kenenkään kohdalla on siitä kyse. Minusta on suorastaan huolestuttavaa, jos joku kuvittelee, että hyvä ystävä kiusallaan järjestää häät johon ei kutsuta lapsia mukaan.
Ja ikävä kyllä, enenevässä määrin on myös niitä vanhempia, jotka tosiaan kuvittelevat, että heidän lapsensa ovat maailman napa ja juhlien keskipiste...
että miksi se on ihmisistä niin kamalaa, jos häät ovat lapsettomat. Olen ollut useammissa lapsettomissa häissä, myös sellaisissa, joissa hääparilla on jo lapsia ja hyvät juhlat ovat olleet. Häitä on erilaisia, eikä lapsettomia häitä pidä ottaa minään henkilökohtaisena loukkauksena. Jos ei onnistu järjestämääm (tai ei halua järjestää) hoitajaa, jättää menemättä. Hyvin yksinkertaista, vai mitä? Jos joskus menen naimisiin, haluan lapsettomat häät enkä vedä hernettä nenään, jos joku jättää sen vuoksi tulematta. Minun ystäväpiirissä on kyllä enemmän vallalla sellainen fiilis, että mahtavaa, voi hyvällä syyllä pyytää hoitajan ja keskittyä itse nauttimaan juhlista.
kun sai LUVAN lähteä kahdestaan.
Siis jos lapsetkin on kutsuttu, NIITÄ EI OLE PAKKO OTTAA JA HÄIHIN VOI MENNÄ KAHDEN.
Ei se siis ole lupa ja vieraiden ei tarvi siitä kiitellä hääparia.
lähipaikkakunnilla. Tosi harvalla tämä lienee näin. Eikä kaikilla ole isovanhempia joille voi jättää lapset tai jotka suostuu ne ottamaan.
Vierailija:
häihin ku häihin pentujensa kans vaikka väkisin....
Onko sinulla lukihäiriö vai oletko muuten tyhmä kun et ymmärrä kirjoitettua tekstiä? Nimenomaan ei mennä juhliin jos lapset ei saa tulla mukaan! Joko tajusit?
että osin tämä lapselle hoitajan löytämisen vaikeus on itse tehtyä. Eräs tuttavani sanoi, että ei anna isovanhempien hoitaa, kun ovat niin vanhoja. Omani ovat vielä vanhempia ja ovat hoitaneet lastamme tosi paljon ja menestyksellä. Sama ihminen valitti uupumustaan ja ehdotin kunnallisen kotiavun käyttöä: sekään ei kelvannut, kun ei halunnut mitään tätia lastana hoitamaan jne... Aina löytyi joku syy, miksi hoitajaa ei saanut, mutta syyt olivat siis tämän henkilön omassa päässä.
Minulla on kahdet isovanhemmat ja siskoni perhe, lisäksi olen satunnaisesti hyödyntänyt ystäviäni ja tuttuja. Minusta on ihanaa juhlia ilman lasta ja yleensä teen kaikkeni saadakseni lapsenhoidon järjestymään.
Toiset on sairaampia kuin toiset. Ja lisäksi voivat olla muuten kykenemättömiä ja ikä on sopiva neutraali syy. Mun kaverilla on viisikymppinen äiti, jolle lasta ei voi antaa kuin muutamaksi tunniksi ja silloinkin kauhulla saa odottaa mitä mielenkiintoisia lapsenkasvatuskeinoja sille on tullut mieleen jostain vuosisadan alkupuolelta. Kun ei päässä ole käytännöllisyyden häivääkään, saati sitten halua hoitaa lasta.
Ei " muualla maailmassa" häitä ja muita perhejuhlia vietetä ilman lapsia. " Muualla maailmassa" perhejuhlat ovat perhejuhlia ja sinne totta kai kuuluvat lapset mukaan. Sieltä ei tarvitse lähteä lastenkaan kesken pois, eikä lasten tarvitse istua hiljaa paikallaan, kuin heitä ei olisikaan. Missähän kaikkialla " muualla" olet asunut, kun noin fiksusti osasit laittaa. Suomi vrs kaikki muut maat. Mielesäni aikuisten juhlat lapsen vahteineen on ihan muita kemuja, kuin ihmisen elämänkaareen liittyviä asioita. Ne voivat olla esim. jotakin työhön liittyviä tapahtumia. " Muualla maailmassa" niihinkin tosin saattaa olla kutsuttu koko perhe.
Ja perheeseen kuuluu myös lapset... mikä niissä lapsissa on niin kauheata että ei voi ottaa häihin mukaan???
Eikö ole oikeutettua että kutsutut saisivat itse päättää ottaavatko lapset mukaan vai ei??
Minusta asiaa voisi verrata siihen että pariskunnasta vain toinen kutsutaan ja toista ei. Tai seurustelevista ei huomioida avecia.
Vierailija:
Jos haluaa pitää lapsettomat häät, niin mikä velvollisuus hääparilla on vielä selittää jokaiselle vieraalle miksi tähän on päädytty? Kun jostain syystä tuo asia kiinnostaa niin kovasti, että joka toinen kutsuttu soittaa varta vasten kysyäkseen asiasta.Miksi minut laitetaan nyt selvittämään jokaiselle erikseen, miten se on niin vaikeaa vain uskoa, mitä kutsussa sanotaan?
Harmitti niin vietävästi, kun jäi häät väliin, joten ehkä se soitto oli samalla hieman kannanottokin, kun asiat pitää tehdä vaikeiksi.
Meillä lapsettomat häät aiheutti niin monta mutkaa matkaan, että katsoimme lopulta haitat suuremmiksi kuin hyödyt.
Eli häät olivat 300 km:n päässä juhannuksena. Kaikilla mahdollisilla hoitajaehdokkailla - maksuttomilla ja maksullisilla - oli tietysti omat juhannuksenviettosuunnitelmansa. Me olisimme tarvinneet hoitajan mukaan, sillä edes isompi lapsista ei vielä suostunut jäämään yökylään, pienempi oli vasta vauva. Eikä mies halunnut lähteä sitten yksinkään ja jättää minua ja lapsia yksin viettämään juhannusta.
Meistä alkoi sitten tuntua turhalta pakottaa joku vastentahtoisesti mukaamme lastenhoitajaksi tai vaihtoehtoisesti viettää juhannus erillään. Kun syynä oli vain tilanahtaus, niin päätimme, että jos hääjuhlapaikaksi ei ole etsitty riittävän suurta tilaa, niin miksi meidänkään pitäisi tehdä mitään uhrauksia.
Toivon mukaan olimme ainoat, jotka jättivät ne häät väliin kutsun vuoksi. Mutta tosiaan soitimme hääparille vain varmistaaksemme, että olemme ymmärtäneet kutsun niin kuin he sen tarkoittivat.
pieniä lapsia kun ei oikein voi jättää jonnekin naapuriin keikkumaan pihalle vahdittavaksi kun korkeintaan pariksi tunniksi.
Joku sanoi, että muualla maailmassa osataan juhlia aikuisten kesken. Varmaan näin voi ollakin, minulla on ulkomaalaisia ystäviä vain etelä-euroopan maista, ja he eivät ole kuulleetkaan, että häitä juhlittaisiin vain aikuisten kesken, ihmettelivät kun kerroin.
Ei tullut kysymyksiä, ei peruutuksia. Pienten vauvojenkin vanhemmatkin olivat paikalla.
lapsettomia häitä, mutta kun seuraan nykyisin näitä kasvattamattomia kakaroita, olen kallistunut sille kannalle, että ainoa mahdollinen tapa nauttia omista häistään olisi pitää ne ilman kenenkään lapsia. Jos luulee, että jollekin kutsutulle ei tämä järjestely sovi, kannaattaa kutsuun painaa, että ohjelmassa on humalahakuista ryyppäämistä ja hävyttömiä juttuja. Niin saadaa av-mammat pysymään kotonaan ;)
Vierailija:
Ei tullut kysymyksiä, ei peruutuksia. Pienten vauvojenkin vanhemmatkin olivat paikalla.
Todellakin, useita kertoja vuodessa osallistumme erilaisiin juhliin (syntymäpäiväjuhlat, häät, grillijuhlat, tuparit, mitä milloinkin!) joihin ei lapsia haluta. Lähes kaikilla noihin osallistuvilla on lapsi/lapsia, ja hyvin harvoin on ihmisiä jäänyt pois lastenhoito ongelmien vuoksi...!
Mistä tämä johtuu? Luulen että pääsyy on se, että tutumme ja me uskallamme antaa lapset myös muille hoitoon. (Ihan sylivauvat toki eri asia, ja joku pieni vauva joskus on juhlissa mukana/vanhemmat ovat käyneet vain kääntymässä)
Mutta todella allekirjoitan tuon, että JOKAINEN saa kyllä lapsensa hoitoon JOS haluaa...! Ehkä tuo juhannuksen olleet häät on poikkeus, mutta ihan normi viikonloppuna taatusti hoitoon saaminen onnistuu.
Häistä ilmoitetaan hyvissä ajoin, eli on paljon aikaa etsiä hoitaja niiden ajaksi. Jos häät ovat kaukana kotoa, voi lapsenvahdin palata mukaan hääpaikkakunnalle.
Me esim. olemme tehneet lomamatkoja ulkomaille niin, että olemme maksaneet miehen kummipojan mukaan reissuun. Päivällä olemme tehneet kaikke hauskaa yhdessä, ja illalla lasten mentyä nukkumaan, olemme miehen kanssa saaneet omaa aikaa, kummipojan vahtiessa lapsia (eli lueskelee hotellihuoneessa kirjoa, pelailee, katselee telkkaria ymv. kuuntelee musiikkia ) Jos hätä tulee (ei ole koskaan tullut!;) voi soittaa meille ja olemme hetkessä paikalla.
En kuitenkaan missään nimessä ala ihmetellä jos joku haluaa lapsettomat häät! Tottakai jokainen järjestää häät oman mieltymyksensä mukaan. On mahdoton toteuttaa kaikkien vieraiden toiveita (joku haluaa leikkejä, joku inhoaa niitä jne.). Kunnioittakaa juhlien järjestäjää.
Toki juhlapari ottaa siinä tapauksessa riskin (varmasti tietoisen) ettei kaikki kutsutut tule.
Minä en ala missään nimessä loukkaantumaan, jos minun lapsiani ei haluta joka paikkaan. En edes kuskaa heitä paikkoihin, joissa ihmiset juovat kännit.
kun siellä penkissä istuu keskellä niin ei pääse pois? Mitenniin ei pääse? Pienempi paha se hetken hässäkkä on kuin se ettei kirkollinen häävieraita kuule mitä pappi sanoo! Olin yksissä häissä jossa kaksi lasta juoksenteli ja hihkui kirkossa koko seremonian ajan. Sulhasen äidillä oli kirkonpihassa vieläkin itku silmässä eikä todellakaan onnesta, koska papin puheesta ei saanut mitään selvää lasten takia.
Ja miksi sinne keskelle on pakko mennä istumaan pienten lasten kanssa?!!!!
Tässä ohje uusavuttomille. Istu reunimmaiseksi kirkon seinän puolelle. Näin pääset mahdollisimman huomaamattomasti ulos jos mölinä alkaa. Tai hommaa joku kaveri tms. katsomaan lasten perään jos ehdottomasti haluat olla penkissä seremonian ajan!!